SUKUSELVITYKSEN KOHDE

Samuel
Touruin (myöh.Touronen)
s. (9.2.)1751 ?
ja hänen jälkeläisensä yhteensä 111 taulua
Tekijä:
Mauri Touronen
Puh. 044-0606629

maurit(a)phpoint.fi
 







 

| Alku | Sukunimi-hakemisto | Paluu |

Taulu 1
1. Samuel Touruin (myöh.Touronen) , tilallinen, (vävy), s. (9.2.)1751 ?, k. 12.1.1800 Muolaa. Tullut kotivävyksi Muolaan Kuusaan kylän Merolan taloon. Ensimmäiset merkinnät Samuelista löytyy vuosien 1776-1793 rippikirjasta Alakuusan Merolan talosta, kun hän avioitui Anna Meron kanssa 27.8.1777. Sukunimi on kirjoitettu Muolaan kirkollisiin papereihin monella eri variaatiolla. Yleisimmin ruotsinkieliset papit ovat kirjoittaneet nimen muotoon Touroin tai Touruin, mutta 1800-luvun alkupuolelta Samuelin jälkeläisten sukunimeksi rippikirjoihin ja muihin asiakirjoihin vakiintui merkintä: Touronen. Samuelin isää tai äitiä en ole löytänyt Muolaan kirkonkirjoista, enkä muualtakaan. (-toistaiseksi !) Tällä hetkellä näyttää siltä, että Samuel on muuttanut Muolaaseen jostakin kauempaa. Tiedossa on, että Kangasniemellä eläneellä tilallisella Matti (Mattz) Touruin ja Walborg Kapoin:lla on suuressa lapsikatraassa ollut Samuel -niminen poika, joka todistetusti on syntynyt samana vuonna. Muutosta Muolaaseen ei ole löytynyt varmoja todisteita. .

Puoliso: Vihitty 27.8.1777 Muolaa Anna Johanintytär Mero (ent.Meroin) , tilallisen vaimo, s. 6.1.1758 Muolaa (Meromäki), kastettu 18.1.1758 Muolaa (Cusa), k. 14.1.1825 Muolaa (Meromäki).
Vanhemmat: Johan Johaninpoika Meroin (-myöhemmin. Mero), talollinen (-rippikirjassa B.), s. 1728 Muolaa (Wotierfwj), kastettu 16.6.1728 Muolaa, k. 16.11.1789 Muolaa ja Ewa Paliaka (-myöh.Paljakka).

Lapset:
Tuomas s. 1778 Muolaa (Ala-Kuusaa). Tauluun 2
Eva s. 24.1.1782 Muolaa (Ala-Kuusaa), kastettu 6.2.1782 Muolaa, k. 17.9.1829 Muolaa.
Hanna s. 22.4.1785 Muolaa (Ala-Kuusa).
Abraham (Abram) s. 13.4.1789 Muolaa (Ala-Kuusa), kastettu 15.4.1789 Muolaa. Tauluun 3
Adam s. 18.5.1792 Muolaa (Ala-Kuusa), k. 7.4.1793 Muolaa (Kuusa).
Johan s. 7.11.1795 Muolaa (Ala-Kuusaa). Tauluun 105
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 2
2. Tuomas Samuelinpoika Touruin (myöh.Touronen), (Taulusta 1) , talonpoika, s. 1778 Muolaa (Ala-Kuusaa), k. 30.5.1847 Muolaa, (Kuusa). Haudattu: 6.6.1847.

Puoliso: Vihitty 1.9.1801 Muolaa, Alakusa Maria Joosepintytär Kemppi , s. 1777.

| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 3
2. Abraham (Abram) Samuelinpoika Touruin (myöh.Touronen), (Taulusta 1) , lampuoti tilallinen, s. 13.4.1789 Muolaa (Ala-Kuusa), kastettu 15.4.1789 Muolaa, k. 3.4.1869 Muolaa. Rippikirjassa maininta; Lb väärti haudattu 9.5.1869 ja kuolinsyy: Stygn?

Puoliso: Vihitty 14.12.1817 Muolaa, Alakusa Maria Martintytär Hytiäin (myöh.Hyytiäinen) , s. 1796. Kannilan kylästä.

