Kettulan palstatila

Kettula on yksi kymmenestä Palomäen perintötilan puolikkaasta muodostetuista tiloista.Tilaan on kuulunut kolme palstaa kotipalsta, kytöpalsta Salakkala sekä metsäpalsta Riekkola. Tilan ensimmäinen omistaja on ollut Kaarle Mansikka-aho ja vaimonsa Evelina Heikintytär perheineen.He olivat olleet Sipilän torppareita ja muuttivat sieltä karhunkylälle. Jostain syystä he eivät kuitenkaan jääneet tilaa hoitamaan, vaan myivät sen Aadolf (Aatu)Moksuselle 15.10.1894 päivätyllä kauppakirjalla.

Tarjanteen rannalta maailmalle.

Aatu Moksusen suku on lähtöisin Virtain Hauhuun kylästä olleesta Moksun torpasta. Hänen isänsä Juho Matinpoika Moksu ja äitinsä Maria Stiina Kaapontytär Härkönen muuttivat Virroilta Ruovedelle 23.11.1845.
Heillä oli kaikkiaan kuusi lasta,joista Aatu oli nuorimmainen.Hän syntyi Ruovedellä 21.6.1857. Aatu oli oli renkinä ja muonamiehenä monissa Pohjaslahden kylän taloissa kuten Kangasjärvi, Salmentakanen, Laskujärven torppa, Etelälahti ja Nimetön sekä Rantalassa, jonne hän tuli Raiskin taloon kuuluneesta kotitorpastaan Moksu vuonna 1872.

Aviovaimo löytyy.

Hänen tuleva vaimonsa Heta Matintytär oli syntynyt Ruovedellä 29.9.1856.Hänen isänsä oli Matti Juusenpoika Hyödynmaa ja äitinsä Annakreeta Juhantytär Viskari.He asuivat Viskarin taloon kuuluvassa Hyödynmaan torpassa. Heta oli piikana Pohjaslahden kylän taloissa sekä myös Rantalassa jossa myös Aatu oli tuohon aikaan renkinä.

Muutto Pihlajavedelle.

Aatu Moksunen ja Heta Matintytär vihittiin 25.6.1877. Vietettyään lähes 15 vuotta renkinä ja muonamiehenä ja piikana Pohjaslahden kylän taloissa, muuttivat he vuonna 1887 Pihlajavedelle Ryngänmäen taloon,jossa Aatu toimi metsänvartijana.
Samaan aikaan oli Ryngänmäen talossa renkinä myös Aatu Moksusen veli Juho Aaro Moksu s.18.9.1853.

Kohti karhunkylää.

Vuonna 1894 muuttivat Aatu ja Heta perheineen Karhunkylälle,jossa edellisvuotena Katajamäen torpan jaon tuloksena oli syntynyt 10 uudistilaa.Heistä tuli Kettulan uudistilan uudet omistajat.
Heille syntyi kaikkiaan 10 lasta,joista kaksi kuoli jo aivan pieninä.
Lapsista vanhimmat Eliina, Anna Loviisa, Juha Aadolf, Aina Maria ja Väinö Immanuel syntyivät Ruovedellä. Lapsista vanhin Eliina kuoli jo aivan nuorena. Lapsista nuorimmat Laura, Yrjö ja Sanerva syntyivät Kettulassa. Emil ja Sulo syntyivät heidän aikaisemmassa asuinpaikassaan Ryngänmäessä. Lapsista nuorin Sanerva kuoli vajaan vuoden ikäisenä.

Monitaitoinen ammattimies.

Aatu oli ammatiltaan muurari,mutta häneltä onnistuivat myös mainiosti suutarin ja puusepän työt.Monet ensimmäisiin taloihin syntyneet uunit takat ja tulisijat ovat Aatun aikaansaannoksia.


Lapset lähtevät maailmalla.

Aatun ja Hetan lapsista viisi kävi Amerikassa, ja nuorin lapsista Yrjö myös kuoli siellä. Karhunkylässä vietti elämänsä loppuvuodet viisi lasta.

Viimeiset vuodet.

Vuonna 1932 tila siirtyi Aatu ja Heta Moksusen nuorimman pojan Sulon ja hänen vaimonsa Sallin omistukseen. Aatu ja Heta jäivä tällöin asumaan Kettulaan.Heta kuoli 4.12.1933 ja Aatu 31.10.1943.
Vuonna 1970 Kettula siirtyi Sulon ja Sallin lapsille Pasille ja Ritvalle,mutta vanhukset jäivä kuitenkin edelleen asumaan sinne.
Sulo kuoli vuonna 1974 ja Salli vuonna 1976. Tämä jälkeen Kettulassa ei ole vakituisesti asuttu.Se on ollut lomanvietto paikkana.

Alkuperäiset Rakennukset.

Kettulan rakennukset ovat alkuperäiset.Tuvan hirret on saatu vanhasta riihestä,mutta
kamariosa on sen sijaan tehty uusista hirsistä.Rakennukset on tehty multipenkille ja tuvan lattian alla on maakellari. Tuvassa alkujaan olleen takan tilalle on muurattu hella ja uuni 1930-luvun puolivälissä.