Käkisalmen ja Vihdin seudun Printzejä, Hämeen ja Satakunnan Tolleteja, Sukuhistoria, sukututkimusta 1200-1600 -luvuilta alkaen
 


Sukuhistoria

Osa Käkisalmen ja Vihdin seudun Printzejä. © UJ. Sukututkimusta 1200-1600 -luvuilta alkaen. Päivitetty viimeksi 28.4.2019.
Irrotettu sivuilta Lietzénistä Schjerfbeckiin ja Broman, Sevonia 17.11.2014.
Etsi painamalla Ctrl + F ja kirjoita haettu nimi tai muu hakusana ilman taivutuspäätettä hakuikkunan riville.
Zoomaa painamalla Ctrl ja rullaa samalla hiiren kiekkoa. Parhaimmillaan IE Compatible.

Sukuhistorian pääsivulle

 

Printzejä on muuttanut Ruotsista Suomeen jo 1600-luvun alussa, pääasiassa sotaväen päällystöä, mutta myös virkamiehiä ja sukuun naituja aatelisia, osa Käkisalmen seuduille, sieltä Pyhtään kautta Pohjois-Karjalaan ja Pohjanmaalle, ja osa Vihdin tienoille ja Hämeeseen. Yhteyttä näiden kahden sukuhaaran välillä ei ole toistaiseksi löytynyt, mutta se saattaa olla jossakin useammankin sukupolven takana.

1600 - 1800

► Vihdin seudun Printzejä

Axeen, Bonsdorff, Finne, Gadolin, Gardberg, Hellström, Jansson, Jägerhorn af Storby, Lindqvist, Malmstedt, Nordström, Palander, Palén, von Pfaler, Printz, Procopæa, Procopæus, Rimmel, Rindeberg, Sjöstedt, Spoof, Strandman, Thewitz, Wallenius, Wasenius, Wellingk

Hämeen ja Satakunnan Tolleteja

Algén, Allenia, Ammondt, Anthonia, Battom, Becker, Berg, Bergroth, Boerman, Boose, Brun, Bruxén, Bäck, Calamnia, Calamnius, Chronander, Cunelia, Eichman, Ekman, Eneskiöld, von Eschner, Essbjörn, Favorina, Favorinus, Fjellström, Fonsén, Fowén, Fuldha, von Gertten, Hartwall, Hertz, Holmdorff, Holmström, Hästesko, Ichtydia, Koch, von Konow, Korsman, Kriander, Krook, von Köhler, Kårtman, Lackman, Laurén, Lindbom, Lindeflygt, Lukander, Lundgren, Lybecker, Lydén, Mondelin, Neunstedt, von Nitzel, Nordström, von Ollongren, Oudar, Pajulin, Palén, Pellmarck, Pihlman, Polviander, Ramsay, Rancken, Rosendahl, Rugeröd, Salén, Schilling, Silfwerharnesk, Sillström, Spåre, Stocksjöö, Ståhlberg, Sundström, Sutthoff, Swab, Swedman, Tawast, Theudenia, Timén, Tollet, Uhrwäder, Wallens, Wargentin

Seppä-Tolletit

Blomfeldt, Dahlström, Forström, From, Hartman, Holmberg, Kraft, Löfberg, Skogberg, Tollet, Weckman, Wiberg, Wijberg

Käkisalmen seudun Printzejä

Ahlbäck, Argillander, Aspegren, Backman, Berg, Bergelin, Blanckenhagen, Boisman, Brandt, Brinck, Bruséen, Bruun, Burman, Burtz, Bäckman, Carjalain, Carlbom, Casselius, Clayhills, Duncan, Duncker, Eckström, Elephant, Elg, af Enehjelm, Erland, Eschner, Freese, Freidenfeldt, Freudenberg, Frimodig, Gaddelia, von Ganschou, Gripenberg, Grotenfelt, Gutzæus, Gyllenfors, Gylling, Hastfer, Haveman, Hedeen, Herfwie, Hochschildt, Homan, Hoppenstong, Hornborg, Högström, Höijer, Indrenius, Jænisch, Jerfwelin, Kaufman, Keylow, Kjellman, Klick, Klingebail, Krook, von Köhler, Lackman, Lado, Leidenius, Liljeblad, Lille, Lindorm, Lindström, Lundh, Lyra, Mallén, Marthen, Moliis, von Nandelstadt, Nordenswan, Nordmann, von der Oelsnitz, Ollonberg, Oppman, Oudar, Peldan, Phœnix, Pousar, Priem, Printz, Pryss, Påsse, von Rohr, Sacklenia, Saxe, Scaukirch, Schmidt, Schroderus, Selin, Seseman, Sparman, Spåre, Stenberg, Stenius, Stewen, Stierwald, Strengberg, Strömmer, Ståhlbom, Sutthoff, Swartz, Sylvin, Taube, Tesche, Thesleff, Thoranius, Tijtsel, Timmerman, Träskman, Twilling, Walter, Warnstedt, Weckrooth, Weckström, Weman, Wijkman, Willand, Wittfoot, Wulffert, Zelakowskij, Österman, Åhlström, Åkesson

Tuntemattomia Printzejä

Bärnas, Printz

Sukuhistorian pääsivu
Koko sivuston alkusivu

        = sama tieto kahdessa kohdassa
        = epävarmaa tietoa
        = satunnainen korostus
= esi- tai jälkipolvia toisella sivulla

Ruotsissa vaikutti 1600-luvulla 20.7.1642 aateloitu Printz-suku, joka sammui 'miekan puolelta' jo 3.5.1663. Suku sai nimensä sen ensimmäisen jäsenen äidiltä, Gunilla Printziltä, ja voisi olla mahdollista että Suomen sukuhaarat olisivat hänen setiensä, veljiensä tai serkkujensa jälkeläisiä. Ks. adelsvapen.com ja Svenska adelns ättar-taflor, sivu 254.

Toisaalta voi olla niinkin, että näillä kahdella Suomessa vaikuttaneella ryhmällä ei ole mitään yhteyttä toisiinsa. Vihdin seudun Printzeille niin tunnusomaista nimeä Fredrich ei näy Käkisalmen suunnalla kuin yksi ainoa ja sekin vasta vuonna 1800 ja vasta Lappfjärdissä, eikä Vihdissä yhtään Olofia, Jacobia, Carlia tai Nilsiä. Sitä paitsi vanhin tunnistettu vihtiläinen Printz on syntynyt noin 1700 ja vanhin varmuudella tunnistettu käkisalmelainen Printz jo noin 1630.

Käkisalmen seudulta lähtöisin olevilla Printzeillä on yhtymäkohtia Bromaneihin, Polviandereihin ja Leideniuksiin, Vihdin seudun Printzit liittyvät Schjerbeckeihin ja Lietzéneihin. Helene Schjerbeckin mukaan heidän juurensa juontaisivat Boije af Gennäs -suvun kautta aina Ranskan kapetingeihin asti. (Konttinen, 2004, 32)

Lisäksi Närpiön Gottbölestä löytyi 1700-luvulta talo nimeltä Printz, joka oli käytössä myös sukunimenä. Olofeitakin sieltä kyllä löytyy, mutta ei yhtään Fredrichiä. On kuitenkin todennäköistä, että nimi on pelkkää sattumaa, eikä heillä ole mitään yhteyttä kumpaankaan em. ryhmistä. Närpiössä talon nimi muuttui 1800-luvulla muotoon Prins.

Vihdin seudun Printzeihin liittyy myös laaja joukko Vanajan, Harjun ja Ylöjärven seuduilla ja koko Satakunnan alueella vaikuttaneita Tolleteja, jotka olivat samoin sotaväen päällystöä, virkamiehiä ja sukuun naituja aatelisia, mutta myös rusthollareita. He ovat Ruotsiin Nyköpingiin 1600-luvun alussa muuttanutta alun perin vallonialaista seppäsukua, joista ainakin Daniel Giliusson Tollet ja tämän veljenpoika Daniel Johansson Tollet muuttivat Suomeen 1600-luvun puolivälin jälkeen ja 1700-luvun alussa.

Fredrik Adolf Printzin puoliso, lapset ja jälkipolvet löytyvät yhä edelleen sivulta Lietzénistä Schjerfbeckiin Printzin alta.

Suomen Sukututkimusseuran julkisesta käytöstä poistamat Turun, Huittisten, Siikaisten ja Luvian alkuperäiset digitoinnit on 3.3.2019 korvattu Kansallisarkiston digitaaliarkiston vastaavilla. Ks. aiheesta pääsivun intron lopun tekstilaatikosta.

 

Vihdin seudun Printzejä

      Malmstedt, Procopæa, Rimmel, Strandman

    • Agnetha Juljana ↑ muutti Hämeenlinnasta (myös) Lempäälään 4.4.1835 ja 25.10.1838 (no 165) Haminaan, naimaton, lapsia Johan Fredric ↓ (12.1.1826, oäkta, Hämeenlinna - ?)
      • Johan Fredric ↑ muutti 14.8.1834 Vihtiin, "hennes oäkta son Fredric Joh. vistas i Wichtis"
    • Johanna Wilhelminan ↑ puoliso Vihdin Haapkylän Kopussa serkku, länsman, Extra Ordinarie Copisten i Kejserliga Senaten Henric Adolph Strandman (5.8.1796 - 13.7.1832, Elfkarlebysjuka), yo 7.4.1818, vihitty 21.7.1827 Haapkylän Kopussa, lapsia Kopussa Johan Fredrik Selim (17.6.1828 - ?), Adilia Adolphina Wilhelmina (4.8.1830 - 24.11.1830, gulsot), Olivia Adelaide (Adele) Antoinette ↓ (5.5.1832 - 21.1.1901, Turku)
      • Olivia Adelaide (Adele) Antoinette ↑ muutti äitinsä kanssa Helsinkiin 16.10.1837, palasi takaisin 21.9.1840, mutta näkyy vasta 1848 Vihdin Suxelan Sipilässä ja 1852 Wanhalan Juotilassa (myös), mistä muutti 1859 yksin Vihdin Prästegårdeniin
      • Finne, von Pfaler, Sjöstedt, Spoof

