Tämä sivu ja 13 muuta sivuani oli ladattu ILMAN LUPAA archive.isiin, poistettu niistä tekijä- ja tekijänoikeustiedot, koodi sekoitettu eivätkä linkit toimineet. Archive.isille oli 29.7.2017 ilmoitettu tästä häiriköinnistä, mutta ilman muuta reaktiota, kuin että 15.4.2018 mennessä myös kuvat oli lisätty ja linkit toimivat, vaikkakin virheellisesti samaan välilehteen, eikä koodia ole enää sekoitettu, mutta muodollisesti se ei myöskään ole lähelläkään alkuperäistä.

This page and 13 other pages of mine had been uploaded WITHOUT PERMISSION into archive.is, deleted their author and copyright information, scrambled the code and the links didn't work. Archive.is had been informed 29.7.2017 of this abuse but with no other reaction but by 15.4.2018 also the pictures have been added and the links work, though incorrectly on the same tab, and the code is not scrambled any more but formally not even close to the original either.
 

VI Lauluja vieraista maista

252. Vieraalla maalla

[Johannes Kappel, 1855-1907. Kansanruno. Suomennettu viron kielestä.]

1. :,: Yksinäin, yksinäin :,:
täytyy pois mun rientämäin!
Silmän täyttää kyynel karmas,
loitos jäi mun maani armas,
kauas kallis synnyinmaa!
:,: Synnyinmaa! :,:

2. :,: Synnyinmaa, :,:
Konsa taas sun, nähdä saan?
Konsa kumpus mulle loistaa,
sylis hellä huolen poistaa,
kaipaavalta kyynelin,
:,: kyynelin! :,:

3. :,: Kyynelin, :,:
vierahissa kuljeksin.
Tääll' ei äidinkieli kaiu,
huuliltain ei laulu raiu;
kaukana on äidinkiel'!
:,: Äidinkiel'! :,:

4. :,: Äidinkiel'! :,:
Lemmekäs kuin äidin miel'!
Vieras kiel' on outo, vento,
tuosta taukos laulun lento,
vieras ään' on lemmetön!
:,: Lemmetön! :,:

5. :,: Pohjola! :,:
Siell' on hauska vaeltaa!
Siellä vienot laulut helkkyy,
niityt loistaa, järvet välkkyy,
sinne toivon, uneksin!
:,: Pohjolaan! :,:

253. Nouse Madjar!

[B. Egressy. Unkarin kansallislaulu. Sándor Petőfi. Sanat unkariksi.
Laulun 2. ja 3. säkeistöt sisältävä sivu puuttuu kirjasta.
Lähde Nuorten laulukirja. Wilho Siukonen, Otava, 1953, 112. 4. painos.]

1. Nouse, Madjar, maasi vuottaa,
nyt jos koskaan sinuun luottaa!
Orjat oltihin kehnot, halvat,
kalskukohon vapahat kalvat.
Madjarien jumalalle vannokaa,
orjiks' ett'ei jäädä enää milloinkaan!

2. Kahleissansa meidän kansa
kantanut on orjuuttansa;
vaan ken vapaana eli, kuoli,
orjain maata ei haudaksi huoli.
Madjarien jumalalle vannokaa,
orjiks' ett'ei jäädä enää milloinkaan!

3. Haudoillamme lastenlapset
vielä kertyy, kultahapset,
meitä kiittäen rukoellakseen,
mainettamme muistellakseen.
Madjarien jumalalle vannokaa,
orjiks' ett'ei jäädä enää milloinkaan!

254. Eesti rahvuse hümnus

[Sävel: Maamme. Viron kansallishymni. Johann Voldemar Jannsen, 1819-1890.
Eesti Kaitseväe Orkestri ja Eesti Rahvusmeeskoori esitus, mp3.
Sivu puuttuu kirjasta. Lähde Koulun laulukirja, Lauri Parviainen, WSOY, 1953, 339.]

1. Mu isamaa, mu õnn ja rõõm,
kui kaunis oled sa!
Ei leia mina iial teal
see suure laia ilma peal,
mis mul nii armas oleks ka,
kui sa, mu isamaa!

