Kotikaiho

Avioliittoromaani

Kotikaiho, Grazia Deledda, 314 sivua, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1929, 1. painos. Tausta Forum Romanun. Wikimedia Commons. Modified version 23.4.2008. Under the terms of the GNU Free Documentation license.

Tämä kirja ehti lojua kirjahyllyssäni jo lähes puolitoista vuotta sen jälkeen kun olin ostanut sen kirpputorilta vain siksi, että se oli vanha. En ollut sen koommin syventynyt siihen, koska en ole kovin innostunut kertomakirjallisuuden lukija, mutta nyt katsoin sitä tarkemmin. "Grazia Deledda? Kuka? Jonkin ikävystyneen kotirouvan viktoriaaninen viritys?" ajattelin.

Asia ei mennyt ihan noin, ei sinne päinkään, vaan paljastuikin iso aukko sivistyksessä. Aikansa modernia kaupunkielämää kaunistelemattomasti kuvaava kolmeosainen Kotikaiho on julkaistu alun perin italiaksi nimellä Nostalgie vuonna 1905. Sen kirjoittaja, sardinialaissyntyinen Grazia Deledda, joka tunnetaan italialaisen verismin ja dekadenssin edustajana, on saanut koko tuotannostaan kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1926. Vuosina 1901-2007 kirjallisuuden Nobel-palkintoja on jaettu kaikkiaan 107 kpl, joista yksitoista naiskirjailijoille, joten suurin osa lienee jäänytkin useimmille tuntemattomaksi ja naisnobelisteista Suomessa erityisesti Deledda. Italiasta ja Sardiniasta sen sijaan löytyy Google-haulla tuhansia mainintoja Grazia Deledda -nimisistä hotelleista, ravintoloista, pizzerioista ja seminaareista.

Grazia Maria Cosima Damiana Deledda. Wikipedia in italiano. Public domain.

Kirjan on vuonna 1929 "Tekijättären luvalla suomentanut" kirjailija ja suomentaja Filip Hjalmar (Jalmari) Hahl, joka toimi myös mm. saksan ja ranskan kielen lehtorina, Helsingin yliopiston kirjallisuuden ja estetiikan dosenttina, Suomalaisen teatterin ja Tampereen teatterin johtajana ja johti Ylioppilaskunnan laulajia.

Kirjan esilehden tietojen mukaan Deleddan teoksista oli vuoteen 1929 mennessä suomennettu myös Marianna (Marianna Sirca, 1915), Äiti (La Madre, 1920), Pako Egyptiin (La fuga in Egitto, 1925) ja Elias Portolú (1903), jota Deledda itse piti läpimurtoteoksenaan.

Deledda kirjoitti italiaksi, mutta hänen äidinkielensä oli sardinian murre Sardu logudorese, jota pidetään vanhimpana romaanisista kielistä. Kaikissa Sardinian murteissa on vielä nähtävissä esi-roomalaisia, proto-iberialaisia, foinikialaisia, etruskilaisia ja Lähi-Idän kielten elementtejä. Nimi on suomeksi Kultainen paikka, joka viittaa Logudoron alueeseen Luoteis-Sardiniaan ja Ozierin ja Nuoron seuduille Sardinian koillisosassa, missä sitä puhutaan eniten.

Avioliiton ajankuva

Kirjaa kutsutaan sen esilehdellä avioliittoromaaniksi. Alkuasetelmana on tuoreen avioparin, Antonion ja Reginan, tulo Roomaan aviomiehen sukulaisten luokse ensitapaamiseen. Regina on aatelisperheen kasvatti, joka kokee varsinaisen kulttuurishokin Antonion keskiluokkaisen virkamiessuvun joukossa, eikä voi lakata kaipaamasta takaisin kotiin Lombardian Mantovaan. Hänen mielestään mikään ei tunnu olevan hyvä ja oikein. Kaikki on mautonta, karkeaa, yksinkertaista, vastenmielistä, typerää, kömpelöä ja pikkuporvarillista, niin ikkunat, verhot, huonekalut, peseytymisvälineet kuin ihmisetkin. Jopa sää ja hänen innolla odottamansa Rooma tuottavat pettymyksen.