      • Olivia Adelaide (Adele) Antoinetten ↑ puoliso Turussa (myös) in- och utrikeshandlanden, enklingen Fredric Ferdinand Spoof (3.7.1815, Turku suom. srk - 1.5.1891, Turku) Turusta, vihitty 15.1.1860 Vihdissä, muutti Turkuun 17.1.1860 ("Mams."), perillä 16.3.1860 ("hustru"), ei lapsia
        • Fredric Ferdinand Spoofin 1. puoliso Turussa Maria Jacobina Fredrica Reinholdsdotter Sjöstedt (15.9.1824, Turku - 13.12.1858, lungsot, Turku, suom. srk), lapsia Waldemar ↓ (22.3.1845 - 16.4.1894, Kakskerta), Johanna (5.8.1846 - ?), Conrad ↓ (9.5.1851 - 30.4.1922, Turku), kaksoset Bertha (26.8.1854, Parainen - ?) ja Bernhard ↓ (26.8.1854, Parainen - 17.12.1884, Turku)
          • Waldemar ↑ senaatin oikeusosaston esittelijäsihteeri, yo 26.9.1864
          • Conrad ↑ liikemies, konsuli Turussa, yo 3.6.1869
          • Bernhardyo 16.5.1873
          • Maria Jacobina Fredrica Sjöstedtin vanhemmat ja sisarukset seuraavassa toisen Sjöstedtin alla
        • Fredric Ferdinand Spoof muutti 16.12.1830 äitinsä kanssa Naantalista takaisin Turkuun
        • Fredric Ferdinand Spoofin vanhemmat Turun Norra Qwarteretissa no 78 handelsbokhållare, hökaren, handelsman Axel Friedric Matthiæ Spoof (3.12.1777, Lempäälä - 11.8.1827, vattusot, Naantali, haudattu 16.8.1827, Turku) ja 2. puoliso Ulrica Fredrica Johansdotter Sjöstedt (3.2.1781, Turku - 1.6.1839, lungsot, Turku), muita lapsia Otto Reinhold ↓ (19.2.1813, Kiikka - ?), Ernst Gustaf August (11.5.1825, Naantali - 24.6.1825, ok. sjuka), muuttivat 28.9.1814 Kiikasta Turkuun, missä rippikirjan mukaan perillä 28.11.1814, sieltä 25.2.1818 Rymättylään, ja uudelleen Turusta 15.4.1825 Naantaliin, missä Qwarteret 3:ssa no 91-92 eli Käessä
          • Otto Reinhold ↑ muutti 13.4.1829 Naantalista Turkuun
          • Axel Friedric Matthiæ Spoofin 1. puoliso Kuljun Kuckolassa Maria Sophia Finne (10.9.1776, Hämeenkyrö - 8.4.1809, nassfeber, Kiikka), lapsia Edla Christina (27.7.1802, Lempäälä - ?), Axel August (26.5.1804, Kiikka - ?), Johan Fredric (12.5.1806, Kiikka - 12.8.1813, Kiikka), Sophia Wilhelmina (30.3.1808, Kiikka - ?)
          • Axel Friedric Matthiæ Spoofin hautauspäivä on 16.8.1827 Naantalin kuolinmerkinnän mukaan, Turun hautausmerkinnässä on vain kuolinpäivä 11.8.1827
          • Axel Friedric Matthiæ Spoofin vanhemmat ja sisaruksia sivun Turun toisia Tolpoja lopussa Costianderin alla
          • Ulrica Fredrica Johansdotter Sjöstedtin muuttokirja Karunaan päivätty 2.11.1807 Turussa, muutti enkana 16.12.1830 Naantalista takaisin Turkuun poikansa Fredric Ferdinand Spoofin kanssa
          • Ulrica Fredrica Johansdotter Sjöstedtin vanhemmat Turussa ja Sauvon Hinsholmissa handelsman Johan Gabrielsson Sjöstedt (10.4.1737, Vesilahti - 10.7.1810, frossa, Karuna ) ja Elsa Margaretha Carlsdotter von Pfaler (1743 - 20.10.1823, ålderd. svaghet, 80 år, Turku), muita lapsia Elisabeth Eleonora (20.9.1771 - haudattu 8.10.1846, Turku), Carl (1775 - ?), Brita Christina (1777 - ?), Anna Magdalena ↓ (15.1.1779 - ?) Gustaf Fridrich (1.4.1783 - ?), Adolph Reinhold ↓ (1.2.1785 - 14.2.1851, Turku, suom. srk), muuttivat Karunaan 12.1.1808 Turusta, ks. myös geni.com
            • Anna Magdalenan ↑ muuttokirja Karunaan päivätty 2.11.1807 Turussa
            • Adolph Reinholdin ↑ puoliso ja lapsia heti seuraavassa toisen Sjöstedtin alla
      • Henric Adolph Strandmanin vanhemmat ja sisarukset heti seuraavassa
    • Johanna Wilhelmina ↑ muutti 2 lapsen kanssa Helsinkiin 16.10.1837, palasi 21.9.1840 Vihdin Suxelan Yli-Jakolaan (myös), 1847 Sipilään ja 1852 Wanhalan Juotilaan (myös)
    • Brigitta Catharina (Brita Caisa) Waseniuksen 1. puoliso Vanajan Kankaisissa vänrikki Anton Georg Rimmel (7.8.1756 - 21.1.1790, rötfeber, 33 år, Vanaja), vihitty 10.4.1785 Hämeenlinnassa, lapsia Hedvig Catharina ↓ (12.9.1786, Vanaja - 24.6.1851, lungsot, Vihti), Christina Sophia ↓ (2.2.1788, Vanaja - 1789, Vanaja), Sophia Antonia ↓ (30.7.1789, Vanaja - ?)
      • Hedvig Catharinan ↑ puoliso ja lapset heti seuraavassa
      • Christina Sophian ↑ kuolinmerkintä aivan vuoden 1789 lopussa: "supplement - - död, men ni uppgifven tillannotation, nogafås", on kuitenkin kuollut ennen 30.7. jolloin syntyi Sophia Antonia
      • Sophia Antonia ↑ muutti rippikirjan mukaan Vihtiin 1808, palasi takaisin 1811, kotona naimattomana vielä 1820
    • Friedrich Printzin vanhemmat Vihdin Wanhalan Juotelassa (myös) kersantti Friedrich (Friedricus) Printz (30.3.1735, Suomusjärvi - 31.12.1795, styng, 59 år, Vihti) ja Ebba Helena Procopæa (1730/6 - 30.12.1818, ålderdom, 88 år, Vihti), vihitty 17.9.1765 Vihdissä, muita lapsia Friedrich (kastettu 27.6.1766 - 13.7.1766), Hedwig ↓ (27.10.1769 - 18.1.1849, slag), Gustaf (13.3.1771 - 14.6.1775), Agneta ↓ (kastettu 2.1.1773 - 2.5.1861, ålderdom, Pusula), Adolph ↓ (16.10.1774 - 8.7.1828, lungsot), Gustav (13.12.1777 - 17.1.1778, okänd)
    • [ Vanajan Kirstulan Glasila ]

      Tollet

    • Brigitta Catharina (Brita Caisa) Waseniuksen vanhemmat Hämeenlinnassa (myös, myös) Hämeenlinnan raastuvanoikeuden varanotaari, rådman, borgmästare Johan Mattsson Wasenius (8.5.1725, Hämeenlinna - 4.4.1801, Hämeenlinna), yo kl. 1746, ja Catharina (Caisa) Danielsdotter Tollet (25.11.1717/1720/1721, Vanaja - 15.2.1790, slag, 69 år, Hämeenlinna) Vanajan Kirstulan Glasilasta, vihitty Hämeenlinnassa 12.5.1752, muita lapsia Eric Johan ↓ (14.4.1753 - 25.6.1790), Benjamin Wilhelm (29.5.1755 - ?), Adolph Fridrich (23.10.1757 - ?)
      • Eric Johan ↑ munsterskrifvare, yo sl. 1772, naimaton
      • Allenia, Favorina, Sillström

      • Catharina (Caisa) Tolletin 1. puoliso Hämeenlinnan Brunnilassa Tull och Acciis Skrifware, rådman Carl Sillström (1712 - 20.12.1750, bröstsjuka, 39 åhr), vihitty 1.11.1739 Vanajalla, lapsia Carl Eric (16.9.1740 - 1740), Carl Andreas (Anders) (10/1741 - ?), Immanuel ↓ (23.1.1747 - 16.11.1786, Jaakkima), Simon Daniel (15.10.1749 - ?)
        • Immanuel ↑ Kivennavan kappalainen, yo 3/1764, puoliso Maria Johansdotter Allenia (24.1.1752, Viipuri - 11.6.1778, barnsäng, haudattu 13.6.1778, Kivennapa), vihitty 1/1774 Viipurissa, lapsia Maria (29.5.1778, kastettu 3.6.1778 - ?)
          • Maria Johansdotter Allenian vanhemmat sivulla Viipurin Teschejä Alleniuksen alla
      • Catharina (Caisa) Tollet on Glasilan rippikirjan mukaan syntynyt 25.11.1717, Hämeenlinnan rippikirjojen mukaan 1721, kuolinmerkinnän mukaan 1720, oli muuttanut Vanajalta Hämeenlinnaan loppuvuonna 1739, muuttomerkinnässä näkyy vain 1. puolison vihkipäivämäärä 1.11.1739
      • Catharina (Caisa) Tolletin vanhemmat corporal Daniel Gillisson Tollet (14.12.1699, kastettu 20.12.1699, Vanaja - 16.9.1781, ålderdoms bräcklighet, 82 år, Hämeenlinna, haudattu Hattulan kirkkoon) ja Brita Mattsdotter Favorina (8.11.1700, Hattula - 12.7.1778, ålderdoms bräcklighet, 78 år, Hämeenlinna) Vanajan Kirstulan Glasilassa (myös, myös), muita lapsia Maja (Maria) (24.7.1726 - 2.1.1752, "Kirstula Tollets dotter", Vanaja), Mertha (Margaretha) ↓ (28.11.1729 - ?), Isaac ↓ (13.8.1730 - 16.6.1783, bröstwärck, Hämeenlinna, haudattu 18.6.1783, Hattula), Mattheus (24.2.1734 - ?), Brita Lisa (Elisabeth) ↓ (11.6.1737 - 15.6.1774, fallandesot, Vanaja), Gillius Daniel (19.2.1740 - ?), Adam Johan ↓ (7.12.1742 - 28.6.1783, lungsot), Adolph Friedrich ↓ (22.5.1748 - 1789/90, Turku)
        • Cunelia, Favorinus, Pellmarck, Pihlman, Salén, Swedman, Uhrwäder

        • Merthan (Margaretha) ↑ ja Isaacin ↑ syntymien väliin jää juuri ja juuri 9 kuukautta, Merthan (Margaretha) ↑ olisi ollut ajoituksen kannalta parempi syntyä jo vuotta aikaisemmin, mutta vuosen 4/1727 - 4/1729 tiedot puuttuvat kastemerkinnöistä kokonaan, kummienkin nimet puuttuvat molemmilta, Hämeenlinnan rippikirjassa syntymävuotena on 1727
        • Mertha (Margaretha) ↑ jungfruna Vanajalla 6.4.1746 kastetun Britha Michelsdotterin yhtenä kummina, muutti 30.12.1750 Vanajalta "till tjänst hoos häradshöfdingen Ignatius i Borgs lähn", puoliso Hämeenlinnan Sarassa borgare Eric Salén (1710 - ?), lapsia Eric Johan (21.11.1753, kastettu 22.11.1753 - ?), Mertha Margaretha (10.1.1756, kastettu 11.1.1756 - ?), Fridrich ↓ (25.10.1758, kastettu 27.10.1758 - ?)
          • Bruxén, Fowén

          • Friedrich ↑ gull- och silfverarbetare Hämeenlinnassa, 1. puoliso Lovisa Tollet (1761 - haudattu 28.9.1786, lungsot, 25 år, Hämeenlinna), vihitty 31.5.1784 Hämeenlinnassa, ei lapsia
            • Lovisa Tolletin vanhemmat ja sisaruksia alempana seppä-Tolletien alussa
            • Lovisa Tolletin kanssa samaan aikaan Hämeenlinnan rippikirjassa pig. Engel Maria (? - ?), joka ilmeisesti sama kuin sisarpuoli Maria Engel Tollet (26.3.1770, Pernaja, Forsby - ?) alempana seppä-Tolletien lopussa, mukana myös tuntematon Henrica tai Henrietta Tollet (? - ?)
          • Friedrichin ↑ 2. puoliso Christina Bruxén (1739 - ?), ensimmäinen rippikirjamerkintä 18.2.1787
          • Eric Salénin 1. puoliso Hämeenlinnan Sarassa Anna Johansdotter Fowén (1721 - haudattu 5.9.1750, barnsbörd, 29 år, Hämeenlinna), lapsia Anna (17.1.1744 - ?), Maria (17.3.1746 - ?), Johannes (25.6.1747 - ?), dödfödda son (5.9.1750 - haudattu 5.9.1750, Hämeenlinna)
        • Isaac ↑ studiosen Hämeenlinnan triviaalikoulussa, rusthållare Glasilassa, yo kl. 1753, puoliso Anna Sophia Pihlman (1752 - 9.6.1809, haudattu 10.6.1809, Hämeenlinna), vihitty 1775, lapsia Johan Gideon (1776 - ?), Anna Christina (21.8.1778 - 10.10.1779, slag), Eva Catharina (25.10.1780 - ?), Ulrica (20.1.1783 - 13.5.1783, magsjuka)
        • Brita Lisan (Elisabeth) ↑ puoliso Glasilassa borgare Fredric Arvidsson Pellmarck (1724/9/31, Hattula - ?) Hämeenlinnasta, vihitty 12.6.1763 Vanajalla, lapsia Brita Catharina (5.4.1764 - 15.4.1764), Eric(us) (14.5.1765 - 9.4.1768, koppor), kaksoset Brita Catharina (8.2.1768 - 7.4.1771, hätsig feber) ja Hedwig Elisabeth (8.2.1768 - ?), Mertha Margaretha (Gretha) (11.9.1770 - ?), Maria (21.5.1773 - ?)
          • Berg, Hartwall, Wargentin

          • Fredric Arvidsson Pellmarck muutti 1775 Hämeenlinnaan, missä 2. puoliso enka Anna Maria Michelsdotter Wargentin (1730, Vanaja - 14.12.1802, ålderdom, 72 år, Hollola) Hämeenlinnan Sarisin Alastalosta, vihitty 26.6.1776 Hämeenlinnassa
            • Anna Maria Michelsdotter Wargentinin 1. puoliso landbonden Henrich Johan Hartwall (1727/8 - haudattu 5.2.1775, "krystad af ett träd i skogen", 47 år, Hämeenlinna)
            • Anna Maria Michelsdotter Wargentinin vanhemmat luutnantti Michael Wargentin (1688 - 3.1.1770, ålderdoms bräcklighet, 81 år, Hämeenlinna) ja Catharina Johanna Andersdotter Berg (1700 - 9.8.1752, 52 år, Vanaja)
              • Michael Wargentin on ennen avioliittoa asunut 1717-1718 ja 1722-1723 ainakin Sääksmäen Linnaisten Elsolan kersantin puustellissa, ja 1718-1722 Sääksmäen Linnaisten Erkkylän vääpelin puustellissa, ks. Lasse Iso-Iivarin talonhaltijaluettelo, Elsola, Erkkylä
        • Adam Johan ↑ korpraali Glasilassa, puoliso Anna Maria Uhrwäder (10.11.1748, Hämeenlinna - 25.1.1784, lungsot, Hämeenlinna), lapsia Henric (18.9.1776, oäkta - ?), Britha Catharina (8.2.1778 - ?), Maria Ulrica ↓ (23.6.1780 - 27.8.1836, lungsot, Sahalahti), Adam Johan (14.10.1782 - 18.4.1783, haudattu 18.5.1783, kikhosta)
          • Kårtman, Spåre