2. Sa oled mind ju sünnitand
ja üles kasvatand;
sind tänan mina alati
ja jään sull' truuiks surmani,
mul kõige armsam oled sa,
mu kallis isamaa!

3. Su üle Jumal valvaku,
mu armas isamaa!
Ta olgu sinu kaitseja
ja võtku rohkest õnnista,
mis iial ette võtad sa,
mu kallis isamaa!

255. Mustalainen

[Unkarilainen kansansävel. Elemér Szentirmay.
Sivu puuttuu kirjasta. Lähde Kaksi ensimmäistä säkeistöä muistin mukaan.]

1. Mustalaiseks' olen syntynyt,
koditonna kuljeskelen nyt.
Luonnon lapsi, mitä huolinkaan,
kun vain vapahana olla saan.

2. "Miksi kuljet?" – multa kysytään.
Sit' en tiedä oikein itsekään.
Tuuli, tuisku siihen vastatkoon,
kiertotähti neuvon antakoon.

256. Reinin vartio

[Karl Wilhelm. Saksan kansallislaulu. Suom. Alpo Noponen, 1862-1927.
Reinin vartion 1. säkeistön sisältävä sivu puuttuu kirjasta.
Lähde Valistuksen laulukirja, J.N. Vainio, Valistus, 1920, 247.]

1. Niin huuto soi kuin kuohu veen,
kuin jyske tykkein pauanteen;
luo Reinin, Saksan Reinin luo,
ken voimansa sen turvaks' tuo?
:,: Maa kallis ollos huoleton. :,:
:,: Vartijat Reinillä niin vankat on! :,:

2. Ja rinnat sykkää miljoonat
ja silmät tulta hehkuvat,
kun joukot nuorten sankarten
tuo uhrin synnyinmaallehen.
:,: Maa kallis ollos huoleton. :,:
:,: Vartijat Reinillä niin vankat on! :,:

257. Väinölän lapset

[Tanskalainen kansansävel. Arvi Jännes = Arvid Oskar Gustaf Genetz, 1848-1915.]

1. Kas Suomen lahdella hyrskyt
Ja laajat Laatokan veet
Ja vuolaan Tornion tyrskyt
Ja Maanselän harjanteet
Ne halkoo Suomea suurta,
Ne pilkkoo kansaa sen,
Ne katkovat Sammon juurta,
Ei juurru se uudelleen.

2. Vaan kaikki Väinölän lapset
Jo eksyi toisistaan,
Kuin tuulispäässä hapset
Ne kaikk' ovat hajallaan:
Ei Aunus, Vepsä tunne,
Kust' Eestein kulkee tie,
Ei Karjala tiedä, kunne
Jo Kainuu häipynyt lie.

3. Mut "jäljet Väinämön laivan"
Halk' aaltojen haimentaa,
Ja "viikatteens'" yli taivaan
Hän vieläkin kuljettaa;
Yli Maanselän kaskein sauhun
Hän nostavi harmaan pään,
Ja kautta kuohujen pauhun
Ikitietäjän kuuluu ään'.

4. Ja vanhan Väinämön haamu
Se silloin laulavi noin:
"Vois sullekin koittaa aamu,
Sä kansani onnetoin;
Ei viel' ois aikas ilta,
Jos  heimoushenkeä  ois,
Vaan syntyä voisi silta,
Mi kansani yhteen tois."

258. a) Norjan kansallislaulu

[Rikard Nordraak, 1842-1866. Bjørnstjerne (Martinius) Bjørnson, 1832-1910.
Suom. Alpo Noponen, 1862-1927.]

1. Sulle sykkää sydämemme,
vuorten, vetten maa,
kummut, kodit rakkaittemme
jossa kohoaa.
Armasta on täällä olla
maassa vanhempain,
jonka muiston kuutamolla
kirkastamme ain',
jonka muiston kuutamolla –
muiston kirkastamme ain'.

2. Huonehemme suuren Luojan
tuomme turvihin;
maallemme hän suopi suojan
pilvipäivinkin.
Taistelut ja vaivat taattoin,
itkut äitien
herra siunaukseks' saattoi
heidän lapsilleen;
herra siunaukseks' saattoi –
siunaukseks' lapsilleen.

