ETUSIVU -- ESITTELY -- TEHTYÄ TYÖTÄ Kappale 12, Vauriokatsausta, ja väkivaltaa. Osa 4: Väliaikaviihdettä. Sen jälkeen kun noin
kuukausi takaperin alkoi tuntumaan auton laitto siltä kuin kopeloisi tyttöystäväänsä
nyrkkeilyhanskat kädessä; eli jotain tapahtuu muttei aivan halutulla tavalla,
niin päätös täyspurusta kypsyi hiljalleen. Tämä nyt korin osalta lähes
saavutettiin:
itse korin suhteen ei mitään uutta paljastunut, tuulilasi paiskattiin liikenneturvallisuuden vaarantavana tekijänä roskiin, takalasiin tosin sovelleettiin hieman hellempiä otteita. Sisäpohja ei myöskään tuottanut huokailun aihetta, pienen pintaruosteen piinaamaa peltiä, ja kaikkien taiteitten ja sääntöjen mukaan tehdyt jatkoksen peltityöt ja näitten suojaamiset. Myös katto oli maalattu pensselillä sisältäpäin, sekä C-pilareitten sisäpuolet -- Kun olisivat myös samaa hyvää tapaa soveltaneet päälipintoihin. Mutta sitten hommat hankaloitui jälleen. Takaovia iroittaessa tarttui katseeseen matkustajanpuolentakaoven hieman rosoisempi reuna päälipellin kanttauksen sisäpuolella, joten teräaseelle tuli jälleen tarvetta, ja kas -- 2-3mm pakkelia, jonka alla piilossa muhinut ruoste oli tehny tehtäväänsä syövyttäen pellin puhki: Myös kuljettajanpuoleinen ovi tulisi vaatimaan hitsausta aiemman löydöksen osalta joka osoittautui karkeammassa hionnassa pahemmaksi kuin aiemmin arvioitu. Kumpaakin ovea myös vaivaa tuttu ruoskupakkelin riittoisa käyttö. Ihme ja kumma sisäkotelot ovat aivan ehjät. Näitten lisäksi hitsattavaa on jo aiemmin löytyneessä kuskinpuolen kynnyskotelossa, sekä uusi pienempi löydös matkustajan puolella, myös jatkoksen alapuolinen osuus kuskin puolella vaatii sittenkin hieman paneutumista tulevaisuutta ajatellen:
Seuraavaksi kait Darth Vader varustus jälleen päälle ja pohjan sisäpintaa sekä ovien pintoja puhdistamaan... "Mää en ala" kehui jellonan tähtimerkin alla syntynyt pentu.
webdesign by jeeves |