          • Maria Ulrican ↑ puoliso Sahalahden Ilolassa trumslagare Michaël Kårtman (29.9.1785 - ennen 1820) Kangasalan Sammaliston Kaukolasta, jonne muuttanut rippikirjan mukaan 1801 Orivedeltä, kuulutettu 16.8.1806 ja vihitty 7.9.1806 Sahalahdella, lapsia Amalia Fredrica (22.9.1807, Sahalahti - 19.4.1832, lungsot, Sahalahti)
          • Maria Ulrica ↑ tyttärensä kanssa yksin hustruna 1808 alkaen Sahalahden Prästegårdenissa (myös), jonne olisi muuttanut rippikirjan mukaan Ruotsista, ja enckana 1820 alkaen (myös, myös), blind
          • Anna Maria Uhrwäderin vanhemmat Hämeenlinnassa ja Loviisassa Lär Sapeuren, Constapel Henrich Uhrwäder (? - ?) ja Anna Magdalena Abrahamsdotter Spåre (30.4.1720, Ruotsi - ?), vihitty 29.10.1747 Hattulan Tenhiälän Katilassa, muita lapsia Abraham (24.7.1750, Hämeenlinna - ?), Petrus (9.3.1753, Loviisa - ?), Carl Gustaf (3.9.1754, Loviisa - ?), ks. myös adelsvapen.com, Tab. 49
            • Anna Magdalena Abrahamsdotter Spåren vanhemmat ja sisaruksia alempana von Nitzelin alla
            • KUKA ON Hämeenlinnassa handelsman Johan Henrich Uhrwäder (? - ?), puoliso enckan Maria Jacobsdotter (? - ?), vihitty 11.11.1736 Hämeenlinnassa, lapsia Henrich ↓ (24.2.1737 - 21.6.1737), Johan (6.5.1738 - 1.9.1739), Gabriel ↓ (23.1.1740 - 7.2.1740)
              • Henrichin ↑ kastemerkinnässä äiti on väärin Simonsdotter, po. Jacobsdotter
              • Gabrielin ↑ kummina mm. Handl. Johan Brandeberg
            • Uhrwädereitä myös sivulla Viipurin Teschejä Brandebergin alla, yhteyttä ei ole ainakaan toistaiseksi löytynyt
        • Adolph Friedrich ↑ sjöman Turussa, "Ostindia fararen", yo kl. 1771, puoliso Juliana Johansdotter Swedman (1.1.1767, Turku - 25.3.1795, lungsot, Turku), vihitty 2.4.1789 Turussa, ei lapsia
          • Pajulin

          • Juliana Swedmanin 2. puoliso Coopwardie Matrosen Isaac Pajulin (? - ?), vihitty 7.11.1790 Turussa
          • Juliana Swedmanin kuolinmerkinnässä nimenä väärin Ulrica, po. Juliana
        • Brita Mattsdotter Favorina rippikirjan 1771-1778 mukaan "är blind och swag af ålderdom"
        • Brita Mattsdotter Favorinan vanhemmat Hattulan kappalainen Matthias Sigfridi Favorinus (1650-luvulla, Tyrvämtö - haudattu 11.4.1714, Hattula), yo kl. 1676, ja Elisabeth (Lisken) Bengtsdotter (Benedicti) Cunelia (? - 1731), ks. myös kansallisbiografia ja geni.com
        • Daniel Gillisson Tolletin kastemerkintä on jäänyt kesken eikä nimeä ja kummeja mainita, mutta ajoitus täsmää ja kyseessä on "Gillius Tollets och hustrus barn"
        • Daniel Gillisson Tolletin vanhemmat Sääksmäen Ikkalassa ja Kirstulan Glasilassa kvartermästare Gilius Danielsson Tollet (~1660 - ennen 1705, Puola), yo kl. 1679, ja puoliso serkku Margaretha Pedersdotter Spåre (? - haudattu 1.11.1735, Hattula), vihitty 14.8.1687 Vanajalla, muita lapsia Margaretha Christina (kastettu 20.9.1688, Vanaja - ?), Brita Juliana (? - ?), Adolph ↓ (23.4.1697, Sääksmäki - ?)
          • Margaretha Pedersdotter Spåren vanhemmat alempana von Nitzelin alla
          • Adolph ↑ ajoituksen kannalta mahdollisesti se Adolph Tollet (? - ?), joka bergboijtaren Helsingissä, lapsia Maria (17.5.1729, oäkta, Helsinki - ?), jonka äiti Elisabeth Larsdotter (? - ?)
          • Gilius Danielsson Tollet näkyy Lasse Iso-Iivarin talonhaltijaluettelossa Sääksmäen Ikkalassa vuosina 1698-1699 ja Ikkalan asutuksen yleisluettelossa 1694-1713 vuonna 1698, myös corporalina Somerolla 31.12.1697 kastetun Johan Oluffssonin yhtenä kummina
          • Rancken, Schilling, Silfwerharnesk, Tawast

          • Gilius Danielsson Tolletin vanhemmat Hämeenlinnan Slåtts Hoppman, Crono Befallningsman Daniel Giliusson Tollet (~1630 - 1699, Vanaja) ja 1. puoliso Margareta Christina Mattsdotter Silfwerharnesk (~1634, Vanaja - 25.11.1693, "Befalningsman Tolletz Fruun blef död", Helsinki), vihitty 1660 Vanajalla, muita lapsia Vanajan Kirstulassa Carolus (Carl) ↓ (? - ?), Sabina Christina (1666 - haudattu 16.12.1729, Hattula), Daniel ↓ (? - haudattu 10.10.1697, Hattula), Didrich Johan (? - ?), Laurentius (? - ?), Gustaf ↓ (1673 - 1745, Lielahti), Arfwed ↓ (1677 - 1.6.1736, Ylöjärvi)
            • Carolus (Carl) ↑ rustmästare, puoliso Anna Erichsdotter (? - ?), vihitty 2.2.1699 Nurmijärvellä
            • Daniel ↑ korpraali, yo kl. 1679, puoliso Kirstulassa Margaretha Mårtensdotter Schilling (? - ?), lapsia Brijta (9.3.1684, Vanaja - ?), Hedewigh Sophia ↓ (kastettu 20.9.1688, Vanaja - ?)
              • Hedewigh Sophian ↑ kastemerkinnässä äidin nimenä on Margaretha Christina Giliidotter, joka on ilmeisesti isovanhempien nimiä mukaileva kirjausvirhe, po. Margaretha Mårtensdotter
              • Margaretha Mårtensdotter Schillingin vanhemmat Assessor Mårten Johansson Schilling (~1620 - 10.4.1672, haudattu 21.4.1672, Turku) Turun Sirckala gatanilla, yo 22.9.1632 Uppsalassa, ja Christina Henrichsdotter Tawast (? - haudattu 30.6.1667, Turku), muita lapsia Kirstin (Christina) ↓ (? - 1712, Ruotsi), Gustaf ↓ (? - haudattu 29.6.1696, Merimasku), Gabriel ↓ (? - ?), Susanna ↓ (? - 1719 jälkeen), barn (? - haudattu 20.9.1657, Turku), ks. myös Genos 65 (1994)
                • Kirstinin (Christina) ↑ puoliso handelsman Johan Robertsson Rancken (1630, Turku - 22.1.1710, Turku), vihitty 19.2.1663 Turussa, lapsia ainakin Christina ↓ (? - ?), Elin (Helena) ↓ (? - haudattu 24.5.1695, Turku), ks. myös mesterton.net
                  • Christinan ↑ puoliso sivulla Kiikalan Simolan Lietzénit Ranckenin alla
                  • Elinin (Helena) ↑ puoliso sivulla Kiikalan Simolan Lietzénit toisen Ranckenin alla
                  • Johan Robertsson Ranckenin vanhemmat sivulla Maria Miltopæan vanhemmat heti Klöfwerbladin alla
                • Gustaf ↑ Turun hovioikeuden asiakirjakirjuri, yo 1662/63
                • Gabrielyo 1662/63
                • Susannan ↑ puoliso ja lapsia sivulla Broman, Sevonia Schillingin alla
                • Christina Henrichsdotter Tawastin vanhemmat ja sisaruksia sivulla Maria Miltopæan vanhemmat heti Gallen yläpuolella
                • KUKA ON Henrich Killing (? - haudattu 21.5.1629, Turku) Turussa Fäägathanilla
                • KUKA ON Jöns Killing (? - ?) Turussa, puoliso tuntematon, lapsia barn (? - haudattu 12.12.1597, Turku)

              [ Harjun Kaarila, Harjun Lielahti, Kiikan Riddarla, Ylöjärven Teivaala ]

              Becker, Boose, Chronander, Holmdorff, Korsman, Krook, Lydén, Nordström, Theudenia

            • Gustaf ↑ Harjun Lielahden rusthållare 1710-1745, puoliso Brita Johansdotter Holmdorff (? - 1741, Harju) isäntänä 1745-1752, vihitty Pirkkalassa 28.1.1706, lapsia Margaretha (Greta) Catharina ↓ (1708/9 - haudattu 13.8.1783, andtäppa och bröstwärck, 75 åhr, Harju), Jacob Johan ↓ (29.6.1715 - 10.6.1803, ålderdom, Harju), Carl ↓ (17.11.1717 - 12.6.1787, bröstwärck och andtäppa, Harju), Fredric Gustaf ↓ (20.1.1724 - 11.9.1809, rödsot, Harju), ks. myös Lasse Iso-Iivarin talonhaltijaluettelo, Lielahti
            • Gustaf ↑ oli Ylä-Satakunnan ylisen kihlakunnan kruununvouti 1705-1710, mutta alennettiin rykmentinkirjuriksi tapeltuaan veronkantoa tarkistamaan tulleen maaviskaali Fristadiuksen kanssa sukulaisten avustamana (Saarenheimo, 1974, 523)
            • Arfwed ↑ luutnantti Glasilassa ja Harjun Kaarilassa 1707-1725, 1. puoliso Brita Helena Carlsdotter Boose (1680 - 4.8.1718, Ruotsi), vihitty 24.3.1703 Hauholla, lapsia Carl Gustaf ↓ (1708, Hämeenkyrö - 5.4.1781, slag, Pori), Brita Helena (27.12.1709, Vanaja - ?), ks. myös adelsvapen.com ja Dahlströmin kortisto
              • [ Karkku, Kiikka, Kuru, Pirkkala, Pori ]

                Bäck, Calamnia, Laurén, Ståhlberg

              • Carl Gustaf ↑ sergeant, cornetten Karkun Haroisissa, Kiikan Riddarlassa (myös) ja Porissa, puoliso Elsa Agatha Gabrielsdotter Calamnia (1718, Kalajoki - 11.1.1789, ålderdoms bräcklighet, Pori), vihitty 1739, lapsia Agatha Christina ↓ (30.9.1740 - 16.5.1795, lungsot, 53 år, Pori), Anna Lena (Helena) (17.12.1742, Karkku - ?), Catharina Margaretha ↓ (20.5.1745, Karkku - 2.12.1818, lungsot, Kuru), Carl Petter ↓ (29.11.1746, kastettu 3.12.1746, Karkku - 25.3.1821, Pirkkala), Brita Elisabeth (26.10.1748, Kiikka - ?), Hedvig Sophia ↓ (15.11.1750, Karkku - 12.12.1814, haudattu 6.1.1815, mordbrand, Kuru), Johanna Gustava (7.11.1752, Kiikka - ?), Gabriel Johan (16.9.1754, Kiikka - ?), Susanna Maria ↓ (3.2.1756, Kiikka - 8.8.1826, lungsot, Pirkkala)
                • Agatha Christina ↑, Catharina Margaretha ↑ ja Hedvig Sophia ↑ naimattomia
                • Catharina Margaretha ↑, Hedvig Sophia ↑ ja Carl Petter ↑ Kurun Talvisillassa (myös)
                • Carl Petter ↑ fältväbel Pirkkalan Kehåssa, Kvevlaxin Wassorin Kunissa ja Porissa, puoliso Brita (Brigita) Andersdotter Laurén (10.1.1747 - ?), vihitty 8.5.1783 Vöyrissä, lapsia Carl Gustaf (1.7.1778, oäkta, Vöyri - 21.7.1778, Vöyri), Carl Anton ↓ (26.1.1784, Pirkkala, Kehå - 21.2.1837, Gottland), Arwid Gustaf ↓ (8.3.1787, Kvevlax, Kuni - ?)
                  • Carl Anton ↑ ja Arwid Gustaf ↑ muuttivat Kurun Talvisillan rippikirjan mukaan Ruotsiin 1810
                  • Brita (Brigita) Andersdotter Laurénin 1. puoliso vargeringskarlen, klarinettblåsaren Eric Ståhlberg (? - ?), vihitty 4.2.1769 Nykarlebyssä, Eric Ståhlberg muutti Tukholmaan jo 3.3.1769, avioero astui voimaan 3.5.1775, ks. kaleviojanen.fi, Taulu 449
                  • Brita (Brigita) Andersdotter Laurénin vanhemmat fältväbeln, rustmästaren Anders Michelsson Laurén (12.10.1716, Ilmajoki - 30.5.1783, Vöyri) ja Brita Bäck (1717, Närpiö - 12.4.1799, ålderdom, 81 år, Kvevlax) Nykarlebyn Öfver-Jepon Kampisessa

