ETUSIVU -- ESITTELY -- TEHTYÄ TYÖTÄ

Kappale 13, Takapakkia.

Voi minua onnetonta optimistia.

Luulisi sitä jo oppineen olemaan kehumatta asioita, kun ne on aina sitten jälkeenpäin paukahtaneet bumerangin lailla päin näköä jonain muuna mielenkiintoisena puhteena.

Eli nyt kun pohjaa sitten tuli hinkattua peltipaljaaksi kabiinin puolelta tuli esille muutama vähemmän miellyttävä asia.

Ensimmäisenä yksi reikä matkustajanpuolen jatkospaikan vieressä, vieläpä sellaisessa paikassa jolle en keksi mitään järkevää syytä ruostumiseen:

reika

Seuraavaksi huokailua aiheutti taas itse jatkoksen ympäristö,
tai pikemminkin miten se on yleensä hitsattu paikoilleen:

ruostepesäke.

Kesti hetken ennekuin ymmärsi täysin (tai tokeni järkytyksestä) miten jatkos oli lopulta toteutettu. Auto on alunperin katkaistu noin tuuman verran sisäpohjan taaimmaisen pistehitsaussauman edestä. Tämän jälkeen jatkopala on alustavasti ilmeisesti korikitillä liimattu pakoilleen auton ollessa jigissä, ja sitten pelti on hitsattu kiinni takaosan pohjapellin reunaan jättäen keskiosan pellinjämän oman onnensa nojaan jatkokappaleen alle. Tämän kerrosrakenteen takia kuskinpuoli onkin nytten jo uudelleenrakennuskunnossa, ja paljastuneista näkymistä päätelleen ei kauaa olisi mennyt ennenkuin matkustajanpuolikin olisi myös korjausta vailla.

Onneksi etupään pelleissä ei ollut aivan ihan yhtä masentava meininki kuin taaempana, ja parin tunnin uurastuksen ja muutaman palovamman jälkeen oli äänieristelevyt poistuneet suurimmaksi osaksi:

Tämän jälkeen suoritettiin kevyt hionta:

Viimeistelyhionnan jälkeen todettiin halpahallin porakoneen saaneensa tarpeeksi rääkistä ja kara alkoikin vipottamaan noin pari senttiä akselillaan, mutta kesti sen verran että pohjaväriä päästiin sivelemään pintaan:

Todettua että oli sitten uusi päivä, niin haettiin myös uusi pora ja keskityttiin takaoviin, ja kummatkin hiottiin jälleen noin kolmen millin ruiskukittikerrostumasta vapaaksi odottamaan jatkotoimia:

Kummankin päälle sitten ruiskastiin puolitoista purkillista reuosteenestopaukkupurkkimaalia mikäli kestäisi kauankin ennenkuin löytyisi ratkaisu pintapeltien korjaukselle. Ja kyllä, sitä on sitten tullut ostettua pitäjän kaikki liikkeet tyhjäksi harmaasta pohjusteesta joten piti punaiseen tyytyä:

 

Tämän jälkeen viimeinkin pitäisi kait tuuli- ja takalasin reunoihin perehtyä tarkemmin...

 

Edellinen kappale Takaisin työindeksiin. Seuraava kappale

 

webdesign by jeeves