Islantilaisia kansansatuja

Kuinka hylkeet ovat syntyneet

Kun Egyptin faarao ajoi takaa Moosesta ja juutalaisia ja hukkui Punaiseen mereen, niin kerrotaan, että hän ja hänen joukkonsa muuttuivat hylkeiksi. Siksi hylkeiden luuranko muistuttaa niin paljon ihmisluurankoa. Siitä lähtien hylkeet ovat eläneet kuin yhtenä suurena perheenä meressä, mutta paksun nahkansa alla ne ovat säilyttäneet inhimillisen muodon ja luonteen sekä inhimilliset ominaisuudet. Joka juhannusyö ne saavat ryömiä nahastaan, nousta maihin ja ottaa ihmismuodon. Silloin ne laulavat ja tanssivat aivan kuin ihmiset.

Hylkeennahka

Eräs Myrdalista kotoisin oleva mies kulki aikaisin eräänä aamuna muutamien rantakallioiden ohi ja tuli suurelle luolalle. Hän kuuli kuinka luolassa tanssittiin ja meluttiin ja huomasi sen ulkopuolella joukon hylkeennahkoja. Hän otti yhden niistä mukaansa kotiin ja lukitsi sen arkkuunsa. Kun hän pian sen jälkeen taas kulki luolan ohi, istui siellä kaunis tyttö aivan alastomana katkerasti itkien. Hän oli hylje, jonka nahan mies oli vienyt kotiinsa.

Hän lohdutti tyttöä, antoi hänelle vaatteita ja toi hänet mukaansa kotiin. Ennen pitkää hän rakastui tyttöön kovasti ja otti hänet vaimokseen. He tulivat hyvin toimeen keskenään ja saivat monta lasta. Mutta usein istui vaimo hiljaa rannalla ja katseli kauas merelle.

Arkun avain miehellä oli aina mukanaan. Mutta eräänä päivänä hän souti merelle kalaan ja unohti sen päänaluksensa alle. Kun hän tuli kotiin, oli arkku auki, ja sekä vaimo että hylkeennahka olivat kadonneet.

Vaimo oli löytänyt avaimen, ja koska ei ollut koskaan nähnyt, mitä arkussa oli, hän tuli tietysti uteliaaksi ja avasi sen. Kun hän löysi sieltä hylkeennahan, kaipaus merelle kasvoi hänessä liian voimakkaaksi. Hän sanoi hyvästi lapsille, veti nahan päällensä ja katosi mereen.

Mutta ennenkuin hän vaipui aaltoihin, hän lauloi:

Minä olen iloinen ja minä olen surullinen,
meressä minulla on seitsemän lasta
ja maalla minulla on seitsemän lasta.

Mies suri kauan vaimonsa menetystä. Hänen soutaessaan merelle kalaan hylje usein ui hänen veneensä ympärillä ja näytti kuin sen silmissä olisi ollut suuria kyyneleitä. Mutta sen jälkeen seurasi onni miestä kaikessa. Kun lapset leikkivät rannalla, he myös usein saattoivat nähdä vedessä hylkeen ja heittelivät sille kaloja ja kauniita simpukoita. Mutta koskaan heidän äitinsä ei enää palannut takaisin.

Harmaa mies

Oli kerran kuningas ja kuningatar, joilla oli suuri valtakunta. Valtakunnassa asui vanha mies vaimonsa kanssa pienessä tuvassa. Kuninkaalla oli paljon karjaa, mutta vain yksi ainoa tytär, joka asui hovineitoineen kauniissa naistuvassa. Vanha mies oli hyvin köyhä. Lapsia hänellä ei ollut yhtään. Hän ja hänen vaimonsa omistivat vain yhden lehmän.

Eräänä sunnuntaina ukko meni kirkkoon, jossa hänellä oli tapana käydä. Pappi puhui hyvin kauniisti laupeudesta ja kaikesta hyvästä, mikä siitä seuraa. Ukori tultua kotiin eukko kysyi, minkälainen saarna oli ollut. Hilpeänä ja iloisena ukko kertoi, että sattuipa kerrankin hyvin, kun hän kuuli papin saaman juuri sinä sunnuntaina. Pappi oli nimittäin sanonut, että ken antaa, hän saa tuhatkertaisesti takaisin. Sitä ei pitäisi ottaa aivan kirjaimellisesti, arveli eukko. Hänen mielestään ukko ei ollut oikein ymmärtänyt papin tarkoitusta. Mutta ukko piti päänsä, ja he rlltelivät vähän aikaa pääsemättä yksimielisyyteen.