Lapset:
Anna s. 5.12.1818 Muolaa (Mero), k. 28.3.1820 Muolaa (Alakusa). Kastettu: 14.12.1818.
Mikko s. 20.6.1821 Muolaa, (Kuusa, Mero), kastettu 25.6.1821 Muolaa, k. 31.1.1841 Muolaa.
Tuomas (Thomas) s. 18.12.1827 Muolaa (Kuusa, Mero). Tauluun 4
Tahvo (Staffan) s. 24.12.1833 Muolaa, kastettu 25.12.1833 Kuusa, Mero. Tauluun 77
Eva s. 24.12.1833 Muolaa, kastettu 25.12.1833 Kuusa, Mero. Tauluun 104
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 4
3. Tuomas (Thomas) Abrahaminpoika Touronen, (Taulusta 3) , lampuoti tilallinen (Muolaa, Kuusa, Meromäki), s. 18.12.1827 Muolaa (Kuusa, Mero), k. 1902. Kastettu: 26.12.1827.

Puoliso: Vihitty 27.6.1847 Muolaa Helena Mikontytär Jääskeläin (myöh. Jääskeläinen), Touronen , lampuodin vaimo, s. 4.1.1829 Muolaa. Punnuksen kylästä.
Vanhemmat: Mikko Antinpoika Jääskeläin (myöh. Jääskeläinen), lampuoti tilallinen, s. 2.9.1796 ja Anna Kemppi, s. 9.2.1805.

Lapset:
Mikko (Michel) s. 16.1.1849 Muolaa (Kuusa, Mero). Tauluun 5
Antti (Anders) s. 8.12.1851 Muolaa, kastettu 21.12.1851 Kuusa. Tauluun 17
Pekka Pietari s. 27.6.1854 Muolaa, kastettu 4.7.1854 Kuusa. Tauluun 21
Matti (Matts) s. 8.10.1856 Muolaa (Kuusa), kastettu 19.10.1856 Muolaa, k. 8.5.1857 Muolaa (Kuusa). Rippikirjassa kuolinsyy: Andtäppa ja haudattu 17.5.1857.
Maria s. 4.2.1858 Muolaa (Kuusa), kastettu 21.2.1858 Muolaa, k. 18.12.1861 Muolaa (Kuusa no.9,p.154). Rippikirjassa kuolinsyy: Strypsjuka ja haudattu 26.12.1861.
Juho (Juhana) s. 19.7.1860 Muolaa, kastettu 29.7.1860 Muolaa, Yläkuusa no.7. Tauluun 54
Hedwig s. 26.2.1863 Muolaa, kastettu 5.3.1863 Muolaa, k. 13.3.1863 Muolaa. Rippikirjassa kuolinsyy: Scharlakansfeber ja haudattu 15.3.1863.
Vilppi (Philip) s. 4.6.1864 Muolaa (Kuusa), kastettu 14.6.1864 Muolaa.
Maria s. 6.5.1867 Muolaa, Kuusa no.7, kastettu 10.6.1867 Muolaa.
Anni s. 27.1.1872 Muolaa, kastettu 9.2.1872 Muolaa, k. 17.5.1872 Muolaa (Yläkuusa no.7). Rippikirjassa kuolinsyy: Halsfluss ja haudattu 20.5.1872.
Matti s. 28.4.1874 Muolaa (Ylä-Kuusaa), kastettu 3.5.1874 Muolaa. Tauluun 58
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 5
4. Mikko (Michel) Tuomaanpoika Touronen, (Taulusta 4) , talollinen, s. 16.1.1849 Muolaa (Kuusa, Mero). Kastettu: 2.2.1949.

1. puoliso: Vihitty 29.6.1873 Muolaa Helena Hyytiäinen (ent.Hytiäin), Touronen , talonpojan vaimo, s. 21.10.1855 Muolaa (Peikola), k. 22.5.1892 Muolaa (Yläkuusa).
Vanhemmat: Ville Hyytiäinen, talonpoika (bd), s. 1.12.1833 Muolaa (Peikola) ja Maria Rämö, Hyytiäinen, s. 14.4.1837 Muolaa, k. 15.7.1883 Muolaa (Peikola).

Lapset:
Anni (Annalena) s. 3.12.1874 Muolaa (Ylä-kuusa), kastettu 17.12.1874 Muolaa. Tauluun 6
Topi (Tobias) s. 4.7.1876 Muolaa (Kuusa), kastettu 16.7.1876 Muolaa. Tauluun 7
Antti s. 18.11.1877 Muolaa (Ylä-kuusa), kastettu 9.12.1877 Muolaa. Muutti Leipäsuolle ? (-asemanseutu) . Ei lapsia !.
Ville (Wilhelm) s. 19.7.1881 Muolaa (Ylä-kuusa), kastettu 7.8.1881 Muolaa. Tauluun 11
Maria s. 28.4.1886 Muolaa (Ylä-kuusa), kastettu 23.5.1886 Muolaa. Tauluun 15
Tahvo s. 25.11.1888 Muolaa (Kuusa), kastettu 28.12.1888 Muolaa. Tauluun 16
Vilppi (Philip) s. Muolaa. Syntynyt kaksosena Tuomaksen kanssa ?
Tuomas s. Muolaa. Syntynyt kaksosena Vilpin kanssa ?
2. puoliso: Vihitty 26.12.1892 Muolaa Hetti Antintytär Rämö, Touronen . Rippikirjassa maininta: "talollisen sisar" Mälkölä no.11.
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 6
5. Anni (Annalena) Mikontytär Touronen, Koisti, (Taulusta 5) , s. 3.12.1874 Muolaa (Ylä-kuusa), kastettu 17.12.1874 Muolaa. Ei lapsia ?