On kuitenkin muistettava, että Reginan taustalla vaikuttavat vahvana 1900-luvun alun luokka-ajattelu ja patriarkaalisen kasvuympäristön luomat sosiaaliset paineet ja rituaalit, ulkoa opittu ainoa oikea elämäntapa ja erilaisuuden pelko, tinkimätön pysyvyyden ja hyvän toimeentulon vaatimus. Niistä poikkeaminen olisi merkinnyt niin henkistä kuin sosiaalistakin katastrofia. Odotuksissa on, että tilanne tulee kirjan loppua kohti muuttumaan.

Kuvassa on mukana joukko ministeriöiden virkamiehiä, serkku, anoppi, vävy, sisko, veljiä, piikoja, kirjoittava käly, köyhtynyttä aatelistoa, naisasiaa, politiikkaa, pörssikeinottelua, uhkapeliä, pikaisina välähdyksinä ohitettuja kaupunkilaisia ja ennen kaikkea ikuinen Rooma. Tärkeään osaan nousee myös maisema, joka on mukana kaikessa ja kaikkialla kuin yksi merkittävä henkilöhahmo, Reginan pohdintojen tausta ja niiden kuuntelija.

Tekstissä on paljon sadunhohteista luonnonkuvausta, viittauksia toisiin tekstikohtiin ja toisiin teksteihin, odottamattomia rinnastuksia ja vertauksia ja ironisia sävyjä. Dialogi ei ole pelkästään lineaarista, vaan etenee myös rinnakkain, limittäin, päällekkäin ja sisäkkäin, mikä tuottaa kerrontaan liikettä ja visuaalisuutta. Teksti on yli 100 vuotta vanhaa, mutta samalla häkellyttävän modernia.

Faktaa ja fiktiota

Deleddan tuotannossa tämä on tuntemattomampi ja verkkolöytöjen perusteella muutenkin poikkeuksellinen romaani, koska hänen teemoinaan olivat pääasiassa kotisaarensa Sardinian kansanelämän kuvaukset, mikä mainitaan Nobel-palkinnon perusteluissakin.

Deleddan kerrotaan olleen ujo ja syrjäänvetäytyvä, yhdistelleen teoksiinsa fiktiota ja omaelämäkerrallista faktaa ja halunneen mieluummin antaa tekstiensä puhua puolestaan kuin puhua itse.

Niinpä tarinan rinnalle nouseekin helposti hänen avioitumisensa valtionvarainministeriön virkamies Palmiro Madesanin kanssa vuoden 1900 tammikuussa ja heidän muuttonsa Roomaan. Samaan ajankohtaan on sijoitettu myös Antonio Venutellin ja Regina Tagliamarin avioliitto ja myös Antonio on valtionvarainministeriön virkamies. Herää siis kysymys siitä, paljonko Kotikaihossa on yhteistä Deleddan oman avioliiton kanssa ja paljonko hän lienee projisoinut turhautuneeseen ja pelokkaaseen Reginaan itseään?

Verkkoversio

Kotikaiho on mahdollisesti aikoinaan hankittu Kurun Parkkuun kylän sivukirjastoon, koska sen alkulehdellä on Parkkuun 6.6.2010 alkaen lakkautetun kyläkoulun leima. Alkulehdellä on kuitenkin myös käsinkirjoitettu teksti Länsi-Teiskon lainakirjasto. Kumpi sitten ehtinyt ensin: Parkkuu vai naapurikylä Länsi-Teisko?

Tulosteina tämän verkkoversion laajuus on noin 170 sivua. - UJ -
 

Omaelämäkerta 1926

[Autobiography sivulta Grazia Deledda, The Nobel Prize in Literature 1926, Nobelprize.org. Suom. U.J.]

