Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan lehtori Tuula Helne väitteli 8.3.2002 aiheesta Syrjäytymisen yhteiskunta. Väitöskirja esiteltiin HELSINGIN SANOMISSA 9.3.2002 otsikolla "Syrjäytymisestä tehty yksilöllinen ongelma" mm. seuraavasti:

"Ketkä oikeastaan ovat syrjäytyneitä ja kuka haluaisi itseään kutsuttavan siten? - - Joidenkin tutkimuksien perusteella eivät niin sanotut syrjäytyneet koe itseään sellaisiksi. Helneen mielestä olisi syytä keskustella yhteiskunnasta, joka tuottaa puhetta syrjäytymisestä".

ILTA-SANOMIEN pääkirjoituksessa 15.3.2002 otsikolla "Uusi tulkinta syrjäytymisestä" sama asia oli esitetty näin:

"Syrjäytymisestä keskustelemisen asemesta pitäisi Helneen mielestä keskustella yhteiskunnasta, joka synnyttää syrjäytymistä."

Lehti kuitenkin päättää kirjoituksensa seuraavasti:

"Jos kelkasta pudonneiden elämää voidaan helpottaa vain kelkassa matkaansa ties minne jatkavien etuja niukentamalla, jälkimmäiset eivät valitettavasti halua kuulla asiasta montakaan sanaa. Heidän korvansa voi herkistää vain arvokumous, joka kääntää heiluria individualismin ääripäästä takaisin yhteisöllisten arvojen suuntaan."

Lehden mukaan kysymys siis ei ole mistään sisäisen vision, yhteiskunnallisen koheesion tai itseohjautuvan elämänhallinnan tarpeesta, vaan jostakin annetusta 'kumouksesta', joka ohjaa holtittomasti - "ties minne" - kelkkaa, jonka kyydissä itse kukin vain passiivisena ajelehtien istuu ja jonka kulkua kukaan ei halua häiritä? Se kuulostaa jo meneillään olevan 'arvokumouksen' kritiikittömältä pönkittämiseltä toimien siten - tahallaan tai tahattomasti - erinomaisena perusteluna Helneen HELSINGIN SANOMIEN mukaan ehdottaman keskustelun tarpeelle.

HELSINGIN SANOMIEN mukaan väitöskirja vastustaa ns. 'syrjäytymisen' mieltämistä yksilölliseksi ongelmaksi, ILTA-SANOMAT taas näyttää puolustavan sitä itsestään selvänä lähtökohtana, jolle ei ole mitään tehtävissä. Tuula Helne itse on tarkoittanut puheen tuottamista. (Puhelu 8.3.2002.)