Aino ja Emil Moksunen Amerikassa.

Aino Moksunen tuohon aikaan sukunimeltään "Lukkarinen" lähti ensimmäisen kerran Amerikkaan vuonna 1912. Hänen tarkoituksenaan oli matkustaa sinne ennakkoon ystävättärensä kanssa höyrylaiva Titanicilla, mutta ystävätär ei saanut tarvittavia matkapapereita ajoissa kuntoon,ja matka viivästyi.
Onni onnettomuudessa,sillä kuten tiedetään Titanic laiva upposi neitsytmatkallaan 15.4.1912.

Matka toteutui syksyllä 1912, tällöin matkareitti vei Helsingistä-Southamptoniin, josta matka jatkui "Olympic"-laivalla New York:iin,jonne saavuttiin 26.9.1912.

Emil Moksunen matkusti samaa reittiä "Oceanic" laivalla, saapuen New York:iin 3.4.1913.

Tuohon aikaan Amerikkaan tuli paljon siirtolaisia,sillä maahantulo oli vielä tuohon aikaan helppoa. Aino ja Emil saapuivat New Yorkin kaupunkiin, josta he löysivät työtä.Tuohon aikaan työnhaku oli toisenlaista kuin nykyän. Isoon halliin oli ahtautunut työtä hakevia siirtolaisia sekä työnantajia,jotka valikoivat itsellen sopivia työntekijöitä.

Emil ja Aino Moksunen pääsivät erään varakkaan kartanon omistajan palvelukseen. Emil toimi autonkuljettajana sekä tarjoilijana, ja Aino oli keittäjänä.

Heidän ensimmäinen Amerikan matkansa kesti 10 vuotta. Vuonna 1922 he palasivat Suomeen. Helsingissä Emil osti uuden auton,jolla he sitten saapuivat Karhunkylälle.Tuohon aikaan maantiet olivat huonokuntoisia, eikä maantiekarttoja ollut käytössä. Niinpä he olivat harhailleet pitkän aikaa eksyksissä,ennenkuin viimein löysivät kotikylänsä.

Vuonna 1922 he alkoivat rakentamaan kotitaloaan Peuralaa. Tontti oli jo valmiiksi ostettu, joten rakennuspuuhat pääsivät heti vauhtiin.

Vuonna 1927 he lähtivät uudelleen Amerikkaan.Tällä kertaa tilanne oli hankala, sillä heillä ei ollut tarvittavia maahantulopapereita,eivätkä he voineet jäädä laivasta New Yorkissa, vaan matkustivat Kanadaan, josta sitten menivät "pimeästi" rajan yli Amerikan puolelle.

He olivat New Yorkissa 2 vuotta saman työnantajan palveluksessa,kuin ensimmäiselläkin kerralla. Koko ajan heitä vaivasi kiinnijäämisen pelko,sillä hehän olivat maassa laittomasti. Ilmeisesti peläten kiinnijäämistä, he vuonna 1929 palasivat takaisin Suomeen.

Vuonna 1932 he matkustivat viimeisen kerran Amerikkaan.Tällä kertaa heillä oli tarvittavat maahantulopaperit,ja he viipyivätkin maassa aina vuoteen 1936 saakka,jolloin palasivat Suomeen. Peurala oli ollut tyhjillään koko heidän Amerikassa olonsa ajan.

Emil Moksunen New Yorkissa
New York ja Autonkuljettaja Emil Moksunen