Seuraavana päivänä ukko palkkasi joukon työmiehiä rakentamaan navettaa tuhannelle lehmälle. Eukkoa harmitti kauheasti hänen yksinkertaisuutensa, sillä muuta se ei hänen mielestään ollut. Mutta ukko ei välittänyt vähääkään eukon puheista. Navetan tultua valmiiksi, ukko alkoi miettiä, kenelle hän lahjoittaisi lehmänsä. Hän ei tuntenut – kuningasta lukuunottamatta – ketään, joka olisi ollut kyllin rikas antamaan siitä hänelle tuhat lehmää takaisin. Mutta kuninkaan luo hän hiukan epäröi mennä. Sensijaan hän päätti mennä papin luo. Hän tiesi, että pappi oli rikas. Ja papin, jos jonkun, pitäisi hänen mielestään pysyä sanassaan.

Eukon mielestä asiat olivat mahdollisimman hullusti. Mutta jos hän jotakin sanoi, meni kaikki ukon toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ukko lähti kuin lähtikin matkaan papin luo ja lahjoitti hänelle lehmänsä. Päpista oli hiukan omituista saada lehmä lahjaksi keskellä kirkasta päivää ja hän kysyi ukolta, mikä oikein oli tarkoituksena. Ukko selitti kaiken, mutta pappi suuttui kauheasti. Hän haukkui ukon perinpohjin, koska tämä oli väärin ymmärtänyt hänen saamansa, ja ajoi hänet takaisin kotiin lehmineen päivineen. Masentuneena matkansa epäonnistumisesta ukko otti lehmänsä ja lähti. Ukon parhaillaan taivaltaessa kotiin päin, nousi kauhea rajuilma. Jääkylmä pohjoistuuli alkoi puhaltaa ja tuli pilkkosen pimeätä. Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen, ajatteli ukko. Jos hän aikoi itse selviytyä hengissä, oli lehmä varmasti jätettävä oman onnensa nojaan. Hänen parhaillaan tuumiessaan tuli eräs mies suuri säkki selässä hänen luokseen.

– Kuinka olet liikkeellä näin kurjalla ilmalla ja vielä lehmä mukanasi, mies kysyi.

Kun ukko oli kertonut asian, miehellä oli heti ehdotus valmiina.

– Lehmästä sinun kuitenkin on luovuttava voidaksesi itse selviytyä. Eiköhän olekin parasta, että annat minulle lehmän ja otat sen sijaan säkkirii. Se on kevyt kantaa selässä, ja sisällä siellä on sekä lihaa että luita.

He keskustelivat jonkun aikaa ja sopivat viimein asiasta. Mies katosi lehmä mukanaan ja ukko tallusteli kotiinpäin selässä säkki, joka ei ollut ollenkaan niin kevyt, kuin hän oli luullut. Hyvin myöhään hän vihdoin viimein tuli kotiin ja kertoi, miten lehmälle oli käynyt. Säkistä hän piti suurta melua ja puhui laajasti ja yksityiskohtaisesti vaihtokaupan eduista. Eukko oli aivan suunniltaan, mutta ukko pyysi häntä panemaan vesipadan tulelle, sillä nyt oli jo toden totta saatava ilta-ateria. Eukko otti suurimman patansa ja täytti sen vedellä, ja sitten he alkoivat odotella veden kiehumista.

Kun ukko ryhtyi avaamaan säkkiä, alkoi sen sisältö elää ja liikkua. Ja kun hän viimein sai sen auki, hyppäsi sieltä esiin ilmielävä mies, joka oli harmaa kiireestä kantapäähän.

– Keittäkää mitä tahansa muuta, mutta älkää minua, mies sanoi.

Ukko hämmästyi niin, ettei saanut sanaa suustaan. Mutta eukko moitti ja mukisi ja selitti, että tässä oli palkka hänen yksinkertaisuudestaan.

– Ensin menetät ainoan elämänturvamme ja sitten tuot vielä kaupanpäällisiksi kotiin vieraan, jota on syötettävä, huusi vaimo. Ja hän jatkoi haukkuxnistaan, kunnes harmaa mies oli mielestään saanut tarpeeksi, sillä eihän nalkuttaminen asiaa parantanut. Hän meni ulos sanoen koettavansa etsiä jotain syötäväksi kelpaavaa.

