Tominimi on toiminut vuodesta 1980. Sen rekisteröityyn toimialaan kuuluvat paitsi varsinainen sukututkimus, myös talohistorialliset tutkimukset ja historiikkien tekeminen sekä kustannustoiminta.
Toiminimen perusti sukututkija, valt. kand.
Matti J. Kankaanpää. Hän aloitti sukututkimuksen harrastuksena
1960-luvun lopulla ja jäi eläkkeelle 1.1.2010, mutta voi tehdä eläkkeen sivussa jonkin verran tutkimuksia.
Matti J Kankaanpäästä henkilöhaastattelu
Taloussanomissa 19.12.2007 yrittäjänä.
© 1997-2007 - Design: