Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti ja filosofi Eero Ojanen kirjoitti kirjassaan Hyvyyden yhteiskunta omillaan toimeentulemisesta seuraavasti:

"Sivistys eli ihmisen itsenäinen ajattelu, omaan sivistykseen panostaminen on todellista omillaan toimeen tulemista ja myönteistä omillaan pärjäämistä. (1999, 116) - - Jos ihmistä opetetaan välittämään vain itsestään ja kahmimaan vain omaa lyhytnäköistä etuaan, se on ehkä pahinta mahdollista ihmisen holhoamista, sillä se on ihmisen vähättelemistä ja pienentämistä. Markkinavoimien holhouksessa ihmisistä tulee epäkypsempiä ja avuttomampia kuin he voisivat olla. - - Tätä kaikkea voisi luonnehtia aikuisuuden kieltämiseksi." (1999, 121)

Tämän viimeisen lauseen voi helposti liittää transaktioanalyysiin eli persoonallisuus- ja vuorovaikutusteoriaan, joka perustuu siihen, että jokaisessa ihmissä on ikään kuin kolme henkilöä: Lapsi, Vanhempi ja Aikuinen.

Näistä Lapsi on se osa, joka kokee tunteita ja elämyksiä, haluaa ja kilpailee huomiosta, Vanhempi kontrolloi ja ohjaa, arvottaa, kieltää ja käskee ja Aikuinen arvioi, analysoi, epäilee ja kyseenalaistaa.

Näin tämä aikuisuuden kieltäminen jättää jäljelle vain Lapsen ja Vanhemman - alamaisen ja auktoriteetin - välisen ikuisen valtataistelun: ulkoa ohjatun kilpailun huomiosta, onnistumisen ja päänsilityksen, epäonnistumisen ja syyllistämisen, kiukun ja turhautumisen, palkkion ja rangaistuksen, kepin ja porkkanan. Kun tavoitteena on pärjääminen ja arvosteluperusteena mittaaminen, ollaan äärimmäisen riippuvaisia mistä tahansa itsen ulkopuolisesta. (Harris & Harris, 1975, 1986)

Tämän kuvion sovelluksia ovat työvoima- ja sosiaalihallinnonkin tutut työttömyydenhoitomenetelmät 'aktivointeineen', huolenpito-, välittämis-, syrjäytymis- ja passiivisuuspuheineen ja karensseineen: vaihtoehdotonta ja mustavalkoista, kontrolloivaa ja holhoavaa sosiaalista seurapeliä, jonka 'säännöt' johtavat ennalta nähtävissä olevaan, jo tunnettuun ja pelin kululle ominaiseen lopputulokseen.