Annikki, piispa ja kesti

Keskiajan kuvia

Annikki, piispa ja kesti, Santeri Ivalo, 134 sivua, 6 keskiaikaista kertomusta, WSOY, 1927, 1. painos.

Kirjan Annikki, piispa ja kesti on kirjoittanut suomalainen kirjailija ja lehtimies, Helsingin Sanomien ja sitä edeltäneen Päivälehden pitkäaikainen päätoimittaja Santeri Ivalo, jota pidetään suomalaisen historiallisen romaanin genren perustajana. Kirja on julkaistu ensimmäisen kerran WSOY:n kustantamana vuonna 1927 ja on siis tekijänsä myöhäisintä tuotantoa.

Kirja on ohut: vain kuusi kertomusta. Ensimmäinen niistä on mukaelma Kantelettaren runosta Turusen neiti, joka oli keskiajan alun Turussa elänyt todellinen henkilö, ja viimeinen kertomus kuvaa 1400-luvun alun markkinoiden ja kilpailukyvyn menetelmiä.

Kirja vie lukijansa 1300-1400 -lukujen kansan arkeen, kauppiaiden, erämaiden ja luostarielämän, hallittujen ja hallitsevien maailmaan kuin toiselle planeetalle, hyväntahtoisella mutta tummansävyisellä huumorilla maustettuna. Elämä on kovaa, toisin kuin topeliaanisessa idyllissä, äärimmäisen tiukasti säänneltyä ja valmiina annettua, mutta silti arvaamatonta.

Tämä kappale on löydetty kirpputorilta, ja sen alkulehdellä on käsin kirjoitettu teksti: "Isälle Jouluksi v. 1927."

Kirjan ensimmäisen kertomuksen alussa mainitaan, että sen aihe löytyy Kantelettaren kolmannen kirjan runoista 34 ja 37, mutta ainakin verkkolähteiden mukaan se on kolmannen kirjan runossa 13. - UJ -

13. Turusen neiti.

[Kantelettaresta]

Annikki Turusen neiti
Istuvi Turun korolla,
Luopi silmänsä selälle,
Käänti päätä päivän alle,
Näki purren purjehtivan:
"Se on pursi Kestin pursi."

Jopa Kesti kerkiävi,
Itse purresta puhuvi:
"Tule poies neiti lapsi!"

"En tule minä sinulle,
En sinulle, enkä muille,
Vasten kieltoa emoni,
Varotusta vanhempani. -
Noin sanoi minun emoni,
Varotteli vanhempani:
Ellös vainen neito nuori,
Ellös kasvaja kananen,
Rengin reistoihin ruvetko,
Kauppoihin kasakkamiesten,
Kesti poikien poluille,
Joutolaisten juoniloihin! -
Kerran Kesti pettänevi,
Renki lyöpi reistastansa,
Kaupoistaan kasakkapoika,
Joutomiesi juonistaan."

Kesti kerkesi sanoa,
Kesti purresta puhuvi:
"Tule poies, elä huoli,
Tule minun turvihini,
Käy käsivarrelleni,
Pohatalle puolisoksi,
Kauppamiehelle kanaksi!"

Annikki Turusen neiti
Jo meni Kestin keralle,
Kesti taisi talven syöä,
Sekä syöä, jotta juoa
Paljo pantua olutta,
Ruokia rakennetuita,

Kesti toivovi keseä,
Tuota toivoi Kestin laiva,
Kestin laiva, Kestin lapset,
Kestin entinen emäntä;
Muut kaikki keseä toivoi,
Yksi pelkäsi petäjä,
Kuorensa kolottavaksi,
Varaeli vastakoivu
Oksansa otettavaksi.

Kesti vuotteli keseä. -
Kun tiesi kesän tulevan,
Kantoi rannalle kalunsa,
Venehesen vei elonsa;
Itse istuihen sisähän,
Soutamahan suorittihen,
Heitti raukan rannikolle,
Verevän vesikivelle,
Kultansa kujertamahan,
Kaunosensa katsomahan.

Raukka huusi rannikolla,
Verevä vesikivellä,
Itki äänellä isolla,
Ukkoa rukoelevi:

"Ukkoseni, ainoiseni!
Nosta pilvi luotehelta,
Nosta suuri säien voima,
Aalto ankara kohota
Hurjoa hukuttamahan,
Mielipuolta painamahan."

Tuo ukko ylinen herra
Nosti pilven luotehelta,
Nosti suuren säien voiman,
Aallon ankaran kohotti
Hurjoa hukuttamahan,
Mielipuolta painamahan.

"Kutti, kutti, keito Kesti,
Keito Kesti, leino leski!
Ainako sull' on Annin tyynyt,
Ainako Annin päänalaset,
Aina Kirstin kirjovaipat?
Meren tyrsky tyynynäsi,
Meren vaahti vaippanasi,
Aalto päänalasinasi."