Puoliso: Vihitty 20.11.1892 Muolaa Topi (Topias) Juhonpoika Koisti , talonpoika, s. 22.4.1863 Muolaa (Lehtokylä), kastettu 7.5.1863 Muolaa.
Vanhemmat: Johan Koisti, lampuoti ja Anna Wirolain.

| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 7
5. Topi (Tobias) Mikonpoika Touronen, (Taulusta 5) , talollinen, Riistanvalvoja, s. 4.7.1876 Muolaa (Kuusa), kastettu 16.7.1876 Muolaa, k. 7.9.1936 Muolaa.

Puoliso: Katri Longi, Touronen , s. 11.9.1881 Lehtokylä, k. 27.11.1960.

Lapset:
Elsa s. Muolaa, k. Kuollut lapsena ?
Emilia s. 4.1.1906 Muolaa, Alakuusa. Tauluun 8
Aleksanteri s. 11.2.1910 Muolaa, k. 9.6.1931 Muolaa. Kuoli sotaväessä ollessaan sisäkorvan tulehdukseen ! (-tieto on vahvistamatta).
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 11
5. Ville (Wilhelm) Mikonpoika Touronen, (Taulusta 5) , s. 19.7.1881 Muolaa (Ylä-kuusa), kastettu 7.8.1881 Muolaa, k. 1.1.1919 Muolaa ?

Puoliso: Helena Longi, Touronen , s. 2.9.1884 Muolaa (Lehtokylä).

Lapset:
Eino Mikkeli s. 4.12.1914 Muolaa. Tauluun 12
Kerttu s. 16.3.1919 Muolaa. Tauluun 14
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 12
6. Eino Mikkeli Touronen, (Taulusta 11) , maanviljelijä, s. 4.12.1914 Muolaa. Asuinpaikka: Forssa. Sotilasarvo vääpeli. Taistellut talvisodassa Erp 4:ssa ja jatkosodassa 9./JR23 ja 11./JR4. Taistelupaikkoja: Syväri, Aunus, Lotinanpelto.

Puoliso: Mirja Varis, Touronen , emäntä, s. 27.2.1916 Muolaa.

Lapset:
Matti Juhani s. 19.1.1949 Jokioinen. Tauluun 13
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 15
5. Maria Mikontytär Touronen, Kanninen, (Taulusta 5) , s. 28.4.1886 Muolaa (Ylä-kuusa), kastettu 23.5.1886 Muolaa.

Puoliso: Tahvo Kanninen .

| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 16
5. Tahvo Mikonpoika Touronen, (Taulusta 5) , maanviljelijä, s. 25.11.1888 Muolaa (Kuusa), kastettu 28.12.1888 Muolaa, k. 13.4.1965 Valkeala (Tuohikotti). Kävi Amerikassa, mutta tuli takaisin Muolaaseen ? Ei lapsia ! Muuttivat evakossa Valkealan kuntaan, kylän nimi Tuohikotti. Viljelivät Selman kanssa tilaansa kuolemaansa asti.

Puoliso: Selma Rämö, Touronen , emäntä, k. 11.12.1969 Valkeala (Tuohikotti).

| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 17
4. Antti (Anders) Tuomaanpoika Touronen, (Taulusta 4) , lampuoti, s. 8.12.1851 Muolaa, kastettu 21.12.1851 Kuusa, k. Venäjällä ?

Puoliso: Vihitty 11.2.1877 Muolaa Helena Paulintytär Paavilain (myöh. Paavilainen), Touronen , leskivaimo, s. 30.4.1851 Muolaa (Punnus ?). rippikirjoissa merkintä ea =leskivaimo.

Lapset:
Hetti s. 21.10.1877 Muolaa (Ylä-kuusa), kastettu 1.11.1877 Yläkuusa 7. Tauluun 18
Manta (Amanda) s. 15.7.1880 Muolaa (Ylä-kuusa), kastettu 1.8.1880 Yläkuusa 5. Tauluun 19
Jooseppi Kuollut naimattomana !.
Wilhelm s. 5.1.1886 Muolaa (Ylä-kuusa), kastettu 7.2.1886 Yläkuusa 5.
Mikko s. 6.9.1888 Muolaa (Ylä-kuusa), kastettu 30.9.1888 Muolaa. Tauluun 20
Mikkel s. 19.5.1890 Muolaa (Kuusa), kastettu 15.6.1890 Kuusa, k. 8.5.1938 Venäjä (-ammuttu). Vuosina 1937-38 Venäjällä teloitettujen suomalaisten ja karjalaisten nimiluettelosta löytyy tieto, että Karhumäen piirin Sandormohin hautausmaalle on haudattu: Touronen Mihail Andrejevits synt.1890, Suomi;suomalainen;työläinen;Soksun louhimo, Soutjärven piiri; ammuttu 8.5.1938. (-kyseessä on todennäköisesti juuri tämä mies).
| Alku | Sukunimi-hakemisto |  |

Taulu 20
5. Mikko Antinpoika Touronen, (Taulusta 17) , s. 6.9.1888 Muolaa (Ylä-kuusa), kastettu 30.9.1888 Muolaa, k. Venäjällä ?

Puoliso: Anna ????, Touronen .

Lapset:
Sven Sulo kivityömies, s. 15.2.1920 Muolaa, k. 7.9.1941 Rukajärvi. Hautauskunta: Muolaa, sotilasarvo korpraali, joukko-osasto 2./JR10.
Bertta Venäjällä ?
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 21
4. Pekka Pietari Tuomaanpoika Touronen, (Taulusta 4) , lampuoti tilallinen (vävy), s. 27.6.1854 Muolaa, kastettu 4.7.1854 Kuusa, k. 1922 Valkjärvi. Muolaasta kotivävyksi Valkjärven Päivilän kylässä olevaan taloon. Talon nimi: Pekkala. .

1. puoliso: Vihitty 10.10.1880 Valkjärvi Eeva Tuomaantytär Wanhanen, Touronen , vaimo (lampuodin tytär), s. 26.12.1862 Valkjärvi (Päivilä), k. 27.4.1889 Valkjärvi (Päivilä).

Lapset:
Anni s. 4.2.1882 Valkjärvi, kastettu 19.2.1882 Päivilä. Tauluun 22
Hedvig s. 23.10.1884 Valkjärvi (Päivilä), kastettu 2.11.1884 Päivilä.
Hilja s. 16.3.1886 Valkjärvi, kastettu 15.4.1886 Päivilä, k. Valkjärvi. Kuollut nuorena, naimaton ! (-vahvistamatta.).
2. puoliso: Vihitty 3.11.1889 Valkjärvi Anni Tuomaantytär Papunen, Touronen , emäntä, s. 14.5.1867 Valkjärvi, kastettu 23.5.1867 Valkjärvi, Harmaala no.1, k. 18.3.1962 Virrat. Rippikirjassa maininta: Lampuodin tytär Harmaalan kylästä. Haudattu Virtain uudelle hautausmaalle. Hautakivessä nimi on Anna ?.
Vanhemmat: Tuomas Daavidinpoika Papunen, lampuoti, s. 2.6.1837 Valkjärvi, Utula, kastettu 11.6.1837 Valkjärvi, Utula ja Maria Tuomaantytär Mononen, s. 20.6.1847 Muolaa, Sormula, kastettu 12.7.1847 Muolaa.
Lapset:
Tuomas s. 18.4.1891 Valkjärvi (Päivilän kylä), kastettu 3.5.1891 Päivilä no.3. Tauluun 26
Jooseppi s. 21.2.1894 Valkjärvi, kastettu 25.2.1894 Päivilä.
Jooseppi s. ?.6.1895 Valkjärvi, kastettu ?.6.1895 Päivilä, k. 1951 Hollola. Sairasti aivokalvontulehduksen 20-vuotiaana. Hoidettiin Viipurissa sairaalassa. Jäi pysyvästi mieleltään sairaaksi. Siirrettiin Valkjärven kunnalliskodista evakossa Hollolan kunnalliskotiin, jossa kuoli 1951. (Lähde: Jouko Touronen) .
Iida Maria s. 3.1.1898 Valkjärvi, kastettu 16.1.1898 Päivilä no.2.
Aino s. 7.3.1904 Valkjärvi. Tauluun 52
Hilma s. 1907 Valkjärvi, k. 1928 Valkjärvi. Yksinäinen ( Sinkku). Kuoli nuorena Helsingissä. Haudattu Valkjärvelle ! (Lähde: Inga Utunen).
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 22
5. Anni Pekantytär Touronen, Vanhanen, (Taulusta 21) , s. 4.2.1882 Valkjärvi, kastettu 19.2.1882 Päivilä, k. 5.6.1971 Vilppula. lampuodintytär Valkjärven Päivilän no.3 kylästä.