Synnyin Nuoron pikkukaupungissa Sardiniassa vuonna 1871. Isäni oli melko hyvin toimeentuleva maanomistaja, joka viljeli omaa maata. Hän oli myös vieraanvarainen mies, jolla oli ystäviä kaikissa Nuoroa ympäröivissä kaupungeissa. Kun näiden ystävien ja heidän perheidensä oli tultava Nuoroon liikeasioille tai uskonnollisina juhlapäivinä, he tavallisesti yöpyivät meidän talossamme. Siten opin tuntemaan romaaneissani esiintyviä erilaisia henkilöhahmoja. Kävin vain alakoulun Nuorossa. Sen jälkeen opiskelin italiaa yksityisesti alakoulun opettajani ohjauksella. Hän antoi minulle aiheita, joista kirjoittaa, ja jotkut niistä onnistuivat niin hyvin, että hän kehoitti minua julkaisemaan niitä sanomalehdessä. Olin 13-vuotias enkä tiennyt kenen puoleen kääntyä saadakseni tarinoitani julkaistuksi. Sitten satuin näkemään erään muotilehden. Otin sen osoitteen ja lähetin heille yhden novellin. Se julkaistiin välittömästi. Sitten kirjoitin ensimmäisen romaanini, Fior di Sardegna (1892) [Flower of Sardinia], jonka lähetin kustantajalle Roomaan. Hän julkaisi sen ja se menestyi oikein hyvin. Ensimmäinen todellinen menestysteokseni oli kuitenkin Elias Portolú (1903), joka käännettiin ensin Revue des deux mondes -lehteen ja sitten kaikille eurooppalaisille kielille. Olen kirjoittanut paljon:

Romaanit Anime oneste, romanzo famigliare (1895) [Honest Souls], esipuhe Ruggero Bonghi; Il vecchio della montagna (1900) [The Old Man of the Mountain] jatkona dramaattinen sketsi Odio vince (1904) [HateWins] ; Elias Portolú (1903); Cenere (1904) [Ashes]; Nostalgie (1905); La via del male (1896) [The Evil Way]; Naufraghi in porto [alkujaan Dopo il divorzio, 1902] (1920) [After the Divorce]; L'edera (1908) [The Ivy]; Il nostro padrone (1910) [Our Master]; Sino al confine (1910) [Up to the Limit]; Nel deserto (1911) [In the Desertl; Colombi e sparvieri (1912) [Doves and Falcons]; Canne al vento (1913) [Canes in the Wind]; Le colpe altrui (1914) [The Others' Faults]; Marianna Sirca (1915); L'incendio nell'oliveto (1918) [The Fire in the Olive Grove]; La Madre (1920) [The Mother]; Il segreto dell'uomo solitario (1921) [The Secret of the Solitary Man]; Il Dio dei viventi (1922) [The God of the Living]; La danza della collana (1924) [The Dance of the Necklace], jatkona dramaattinen sketsi A sinistra (1924) [To the Left]; La fuga in Egitto (1925) [The Flight into Egypt]; Annalena Bilsini (1927).

Novellit "Il giuochi della vita" (1905) [The Gambles in Life]; "Chiaroscuro" (1912) [Light and Dark]; "Il fanciullo nascosto" (1915) [The Hidden Boy]; "Il ritorno del figlio" (1919) [The Son's Return]; "La bambina rubata" (1919) [The Stolen Child]; "Cattive com pagnie" (1921) [Evil Company]; "Il flauto nel bosco" (1923) [The Flute in the Wood]; "Il sigillo d'amore" (1926) [The Seal of Love].

Näytelmä L'edera (1912) [The Ivy], kolminäytöksinen näytelmä Camillo Antona-Traversin tuella.

Ensimmäisen matkani tein vuonna 1900. Se suuntautui Cagliariin, Sardinian kauniiseen pääkaupunkiin. Siellä tapasin aviopuolisoni. Myöhemmin muutimme Roomaan, jossa asun parhaillaan. Olen kirjoittanut myös jonkin verran runoja, joita ei ole koottu teokseksi.