3. Sulle sykkää sydämemme,
vuorten, vetten maa,
kummut, kodit rakkaittemme
jossa kohoaa.
Niinkuin taattomme sun yöstä
nosti taistollaan,
versovi myös meidän työstä
onni synnyinmaan;
versovi myös meidän työstä –
työstä onni synnyinmaan.

258. b) Synnyinmaa

[Rikard Nordraak, 1842-1866. Sävel: Norjan kansallislaulu.]

1. Suomi, armas synnyinmaamme,
tuhatjärvinen!
Sulta kehdon, kodon saamme,
haudan rauhaisen!
Kallis, kallis meille aina,
köyhä niememme,
kankahias kultamaina,
varsin lemmimme,
kankahias kultamaina,
aina, aina lemmimme.

2. Taas kun uhkaa pilvi musta
peittää meidän maat,
mistä voimaa, uskallusta
suomalainen saat?
Luojaas luota, kuolon yöhön
viel' ei kansas jää;
lailla isäin tartu työhön,
nosta, pystyyn pää,
lailla isäin tartu työhön,
nosta, nosta pystyyn pää!

259. Sä Pohjolanmaa ikitunturines

[Ruotsalainen kansansävel. Mukaeli N. Järvinen.]

1. Sä Pohjolan maa ikitunturines,
Sä raitis, sä sulorikas, armas!
Taas terve, sa maailman ihannes,
Sun kukkanurmes, koskes, tähtitarhas!

2. Sä muinaisten muistojen mainio maa,
Ol' ammoin jo mainees kunniassa!
Mi muinoin, se olet ja oot oleva.
Elää ja kuolla mielin Pohjolassa!

260. Tunturin tuolla puolen

[Halfdan Kjerulf, 1815-1868. Bjørnstjerne (Martinius) Bjørnson, 1832-1910. Suom. Tyyne H.]

1. Ah, mitä nähdä vain saanenkaan
Tunturin tuolla puolen?
Katseeni kohtaavi lunta vaan
Keskellä kuusikon varjokkaan –
Mieli sen kauvemmas oisi,
Kantaa jos siipensä voisi.

2. Ylväsnä kotka tuo ylenee
Tunturin tuolle puolen, –
Voimia lennossa koittelee,
Rohkeutta ryöstössä karkaisee,
Vapaana, uljaana kiitää,
Kauvaksi katse sen liitää.

7. Kauvas mä tahdon, niin kauvas pois
Tunturin tuolle puolen!
Nääntyä, kuihtua näinkö vois –
Ei sitä voimani nuori sois,
Tahtovi nousua koittaa,
Estehet tiellänsä voittaa,

8. Kerran, mä tiedän, mun käypi tie
Tunturin tuolle puolen.
Ehkäpä ovi jo auki lie,
Taivahan Herra, mi kotiin vie, –
Sulje se hetkinen vielä,
Kaihota suo minun tiellä.

261. Oi jos oisit

[Saksalainen kansansävel. J.H. Erkko = Juhana Heikki (Johan Henrik) Erkko, 1849-1906.]

Oi jos oisit sydämeni
Raitis kuni uusi oras,
Puhdas kuni kehdon lapsi,
Kirkas kuni lähteen silmä,
Niin jos oisit, sydämeni!

262. Englannin kansallislaulu

[Henry Carey. Tai John Bull tai Jean-Baptiste Lully. Kuninkaan hallitessa.]

1. Jumala, suojahas,
Sulkeos kuningas!
Varjele hän!
:,: Menestys, onni luo,
Kunnia, voitto tuo,
Hallita kauvan suo!
Varjele hän! :,:

2. Jumala, suojahas,
Sulkeos kuningas!
Varjele hän!
:,: Kansamme kuntoa,
Tointa ja taitoa,
Oikean voittoa
Edistämään! :,:

263. Buurien marssi

[Ei missään muussa koululaulukirjassa.]

Kai sankarkansan tunnetten,
Mi syöstäis sortumaan,
Mi kukat, hurmeet uhraten
Puols' vapauttaan, oikeuttaan!
Kas urhoin lippu liehuu meillä!
Suur Luoja voittohon
Vie meitä aina sankarteillä,
Ja oikeus meidän on.
Ja oikeus ja vapaus,
Ja vapaus se meidän on!