Mies lähti ulos pimeyteen, mutta palasi takaisin jonkun ajan kuluttua mukanaan vanha lihava pässi ja sanoi, että se pitäisi teurastaa. Sekä eukko että ukko tulivat hieman miettiväisiksi, sillä he ymmärsivät kyllä, että pässi oli varastettu. Mutta tilanne oli niin houkutteleva, että he antoivat suostumuksensa.

Nyt herkuteltiin tuvassa, kunnes pässi oli syöty loppuun, ja silloin toi harmaa mies toisen pässin ja sen jälkeen kolmannen ja neljännen ja viidennen. Vanhuksista ei ollut ollenkaan hullumpaa pitää harmaata miestä luonaan vieraanaan, sillä nyt heillä oli lampaan lihaa, niin paljon kuin jaksoivat syödä.

Mutta kuninkaan paimen huomasi, että silloin tällöin katosi eläin laumasta. Hän ei voinut käsittää, miten se oli mahdollista, mutta kun viides lajmrias katosi, ilmoitti hän kuninkaalle, että jossain lähistöllä varmaan oli varas. Kuninkaasta asia oli hyvin ikävä, sillä ihmisillä ei ollut niillä seuduin tapana varastella. Hän otti selvää, oliko seudulla uusia tulokkaita, joita hän ei tuntenut, ja sai kuulla vieraasta, joka asui molempien vanhusten luona. Hän kutsui miehen luokseen kuninkaankartanoon. Ukko ja eukko olivat kuolla pelästyksestä, sillä nyt heidän hyväntekijänsä tietysti hirtettäisiin varkaana, ja silloin heidän hyvät päivänsä olisivat lopussa.

Harmaan miehen tultua kuninkaan kartanoon kuningas kysyi, oliko hän varastanut ne viisi lammasta, jotka puuttuivat laumasta. Kun harmaa mies ei voinut kieltää asiaa, kuningas tahtoi tietää, miksi hän oli tehnyt niin.

– Tein sen noiden kahden vanhuksen tähden, jotka asuvat tuossa tuvassa. Heillä ei ole mitään syötävää. Sinulla on enemmän kuin koskaan tarvitset, ja minusta on enemmän kuin oikein, että he saavat nauttia hiukan yltäkylläisyydestäsi.

Kuningas kieltämättä vähän yllättyi vastauksesta, sillä hänen täytyi todellakin sisimmässään myöntää, ettei mies ollut niinkään väärässä. Siksipä hän sanoi, että vapauttaisi miehen rangaistuksesta, jos hänen seuraavana päivänä onnistuisi varastaa kuninkaan viisivuotias härkä, jonka paimenet saisivat ajaa laitumelle metsään. Jos hän epäonnistuisi, hänet hirtettäisjin. Harmaan miehen mielestä tämä oli aivan mahdotonta, sillä kuningas tietysti antaisi vartioi,ch bkätiä erikoisen huolellisesti, ja kuinkapa hän silloin pääsisi varastamaan sitä.

– Se on sinun asiasi, sanoi kuningas, ja harmaa mies lähti kotiin.

Tuvassa syntyi suuri ilo harmaan miehen palatessa takaisin. Vanhusten hiukan rauhoituttua hän pyysi köyttä ilmoittaen tarvitsevansa sitä seuraavana päivänä. Hän saikin köyden. Kaikki nukkuivat yönsä hyvin. Ja aikaisin seuraavana aamuna harmaa mies nousi ja lähti metsään köysi mukanaan. Hän kiipesi suureen tammeen, joka kasvoi sen tien varrella, jota hän tiesi paimenten kulkevan. Hän pani köyden kaulansa ympärille ja jäi riippumaan tammeen.

Vähän ajan kuluttua paimenet tulivat härkä mukanaan tietä pitkin. He huomasivat heti miehen, joka riippui tammessa, ja ymmärsivät asian vain yhdellä tavalla. Hän oli tietysti varastanut muutakin kuin kuninkaalta, ja oli siitä syystä hirtetty puuhun. Nyt kai hän luopuisi härän varastamisesta, muuta mahdollisuutta tuskin oli, arvelivat paimenet ja lähtivät jatkamaan matkaansa.

Heidän kadottuaan riäkyvistä harmaa mies kiipesi alas puusta, juoksi oikotietä metsän poikki ja ripustautui taas erääseen tien vieressä kasvavaan tammeen. Kun paimenet näkivät hänet, eivät he uskoneet silmiään, vaan arvelivat, että kysymyksessä oli noituus.

