Karhunkylän työväentalon
syntyhistoriaa

Hieman historiaa:

Nykyisen Karhunkylän alue ympäristöineen oli 1800-luvun alkupuolelle asti valtion omistamaa maata. Johan Abrahaminpojan ja Liisa Henrikintyttären tullessa alueelle vuokralaisiksi, syntyi Pöytäkankaan talo, jonka kokonaispinta-ala oli noin 500 hehtaaria.

Johan Abrahamin vanhin lapsi Abram Johanin poika Pöytäkangas siirtyi talon isännäksi vuonna 1849 yhdessä vaimonsa Ulla Matintytär Lapin kanssa.

Abram Pöytäkangas osti 1/6 manttaalisen Pöytäkankaan tilan valtiolta vuonna 1861

Vuonna 1864 hän myi tilastaan 1/12 manttaalisen Katajamäen osuuden Virtain toisvedeltä kotoisin olleelle Salomon Gabrielinpoika Lehdolle. Tämä Katajamäen osuus oli suuruudeltaan noin 250 hehtaaria, alueelle asettui 10 palstatilallista ja muodostui nykyinen Karhunkylä.

Karhunkylän itäraja kulkee Karhulan talon itäpuolella ja länsiraja taas ulottuu nykyisestä Kangasjärvestä laskevaan kangasojaan. Esimerkiksi kylän työväentalo ei sijaitse varsinaisen Karhunkylän alueella, vaan se on rakennettu Pöytäkankaan eli Palomäen perintötilan maalle.

Haaveena oma työväentalo:

Elämä oli tuolloin 1900-luvun alussa kovaa, jatkuva jokapäiväinen puute ja taistelu leivästä loivat yhteenkuuluvaisuuden hengen, jonka ehkä tärkein aikaansaannos oli oman työväenyhdistyksen perustaminen vuonna 1905. Perustajajäseniä olivat Fredrik Ruohonen, Niku Viren, Hermanni Lahtinen, Oskari Yltiö, Nestori Vuorinen, Ville Yltiö, Miina Viren, Miina Yltiö, Emilia Lappi ja Edla Yltiö.

Kokouksia ja iltamia oli pidetty mm. Palomäen talossa. Tämän talon omistajina olivat tuolloin Matias Rikhard, ja Seth Emmanuel Palomäki. Veljeksistä nuorimmainen tuolloin alle 20-vuotias nuorukainen Seth Emmanuel oli innokkaasti mukana kylän työväenyhdistyksen toiminnassa, jopa yhdistyksen johtotehtävissä.

Työväentalolle löytyy tontti:

Kylän työväenyhdistyksen haaveena oli löytää sopiva tontti, ja rakentaa siihen oma työväentalo, mutta mistä löytää tontti ja miten saada se maksetuksi, sillä yhdistyksen jäsenet olivat köyhiä, ja rahaa riitti tuskin jokapäiväiseen leipään.

Apu löytyi edellä mainituista Matias Rikhard, ja Seth Emmanuel Palomäestä, jotka myivät 13.10.1908 päivätyllä kauppakirjalla huoneiston tontin Pihlajaveden Karhunkylän työväenyhdistykselle.

Olen usein kuullut sanottavan, ja arveltavan, että työväentalon tontti olisi saatu lahjoituksena, olihan Seeti Palomäki aktiivisesti mukana työväenyhdistyksen toiminnassa, jopa sen johtotehtävissä. Kerrotaan myös, että Seeti oli tämän lahjoituksensa takia joutunut teloituslistalle, mutta pääsi tai päästettiin karkuun yhdessä muiden Pihlajaveden asemalle kerättyjen punavankien mukana. Vaikea sanoa, mikä on totuus tässä asiassa.

Työväentalon rakennustyö alkaa:

Työväentalon rakennustyö alkoi heti tonttikaupan jälkeen loppuvuodesta 1908. Taloa rakennettiin talkootyönä ja rakentajat hankkivat tarvittavaa rakennusmateriaalia osaksi keräämällä, osaksi ostamalla maksullisista tilaisuuksista saaduin varoin. Talon runkotyöt olivat urakkana ammattimiehillä, ja esim. muuraustyöt teki kylämuurari Alarik Syrjänen, joka oli kylällä sijainneen Jänikselän palstatilan isäntä, ja arvostettu ammattimies. Vuonna 1909 valmistunut työväentalo oli suorakaiteen muotoinen hirsinen rakennus, yläosa talosta oli pystylaudoitettu ja pääsisäänkäynnin kohdalle oli rakennettu jiiri, jonka katolla oli lipputanko, ikkunat olivat kolmiruutuisia ja ikkunalaudat upeasti koristellut.

Palstatilojen erottaminen:

Palomäen talon maasta oli muodostettu useita palstatiloja 1900-luvun alkupuolella. Vanhin kauppakirja oli vuodelta 1903 ja viimeisin vuodelta 1911.Vaikka kaupat oli tehty palstoja ei kuitenkaan oltu lohkottu eli erotettu kantatilastaan. Ilmeisesti lohkomistyö oli jo tuohon aikaan niin kallis toimenpide, ettei yksittäisellä palstatilallisella ollut siihen varaa.

2. 7. 1911 pidetyssä työväenyhdistyksen kuukausikokouksessa päätettiin että erotetaan maanmittarilla yhdistyksen talon tonttimaa ,silloin kun toisetkin palstatilat erotetaan Palomäen talon maasta. tätä asiaa valtuutettiin ajamaan Otto Lappi ja Nestor Wuorinen.