                  Calamnius, Fjellström

                • Elsa Agatha Gabrielsdotter Calamnian vanhemmat Kalajoen sochne skrifware, Lands Fiscalen, runoilija Gabriel Petri Calamnius (24.9.1694, Kalajoki - 1.5.1767, ålderdoms bräcklighet, 73 år, Kalajoki), yo 1.3.1712, ja Agatha Fjellström (1690, Ruotsi - 10.1.1763, Kalajoki), muita lapsia Catharina Helena (23.1.1731, Kalajoki - 23.3.1807, ålderdom, 76 år, Kalajoki), ks. myös geni.com
                • Susanna Maria ↑ Pirkkalan Wijkin (myös) kartanossa, naimaton
              • Brita Helena Carlsdotter Boose pakeni lasten kanssa sotaa Ruotsiin 1712, näkyy pakolaiskomission avustamissa vuonna 1715 (no 3730), "Mannen fången"
            • Arfwedin ↑ 2. puoliso Ylöjärven Teivaalassa 1724-1744 Eva Christina Johansdotter Chronander (1700, Harju - 11.2.1770, Kiikka), vihitty 1723, lapsia Margaretha Christina ↓ (9.11.1723, Harju - 23.3.1804, haudattu 23.5.1804, Ikaalinen), Johan Daniel ↓ (5.12.1724, Harju - haudattu 10.8.1775, Kokemäki), Arwid Diedrich ↓ (2.2.1726, Harju - 10.5.1776, lungsot, Luvia), Ewa Charlotta (14.12.1727, Harju - ennen 1733), Fredric Ernst ↓ (16.12.1731, Harju - 14.2.1811, Luvia), Ewa Charlotta ↓ (25.12.1733, Harju - 17.8.1796, bröstvattusot, 65 år 9m 14d, Tampere), ks. myös Lasse Iso-Iivarin talonhaltijaluettelo, Teivaala
            • Arfwedin ↑ jälkeen Kaarilassa 1725-1758 kruununvouti Jacob Pehrsson Gadd (1698 - 1745) ja Sara Adriansdotter Gottleben (1.6.1698, Pori - 30.3.1810, ålderdoms bräcklighet, Kirkkonummi) sivulla Maria Miltopæan vanhemmat Fahlenian alla, ks. myös Lasse Iso-Iivarin talonhaltijaluettelo, Kaarila
            • Daniel Giliusson Tolletin 2. puoliso sivulla Maria Miltopæan vanhemmat Tolletin alla
            • Ekman, von Nitzel

            • Margareta Christina Mattsdotter Silfwerharneskin vanhemmat ryttmästare, major Matts Ericsson (1600 - 25.5.1670, haudattu 1676, Hattula), aateloituna 12.8.1653 nimellä Silfwerharnesk, ja Sabina von Nitzel (? - ~1685), muita lapsia 9, mm. Elisabeth (Lisbeth) ↓ (? - ?), ks. myös adelsvapen.com
              • Elisabethin (Lisbeth) ↑ puoliso luutnantti, regementskvartermästare Peder Jacobsson Spåre (? - 1690-luvulla) Tyrvään Leiniälässä, lapsia Margaretha ↓ (? - haudattu 1.11.1735, Hattula), Sabina (? - ?), Abraham (1679 - 1.11.1757, ålderdoms bräcklighet, 78 år, Hattula), ks. myös Frälsesläkter i Finland intill Stora ofreden, sivu 420, Tab. IX

              [ Huittinen, Hämeenkyrö, Iitti, Loimaa, Merimasku, Tyrvää ]

              Brun, Fuldha, Swab

            • Daniel Giliusson Tolletin vanhemmat häradsskrivare, kronofogden, befallningsman, corpral Gilius Giliusson Tollet (2.12.1601, Nyköping - 16.6.1678, Ölme) ja Brita Larsdotter Brun (~1605 - 1662, Ölme), muita lapsia mm. Johan(nes) ↓ (17.6.1626 - 4.12.1684, Falun), Lars ↓ (22.4.1641 - 29.8.1693, Morup), ks. myös geni.com
              • Johan(nes)in ↑ puoliso Margaretha Fredricsdotter Swab (1645, Falun - ?), vihitty 1.7.1672 Falunissa, lapsia Carl Gustaf (~1680, Kopparberg, Ruotsi - ?), Maria (~1680, Kopparberg, Ruotsi - ?), Daniel ↓ (1682, Kopparberg, Ruotsi - 12.1.1743, 60 åhr, Huittinen)
                • Daniel ↑ lieutnant, riddare, puoliso Elisabeth Catharina Aronsdotter Fuldha (20.12.1708, Urjala - 3.5.1777, slag, Iitti) Loimaan Mellilässä, Hämeenkyrön Cujanpäässä ja Huittisten Tervaportissa (myös, myös), vihitty 1723, lapsia Margaretha Elisabetha (Gretha Liskin) ↓ (29.8.1724, kastettu 2.9.1724, Hämeenkyrö - 18.1.1742, Huittinen), Daniel ↓ (16.2.1727, Hämeenkyrö - 9.5.1784, ålderdom, Merimasku), Gustaf Friedrich (27.3.1729, Loimaa - ?), Gustaf Wilhelm (15.4.1730, Huittinen - ?), Helena Juliana ↓ (17.2.1732, Huittinen - ?), Johan Gillius (9.1.1735, Huittinen - 25.4.1740, Huittinen), Johanna Christina ↓ (3.8.1738, Huittinen - ?), Johan Gillis (Gillius) ↓ (30.10.1741, Huittinen - 4.1.1819, Iitti)
                  • Ammondt, von Eschner, Mondelin

                  • Margaretha Elisabethan (Gretha Liskin) ↑ puoliso cornetten Carl Fredric Gottfridsson von Eschner (18.12.1717 - ennen 1782), vihitty 13.8.1741 Huittisissa, asuivat 1742-1743 Huittisten Peevolan Peevon majoittajan puustellissa, ks. myös Lasse Iso-Iivarin talonhaltijaluettelo, Peevo
                    • Carl Fredric Gottfridsson von Eschnerin 2. puoliso Sigred Johansdotter Mondelin (28.9.1725, Rymättylä - 16.7.1749, rödsot, Rymättylä), vihitty 7.2.1745 Rymättylässä, lapsia Anna Christina (Stina) (28.9.1748, Rymättylä - 13.7.1749, rödsot, Rymättylä)
                    • Carl Fredric Gottfridsson von Eschnerin 3. puoliso Margareta Sophia Johansdotter Ammondt (1726 - 9.11.1782, Hauho), vihitty 8.4.1750 Rymättylässä

                    von Gertten, Neunstedt, Polviander

                  • Daniel ↑ capitain, riddare Tyrvään Leiniälän Katarassa ja Merimaskun Sannaisissa, 1. puoliso Eva Gustafva Ericsdotter Neunstedt (2.1.1746, Köyliö - 17.10.1779, frossfeber, Merimasku) Tyrvään Hauniasta, vihitty 10.2.1767 Tyrväällä, lapsia Sophia Catharina (1.1.1768 - 8.1.1768, haudattu 16.1.1768), Eric Gustaf (12.11.1768 - 21.2.1769), Gustaf Friedrich (21.10.1769 - 21.2.1769), Odert Wilhelm (1.11.1770 - 10.6.1771, haudattu 12.6.1771), kaksoset Catharina Sophia ↓ (7.2.1772 - 23.5.1839, slag, Virrat) ja Helena Juljana (7.2.1772 - ?), Franz Ferdinand (10.4.1776 - ?), Adolph Wilhelm (25.6.1778 - 3.11.1779, bröstwärck, Merimasku)
                  • Danielin ↑ 2. puoliso Merimaskun Taattisissa ja Sannaisissa Anna Friedrica von Gertten (4.10.1748 - 8.5.1804, Turku), vihitty 21.5.1780 Rymättylän Stor Poikon säterissä, lapsia Johan Mauritz (9.4.1781, Merimasku - ?), Frederica Augusta (15.4.1782, Merimasku - ?), Johanna Agneta (28.6.1784, Merimasku - ?), Daniel ↑ isäntänä myös Kiikan Hoipolan Ala-Hoipossa 1773-1780, ks. myös Lasse Iso-Iivarin talonhaltijaluettelo, Ala-Hoipo, ja adelsvapen.com, Tab. 10
                  • Hertz, Holmström, Oudar, Stocksjöö, Sutthoff

                  • Helena Julianan ↑ 1. puoliso sergeant Anders Holmström (1726 - haudattu 26.5.1766, 39 år 8m, Viipuri) Euran Vilppulan majoittajan puustellissa 1751, Viipurissa Organisten, Directoris Cantus, vihitty 11.9.1754 Huittisissa, lapsia Andrietta Helena ↓ (17.7.1755, Turku - ?), Charlotta Fredrica (1.3.1759, Viipuri - 14.4.1760), Adolph Fredrich (4/1761, Viipuri - ?), Renata Charlotta (16.12.1762, Viipuri - ennen 1764), Renata Charlotta (6/1764, Viipuri - ?), Friedrich (12.1.1767, Viipuri - ?), ks. myös Lasse Iso-Iivarin talonhaltijaluettelo, Vilppula
                    • KUKA ON Andrietta Helenan ↑ kummeissa Turussa "Lieutnanskan fru Ebba Gustawa Fulldan"
                  • Helena Julianan ↑ 2. puoliso Viipurissa handelsman Jacob Johan Oudar (25.7.1736, Viipuri - ?), vihitty 13.12.1767 Viipurissa, lapsia Johan Daniel (7.10.1768 - 22.12.1768, tussis = hosta), Gustaf Wilhelm (29.5.1770 - ?), Ulrica Carolina (8/1771 - ?)
                    • Jacob Johan Oudarin vanhemmat Viipurissa handelsman Johan Niclasson Oudar (30.4.1702 - haudattu 29.5.1759, 57 år 29d, Viipuri) ja 2. puoliso Anna Amalia Olofsdotter Stocksjöö (1707 - 10.10.1768, cholica, 61 år 6m, Viipuri), vihitty 26.9.1734 Viipurissa, muita lapsia Hedwig Amalia (10.7.1735 - 10.12.1768, puerper. = barnsäng, 33 år, Viipuri), Maria Elisabeth (? - haudattu 4.7.1739, Viipuri), Nicolaus (23.5.1740 - ?), Anna Elisabetha (5.1.1744 - ?)
                      • Johan Niclasson Oudarin 1. puoliso Barbara Joachimsdotter Sutthoff (1706 - 3.1.1734, barnsäng, 27 år, Viipuri), vihitty noin loka-marraskuussa 1731 Viipurissa, lapsia Anna Sigred (6.9.1732, Viipuri - ?), Helena Christina (12/1733, Viipuri - 1/1782, Viipuri)
                      • Johan Niclasson Oudarin sisar mahdollisesti Anna Maria Oudar (1707 - 2/1780, 72 år 11m 13d, Viipuri)
                      • Anna Amalia Olofsdotter Stocksjöön vanhemmat Viipurissa handelsman Olof Stocksjöö (1673 - haudattu 3.3.1727, 53 år, Viipuri) ja Hedwig Elisabeth Hertz (10/1679 - 11.6.1746, 66 år 8m, Viipuri), muita lapsia Maria Elisabetha ↓ (? - ?), Olaus (20.10.1716 - ?)
                        • Battom, Koch, Rugeröd

                        • Maria Elisabethan ↑ 1. puoliso Reg. Fäldskiären, Chirurg Anton Christian Rugeröd (16.5.1691, "Barberare Rugeröds son", Viipuri - 9.1.1749, Viipuri), vihitty 8/1722 Viipurissa
                        • Maria Elisabethan ↑ 2. puoliso Primæus Major Laurent Koch (? - ?), vihitty 10.5.1750 Viipurissa
                        • Hedwig Elisabeth Hertzin sisaria tai serkkuja sivulla Maria Miltopæan vanhemmat Alftanin alla ja sivulla Couper, Slöör, von Zweygberg Hertzin alla
                        • Rugerödejä myös sivulla sivulla Couper, Slöör, von Zweygberg Rugerödin alla
                        • KUKA ON contor betjändt wid commercien Henrich Johan Stocksche (? - ?) Viipurista, puoliso Catharina Elisabeth Josephsdotter Battom (? - ?), vihitty 31.7.1748 Pietarissa
                    • Oudareita myös sivulla Broman, Sevonia Oudarin alla ja tällä sivulla Mallénin alapuolella, ks. myös Suku Forum ja Genos 69 (1998)
                  • Helena Julianan ↑ nimenä on talonhaltijaluettelossa Helena Juliana Danielsdotter Tollet ja kastemerkinnässä Helena Juliana Tollet, mutta vanhempia ei mainita ollenkaan, ajoituksen kannalta on kuitenkin tämän Danielin ↑↑ tytär
                  • Fonsén, Lackman, von Ollongren

                  • Johanna Christinan ↑ puoliso Liqvidations Commissarie Jacob Adrian Lackman (12.12.1725, Huittinen - ?), yo sl. 1746, vihitty 21.3.1758 Turussa, Lasse Iso-Iivarin talonhaltijaluettelon mukaan Huittisten Leppäkosken Nikkilässä vuosina 1755-1767
                  • Johan Gillis (Gillius) ↑ guvernementssekreteraren Viipurista, puoliso Iitin Pilkanmaa Gårdissa (myös, myös) Helena Charlotta von Ollongren (21.4.1736, Heinola - 5.11.1805, fläckfeber, Iitti), vihitty 15.10.1771 Iitissä, lapsia Johanna (24.9.1775 - 24.9.1775, okänd sjuka), ks. myös adelsvapen.com, Tab. 23, ja Svenska adelns ättar-taflor, sivu 712, Tab. 9
                    • [  Kriander