264. Marseljeesi

[Claude Joseph Rouget de Lisle, 1760-1836. Ranskan kansallislaulu. Suom. P. P-a.
Ks. lyhentämättömänä Työväen Lauluja, Marseljeesi.
Suom. Valter Juva = Valter Henrik Juvelius, 1865-1922.]

Nyt astu eespäin, eespäin taistohon,
miekkahan mies Ranskanmaan!
Lippu hurmeinen sortajan julman
:,: yli päittemme hulmuaa, :,:
Oi, veri vuotaa, tykkinsä jyskää – haa,
kuuletko pauhua sen?
Oi Ranska, maamme isien!
Kärsit, sortoa, kauhua, tuskaa.

:,: Siis miekkaan tarttukaa!
Ja eespäin astukaa!
Hurraa eespäin!
Kalpamme tie, tää voittohon nyt vie! :,:

265. Aamulaulu

[W.A. Mozart. Z. Topelius. Suom. Paavo Cajander.
Ks. myös toisenlainen käännös Maamme I, Aaamulaulu. Suom. mahdollisesti Otto Manninen, 1872-1950.
Ruotsiksi Wikisource, sv ja Johan Bäckwallin käännös Wikisource, fi.]

1. Tuhanten rantain partahilla
heräjä armas synnyinmaa!
Heräjä, taivaan rantehilla
jo aamun koitto leimuaa!
Ikävä yös on haihtuva
Ja valon riemu voittava.
Tuhanten rantain partahilla
heräjä armas synnyinmaa!

2. Kuin kukkaranta aamusella
heräjä uuteen aikahan,
sill' uusi päivä paistehella
hälvensi varjon kuoleman!
Siis varmistu sä muistoissa,
ja vartu mielen avuissa!
Kuin kukkaranta aamusella
heräjä uuteen aikahan!

5. Sä nouse, nuori maani armas,
ja järvet lammet läikkykää!
Jo kuuluu lintuin laulu harras,
jo päiväss' aallot välkkyää.
Heräjä tuulten huminaan
ja loistoon aamun kirkkahan!
Sä nouse, nuori maani armas,
ja järvet lammet läikkykää!

266. Kaunis olet, synnyinmaa

[K.A. Hermann. M. Weske. Ilus oled isamaa.]

1. Nouse tuonne kunnahille,
katso maatas kaunista,
silmäellen laakson pohjaan
nurmen kukkaloistetta;
näet, kuinka laine huuhtoo
laakson rantaa vihantaa.
Siispä huuda alas laaksoon:
:,: kaunis olet, synnyinmaal :,:

2. Katso, runsas ruis kuin huojuu,
rikkautta uhkuvaa,
heelmäpuill' on oksat täynnä
antimia kauniita,
kukkatarhat, nurmipellot
metisinä Ieimuaa;
siispä huuda yli peltoin:
:,: kaunis olet synnyinmaal :,:

3. Näätkös tuolla lehdikossa
karjan ilonpitoa?
Vesakosta tuolta kuulet
paimentorven soittoa.
Päivä paistaa taivahalta,
maamme valon, loiston saa;
siispä huuda taivaan puoleen:
:,: kaunis olet, synnyimaa! :,:

267. Eesti ma oon

[K.A. Hermann. M.J. Eisen. Suom. Arvi Jännes = Arvid Oskar Gustaf Genetz, 1848-1915.]

1. Eesti ma oon sekä Eestiksi jään,
Kunnekka kalma mun peittävi pään'.
Eestiksi Luoja mun syntyä antoi,
Eestiksi äiti mun ilmoille kantoi.
Eestiksi ruokki mun maammoni rinta,
Eestinä poljin ma taattolan pintaa:
Eesti ma oon sekä Eestiksi jään,
Kunnekka kalma mun peittävi pään'.

2. Eesti mä oon j.n.e.
Eestien henkeä suoneni tykkii,
Eestien verta mun syömmeni sykkii,
Eestien kiel' yli huulteni raikuu,
Eestien miel' läpi aivoni kaikuu.
Eesti mä oon j.n.e.

