1980-luvun loppupuolella puhuttiin ns. kulutusjuhlista, jota pidettiin pahana asiana. Pankit jakoivat lainoja melkein väkisin ja asiakkaat ottivat mielellään vastaan halpakorkoisen kivireen, joka usein lopulta upotti heidät kahden asunnon, takuumaksujen ja lopun ikää kestävien miljoonavelkojen loukkuihin. Nyt pitäisi taas kuluttaa, kuluttaa ja kuluttaa. Ilman kiihtyvää kulutusta ei kasva talous, joka kuitenkin perustuu ennustuksiin, odotuksiin, arvauksiin, sattumiin, toiveisiin tms. sattumanvaraiseen.

ILTA-SANOMIEN pääkirjoituksessa 11.7.2003 ongelman ydin kiteytetään seuraavasti, kun pohditaan Talousneuvoston pääsihteeri Seppo Leppäsen - joka oli myös Sailaksen työllisyystyöryhmän jäsen - Hufvudstadsbladetille antamaa haastattelua alikulutuksesta Suomen ongelmana:

"Monelle kansalaiselle olisi mieluisaa voida nostaa kulutustasoa Leppäsen mainitsemat 15 prosenttia, mutta toiveen toteuttamisen estää yksi pieni seikka: kaikki rahat menevät jo nykyisen elintason ylläpitämiseen, jos edes kunnolla riittävät siihen. - - Verojen alentamista on syytä kannattaa, mutta samalla on otettava huomioon se mahdollisuus, ettei toivottuja vaikutuksia saavuteta. Ellei ihmisten käyttörahan lisääminen lisää heidän rahankäyttöään, veroalen näkyvin tulos on verotuloilla tuotettavien palvelujen kriisiytyminen."

Jos oletetaan työttömien ja kaikkein pienituloisimpien määräksi noin 1 miljoona henkeä, niin noin 100 € lisäys käyttövaroihin kuukaudessa tietäisi noin 100 miljoonaa €/kk lisää rahaa kiertoon eli noin 1,2 mrd € vuodessa - niitä työpaikkoja kehittämään. Mutta työttömiä ja pienituloisia ei tässä yhteydessä ole olemassa. Heidät muistetaan vain silloin kun on kysymys leikkauksista, ns. 'väärinkäytöksistä', opintotuen ja eläkkeiden takaisinmaksusta jne.

Toisaalta: kiihtyvä kulutus kohtaa väkisinkin ennen pitkää saturaatiopisteensä, josta mm. Castellsilla ja Weinerilla on painavaa sanottavaa. Talouskasvun ideologia edustaa äärimmäisen kestämätöntä kehitystä.

Mielenkiintoisia ratkaisuja

löytyi vuoden 2000 veronkevennysten kustantamiseksi VTT:n silloisen tutkimusjohtaja Jaakko Kianderin kalupakista:

"Kun veronalennus lisää peruspäivärahalla elävän käteenjääviä tuloja, on peruspäivärahaa leikattava." (ILTA-SANOMAT 12.1.2000, ks. koko uutinen)

Siis jos työttömät olisivat vähällä saada muutaman ylimääräisen kolikon, niin kirstunvartijat kärppänä saalistamaan, leikkauslistalla asumistuki ja peruspäiväraha! Myös pienituloisten asumistukea ja lapsilisiä olisi pitänyt välttämättä leikata. Kuitenkin Kiander olisi halunnut veronkevennysten kohdistuvan nimenomaan pienituloisiin - työllisyyssyistä tietenkin - mutta niiden ei Kianderin mukaan ollut tarkoituskaan kasvattaa kansalaisten nettotuloja. Mihin sitä sitten tarvittiin? Pelkkiin leikkauksiin? Pelkkiin tulonsiirtoihin keski- ja hyvätuloisille?

"- - emme tietysti voi esittää täysin päinvastaista, mitä hallitus ajaa",

puolusti Kiander näkemyksiään. Hallitus siis todistettavasti halusi tuloloukkuja ja köyhyysongelmia, työttömyyden pysyvyyttä ja julkisten palvelujen rapautumista, yhteiskunnan polarisaatiota, jne.? M.o.t. Ja miksi muka ei voi esittää päinvastaista? Hallituksen toimienhan pitäisi perustua tutkimustuloksiin ja tutkimuksen päätehtäviä taas on tuoda esiin uusia näkemyksiä, mutta VATTin tehtävänä ainakin Kianderin mukaan vain olemassaolevan oikeuttaminen?

Kiander voi kuitenkin levätä rauhassa: peruspäivärahan ja työmarkkinatuen verotushan on ja pysyy kiinteänä 20 % kaikista maailman veroaleista huolimatta. Kaikkihan sen tietävät. Paitsi Kiander ja Liisa Hyssälä. Kannattaisi mieluummin leikata yritysjohtajien palkkoja veroalen verran. Se jo näkyisikin jossakin. Ei ole tainnut tulla mieleen?