ETUSIVU -- ESITTELY -- TEHTYÄ TYÖTÄ

Kappale 1, Vauriokatsausta, ja väkivaltaa.
Osa 1: Ulkopinnat

Eli kun kerran auto on saatu esiteltyä, esitelläänpä sitten vähän mitä on vialla sen päällisessä olemuksessa. Pitää myös todeta että tallini on suht pölyinen paikka...

Vasemmasta kuvasta voi päätellä että tavanomaisten kivenhakkaamien lisäksi joskus on ollut jonkin sortin yhteenotto jossa voisi todeta Volvon voittaneen rollaattorin 1-0.
Oikeassa taasen esiintyy pitkin kattoa vaivaava ruiskupakkelin kupliminen. Näitä paiseita riittää riesaksi asti, mutta vain tämä jostain syystä erottui kuvissa.

Ilmeisesti melko perinteinen murheenkryyni: Eli vilkkujen ympäristö sopivasti pintaruosteessa. Lokareissa on vielä tämän lisäksi kaaren "kuran-keräys-lipassa" jonkinlaista pintaruostetta, joka vaati koko häkkyrien irtiottamisen mikäli siitä aikoo päästä eroon. Kuskin puolen takaovi on joskus kärsinyt jonkinlaista paikaamista, sekä sen etupäässä on jonkinlainen hankauma myös oven saumassa. Helmakoteloissa on kanssa jonkinlaiset läntit pintaruostetta paikoin.

Mutta se suurin kosmeettinen ongelma on katto, jossa on pari pahempaa paikkaa korjattavaksi.
Takaikkunan seutuvilla nämä kaksi pahempaa.

Pienen puukolla söhäsyn jälkeen karu totuus paljastuu. Huomatkaa myös oikean kuvan maalilastun paksuus. Eli kittiä on käytetty riittävästi katon asennuksessa.
Ja pakkelia taatusti kuluu kun pitää tasoittaa nämä kraaterit.

Takaisin työindeksiin. Seuraava kappale

 

webdesign by jeeves