                    • vilppula.comin mukaan (lähde kadonnut verkosta 7/2017) Johan Gillisin (Gillius) ↑ 1. puoliso olisi ollut Ewa Kriander (13.3.1741, Kiikka - ?) Tyrvään Ecoisin Jacolasta (myös)
                      • vihki- ja kuolinmerkintöjä ei kuitenkaan ole löytynyt, ainoa lapsi oli oäkta Joseph (23.2.1767 - 15.6.1767), jonka "fadren är Jacola drengen", eikä Ewa Krianderia mainita Johan Gillisin (Gillius) ↑ puolisona Lasse Iso-Iivarin talonhaltijaluettelossa Tyrvään Jaakolassa, missä tämä oli isäntänä 1765-1770
                      • Ewa Krianderin vanhemmat ja sisarukset sivulla Turun toisia Tolpoja Rewolinin alla  ]
                  • asuivat 1722-1725 Hämeenkyrön Jumesniemen Kujanpään vääpelin puustellissa, 1729-1743 Keikyän (Huittisten) Tervaportissa, ja 1741-1743 myös Keikyän (Huittisten) Kiviniemen Kylä-Oittisessa, näkyvät myös Tyrväällä 28.4.1734 kastetun Margaretha Hornborgin kummeina, ks. myös Hämeenkyrön talonhaltijaluettelo, Kujanpää, ja Keikyän (Huittisten) Kiviniemen talonhaltijaluettelo, Kylä-Oittinen ja Tervaportti
                  • KUKA ON Juliana Tollet (? - ?), jolla lapsia Johannes (21.3.1778, oäkta, Tyrvää, Wehmais - ?), "fadren föregafs wara Landtm: Fonseen", joka on mahdollisesti sama kuin maanmittaus­auskultantti Adolph Fredric Fonsén (~1753, Helsinge - ?), yo kl. 1778
                  • Elisabeth Catharina Fuldhan syntymävuosi 1708 ei voi pitää paikkaansa, koska olisi ollut vihittäessä vain 14-vuotias ja synnyttänyt ensimmäisen lapsen 15-vuotiaana, kuoliniän 67 år mukaan hän olisi ollut vielä 2 vuotta sitäkin nuorempi, vuosiluvussa olisi oltava vähintään 5 vuoden virhe ja on syntynyt mahdollisesti jo 1703, vuosi vanhempien vihkimisen jälkeen, kuoli Pilkanmaa Gårdissa Johan Gillisin (Gillius) ↑ luona, "Tollets Mor"
                  • Elisabeth Catharina Fuldhan nimenä on talonhaltijaluetteloissa ja ainakin Johanna Christinan ↑ kastemerkinnässä Elisabeth Catharina, mutta rippikirjoissa säännöllisesti Elisabeth Christina, ei ole varmaa, kumpi olisi oikea, mutta todennäköisemmin Elisabeth Catharina, koska sisar oli Johanna Christina, ilmeisesti myös sama fru Elisabetha Christina Fulda (? - ?), joka oli Huittisissa 16.4.1749 kastetun Walborg Hendrichsdotterin kummina
                  • Elisabeth Catharina Fuldhan vanhemmat ja sisaruksia sivulla Maria Miltopæan vanhemmat heti Biuggin yläpuolella

                Groth, Lindeflygt

              • Lars ↑ landssekreterare, aateloitu 1689 nimellä Lindeflygt, mutta Strokirkin mukaan sivulla 49 "Han tog dock ej introduktion på riddarhuset", puoliso Ingegerd Engel Antonsdotter Groth (1636 - 1722), vihitty 2.5.1665 Ölmessä, lapsia Engel (? - ?), Gilius (? - ?), Anna Brita (1671, Halmstad - 1734, Morup), ks. myös Anbytarforum
              • Gilius Giliusson Tolletin vanhemmat vallonialainen, Ruotsiin muuttanut spiksmedmästaren Gilius Mattsson Tollet (~1578 - 24.1.1648, Östervik, Varnum, Ruotsi) ja Annika Nilsdotter (? - 24.4.1648, Östervik, Varnum, Ruotsi), muita lapsia Hercules (~1600 - ?), Carl ↑ (~1605, Nyköping - 1623), ks. myös Anbytarforum ja behindthename.com
                • Carl ↑ assessor i Åbo hovrätt, ks. Suku Forum
            • KUKA ON kronofogden Carl Giliusson Tollet, joka mainitaan kvartermästare Gilius Danielsson Tolletin yo-matrikkelitiedoissa: "- - 12.12.1693 f. 919 (Till Cammar Collegium swar ang:de Carl Gilliusson - - för detta Cronofogden Carl Gilliusson Tollet under sin Flycht åth Ryska Grentzen är blefwen fasttagen, hafwandes öfwer 3 månaders tijd suttit fängslig i Narven - -"
            • Glasila oli asutusluetteloiden mukaan 1684 alkaen Daniel Giliusson Tolletin nimissä, ks. Glasilan asutuksen yleisluettelot 1674-1793 ja 1694-1713, ja Nordic Names, Gilli ja Gilius

          Seppä-Tolletit

          Alkuperäisiä seppä-Tolleteja on Suomesta löytynyt vain tämä yksi ainoa Daniel Tollet lapsineen, joista yksi oli myös seppä, mutta ei varmoja vanhempia.

          Hänen isovanhempansa voisivat olla ajoituksen ja nimenannon perusteella Lars Giliusson Tollet ja Ingegerd Engel Groth heti edellä Lindeflygtin alla, ja isäksi voisi sopia heidän poikansa Gilius.

          [ Loviisa, Pernaja, Ruotsinpyhtää, Saltvik ]

          From, Löfberg

        • KUKA ON hammarsmedmästare Daniel Tollet (1728 - 5.7.1771, lungsot, 43 år, Pernaja, Forsby) ainakin Euran Kauttualla ja 1762 alkaen Pernajan Forsbyssä (myös), 1. puoliso Maria Löfberg (8/1730 - 19.8.1767, slag, 36 år, Pernaja, Forsby), lapsia Johannes ↓ (1752 - 15.12.1780, lungsot, Ruotsinpyhtää), Justina ↓ (1754 - ?), Daniel ↓ (1760, Eura, Kauttua - 11.4.1764, 4 år, Pernaja, Forsby), Lovisa ↓ (1761 - haudattu 28.9.1786, lungsot, 25 år, Hämeenlinna), Adolph (12.1.1764, Pernaja, Forsby - 8.9.1767, bräcklighet och slag, Pernaja, Forsby)
sivun alkuun

Käkisalmen seudun Printzejä

      Berg, Bremer, Leidenius, Liljeblad, Ollonberg, Selin, Stenberg

    • Fredric ↑ lieutnant Siikaisten Hirvijärven Dundurissa eli Carlslundissa ja Siikaisten Saarikoskella, puoliso Gustafwa Amalia Charlotta Stenberg (30.12.1806, Pori - 20.5.1834, blodstörtning, Siikainen), lapsia Amalia Fredrica (14.7.1826, Pori - ?), Alexandra Aurora ↓ (21.1.1830 - 3.2.1891, Pori), Julia Ingeborg ↓ (18.1.1833 - ?)
      • Alexandra Auroran ↑ kummeina mm. Herr Majoren Carl Georg Printz, fru Catharina Högström ja Demoiselle Carolina Printz ↑↑, puoliso porilainen kauppias (no 1383) Christian Wilhelm Selin (27.9.1822, Pori - 29.5.1893), kuulutettu 3. ja 25.10.1857, vihitty 1.11.1857 Siikaisissa
      • Julia Ingeborgin ↑ kummeina mm. Under Officierare Carl August Printz ↑↑ ja Demoiselle Wilhelmina Printz ↑↑, puoliso Liedon kappalainen, Isojoen kirkkoherra Johan Liljeblad (12.11.1832, Merikarvia - 26.12.1885, Storå), yo 29.1.1855, kuulutettu 4. ja 8.4.1857, vihitty 20.4.1857 Siikaisissa, muuttivat Liedosta Uskelaan 8.9.1857
    • Carolinan (Karolina) ↑ puoliso komissiomaanmittari Gustaf Adolf Leidenius (25.2.1797 - 29.9.1880, ålderdoms svaghet, Pori) Pomarkun Hongakoskella (myös, myös), yo 13.12.1817, kuulutettu 20.6.1830, vihitty 8.7.1830 Siikaisissa, lapsia Carl Gustaf ↓ (1.8.1831 - 12.9.1872, Turku), Adolf Fredrik (24.10.1834 - ?), Fredrica Carolina Gustava (21.5.1836 - 1.9.1837, rötfeber), Georg August Werner (10.10.1837 - ?), Adolfina Julia Carolina (5.12.1840 - ?), Robert Fritiof Napoleon (3.1.1843 - ?), Ernst Oskar ↓ (5.1.1845 - 7.3.1895, Heidelberg)
      • Carl Gustaf ↑ ala-alkeiskoulun opettaja, yo 5.2.1855
      • Ernst Oskar ↑ everstiluutnantti, yo 6.6.1867
      • Gustaf Adolf Leideniuksen vanhemmat ja sisarukset sivulla Broman, Sevonia Leideniuksen alla
    • Catharina Elisabethin (Caisa Lisa) ↑ 1. puoliso Espoon Rödskog Hofissa (myös) kapteeni Robert Georg Leonard Ollonberg (2.2.1809, Espoo - 4.6.1849, slag, Espoo), kuulutettu 6.9.1840, vihitty 27.9.1840 Siikaisissa, lapsia Carl Robert Leonard (20.2.1845 - ?), Axel Fredrik Werner (12.8.1847 - 10.2.1848, inflammation), Alexander Otto Wilhelm (9.4.1849 - 29.3.1850, Engelska sjuka, haudattu 31.3.1850)
    • hautakivi
      Gustafva Lovisa Printzin eli Louise Bremerin ja tytär Fanny Alinan hautakivi Kemiön hautausmaalla. © RO.
    • Catharina Elisabethin (Caisa Lisa) ↑ 2. puoliso Kristiinankaupungissa (myös) ja Espoon Rödskogin Näppärsissä handlanden Joseph Erik Berg (31.8.1813, Kristiinankaupunki - ?), vihitty 25.3.1852 Espoossa, lapsia Olga Elisabeth (23.5.1854, kastettu 6.6.1854, Kristiinankaupunki - ?), muuttivat Espooseen 8.7.1859
    • Wilhelmina ↑ muutti 25.9.1857 Espoon Rödskogiin, perilletulo päivätty samana päivänä 25.9.1857, naimaton
    • Gustafva Lovisan (Louise) ↑ puoliso Kemiön ja Angelniemen Kalfsnäsissä (myös, myös, myös) lieutnant Isak Mauritz Leonard Bremer (16.1.1825, Kemiö - 17.9.1866, kramp, Angelniemi), vihitty 28.1.1852 Siikaisissa, missä muuttokirja Kemiöön päivätty 13.2.1852, lapsia Emilia Wilhelmina (5.8.1853, Kemiö - ?), Fanny Alina (4.5.1855 - 21.12.1936), Linda Elise Gustava (14.6.1857 - 27.7.1857, slag), Lydia Ingeborg (13.1.1861 - ?), Linda Lovisa (5.3.1864, Angelniemi - ?), Julia Maria (23.3.1866, Angelniemi - 29.11.1868, strypsjuka), Gustafva Lovisa (Louise) ↑ muutti enkana 3 lapsen kanssa Angelniemeltä 4.1.1879 Kemiön Trotbyn Nedergårdiin
    • [ Isokyrön Tuuralan Beatelund, Kauhajoen Harjan Kaura, Ylistaron Topparlan Ruuska ]

      Bergelin, Brandt, Freidenfeldt

    • Carl Georg Printzin vanhemmat Ylistaron Topparlan Ruuskassa ja Kauhajoen Harjan Kaurassa (myös) capitain, riddare Jacob Georg Carlsson Printz (14.3.1731, Lappeenranta - 26.2.1806, ålderdom, Kauhajoki) ja 2. puoliso Märtha (Maria) Margaretha Freidenfeldt (1.8.1741, Kangasala - 5.11.1806, andtäppa, Kauhajoki), vihitty 14.1.1768 Liedossa, muita lapsia Elisabeth Helena (Lisa Lena) ↓ (18.11.1768, Ylistaro - 14.5.1818, slag, Storå), Sophia Margaretha Lowisa (14.6.1774 - ?), Gustaf Jacob ↓ (22.8.1776 - 3.1.1834, slag, Kristiinankaupunki, ksrk), Eva Maria (2.7.1780, Kauhajoki - 25.1.1809, rötfeber, Kauhajoki), Berndt Johan Christopher (30.5.1783, Kauhajoki - ?)
      • Elisabeth Helenan (Lisa Lena) ↑ puoliso fanjunckaren, sergeant Evert (Edvert) Johan Brandt (11.1.1760, Kemiö - 13.1.1823, bröstfeber, Storå), vihitty 24.2.1793 Karunassa, lapsia Margaretha Elisabeth (Greta Lisa) ↓ (23.9.1792, Karuna - 10.3.1850, nervfeber, Storå)
        • Margaretha Elisabethin (Greta Lisa) ↑ kastemerkinnässä vanhempia ei ole mainittu ollenkaan, mutta kummeina ovat fänricken Carl Printz, sergeant Brandt ja Mademoiselle Brandt, vihkimerkinnän mukaan "äflat barn förut" eli kyseessä on sama ja ainoa lapsi, Evert (Edvert) Johan Brandtin esteettömyystodistus Karunaan on päivätty Västanfjärdissä 16.4.1792
        • Evert (Edvert) Johan Brandtin 2. puoliso Storån Hietaojalla Hedwig Christiana Bergelin (21.12.1772, Janakkala - 25.5.1851, ålderd. sv., Siikainen), vihitty 26.6.1822 Vesilahdella, enkana Siikaisten Leppijärven Ala-Westergårdissa