Palstatilojen erottamin aloitettiin 30.8.1913 Palomäen talossa. Mukana olivat: Karhunkylän työväenyhdistyksen puolesta työmiehet Otto Lappi ja Nestor Wuorinen, Timoteus Wasaramäki eli Haavisto, palstatilallinen Justus Wiik, räätälin leski Maria Juliana Mäkinen, Martta Johanna Leppälän puolesta isänsä Otto Leppälä, palomäen talon omistaja talollinen Seth Emmanuel Palomäki, sekä uskotuiksi miehiksi kutsutut talollisen poika Sulo Moksunen ja palstatilallinen Julius Jokinen.

Tilojen erottamistyön hoiti komisionimaanmittari Matti Näkki Waasan lääninmittauskonttorista.

Kun mitään estettä toimitusta vastaan ei ilmaantunut, antoivat osallistujat aluksi kauppakirja jäljennökset toimituskirjaan liitettäväksi. Päätilan rajat ilmoitettiin selviksi, riidattomiksi ja asianmukaisesti pyykitetyiksi. Seuraavaksi käytiin ja pyykitettiin palstatilojen rajat ja merkittiin karttaan. Seuraavaksi laskettiin palstatilojen alat, sekä merkittiin erikseen tontin ala, peltoala, metsäala jne.

Esimerkiksi Karhunkylän työväenyhdistyksen tontista oli toimituskirjassa seuraavat merkinnät: Palstatila, jonka omistaa Karhulankylän työväenyhdistys, ja jolle pantiin nimeksi Karhulankylän työväenyhdistyksen palstatila on saanut Viljelysmaata" kaskimaa" 0,13 hehtaaria Varsinaista metsämaata "kangas" 0,87 hehtaaria.

Palstatilalliset velvoitettiin myös maksamaan vuotuinen "palkintovero", jota käytettiin mm: vaivaishoitoon, teitten ja siltojen kunnossapitoon, pappien ja kirkonpalvelijoiden palkkoihin, koulunopettajien palkkoihin jne. Karhulankylän työväenyhdistyksen osuus tästä verosta oli 2 markkaa vuodessa.

Palomäen emätila oli todella valtava, vaikka näin monta palstatilaa lohkottiin, jäi jäljelle vielä noin 104 hehtaaria metsämaata ja noin 70 hehtaaria peltoa, niittyä ja viljelyskelpoista maata.

Työväentalon myöhempiä vaiheita

Vuonna 1917 valmistui työväentalon ulkoeteinen liiteri sekä käymälätilat. Vuonna 1920 työväentaloa laajennettiin, jolloin salin lattiapinta-ala lisääntyi ja rakennettiin uusi näyttämö.

Vuonna 1939 oli vuorossa seuraava laajennus, jolloin rakennettiin kokonaan uusi sali ja näyttämö, ja entisistä tiloista tehtiin ravintola ja vaatesäilö. Pinta-ala kasvoi 140 m2 :stä 350m2:iin

Sota-aikana talo oli suljettuna, mutta sotien jälkeen toiminta alkoi taas uudestaan. Vuonna 1956 sai työväentalo sähköt. Vuonna 1982 työväentalon katto uusittiin ja seinät maalattiin.

2000-luvun alkupuolella Karhunkylän työväentalo pääsi mukaan museoviraston ohjelmaan, jossa etsittiin hyväkuntoisia työväentalo rakennuksia , joita sitten kunnostettiin, korjattiin, ja entisöitiin alkuperäiseen asuunsa, tarkkojen ohjeiden mukaan. Kolmen kesän aikana uusittiin ja paikkailtiin talon seinärakenteita, katto uusittiin sekä ikkunat ja seinät maalattiin. Työssä tarvittu puutavara tuli paikalliselta yrittäjältä. Työ tehtiin työllistämistyönä, jota oli tekemässä työttömiä rakennusmiehiä.

Työväentalo oli monipuolisessa käytössä

Työväentalolla kokoontui työväenyhdistyksen lisäksi vuodesta 1925 lähtien sos.dem. raittiusosasto "Päivän Nuoret" , vuodesta 1927 lähtien "Karhulankylän Pienviljelijäosasto" ja E-osuusliikkeen "Naiset mukaan" –toimikunnat., sekä vuodesta 1933 lähtien "urheiluseura Kontio", oli "opintokerhoja" ja erittäin aktiivinen ja suosittu "näytelmäseura"

Voimistelu ja urheiluseura Kontio oli v. 1946 ostanut työväentalon vierestä maata . Tähän tehtiin tasattu kenttä, jonka käyttöoikeus siirtyi vuonna 1951 Pihlajaveden kenttä osakeyhtiölle. Yhtiössä oli urheiluseura Kontion lisäksi Pihlajaveden urheilijat.

Toiminta hiljenee

Työväentalo oli ahkerassa käytössä talvisin oli hiihtokilpailuja, oli jokavuotiset osuuskauppajuhlat, oli elokuvaesityksiä, tansseja järjestettiin, kesäisin oli yleisurheilu kilpailuja. Lisäksi talo toimi mm. hääjuhlien ja erillaisten tilaisuuksien mm. Eduskunta ja Kunnallisvaalien äänestyspaikkana.

Talon käyttö on viimeisten vuosikymmenien aikana huomattavasti vähentynyt, kylä on hiljentynyt, moni talo on nyt tyhjillään, on myös puute aktiivisista henkilöistä, jotka jaksaisivat olla mukana järjestämässä ja aktivoimassa toimintaa työväentalolle, ja samalla myös tukemaan koko kylän kehitystä

Toivokaamme, että tälle pitkät perinteet omaavalle työväentalolle löytyisi käyttöä myös tulevaisuudessa.