3. Eesti mä oon j.n.e.
Tää nimi Eesti on auvoni oiva,
Lempeni leima ja yllyke voiva;
Vaikk' olis tarjona kulta ja maine,
En nimeäin tätä kiellä mä vainen,
Eesti mä oon j.n.e.

4. Eesti mä oon j.n.e.
Kantaen Eestien onnettomuutta,
Suojaten Eestien onnea uutta,
Eestien kanssa ma riemuan, huolen,
Eestien eestä mä hengin ja kuolen:
Eesti ma oon sekä Eestiksi jään,
Kunnekka kalma mun peittävi pään'.

268. Matkapolska

[Ruotsalainen kansansävel. Z. Topelius. Suom. Otto Manninen, 1872-1950.
Ks. lyhentämättömänä Kokoelma Suomalaista Runoutta, Kansan elämä.]

1. Soios, sorja tiuku, illan hämyssä!
Vieös varsa virkku, maita, metsiä
Niin kuin tuuli kulkee matka kotio,
Kohta meidät sulkee syli lämmin jo;
Suru keillä, jos on ilo meillä?
Katsos, tuolla liekkii pohjan paloset;
Mieless' sadat leikkii muistot suloiset.

4. Soios, sorja tiuku, illall' ihanaan!
Vieös, varsa virkku, kautta metsän maan!
Ensi koite kohtaa meidät kotona;
Puna raikas hohtaa puissa, poskilla;
Nousu sorja kuperkeikan korjaa!
Kas, mit' yöstä tulta tuolta tuikuttaa?
Tähti, kodin kultalieskö loimuaa?

269. Kodista erotessa

[Saksalainen kansansävel.]

1. On laakson liepehellä
mun kotin rauhaisa,
siell' armas käyskennellä
on lehdoisssa.
:,:Terve tuhansin,
seutu kallihin!
Siell' armas käyskennellä
on lehdoisssa. :,:

2. Kun erkanen mä täältä
nyt leikkipaikaltain,
niin tuntuu synkeältä
mun rinnassain.
:,: Viime terveisen'
sulle laaksonen!
Niin tuntuu synkeältä
mun rinnassain. :,:

3. Kun kuolo viimein kohtaa;
tääll' hautain auetkoon,
niin matkani mun johtaa
taas rauhalaan.
:,: Jää'ös hyvästi,
synnyinpaikkani!
Niin matkani mun johtaa
taas rauhalaan. :,:

270. Lorelei

[Fr. Silcher, 1837. H. Heine. Suom. Suonio = Julius Leopold Fredrik Krohn, 1835-1888.]

1. En tiedä, mistähän lienee,
Näin mielein murheinen!
Sen ehkä tarina tiennee
Tää vanhanaikuinen.

2. Jo vilvas on illan ilma,
Rein tyynenä rientävi,
Tuon vuoren takoa silmä
Viel' auringon välkkyvi.

3. Kas, kalliolla neiti
Tuoss' istuu ihana,
Ja hajallehen heitti
Hän kultahiuksensa.

4. Ne sukien, kummanlaisen
Hän laulun lauleli;
Se laulu lumoavainen
Sydämet vietteli.

5. Venheessään poika sousi;
Het' iskuin palavin
Tuonn' ylös silmäns' nousi,
Ei katsonut karihin.

6. Mä luulen, kitahansa
Sen poikasen pyörre vei;
Ja lumolaulullansa
Sen tehnyt on Lorelei.

271. Islanti

[Norjalainen kansansävel. A. Munck.]

1. Pohjoisen perillä sumuista veen
Kohoaa kirkkaana saari.
Suitsuva vuori on rannalla sen,
Otsallaan leimuva kaari.
Syviä syntysanoja kertoo tuo saari.

2. Oudolle rannalle saarisen maan
Laskivat taattomme laivat.
Norreenasointuja laulaessaan
Urhojen mainetta saivat.
Hohtavat saduissa vieläkin sankarten vaivat.

272. Kaiu soitto!

[Unkarilainen kansansävel.]

1. Kaiu soitto, kaiu katkeraan,
Vetrehisiin vesiin asti vaan!
Soituas taas taannu suloiseks,
Taannu vienoks unihaaveheks.