        [ Halikon Wartzala, Kälviän Gränö, Liedon Nautelan Knapi, Siipyyn Skaftungbyn Ingves ]

      • Gustaf Jacob ↑ lieutnant, puoliso Kauhajoen Harjan Kaurassa ja Siipyyn Skaftungbyn Ingvesissä (myös) serkku Beata Sophia Freidenfeldt (31.12.1779, Vöyri - 9.8.1858, ålderdom, Kristiinankaupunki, ksrk) Isokyrön Tuuralan Beatelundista eli Yli-Backalasta (myös), vihitty 2.11.1811 Isokyrössä, lapsia Carl Axel (17.12.1812, Kauhajoki - 8.9.1824, feber, Kristiinankaupunki, ksrk), Anna Charlotta (8.5.1814, Kauhajoki - 27.5.1833, koppor, Kristiinankaupunki, ksrk), Gustava Sofia (7.12.1815, Kauhajoki - ?), Johanna Lovisa ↓ (11.7.1817, Siipyy - 1878 jälkeen, Kristiinankaupunki, ksrk), Alexander Gustav (6.9.1819, Kristiinankaupunki, ksrk - ?), Wilhelmina (15.11.1820, Siipyy - 23.5.1858, blodflöd, Kristiinankaupunki, ksrk), August Edvard ↓ (7.4.1823, Kristiinankaupunki, ksrk - ?)
        • Johanna Lovisa ↑ pensionär Kristiinankaupungissa 1862-1868 ja 1869-1878, naimaton
        • Ahlbäck, Frimodig

        • August Edvard ↑ krono vice länsman Ylihärmässä ja Alahärmässä, puoliso Amanda Gustafva Ahlbäck (6.4.1826, oäkta, Vaasa - ?), vihitty 31.10.1849 Vaasassa, lapsia Augusta Amanda (18.8.1850, Ylihärmä - 1905, Kristiinankaupunki, ksrk), Emil August (13.3.1852 - ?), Thure Axel (21.4.1854 - ?), Karl Georg (15.11.1855 - 4.9.1857, rödsot), Mauritz Richard (24.10.1857, kastettu 1.11.1857 - ?), Ernst Gustaf ↓ (28.6.1859, Ylihärmä - 1.2.1932, Vaasa), muuttivat Alahärmästä 21.5.1859 takaisin Ylihärmään, missä perillä 25.5.1859
          • Ernst Gustaf ↑ englanninopettaja Vaasassa, yo 5.6.1880, ilmeisesti naimaton
          • Amanda Gustafva Ahlbäckin vanhemmat Vaasassa (myös) underofficieraren Alexander Ahlbäck (26.6.1799 - ?) ja hushållerskan Gustafva Frimodig (20.3.1800, oäkta, Turku, suom. srk - ?), vihitty 25.7.1830 Vaasassa, muita lapsia Emelie Sophia (5.1.1830, kastettu 21.1.1830, oäkta - ?), Mathilda Margaretha (kastettu 5.6.1831 - ?), Alexander Frans Ferdinand (4.10.1832, kastettu 28.10.1832 - ?)
        • Beata Sophia Freidenfeldt enkana Kristiinankaupungissa, vanhemmat ja sisarukset heti seuraavassa

        Aspegren, Carlbom, Hastfer, Klick, von Köhler, Moliis, Peldan, Pryss, Strengberg

      • Märtha (Maria) Margaretha Freidenfeldtin vanhemmat Halikon Wartzalassa (myös), Kangasalan Keljossa, Liedon Nautelan Knapissa, Hämeenkyrön Laitilassa ja Kälviän Gränössä Capitain Carl (Carolus) Freidenfeldt (17.3.1695, Jääski - 1.12.1775, Kälviä) ja Gertrud Helena Hansdotter von Köhler (20.6.1705 - 5.12.1779, Vöyri), lapsia Ewa Hedwigh (6.9.1724, Pälkäne - 14.11.1823), Barbara (Barbro) Helena ↓ (kastettu 3.8.1726, Pälkäne - 28.3.1808, ålderdoms bräcklighet, Lieto), Christopher (1727 - 22.1.1742, Småland), Carl Gustaf ↓ (7.2.1729, Pälkäne - 7.11.1796, stenpassion, Kälviä), Georg Friederich (12.4.1731, Pälkäne - 1795), Petter Ulrich (28.2.1734, Pälkäne - ?), Christina Elisabeth (Stina Lisa) ↓ (17.7.1736, Kangasala - ?), Axell Reinholt ↓ (1.3.1739, Kangasala - 12.4.1813, ålderd. br., Isokyrö), Lowisa Maria ↓ (30.1.1745, Hämeenkyrö - 1794, Närpiö), Sophia Eleonora (12.7.1750, Hämeenkyrö - ?), Adolph Christian (24.12.1752, Hämeenkyrö - 17.3.1756, slag, Halikko)
      • Jacob Georg Carlsson Printzin 1. puoliso Topparlan Ruuskassa Hedwig Elisabeth Gabrielsdotter Peldan (6.11.1740, Ilmajoki - 20.3.1766, lungsot, Ylistaro), vihitty 27.9.1763 Ilmajoella, ei lapsia
      • [ Karuna, Kempele, Pyhtää ]

        von Ganschou, Hoppenstong

      • Jacob Georg Printzin vanhemmat landssecreteraren Carl Jacobsson Printz (6.11.1700, Pyhtää - haudattu 22.6.1748, Maksamaa) ja Barbara Sophia von Ganschou (19.5.1710, Tukholma - 3.11.1774, gång. feber, Karuna), vihitty 1730 Lappeenrannassa, muita lapsia Sophia Catharina ↓ (kastettu 14.4.1735, Kempele - 3.4.1816, åld. bräckl., Karuna), Carl ↓ (9.12.1737, Kempele - 26.7.1806, wattusot, 69 år, Kauhajoki), Elisabetha ↓ (5/1733/40, Kempele - 24.5.1802, ålderdoms bräckl., 60 år, Karuna), Christoffer Henrich (Christoforus Henricus) ↓ (17.1.1742, Maksamaa - 6.6.1791, röötfeber, Karuna)
        • Carl ↑ vänrikki, yo 22.3.1751 Uppsalassa, naimaton
        • Christoffer Henrich ↑ kapteeni, yo 1750-luvulla, naimaton
        • Barbara Sophia von Ganschou enkana Karunan Strömsböhlessä, missä vielä 1787-1797 myös jungfru Sophia Catharina Printz ↑ (11.4.1737 - ?), jungfru Elisabetha Printz ↑ (20.5.1742 - ?) ja fändrichen Carl Printz ↑ (10.12.1739 - ?), ajoituksen ja yhtenevyyksien kannalta ovat Carl Jacobsson Printzin lapsia, mutta rippikirjojen syntymäajoissa on melko tasan 2 vuoden virhe, Elisabethan ↑ kastemerkintää ei ole löytynyt ja hän olisi voinut syntyä noin 1733 tai vasta 1740, kuoliniän mukaan 1740, ks. myös Sukututkijan loppuvuosi
          • tyttäret ovat tässä jungfruita ilmeisesti suhteessa Strömsböhlen talonhaltija sergiant Claës Branderin (7.10.1699 - ennen 1760, Karuna) jälkeläisiin eivätkä mademoiselleja tai frökeneitä suhteessa äitiinsä

          Carjalain, Duncker, Freidenfeldt, Freudenberg, Grotenfelt, Påsse, Schmidt, Taube

        • Barbara Sophia von Ganschoun vanhemmat Kempeleessä general majoren Joachim Georg Ganschou (1672/4, Kallundborg, Tanska - 30.5.1760, ålderdom, 87 åhr, Kempele) ja Elisabeth (Lisa) Freidenfeldt (12.7.1691, Jääski - 1.1.1777, ålderdom, 86 åhr, Karuna), rippikirjassa nimi on muodossa von Granschou, enkefru generalskan Elisabeth (Lisa) Freidenfeldt myös Karunan Strömsböhlessä 1767-1774 ja 1775-1786, ks. adelsvapen.com ja Svenska adelns ättar-taflor, sivu 907, ja sivu 876, Tab. 16
          • Elisabeth (Lisa) Freidenfeldtin vanhemmat Jääskin Laukkalassa kommendant Christopher Freudenberg > Freidenfeldt (1654 - 19.4.1724, Savonlinna) ja 1. puoliso Barbara Nilsdotter Grotenfelt (? - 3.1.1702, Jääski), vihitty 1686, muita lapsia Niclas (Nils) (21.6.1687 - 6.10.1713, stupad, Pälkäne), Christopher (19.2.1689 - 19.5.1743, drunknad), Göran Johan (23.4.1690 - 22.9.1699), Gustavus (Gustaf) (25.12.1693 - ennen 1697), Carl (Carolus) ↓ (17.3.1695 - 1.12.1775, Kälviä), Gustavus (Gustaf) (25.7.1697 - ?), Märtha Gertrud (21.1.1700 - ?), ks. myös adelsvapen.com, Tab. 1
            • Carlin (Carolus) ↑ puoliso ja lapset heti edellä von Ganschoun yläpuolella
            • Christopher Freudenberg > Freidenfeldtin vanhemmat kapten Christopher Freudenberg (? - 7.12.1676, Malmö) ja Gerthrud Jöransdotter Påsse (? - 4.12.1694, haudattu 5.12.1694, Jääski), muita lapsia Georg ↓ (1652 - haudattu 11.1.1708, Hiitola), Gerthrud ↓ (~1660 - 1726, Joutseno), Ewa Helena ↓ (1660-luvulla, Jääski - 7.6.1731, haudattu 30.11.1731, Juva)
              • Georg ↑ (Freudenberg > Freidenfeldt) ryttmästare Hiitolassa, 1. puoliso Catharina Duncker (? - 1689), vihitty 1680, lapsia Maria Elisabetha ↓ (1679 - 1.9.1745, haudattu 1.12.1745, 66 år, Mikkeli msrk), Christopher ↓ (1681 - 20.2.1714, Kronoby), Georg ↓ (? - 29.9.1708, stupad, Ljesnaja), Anna Margaretha (1684 - 18.2.1728, 44 år, Orivesi), Barbara Christina ↓ (? - ?), Gerthrud (? - ?), Catharina ↓ (1689 - 29.2.1768, Ruokolahti, haudattu 1.5.1768, 79 år, Jääski), ks. myös geni.com
                • Maria Elisabetha ↑ (Freidenfeldt) mahdollisesti myös lapsia, "Wälborna Rustmestar Spofs Enckia fru"
                • Christopher ↑ ryttmästare, puoliso Anna Dorothea Taube (1683 - 24.9.1757), ks. myös adelsvapen.com, Tab. 3, missä Anna Dorothea Taube on väärin Anna Margaretha Taube
                  • Anna Dorothea Tauben vanhemmat ja sisaruksia sivun Couper, Slöör, von Zweygberg lopussa von Zœgen alla
                • Georg ↑ cornett, lapsia Jörgen (20.1.1705, oäkta, Hiitola - 19.5.1707,"Carin Carjalaises oächta - -"), jonka äiti Carin Carjalain (? - ?)
                • Barbara Christinan ↑ puoliso lieutnant Wolter Ludwig Taube (1684, Rääveli - 6/1723/6), vihitty 11.2.1708 Hiitolassa, lapsia Jöran Johan (1.3.1710, Hiitola - ?)
                  • Wolter Ludwig Tauben vanhemmat ja sisaruksia sivun Couper, Slöör, von Zweygberg lopussa von Zœgen alla
                • Catharinan ↑ puoliso fendrich, lieutnant Henrich Gustaf Schmidt (1683 - 5.4.1767, Ruokolahti, haudattu 1.5.1767, 83 år, Jääski), vihitty 28.12.1704 Hiitolassa, lapsia barn (2.11.1705 - ?)
                • Catharina Dunckerin sisar Maria Eleonora Duncker (1664 - haudattu 11.5.1742, 78 år, Vehkalahti), "Regement Skrifwarens Äncka"
              • Georgin ↑ 2. puoliso veljen käly Märta Nilsdotter Grotenfelt (2/1679 - haudattu 1698, Virolahti), ks. myös adelsvapen.com, Tab. 1
              • Georgin ↑ 3. puoliso Ewa Christina Taube (1677 - 1721), vihitty 18.1.1699 Hiitolassa, missä lapsia Helena Juliana ↓ (1700 - 29.3.1773, Loppi), Christina (Stina) Elisabeth ↓ (27.4.1701 - ?), Johan Christopher (1.10.1702 - haudattu 26.12.1702), Otto Adam (14.10.1703 - haudattu 29.8.1704), Anna Charlotta (1705 - 30.5.1766, ålderdoms bräcklighet, 60 år, Lohja), Eva Sophia (14.4.1707 - ?)
                • Helena Juliana ↑ enkana Lopen Kormu Gårdissa (myös, myös, myös), viimeinen rippikirjamerkintä 19.5.1767
                • Christina (Stina) Elisabethin ↑ puoliso sivun Couper, Slöör, von Zweygberg lopussa Freidenfeldtin alla
                • Ewa Christina Tauben vanhemmat ja sisaruksia sivun Couper, Slöör, von Zweygberg lopussa von Zœgen alla

