Karenssi saattaa työttömälle tulla lähes sattumanvaraisesti ihan mistä tahansa: yhtä lailla siitä mitä tekee kuin siitä mitä ei tee. Myös kaikkien työvoimapoliittisten toimenpiteiden ainoa yhteinen tekijä on karenssi. Kuin varsinainen tavoite.

Yksi esimerkki oli luettavissa HELSINGIN SANOMISSA 18.1.2006, kun otsikolla "Pätkä- ja vuokratyön teettäjille esitetään tukea" kerrottiin, että työnantajille maksettaisi palkkatukea 500 - 960 €, jos hän palkkaa työttömän, joka on ollut työttömänä vähintään puoli vuotta. Rahaa siis näyttää riittävän. Entä mitä työttömille tarjottiin? Karenssia, pakkopullia, lisääntyvää kyttäystä ja kontrollointia! Tottahan toki!

"- - pitäisi helpottaa työvoiman liikkumista, parantaa työnhakusuunnitelmien seurantaa ja lisätä työhön osoituksia. - - Jos kehoitusta ei noudata, työttömyyskorvaukset voi menettää joksikin ajaksi."

Toinen esimerkki oli HELSINGIN SANOMISSA 19.3.2006, kun nimimerkki Voiko olla totta! kertoi karenssikokemuksensa. Hän oli hakenut kahdelle kurssille, päässyt molemmille, mutta saikin karenssin, koska valitsi myöhemmin alkavan itselleen sopivampana. Lopulta kävi epävarmaksi, voiko hän osallistua kummallekaan kurssille, koska karenssin takia siihen ei olisikaan varaa, mistä taas seuraisi toinen karenssi.

Karenssi siis näytti olevan senkin tapauksen ainoa päämäärä työvoimapolitiikan näkökulmasta. Kirjoittajan mukaan työvoimaneuvoja olikin todennut,

"että he eivät voi asialle mitään ja eduskunta on tämän asian näin päättänyt".

Tässä tapauksessa tosin työmarkkinatuen muuttuminen koulutustueksi pelastaisi tilanteen, mutta idea säilyy: karenssin paikka on jokaikinen paikka.

Kolmas esimerkki ei koske työttömyyttä - vielä - vaan sosiaalipolitiikan kiemuroita. HELSINGIN SANOMISSA 25.3.2006 kertoi nimimerkki Raha muuttaa kaiken, miten hänen pahan masennuksen takia sairaalassa oleva opiskelijasisarensa sai Kelalta postia: ensin hänen ilmoitettiin olevan liian sairas tuettuun terapiaan ja sitten opintotuen takaisinperinnästä, koska ei ollut opiskellut. Myös toimeentulotuki evättiin samana päivänä, koska isän kuolinpesän kerrostalokaksio, jossa hänen äitinsä asui, katsottiin realisoitavaksi omaisuudeksi, joka olisi pitänyt myydä ja jolloin toimeentulotuki olisi lainaa.

Kysymys siis ei missään työvoima- ja sosiaalipolitiikan päätöksissä näytä olevan mikään 'auttaminen' ja 'tukeminen' hankalissa ja jopa mahdottomissa elämäntilanteissa, vaan absoluuttisesta nollapisteestä ja sen synnyttämisestä ja ylläpitämisestä. Työvoima- ja sosiaalipolitiikan näkökulmasta ihminen ei ole psykofyysinen kokonaisuus, vaan erillisiin sektoreihin eristetty palapeli, jonka paloilla ei koskaan missään olosuhteissa ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Ei niin mitään merkitystä

Esimerkiksi, jos työtön saa työhönosoituksen, ei motivaatiolla, mielenkiinnolla, taipumuksilla, tavoitteilla, terveysriskeillä, omilla valinnoilla ja maailmankatsomuksellisilla näkökohdilla, liikenneyhteyksillä ja sijainnilla ole mitään merkitystä, vaan työttömän on oltava kiinnostunut mistä tahansa ja milloin tahansa, yhtä lailla sopivasta kuin sopimattomastakin, järkevästä kuin järjettömästäkin. Työtön ei voi edes muuttaa mieltään, vaan hänen on päätä pahkaa 'valittava' se, mikä ensimmäiseksi sattuu eteen osumaan ja myös pysyttävä siinä.

Ja jos työtön tekee selvityksen - lakisääteisenä muotoseikkana - toimeentulo katkeaa siksikin ajaksi. Koko prosessin ajan vain yksin työtön on syytettyjen penkillä, kunnes toisin todistetaan. Ja toisinhan ei todisteta. Työttömän sanalla ei ole minkäänlaista painoarvoa häntä itseään koskevassa asiassa, mikä tekee työttömästä esineen, josta ei tunnu miltään, joka ei halua mitään, ei tarvitse mitään, ajattele mitään eikä ymmärrä mitään.

Rikollisetkin ovat paremmassa oikeudellisessa asemassa kuin työttömät. He ovat syyttömiä kunnes toisin todistetaan, ja lain mukaan todistustaakka on syyttäjällä.

Tämä työttömän painoarvottomuus todetaan myös sosiaali- ja terveysministeriön selvityksessä Työttömyysturvan karenssi jo vuodelta 2001:

"Muodollisesti prosessi oli käynnistynyt pääsääntöisesti työnantajan tai koulutuksen järjestäjän ilmoituksesta ja tämä muodosti perustan esittelylle. Yleensä asiakkaan pätevältäkään kuulostava selitys tai todistelu ei painanut ratkaisussa yhtä paljon kuin toisen osapuolen ilmoitus. Asiakkaan vastine TT3–muotoisena ei ole muutoksenhaku, koska asiassa ei vielä ole tehty päätöstä. Asiakas tulee vain kuulluksi omassa asiassaan. Kokemuksemme mukaan yleinen kanta työvoimatoimikuntien esittelijöiden keskuudessa oli se, että laissa määritelty karenssin peruste on olemassa eikä asiakkaan subjektiivisella selityksellä ole erityistä oikeudellista painoa. Asiakkaan näkökulmasta tällaista menettelyä voidaan kutsua negatiivisen tulkinnan ensisijaisuudeksi. Todistustaakka on karenssiuhkan alaisella henkilöllä."