– Ei kai voi olla kahta aivan samanlaista miestä. Tästä täytyy ottaa selvää. Juoksemme takaisin katsomaan, vieläkö toinen riippuu puussa, he sanoivat.

He sitoivat härän tammeen ja juoksivat tiehensä. Harmaa mies ei hidastellut kiivetessään tammesta alas. Hän irroitti härän ja talutti sen kiireimmiten kotiin tuvalle. Siellä se teurastettiin, nyljettiin, tehtiin rasvasta kynttilöitä ja herkuteltiin hyvällä uhalla. Ja ilo oli ylimmillään. Paimenet huomasivat tietysti tulleensa petetyiksi, ja lähtivät takaisin kuninkaan luo kertomaan asiasta. Kuningas antoi heti noutaa harmaan miehen luokseen. Molemmat vanhukset tuvassa olivat vallan kauhuissaan, sillä nyt jos koskaan heidän hyväntekijänsä hirtettäisiin. Mutta harmaa mies oli hilpeä ja iloinen ja lähti heti kuninkaankartanoon.

– Sinäkö olet varastanut härkäni, kuningas kysyi.

– Sehän minun oli tehtävä pelastaakseni henkeni, harmaa mies vastasi.

– Saat anteeksi, jos ensi yönä kuningattaren ja minun nukkuessa onnistut varastamaan sänkyvaatteet sängystämme, kuningas sanoi.

Harmaa mies näytti hyvin huolestuneelta.

– Sehän on aivan mahdotonta. Kuinka voisikaan kukaan päästä yöllä kuninkaankartanoon ja lisäksi vielä varastamaan sänkyvaatteet, hän ihmetteli.

– Se on sinun asiasi, kuningas vastasi, ja harmaa mies sai mennä. Kun harmaa mies palasi kotiin, hänet vastaanotettiin suurella ilolla ja riemulla. Ukon ja eukon mielestä hän oli aivan kuin kuolleista ylösnoussut. Mutta harmaalla miehellä oli omat suunnitelmansa. Hän otti pussillisen jauhoja ja pyysi eukkoa keittäniään hänelle niistä paksun puuron. Eukko teki niin, ja harmaa mies pani puuron kuppiin jonka peitti kannella, jotta puuro pysyisi lämpimänä. Sitten hän hiipi kenenkään huomaamatta kuninkaankartanoon ja piilottautui pimeään nurkkaan.

Illalla suljettiin kaikki kuninkaankartanon ovet kunnollisesti, jotta harmaa mies ei olisi päässyt sisään. Ja sitten kaikki menivät nukkumaan. Harmaa mies odotti hetken aikaa, kunnes kaikki, myös kuningas ja kuningatar, olivat nukahtaneet syvään uneen. Sitten hän hiljaa hiipi kuninkaalliseen n-iakuuhuoneeseen, kääri kuningasparin peitteen jalkopuolelta ylöspäin ja asetti puurokupin kuningasparin väliin niin, että puuro hitaasti valui sänkyyn. Sitten hän nopeasti piilottautui.

Kuningatar heräsi, kun tunsi lämpimän puuron valuvan vuoteelleen.Hän suuttui ja herätti kuninkaan.

– Mitä tämä merkitsee? Sinulle on tullut vahinko, ystäväni, hän sanoi.

Tätä ei kuningas myöntänyt, vaan syytti kuningatarta, ja he kiistelivät hetken aikaa. Lopulta he heittivät kaikki sänkyvaatteet lattialle ja menivät uudelleen nukkumaan.

Mutta harmaa mies otti sänkyvaatteet, hiipi hiljaa pois ja vei ne vanhusten tuvalle. Eukko puhdisti puuron kuninkaallisista vuodevaatteista ja laittoi ne omaan ja ukkonsa sänkyyn. Ne eivät totta tosiaankaan olleet kehnointa tavaraa köyhässä tuvassa.

Seuraavana aamuna kuningas ja kuningatar huomasivat, että vuodevaatteet olivat kadonneet. Kuningas epäili heti harmaata miestä, antoi noutaa hänet ja kysyi, oliko hän syyllinen varkauteen.

– Kyllä. Pakkohan minun oli tehdä niin pelastaakseni henkeni, harmaa mies vastasi.

– Olkoon menneeksi. Saat anteeksi, jos ensi yönä onnistut varastamaan suoraan sängystä sekä minut että kuningattaren. Jos et onnistu, sinut armotta hirtetään.

Harmaa mies pudisti päätään.

– Siihen ei pysty kukaan. Kuinka voit kuvitella minun suoriutuvan sellaisesta, harmaa mies valitti.