                Bruun, Willand

              • Gerthrudin ↑ puoliso luutnantti Johan Bruun (1647 - 1701), lapsia ainakin Eric ↓ (1682, Ruotsi - 11.1.1719, Ruotsi)
                • Ericin ↑ puoliso ja lapsia sivulla Viipurin Teschejä Doëstin alla
              • Ewa Helenan ↑ 2. puoliso Lieutnanten Peter Petersson Willand (1657, Saksa - haudattu 2.10.1710, Sääminki), lapsia Margaretha Elisabeth ↓ (2.3.1708, kastettu 3.3.1708, Sääminki - 31.12.1771, bröstsjukdom, 64 år, Loviisa)
                • Margaretha Elisabethin ↑ puoliso ja lapsia sivulla Maria Miltopæan vanhemmat Willandtin alla
              • nimi alun perin Freudenberg, 7.12.1686 aateloituna Freidenfeldt, rippikirjoissa Freudenfeldt, ks. myös adelsvapen.com, Tab 27
            • KUKA ON major Christopher Freudenfeldt (9/1678 - haudattu 19.2.1721, no 14, 42 år 6m, Kokkola)
        • Carl Jacobsson Printzin vanhemmat Viipurin triviaalikoulun Conrectoren, Pyhtään kirkkoherra Jacob Nilsson Printz (1658, Käkisalmi - 1713, Kokkola), yo 4.7.1677, ja Maria Simonsdotter Hoppenstong (1675 - 18.12.1726, Pyhtää), vihitty 1692, muita lapsia Viipurissa Elisabetha (13.1.1693 - ?), Catharina ↓ (1695 - 2.3.1778, ålderdom, 82 åhr, Hollola), Jacob ↓ (1696 - 1786, Mikkeli), ja Pyhtäällä Christina ↓ (21.8.1704 - 29.10.1745, Mäntsälä), Sophia (15.11.1706 - ?), Henrich ↓ (12.1.1708 - ?), Anna Elisabeth ↓ (26.10.1710 - 19.4.1791, haudattu 20.1.1792, ålderd. svaghet, Pielisjärvi), ks. myös Genos 9 (1938) ja Hoppenstong Family
          • [ Iitti, Lapinjärvi, Mikkeli, Pielisjärvi, Valkeala ]

            Argillander, Duncan, Krook, Oudar, Scaukirch

          • Catharinan ↑ puoliso Hollolan kirkkoherra, valtiopäivämies Bengt (Benedictus) Krook (~1682, Artjärvi - 26.7.1749, Hollola), yo 9.2.1698, vihitty 6.9.1712 Pyhtäällä, lapsia Lucia (? - ?), Johan ↓ (? - 1.9.1778, Tukholma), Jakob ↓ (24.2.1717 - 8.5.1768, haudattu 7.7.1768, lungsot, Hollola), Bengt (Benedictus) ↓ (~1720 - 22.11.1770, Pernaja), Carl ↓ (1723, Porvoo - 1776), Jonas ↓ (13.11.1725 - 31.3.1763, Iitti), Gustaf ↓ (26.5.1728, Hollola - 22.11.1790, haudattu 10.12.1790, rödsot, Iitti), Maria (? - 1804), Catharina Benedicta (1732 - 6.7.1818, åld. sv., 86 år, Turku)
            • Johan ↑ hovisihteeri, yo kl. 1730, naimaton
            • Jacob ↑ Hollolan kirkkoherra, hovisaarnaaja, valtiopäivämies, yo kl. 1733
            • Bengt (Benedictus) ↑ Pernajan kirkkoherra, yo 17.9.1735
            • Carl ↑ Turun hovioikeuden asessori, hovioikeudenneuvos, Etelä-Suomen laamannikunnan laamanni, yo 13.12.1742 Uppsalassa
            • Jonas ↑ Iitin kirkkoherra, yo kl. 1746
            • Gustaf ↑ varatuomari, yo kl. 1746
          • Jacob ↑ auditeuren Valkealassa, landssecreteraren Mikkelissä, 1. puoliso Catharina Elisabeth Duncan (20.11.1711, Moskova - ~1745, Mikkeli), vihitty 14.3.1730 Viipurissa, lapsia Gustaf ↓ (1730 - 28.11.1799, gikt, 69 år, Lapinjärvi), Elisabetha (24.9.1732, Valkeala - ?), Maria (19.8.1734, Valkeala - ?), Sophia Catharina (Caisa) ↓ (1737, Valkeala - ?), Anna Christina ↓ (1740 - 26.12.1811, haudattu 13.1.1812, ålderdom, 83 år, Iitti)
          • Casselius, Elg, Warnstedt

          • Jacob ↑ ja Catharina Elisabeth Duncan näkyvät Valkealassa 1. kerran 14.5.1731 kastetun Eva Catharina Johansdotter Hirnin kummeina, Catharina Elisabeth Duncan yksin Valkealassa 29.7.1733 kastetun Sophia Jöransdotterin, 16.9.1733 kastetun Eva Catharina Procopæan, 7.5.1734 kastetun Eric Simonssonin, 1.6.1734 kastetun Christina Hirnin ja 6.11.1735 kastetun Adam Michaël Procopæuksen kummina
          • Jacobin ↑ 2. puoliso Mikkelin Kyrckobyssä Margaretha Warnstedt (1706 - 27.3.1769, Mikkeli), vihitty 26.12.1745 Mikkelissä, lapsia Maria Lovisa (24.11.1746, Mikkeli - ?)
          • Christinan ↑ 1. puoliso Sipoon kappalainen Ericus Sigfridi Casselius (1674, Helsinki - 23.6.1730, 56 år 7w 5d, Sipoo), yo 1692/93, vihitty 6.6.1723 Pyhtäällä
          • Christinan ↑ 2. puoliso Sipoon kappalainen, Mäntsälän kirkkoherra Johan Elg (13.6.1708, Huittinen - 5.11.1749, Mäntsälä), yo 20.6.1726, vihitty 24.6.1732 Sipoossa, lapsia Petter Johan (1.12.1732, Sipoo - ?)
          • Henrich ↑ triviaalikoulun alempi kollega Lappeenrannassa, Mikkelissä ja Rantasalmella, yo kl. 1730, naimaton
          • [ Heinola, Ilomantsi, Kuhmo, Loviisa, Paltamo, Pieksämäki, Pielisjärvi ]

            Backman, Lyra, Schroderus, Stenius, Strömmer

          • Anna Elisabethin ↑ puoliso Pielisjärven kirkkoherra Jacob Stenius (11.7.1704, Pirkkala - 20.1.1766, styng, haudattu 11.4.1766, Pielisjärvi), yo kl. 1724, vihitty 1731, lapsia Jacob ↓ (2.2.1732, Artjärvi - 5.2.1809, feber, Pielisjärvi), Mårten ↓ (11.3.1735, Artjärvi - 28.11.1808, rotfeber, Kontiolahti), Maria Catharina ↓ (30.1.1738, Artjärvi - 24.1.1816, Kiuruvesi), Benedictus (Bengt) ↓ (kastettu 8.12.1739, Artjärvi - 21.11.1821, slag, Heinola), Carl ↓ (24.3.1742, Nurmes - 14.1.1810, feber, Sulkava), Simon (7.8.1744, Pielisjärvi - 21.12.1801, Pielisjärvi), Henricus ↓ (2.3.1749, kastettu 9.3.1749, Pielisjärvi - 22.2.1749, styng, Pielisjärvi), Elisabetha ↓ (2/1750, no 96, Pielisjärvi - 1814), Sophia ↓ (9.2.1752, Pielisjärvi - 17.3.1834, Rääkkylä), ks. myös Biografiskt lexikon
          • Anna Maria Backman
            Anna Maria Backman. Nils Schillmark. 1780-luku. Wikimedia Commons. Public domain.
            Benedict Stenius
            Benedict Stenius. Nils Schillmark. 1780-luku. Wikimedia Commons. Public domain.

            [ Käkisalmi, Liperi ]

            Blanckenhagen

          • Jacob Nilsson Printzin vanhemmat Käkisalmen pormestari (hoppman) Nils Olofsson Printz (1630, Käkisalmi - 14.1.1677, Käkisalmi) ja Elisabetha Henricsdotter Blanckenhagen (1629 - 4.6.1699, Käkisalmi), muita lapsia Ludwig ↓ (? - ennen 1710, Viipuri), Henric (1656 - 4.10.1690), Carl ↓ (1660/6, Käkisalmi - 13.6.1740, haudattu 17.8.1740, 74 år, Liperi), Olof ↓ (1664 - ?), Margaretha ↓ (1668 - ?), Elisabeth ↓ (1670 - ?), Anna Catharina ↓ (? - ?), Anna Maria ↓ (? - ?), ks. myös geni.com ja Genos 51 (1980)
            • Freese, Gaddelia, Twilling, Weman

            • Ludwig ↑ (Printz) postmästare Viipurissa, voisi ajoituksen kannalta olla mahdollisesti Nils Olofsson Printzin lapsia, puoliso Catharina Gaddelia (? - haudattu 15.9.1710, Viipuri)
            • Carl ↑ räntmästare, material skrifwaren Käkisalmessa, myöhemmin Landt Cammareraren Liebelitz Gårdissa, yo 4.7.1677, 1. puoliso Anna Margaretha Twilling (? - haudattu 25.3.1700, barnsäng, "Räntmäst. Carl Printz käresta ifr. staden", Käkisalmi), vihitty 17.9.1691 Käkisalmessa, missä syntyivät lapset Carl (19.8.1692 - haudattu 22.8.1697), Wendela Christina ↓ (17.8.1694 - 1744 jälkeen), Remunda ↓ (10.5.1697 - haudattu 22.8.1697), Carl Gustaff ↓ (22.1.1699 - ?), Hindrich ↓ (7.3.1700 - ?)
              • Wendela Christinan ↑ puoliso Turun hovioikeuden notaari, Käkisalmen ja Karjalan tuomiokunnan tuomari Lorentz (Laurentius) Freese (? - 21.2.1728), yo 17.3.1702, vihitty 1711, lapsia Carl ↓ (? - 8.3.1775, haudattu 11.3.1775, Oulu), Anna Margaretha ↓ (21.5.1723, Liperi - 1795)
                • Carl ↑ vice häradshöfvdingen, yo 19.5.1736, naimaton
                • Anna Margarethan ↑ puoliso bookhållare Gustaf Adolf Weman (1715 - 1766/8), vihitty 1.1.1740 Loviisassa, lapsia Carl Gustaf ↓ (14.10.1740, Liperi - 15.2.1803, gickt, Kemiö), ks. myös Genos 2 (1931)
                • Brinck, Burman, Phœnix, Sparman

                • Lorentz (Laurentius) Freese pakeni yksin sotaa Ruotsiin Sundsvalliin, näkyy pakolaiskomission avustamissa 1717 häradshöfvdinginä (no 7471)
                • Lorentz (Laurentius) Freesen vanhemmat Käkisalmen borgmästare, häradshöfvdingen Carl Laurentii Freese (1653, Uusikaarlepyy - haudattu 11.1.1710, 56 åhr 2m, Käkisalmi), yo kl. 1671, ja Alitza Hansdotter Phœnix (? - 1728, Käkisalmi), muita lapsia Susanna ↓ (? - ?), Johan ↓ (? - 12.9.1748), Christina (Chirstin) ↓ (20.1.1691 - 1.5.1692), Fabian (17.3.1692 - 23.9.1692), Carl (18.12.1693 - 20.8.1694), Carl (26.1.1698 - ?), Gustaf Adrian (? - haudattu 18.1.1703, Käkisalmi), Hans Otto (10.2.1705, Hiitola - ?)
                  • Susanna ↑ ajoituksen ja nimenannon kannalta mahdollisesti myös lapsia, puoliso Auditeuren, Reg. Skrifwaren Didrich Brinck (? - ?), vihitty 29.5.1704 Hiitolassa
                  • Johan ↑ Kyminkartanon ja Lappeen tuomiokunnan tuomari, häradshöfdingen Pyhtään Stockfors gårdissa, Tohmajärvellä ja Liperissä, yo 1707/08, puoliso Magdalena Burman (? - ?), vihitty 1720, lapsia Johanna Magdalena (9.9.1724, Pyhtää - 16.1.1725), Charlotta Elisabetha (7.1.1729, Liperi - ?)
                  • Christinan (Chirstin) ↑ kuolinmerkinnässä mainitaan "2ne barn", mutta toisen nimi puuttuu
                  • Alitza Hansdotter Phœnixin vanhemmat Johan (Hans) Johansson Phœnix (? - 1670) ja Susanna Olofsdotter Sparman (? - haudattu 18.1.1703, Käkisalmi), muita lapsia Märtha ↓ (? - haudattu 31.3.1703, Hiitola), Susanna ↓ (? - 6.1.1723, Lapinjärvi)
                  • Florinus, Höijer, Swartz

