Tuloloukkujen purkamisen esteeksi esitettiin 25.10.2001 HELSINGIN SANOMISSA hämmästyttävä seuraus: se saattaa lisätä köyhyyttä. Ts. tulon hankkimisen esteeksi rakennettujen barrikadien poisto haittaisi tulon hankkimista? Niin ketterästi löytyy ilmiselvästä parannuksesta negatiivinen potentiaali ja kehotetaan päättäjiä varovaisuuteen, mutta huononnukset ovat saaneet toteutua salamannopeasti kuin tyhjää vaan. Kuitenkin selvimmäksi ongelmakohdaksi todetaan juuri työttömyysturvan, asumistuen ja toimeentulotuen muodostama kiikkerä tukipaketti, joka ei kestä hipaisuakaan. Sitä pakettia eivät verokevennyksetkään kasvata. Stakesin asiantuntijan mielestä mitään poppakonstia ongelman ratkaisuun ei edes ole. Etsitään siis sellainen.
Työmarkkinatuen ensi vuodelle päätetty korotus tietää toimeentulotukiasiakkaalle ns. lisätuloa 1,30/pv netto ja pelkkää asumis- ja työmarkkinatukea saavalle 4,30/pv netto, ja kokonaissumma jää reippaasti alle valtion virallisen toimeentulominimin. Osa ammuksista ei edes osu maaliin ja osa ei saa aikaan mitään merkittävää muutosta. Hallituksen korotuslinjalla ei maailmoita muuteta. Mikä neuvoksi? Työ?
Ainoa mahdollisuus olisi keikkatyö, koska vakituisia työpaikkoja ei ole. Tänä vuonna se tuottaa tappiota noin 1 800,00 brutto asti. Ensi vuonna 20 % työtulosta toimeentulotuen ulkopuolelle vähennettynä sillä summalla saisi joitakin satoja sellaisia markkoja, jotka vasta nollaavat omavastuita, päättäjien omien päätösten seurauksia eli loukkuvirityksiä. Esimerkiksi noin 1 000,00 keikkatyö näyttäisi ensi vuonna jättävän toimeentulotukiasiakkaalle työtuloa noin 143,00 netto eli edes se 20 % ei olisi päässyt ehjänä perille. Ensin laskee työmarkkinatuki, sitten toimeentulotuki ja jos työ käy säännölliseksi, myös asumistuki ja lopulta nousee veroprosentti. Työmatkat tehdäänkin jo miinusmerkkisillä markoilla.
Toimeentulotukea saavalla työttömällä ei siis ole mitään mahdollisuuksia kohentaa mikroskooppista talouttaan laillisin keinoin, koska kaikki mitä keikkatyö tuottaa on aina pois entisestä, niin että sillä ei pysty kattamaan edes työn kustannuksia ja kaikkien eri ammattien tuntipalkaksi muodostuu sama tukirimaa hipova minimi. Kaikki ne työt, joiden todennäköisyys on suurin, ovat siten kokonaan pois laskuista. Vasta työmarkkinatuen lakkaamisen jälkeen kaikki ansalangat raukeavat, mutta se tarkoittaakin jo vakituista kokopäivätyötä. Mutta ei hätää: tällä perusturvalla työnhaku kuuluukin jo mytologian piiriin!
Sitten se poppakonsti. Nykyisellään toimeentulotuen ja muunkin työttömyysturvan tuloksena näyttää olevan pultata työttömien työssä käynti kalliiksi käyvän harrastusluontoisen ajankulun tasolle. Se ei ole selvinnyt, mitä kohtaa siitä kiemuraisesta koreografiasta tarkoitetaan, kun samalla puhutaan myös kannustuksesta. Ainoa tehokkaasti toimiva, hyvin huollettu ja vakaa osa siinä on loukku. Perusturvan laskutapojen tulisi kuitenkin olla sellaisia, että palkalla pystyy kustantamaan myös työn aiheuttamat kulut ja että se tuottaa. Päivärahan sovittelu ja toimeentulotuen 21,5 päivän laskutapa pois, asumistuen tuloraja entiselleen ja toimeentulotukiasiakkaan tuloraja todellisuudentajuiselle tasolle, mikä ei tuo valtiolle edes lisäkuluja vaan verotuloja. Työllistymiselle nykyiset laskutavat tuottavat pelkkää haittaa ja tukien tarpeelle lisää pituutta. Se ei edes ole mikään uutinen. Varsinkin sovitellun päivärahan haittoja ovat monet eri tahot ammattiliittojen edustajista työttömiin itseensä pitäneet esillä jo vuosia tämänkin lehden palstoilla.
Asumistukeen vaikuttavan säännöllisen tulon yläraja oli 2 000,00 jo vuonna 1994, sitä ennen jopa 5 000,00 ja vuosi sitten se pudotettiin vain 1 000,00 markkaan. Soviteltua päivärahaa on laskettu vuodesta 1997 ja toimeentulotukea tuloja 21,5 päivän mukaisiksi kasvatettuina ja asumiskulujen 7 % omavastuulla vähennettynä vuodesta 1998. Kun siihen lisätään tihenevä kieltoviidakko niin jo lakkasi vähitellen tapahtumasta, mikä selitettiin myytillä työttömien työhaluttomuudesta ja varakkuus ainoaksi lahjakkuuden lajiksi. Samanaikaisesti havahduttiin köyhyysongelmaan, ruokajonoihin ja työttömyyden pysyvyyteen. Syy-yhteyksiä näkemättä kuin salamaan kirkkaalta taivaalta. Päätöksiä on perusteltu aina kunkin uuden todellisen tai oletetun seurauksen ääreltä milloin minkin kuntoutuksen tai aktivoinnin nimissä ja mikä on tulos? Päivä päivältä kapeneva umpikuja, josta ei enää pääse eteenpäin kuin yksinkertaisesti kääntymällä takaisin.
Tähän mennessä asiasta on vain kiemurreltu eroon tavalla tai toisella, mistä viime kevään köyhyyspaketti oli oiva esimerkki: samalla kun olisi pitänyt panna toimeksi näyttikin yhtäkkiä käyneen epäselväksi onko mitään köyhyysongelmaa oikeasti olemassakaan ja mitä se edes mahtaa tarkoittaa. Pääministeri Paavo Lipponen totesi 30.12.2000, että "kaikkien kansalaisten on päästävä hyvinvoinnista osallisiksi", mutta opetti jo seuraavana päivänä, että "lamasta on toivuttu, mutta lamatalkoot jatkuvat" ja kutsui köyhyysongelman ääressä jahkailun kritisointia myöhemmin populismiksi. Radion uutisten 29.12.2000 mukaan perusturvan puutteiden kartoittaminen onkin suunnitteilla vasta joskus vaalikauden loppupuolella. Mitään kiirettä ja todellista intoa ei siis ole ennen seuraavien eduskuntavaalien aattoa.
Päättäjät joutuvat kuitenkin lopulta valitsemaan köyhyyden ja loukkujen välillä. Halutaanko hävittää loukut vai säilyttää köyhyysongelma ja ruokajonot? Toistaiseksi jälkimmäinen on houkutellut enemmän, eikä siis osaa kansasta ilmiselvästi halutakaan päästää pakkopullien ja tukien piiristä oikeisiin töihin, oikealle toimeentulolle.
Ulrika Juselius, Kuru