Puoliso: Vihitty 10.9.1899 Valkjärvi Mikko Juhonpoika Vanhanen , s. 26.7.1873 Valkjärvi, k. 21.4.1951 Vilppula. lampuodinpoika Hampaalan no.14 kylästä.

Lapset:
Viljam s. 14.3.1903 Valkjärvi. Tauluun 23
Toivo s. n.1910. Tauluun 25
Onni s. 9.5.1919, k. 7.1.1942 Jatkosota. Kaatui sodassa ?
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 25
6. Toivo Vanhanen, (Taulusta 22) , s. n.1910.

Puoliso: Helmi Sainio, Vanhanen .

Lapset:
Arja sairaanhoitaja. Asuinpaikka: Kemi.
| Alku | Sukunimi-hakemisto |

Taulu 26
5. Tuomas Pekanpoika Touronen, (Taulusta 21) , maanviljelijä, s. 18.4.1891 Valkjärvi (Päivilän kylä), kastettu 3.5.1891 Päivilä no.3, k. 31.5.1951 Virrat. Talon nimi Valkjärvellä: Pekkala. Talon nimi Virroilla: Tourula. Virtain Jäähdyspohjassa n.40 ha. Kulki tekemässä lihakauppaa Pietarissa ja Viipurissa kahden enonsa (Papunen) kanssa. Papusilla oli kotiteurastamo Valkjärvellä. Puhui jonkun verran Venäjää. Taisteli kansalaissodassa valkoisten puolella.

Puoliso: Ida Anna Maria Virolainen, Touronen , emäntä, s. 15.1.1897 Muolaa, k. 23.9.1972 Virrat. Asuinpaikat: Karjalassa Valkjärvi, Päivilä vuoteen 1939. Muut asuinpaikat: Humppila 1939-41. Virrat, Jäähdyspohja vuodesta 1941.
Vanhemmat: Jooseppi (Josef) Simonpoika Virolainen, talollinen, s. 5.2.1858 Muolaa (Heimalan kylä) ja Hetti (Hedvig) Mikontytär Kuisma, Virolainen, emäntä, s. 31.3.1871 Muolaa ( Telkkälän kylä), k. 4.10.1947 Kylmäkoski. Vihitty 5.8.1894.

Lapset:
Toivo Jooseppi mv., s. 20.3.1917 Valkjärvi, k. 30.11.1939 Lipola, Kivennapa. Venäjä hyökkäsi Suomeen klo 7.00. Kuoli talvisodan ensimmäisillä tunneilla klo 10.15, eteen työnnetyssä vartiopaikassa kranaatin sirpaleesta. Ruumis jäi taistelukentälle.Joukkueenjohtaja silloinen ylikersantti Väinö Meri kirjoitti tapahtuneesta perheelle, joka oli evakossa Humppilassa 1939-1941. Joukkueenjohtajana oli kirjailija Veijo Meren isä. (Lähde: Onni Touronen, jonka hallussa olevan kirjeen itse luin.) Joukko-osasto Tyk.K/JP2.
Vilho Tuomas s. 11.3.1918 Valkjärvi, k. 29.6.1944 Tali, Viipurin mlk. Venäjän suurhyökkäyksen aikaan kesällä 1944. Vilho oli ryhmänjohtaja ja Kauko veli kuului hänen ryhmäänsä. Panssarivaunun ammus räjähti lähellä, Vilho oli osan ryhmänsä kanssa suuren kiven takana suojassa, mutta paineaalto ja sirpaleet aiheuttivat kuolettavat vammat. Kun Vilho oli kaatunut, sai Kauko siitä tiedon, meni paikalle ja toimitti kaatuneen taaksepäin !.
Onni s. 25.6.1920 Valkjärvi. Tauluun 27
Impi Anna s. 7.4.1922 Valkjärvi. Tauluun 33
Kauko s. 17.8.1924 Valkjärvi. Tauluun 37
Inga Hedvig s. 28.11.1926 Valkjärvi. Tauluun 39
Väinö s. 17.8.1929 Valkjärvi. Tauluun 43
Eino s. 23.5.1931 Valkjärvi. Tauluun 50
| Alku | Sukunimi-hakemisto |