– Se on sinun asiasi, vastasi kuningas, ja harmaa mies lähti kotiin.

Illalla pimeän tultua hän otti suuren korkeakupuisen ja leveälierisen hatun, joka kuului ukolle, ja teki siihen paljon reikiä, joihin hän pani härän rasvasta tehtyjä kynttilöitä. Sitten hän kiinnitti vielä kaikkialle päällensä joukon kynttilöitä, pani hatun päähänsä, ja härännahan kainaloonsa sekä lähti linnan kappeliin. Härän nahan hän pani alttarin eteen, sytytti kaikki päällään olevat kynttilät ja alkoi soittaa kelloa.

Kuningas ja kuningatar heräsivät kellonsoittoon ja katsoivat ikkunasta, mikä oli hätänä. Suureksi hämmästyksekseen he silloin näkivät loistavan, säteilevän olennon seisovan kirkon portilla. Sen täytyy varmaan olla enkeli, joka on tullut tuomaan sanomaa taivaasta, he arvelivat. Häneltä on rukoiltava armeliaisuutta ja otettava hänet vastaan mahdollisimman arvokkaasti. Pukeuduttuaan nopeasti kuninkaalliseen juhlapukuun he kiirehtivät enkelin luo, polvistuivat hänen eteensä ja pyysivät syntejään anteeksi. Mutta enkeli seisoi ylevänä ja ankarana vastaten, että hän vasta kirkossa kuulisi heidän rukouksensa.

He seurasivat enkeliä kirkkoon, missä hän sanoi heille, että heidän syntinsä annettaisiin heille anteeksi vain yhdellä ehdolla: heidän oli ryömittävä alttarin edessä olevaan härän nahkaan. Kuninkaan ja kuningattaren mielestä tämä ei ollut niinkään vaarallista, ja he tekivät työtä käskettyä. Mutta tuskin he olivat päässeet sisään, kun jo enkeli solmi nahan kiinni. Kuningas kysyi, miksi hän niin teki.

– Kerronpa sinulle, etten ole ollenkaan mikään enkeli, kuului vastaus. Sitten harmaa mies pudisti kaikki kynttilät päältään ja raahatessaan nopeasti härännahkaa poikki kirkonlattian hän vielä jatkoi:

– Olen sinun vanha tuttavasi, harmaa mies vanhasta tuvasta, joko muistat. Nyt olen varastanut sekä sinut että kuningattaren, kuten eilen käskit. Nyt sinua odottaa syntien anteeksianto, sillä olen ajatellut lyödä kuoliaiksi teidät molemmat, jos et täytä erästä toivettani. Sinun on vannottava, että pidät lupauksesi, muuten en päästä teitä nahasta pois.

Kuninkaalla ei ollut muuta neuvoa kuin myöntyä kaikkeen, mitä harmaa mies pyysi. Hän halusi saada kuninkaantyttären ja puoli valtakuntaa sekä lisäksi vielä luvan tuoda vanhukset luokseen asumaan. Kuningas Suostui tähän ja vannoi pysyvänsä sanassaan, jolloin harmaa mies vapautti kuningasparin.

Sen jälkeen mies meni kotiin ukon ja eukon luo ja kertoi mahtavana urotöistään. Hän käski vanhusten vähän siistiä itseään ja pukeutua parhaisiin vaatteisiinsa, sillä seuraavana päivänä he muuttaisivat. Niin tapahtuikin. Kun he kolmisin saapuivat kuninkaan kartanoon, heidät otettiin niin hyvin vastaan, ettei mitään valituksen syytä ollut. Harmaa mies sai kuninkaantyttären ja puoli valtakuntaa. Hääpäivällisillä hän kertoi olevansa naapurivaltakunnan kuninkaan poika. Hän oli kuullut puhuttavan köyhästä ukosta ja hänen lehmästään ja oli sopinut papin kanssa, että koettaisi saada papin sanat toteutumaan aivan kirjaimellisesti, koska ukko niin lujasti uskoi niihin. Että ukko oli tyytyväisistä tyytyväisin, voi hyvin ymmärtää.

Harmaa mies eli kuningattarensa kanssa kauan ja onnellisena. Kuninkaan kuoltua hän sai periä koko valtakunnan. Hän hallitsi suurella viisaudella ja molemmat vanhukset elivät hänen luonaan rikkaudessa ja yltäkylläisyydessä elämänsä loppuun asti.

Tällainen oli satu harmaasta miehestä.