                  • Carl Laurentii Freesen vanhemmat Carleborgh fogden, Befallningzman Lorentz Freese (? - 1655) ja Margaretha Håkansdotter (? - 1694, Uusikaarlepyy)
                    • Margaretha Håkansdotterin 2. puoliso sotilaspappi, Uusikaarlepyyn kappalainen Ericus Thomasson Florinus (? - 7/1678, Uusikaarlepyy), yo kl. 1652, ks. myös kansallisbiografia ja geni.com
                      • Ericus Thomasson Florinuksen isä sivulla Maria Miltopæan vanhemmat Florinuksen alla
                    • mahdollinen yhteys Viipurin Freeseihin sivun Viipurin Teschejä lopussa Harderin alla tekstilaatikossa
                  • KUKA ON toinen häradshöfvding Carl Freese (? - haudattu 4.6.1704, Hiitola)
                  • KUKA ON Hiitolan Coccolassa ja Hennilässä Anna Maria Freese (? - ?), puoliso Hans Mårthen Swartz (? - ?), lapsia Gerthrud (19.9.1703, Hiitola - ?), Anna Catrina (20.7.1706, Hiitola - ?)
                    • Hans Mårthen Swartzin 1. puoliso tuntematon (? - haudattu 5/1698, Hiitola), lapsia barn (? - haudattu 5/1698, Hiitola)
                  • KUKA ON Anna Margaretha Freese (? - ?), puoliso regements qwartermästare Robert Höijer (? - ?), vihitty 27.1.1703 Käkisalmessa, mahdollisesti sama kuin rustmästare Robert Rheindoldsson Höijer (1665 - 1737) geni.comissa
              • Remunda ↑ < Reimunda, Raymonde, nimen Raymond feminiinimuoto. tulee muinaisgermaanisesta nimestä Raginmund, joka tarkoittaa neuvoa ja suojelijaa, germ. ragina- = neuvo, päätös (R), mundi- = suoja, turva (M), got. rag-in* = neuvo, päätös (R), *mun-d-s = suoja, turva (M)
              • joku lapsista on haudattu Hiitolassa 13.5.1703, sivun reuna on tuhoutunut ja näkyy vain "Räntm. Carl Printz - -", ilmeisesti Carl Gustaff ↑ tai Hindrich

              Boisman, Priem, Timmerman

            • Carlin ↑ 2. puoliso Christina Timmerman (1680 - 7.12.1733, haudattu 24.2.1734, 53 år, Liperi), Käkisalmessa syntyneitä lapsia Carl Johan ↓ (20.9.1701 - 9.4.1742, haudattu 17.4.1742, Somero), Petter Jacob (21.8.1704 - 24.12.1708), Elisabetha (21.5.1706 - 6.3.1707), Anna Margaretha ↓ (10.1.1708 - 5.3.1782, ålderdoms bräcklighet, 74 år, Loviisa), Helena Sophia ↓ (25.3.1709 - 18.3.1784, Viipuri), Niclas (Nils) ↓ (1710 - 28.9.1776, slag, 66 år, Loviisa), Petrus (Petter, Pähr) ↓ (1714 - 26.5.1753, 39 år, Loviisa), Maria Elisabetha ↓ (1716 - 28.11.1783, slag, 66 åhr 9m, haudattu 2.12.1783, Loviisa), Georg Wilhelm ↓ (1723 - 29.8.1796, inspärrad i råck, 73 år, Loviisa)
            • Carl ↑ myös Kiteen Suorlaxissa 16.4.1727 kastetun Carl Henric Furumarckin kummina sivulla Brungström, Martin Furumarckin alla, kummina myös fru lieutnanskan Anna Printz, joka ilmeisesti Anna Gerthrud Printz seuraavassa Eschnerin alla
            • Carl ↑ oli matrikkelitietojensa mukaan postmästare, mutta kaikissa kirkonkirjamerkinnöissä selvästi räntmästare, pakeni 5 lapsen kanssa sotaa Ruotsiin, näkyy pakolaiskomission avustamissa landzbookhållarena vuosina 1714 (no 2490), 1715 (no 3420), 1716 (no 4571) ja 1720 (no 5135), kotipaikka "Kexholms län"
            • Eckström, von Rohr, Tijtsel, Österman

            • Olof ↑ lieutnant, yksi hänen nimeltä mainitsematon lapsensa oli kuollut Nöteborgissa eli Pähkinälinnassa ja haudattiin Käkisalmessa 2.2.1692
            • Margarethan ↑ 1. puoliso hoppman Johan Tijtsel (? - ennen 1696)
            • Margarethan ↑ 2. puoliso lieutnant Swen Österman (? - ennen 1723), vihitty 17.11.1696 Käkisalmessa
            • Elisabethin ↑ 1. puoliso capitain Håkan Eckström (? - 9/1712), ei lapsia
            • Elisabethin ↑ 2. puoliso öfverste lieutnant Jacob Gustaf von Rohr (1668, Inkeri - haudattu 21.3.1735, Somero), ei lapsia, ks. myös adelsvapen.com, Tab. 3
            • Klingebail, von Nandelstadt

            • Anna Catharina ↑ (Printz) voisi ajoituksen kannalta olla mahdollisesti Nils Olofsson Printzin tytär ja syntynyt noin 1670-luvun alussa, puoliso Capitain Elias von Nandelstadt (12/1627 - haudattu 12.3.1711, 83 åhr, Ristiina) Joutsenosta, vihitty 25.3.1695 Joroisten Örnewijkissä, lapsia 4 tytärtä, ks. myös Genos 66 (1995), Frälsesläkter i Finland intill Stora ofreden, sivu 295, Tab. V, ja geni.com
              • Elias von Nandelstadtin pojantytär Brita Helena Johansdotter von Nandelstadt (1.9.1707, Ristiina - 19.4.1759) sivulla Couper, Slöör, von Zweygberg von Nandelstadtin alla
              • Elias von Nandelstadtin veli Capit: Wolmar Wilhelm von Nandelstadt (? - 5.1.1706, Latvia, haudattu 1/1706, Antrea, "Svårt sårad 1705 i slaget vid Gemäuerthof"), puoliso Margaretha Christina Klingebail (? - ?), lapsia Christina Regina ↓ (1678 - haudattu 6.3.1755, 76 år, Vehkalahti), Emerentia (1.3.1685, Jääski - ?), ks. myös geni.com
                • Christina Reginan ↑ puoliso sivulla Miltopæuksia Perniössä von Nandelstadtin alla
            • Anna Catharina ↑ (Printz), "Capitains Enkiefru", pakeni sotaa Ruotsiin, näkyy Turun seudulla yksin vuonna 1710 (no 7066), pakolaiskomission avustamissa Ruotsissa 1712 (no 468), ja 2 lapsen kanssa vuosina 1713 (no 845), 1714 (no 1653), 1715 (no 2838), 1716 (no 4039) ja 1719 (no 5863)
            • Anna Maria ↑ (Printz) myös voisi ajoituksen kannalta olla mahdollisesti Nils Olofsson Printzin tytär ja syntynyt noin 1670-luvun alussa, näkyy pakolaisten luettelossa Turun seudulla jo 1710 (no 7165) capiteinskana
            • Nils Olofsson Printzin tyttäreksi on eri lähteissä merkitty myös Anna Gerthrud Printz (1684/95 - 3.11.1760, haudattu 1.12.1760, ålderdoms bräcklighet, Lapinjärvi), joka oli kuolinmerkintänsä mukaan 66-vuotias ja syntymäajaksi merkitty 1.2.1695, Suku Forumilla 1684 ja Lapinjärven vanhemmassa rippikirjassa 1691, millään niistä vuosiluvuista hän ei voisi olla Carlin ↑↑ ja Olofin ↑↑ sisar vaan jommankumman tytär, koska Nils Olofsson Printz oli kuollut jo vähintään 7 vuotta ennen hänen syntymäänsä, ajoituksen ja lasten nimenannon mukaan mahdollisesti Carlin ↑↑
              • Eschner

              • Anna Gerthrud Printzin puoliso lieutnant Henric Johan Eschner (? - 1715, Venäjä), lapsia Carl Henrich (1705 - haudattu 24.10.1778, ålder, 73 åhr, Rantasalmi), Henrich Johan (1.2.1710 - ?), ks. myös Genos 15 (1944)
              • Anna Gerthrud Printz on Lapinjärven Lappbyn Ranenin (myös) rippikirjossa "fru Leut:" eikä enka, joten hänellä olisi täytynyt olla vielä 2. puoliso Henric Johan Eschnerin kuoleman jälkeen
              • Anna Gerthrud Printz oli Liperissä 29.10.1738 kastetun Andreas Posseniuksen kummina Wendela Christinan ↑↑ kanssa
            • Elisabetha Henricsdotter Blanckenhagen eli "Sal. Hoppman Printz Ea." Käkisalmessa 10.11.1695 kastetun Fredrich Johan Pulsdorffin ja 21.5.1696 kastetun Anna Margaretha Frantzdotterin kummina
            • Elisabetha Henricsdotter Blanckenhagenin veljenpojantytär Viipurissa jungfru Gertrud Sophia Antonsdotter Blanckenhagen (1709 - 27.3.1774, 64 år, Viipuri), ks. myös geni.com ja Genos 51 (1980), Tab. 3
            • Nils Olofsson Printzin isä mahdollisesti "Gambla Constablen Oluf å 90 eller 100 åhr" (1602/12 - 5.4.1703), äiti tuntematon
sivun alkuun

Tuntemattomia Printzejä

Tuntemattomia Printzejä

Jotakin muuta etsittäessä vastaan tuli sattu­malta joukko kolmansiakin Printzejä Pohjanlah­den rannalta Närpiön pitäjästä.

Siellä sukunimestä tuli ensin talon nimi ja siitä takaisin sukunimi. Talon nimi on 1800-luvun rippikirjoissa ollut muodossa Prins. On kuitenkin epätodennälöistä, että heillä olisi sukuyhteyksia kahteen edelliseen ryhmään.

    [ Närpiön Gottbölen Printz ]

    Bärnas, Printz

  • Bengt Erichsson Printz (? - ?) oli Närpiön Gottbölessä Printz-nimisen talon ensimmäinen Printz-niminen isäntä, 1. puoliso Margaretha Mattsdotter (? - 1706), alun perin Gottbölen Påwelsin isäntänä Bengt Erichsson näkyy asutusluettelossa 1. kerran jo 1695 ja puolisoineen 1699, Påwelsia ei rippikirjoissa sen koommin näy, joten talon nimi ilmeisesti muuttui isännän nimen mukaan Printziksi
    • Bengt Erichsson Printzin 2. puoliso Beata ?dotter (? - ?) asutusluettelon mukaan 1707 alkaen
    • Bengt Erichsson Printzin vanhemmat Gottbölessä jo 1660-luvulta alkaen Erich Berndtsson (? - ?) ja Brijta Bengtsdotter (? - ?), muita lapsia Michel ↓ (? - ?), Erich ↓ (? - ?), Jacob (? - ?), Walborg (? - ?), Elias ↓ (? - ?), Anders ↓ (? - ?), Matts ↓ (? - ?), ks. myös Gottbölen ja Printzin asutuksen yleisluettelot 1655-1674, 1675-1694, 1695-1713, 1720-1739, 1740-1759 ja 1760-1774
      • Michel ↑ näkyy asutusluetteloissa nimellä Bärnas, joka oli myös talon nimi
      • Erich ↑ bonden Gottbölen Bengtasissa, puoliso Walborg ?dotter (? - ?)
      • Anders ↑ bonden Printzissä, puoliso Margareta ?dotter (? - ?) asutusluettelossa 1. kerran 1709, lapsia Maria ↓ (1706 - 20.6.1793, haudattu 30.6.1793, Närpiö), Jacob (? - ?), Anders (? - ?)
      • Elias ↑ bonden Gottbölen Bengtasissa, puoliso Margetha ?dotter (? - ?)
      • Matts ↑ soldat, puoliso Carin ?dotter (? - ?) asutusluettelossa 1. kerran 1705, "h. Carin Moder", Påwelsin rippikirjassa 1702-1713 ja Gottbölessä vielä 1739-1740 (myös)
  • Olof Printz (? - haudattu 17.7.1743, Närpiö) myös Gottbölessä, puoliso tuntematon (? - haudattu 6.1.1742, Närpiö), ajoituksen kannalta voisi olla Bengt Erichsson Printzin poika
     

alkusivulle

sivun alkuun