Kirjoitettu sen jälkeen kun yhdistelmätukityön huikea 'ihanuus' keväällä 2000 oli paljastunut, ja julkaistu ILTA-SANOMISSA 17.6.2000. Teksti on samalla joidenkin aikaisempien tekstieni ohella ikään kuin pamfletin ensimmäisen kappaleen itu, josta koko pamfletti alkoi kasvaa. Sana ihanaa olisi ansainnut puolisitaatit ympärilleen.
Tukityö antaa merkitystä työttömälle, illuusion ihmisarvosta, tietävät päättäjät, se innostaa, kannustaa ja motivoi, tuo elämään sosiaalista sisältöä ja lisää sitä ns. ‘elämänhallintaa’, kun joku toinen pääsee hallitsemaan minun elämääni, asioitani, tarpeitani, tahtoani, ajankäyttöäni ja jopa vapaa-aikaani, niin että minun itseni ei tarvitse enää vaivautua hallitsemaan yhtään mitään.
Minulla piti yhdistelmä- ja asumistukien muodossa olla hiukan enemmän rahaa käytössä, kuin työttömänä enkä olisi tarvinnut enää toimeentulotukea. Mutta KELA yllätti asumistuen laskulla vaikka tuloraja ei ylittynytkään! Se selitettiin ‘uuden tulon perusteella’ ja niin minä olen taas todennäköinen toimeentulotukiasiakas.
Missä muissa töissä tuloa voisi seurauksitta laskea kuin työttömien tukitöissä? Usein se koeajan jälkeen päinvastoin nousee. Mutta sillä ei liene merkitystä kun kysymys on vain työttömistä, joille tärkeintä työssä oletetaan itsestään selvästi olevan vain ulkoa ohjattu ajankulu ja tilan täyttö eikä toimeentulo. Perinteisesti työ sen sijaan on koettu välineenä elannon hankkimiseen kun taas ajan kuluttamisen keinot ovat sijoittuneet vapaa-aikaan. Jos siis työttömien tukityö rinnastetaan vapaa-aikaan, niin ei ihme että siitä ei makseta yhtään mitään!
Missähän näissä työvoima- ja sosiaalihallinnon toimien umpikiemuraisissa uumenissa oikein piilee se ‘kannustin’? Tukiverkko kuin korttitalo: minkä yksi virasto rakentaa, sen toinen nakertaa ja jos siellä hiukankin liikahtaa niin jo romahtaa. Siitä oppii äkkiä ettei kannata liikahtaa.
Mikä nyt sitten on muuttunut? Minä olen muodollisesti töissä enkä siis enää työtön ja työttömyyskortistossa ja mikä kauneinta: olen pois työttömyystilastoista! Asumistuen lasku tosin siirtynee KELAlta kunnalle toimeentulotukikuluiksi, minä olen yhtä rahaton kuin ennenkin, ruokakauppaan syntyy taas velkaa ja media hokee virttynyttä mantraansa niin kuin ennenkin: työttömyys laskee, laskee, laskee. Mikään ei ole muuttunut.
Päinvastoin vuoden 1994 jälkeen poikkeuksetta kaikkien työvoima- ja sosiaalipoliittisten toimien tuloksena on todistettavasti ollut vain tyypillisesti määräaikaisten ja keikkatyömahdollisuuksien heikkeneminen tai jopa suoranainen estyminen ja siten palkkatyöttömyyden säilyttäminen keinolla millä hyvänsä. Hyvinvointivaltioko? Missä?
Delta-miinus-semi-moroni