Pelkkää passiivista, välinpitämätöntä toteamusta ilman kritiikin häivääkään. Ehkä paperin tarkoitus olikin vain paperi itse, niin kuin monilla virkakielisillä suunnitelmilla, selvityksillä, raporteilla ja ohjeistuksilla tuntuu olevan tapana. Ainoaksi 'motiiviksi' karenssille voisikin kuvitella vain sen, että työvoimapoliittisten toimenpiteiden kaltainen tarjonta ei tekisikään kauppaansa kuin uhkailemalla. Samalla se kertoo myös työvoimahallinnon kyvyttömyyden työttömyyden tulokselliseen hoitoon ja päinvastoin vahvistaa perimmäiseksi motiiviksi sen säilyttämisen.

Koska työnantaja tekee työvoimatoimistolle selvityksen työhönosoituksella työhaastatteluun tulleen mielenkiinnosta oman tulkintansa mukaan, saattaa työtön saada karenssin jopa siitä, että työnantaja ei tykkää naamasta, hänellä sattuu olemaan paha päivä, hänellä saattaa olla heikko päättelykyky ja kyky arvioida todennäköisyyksiä tai kemiat eivät vaan toimi. Ts. työnantaja saattaa perustella lausuntoaan puhtaasti abstrakteilla ja tunneperäisillä argumenteilla, joita työvoimatoimikunta kuitenkin käsittelee eksakteina faktoina, ja 'negatiivisen tulkinnan ensisijaisuuden' nimissä on samantekevää, mitä työttömät riipustelevat. Tyypillinen transaktioanalyysikuvio, vanhempi-lapsi -suhde, jossa aikuiselle ei paikkaa ole.

Työnantaja siis palkkaa (vuokraa, liisaa) pelkkiä varaosia ja jos niissä on tai niissä oletetaan olevan ruostepilkkuja ne siirretään kuluttamattomaksi varastoon muiden samanlaisten joukkoon. Vikaa ei koskaan katsota olevan työnantajassa tai koulutuksessa vaan päinvastaiset todisteet sivuuttaen - 'negatiivisen tulkinnan' nimissä tietoisesti todellisuutta vääristellen - tyypillisesti vain työttömässä, hänen persoonassaan, taipumuksissaan, tahdossaan, tarpeissaan ja tavoitteissaan.

Työtöntä siis voisi aivan mielivaltaisesti syyttää mistä tahansa, mihin hänen tulee antaa vastine, jolla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä. Ts. ensin työttömällä ei sallita olevan mitään vaikutusmahdollisuutta itseään koskevissa asioissa, ja sitten häntä rangaistaan siitä. Varaosa ei voi puolustautua, ihminen voisi. Se 'elämänhallintapuheista'. Sama tosin koskee usein myös työssä olevia, mistä varsinkin vakuutusyhtiöt ovat 'negatiivisine tulkintoineen', korvausta hakevaa potilasta edes näkemättä, tulleet kuuluisiksi.

Mykkäkoulunpenkillä

Työttömän postiin eivät reagoi myöskään monet päättäjät, ei työministeriö eikä TE-keskus. Ja jos reagoivat, niin kilometrien päästä asian vierestä toisista asiakirjoista kootuin leikkaa-liimaa -virityksin kysymyksiin vastaamatta, jolloin mikään ei osoita, että asiaan olisi edes yritetty syventyä. Työvoimapalvelulaissa mainittua yhteistyövelvollisuutta ei siis tunnu olevan kenelläkään muulla kuin työttömällä itsellään, kun muut osapuolet uppoutuvat muotoseikkoihin, käsikirjoituksiin, roolisuorituksiin ja egotrippeihin.

Tämä työttömien kokonaisvaltainen mitätöinti on osuvasti kiteytetty seuraavassa lainauksessa (Hänninen et al., 2005, 333):

"Puuttuvalla tiedolla voisi olla eräs erityinen lähde: näkymättömiksi tehdyt ihmiset ja kysymykset. Syrjäytyneistä puhuminen merkitsee joidenkin ihmisten, ilmiöiden ja tilanteiden määrittelemistä ulkopuolisiksi, jopa sellaisiksi, joiden kaikkia puolia eivät 'sisällä olijat' näe. He jäävät yhteisyyden ulkopuolelle, koska he eivät täytä normaalisuuden normeja. He ovat sananmukaisesti toisia. Toiselta ei odoteta kantaa itsensä määrittelyyn. Lisäksi tällä kannanotolla ei yleensä ole mitään vaikutusta määrittelyä tekevään tietoisuuteen. Tällainen toinen tieto onkin puuttuvaa tietoa. - -".

Sellaisen umpimielisyyden voisi varsin hyvin tulkita äärimmäisen tiukasti 'asemakaavoitetuksi' poteroitumiseksi, todennäköisyyksien tajun ja arvostelukyvyn puutteeksi, syväksi tietämättömyydeksi, näköalattomuudeksi, vaihtoehdottomuudeksi, passiivisuudeksi ja syrjäytyneisyydeksi. Siis ominaisuuksiksi, joista työttömiä itseään kritiikittömästi ja ilmeisen projisoivasti [linkki tälle sivustolle avautuu uuteen isoon ikkunaan] syytetään.