2. Kaiu soitto, kaiu katkeraan,
Vetrehisiin vesiin asti vaan!
Niin jos soit, sun sointus suloinen
Viihtymään saa mielen murheisen.

273. Kuningas Eerik

[H. Ingelius. C. Snoilsky. Suom. Alpo Noponen, 1862-1927.]

1. Viirit liehuin venhot vettä vierii,
Illanrusko kultii Mälariin,
Aironloiske, torvenkaiku kierii
Rannan lehdikkoihin tuoksuvlin.
Vaivu, airo, pursi, irti jää,
Määrätönnä keinu kaunis yöhyt tää!
Torvi, heitä työs,
Kaiku, tyynny myös:
Nyt Eerik kannelta soittaa.

2. Erik soittaa, seetrikannel sorjin
Kirjaillulla polvellansa on,
kultakieliin valkosormin norjin
Hellän luo hän sävelaallokon.
Pieni Kaarin vaiti kuunnellen
Silmihinsä saapi suuren kyynelen.
Murheiseksko tein
Paimentyttösein?
Nyt Eerik kannelta soittaa.

3. Sieluin tähti, niinkö sua vaivaa
Pelko Ruskoparta herttuan?
Eerik ohjaa valtakunnan laivaa,
Hän on herra Vaasain valtikan.
Siks kun hohtaa huiput kukkulain,
Kirkkahassa yössä lempikäämme vain!
Kauan vielä on
Aamunkoittohon.
Nyt Eerik kannelta soittaa.

4. Pieni Kaarin, salli, niin ma tuon sun
Linnan valtijaaksi Tukholmaan,
Virka vain, ja kultakruunun luon sun
Kultakutris päälle tummumaan.
Eerik haaveiluiden prinssi on
Päässä hälI' on kruunu helppo kuutamon.
Tyynny, lapsen' mun,
Niin on kruunu sun.
Nyt Eerik kannelta soittaa.

274. Nyt umpeen vaipui se kirkas silmä

[Norjalainen kansansävel. Suonio = Julius Leopold Fredrik Krohn, 1835-1888.]

1. Nyt umpeen vaipui se kirkas silmä,
Se sydän lempeä nyt on kylmä.
Jo äidin peittivät nurmen aIle,
Jost' ei se vastaa valittajalle,
Oi armahin, kulta äitini.

2. Ma täällä käyn hänen haudallansa
Yhäti mummoni vanhan kanssa
Ja äidin muistelen armautta,
Sen suloisuutta, sen rakkautta.
Oi armahin, kulta äitini!

3. Ah, maksaa ken voi, mink' äit' on tehnyt
Ja kaiken huolen, min meist' on nähnyt?
Jok' unhottaa oman äidin voisi,
Maan päällä petturi ilkein oisi.
Oi armahin, kulta äitini!

275. Talonpojan laulu

[Tanskalainen kansansävel. Mads Hansen, 1834-1880.]

1. Ma olen talonpoika vaan,
Mun kotin' pieni on.
Ei loistele se arvollaan,
Mut se on verraton.
Ja niittyin, kukkain tuoksu
Ja raittius Iehtojen
Ja lähteen kirkas juoksu
On rikkaudet sen.

2. SielI' piennä lintuin laulavan
Mä kuulin innostuin,
Siks linnun lailla tunteitan'
Ma laulan riemusuin;
Ma laulan pellollani,
Ma laulan korvessain,
Ja kaikki toimintani
Saa sulon lauluistain.

3. Kun uuvuksissa iltasin
Ma päätän päivätyön,
Niin riemu täyttää rinnankin
Ja rauha kultaa yön.
Se on mun osan' kallis,
En vaihtaa sitä vois,
Ei sydämeni sallis
Mun muuttaa täältä pois.

4. Ja lepäillessän' hetkisen
Ma luen, kirjoitan,
Näin hengenvoimin toimien
Maan eestä armaimman.
Mut viedä vapautta
Jos kuka uhkoais,
Niin silloin arvelutta
Työt rauhan jäädä sais.

276. Viel' on miestä Pohjassa

[Taalalainen sävel. Richard Dybeck, 1811-1877.]

1. Viel' on miestä Pohjassa,
Sankarsarja eIossa,
Kätes luja, voimakas,
Tarmon tulta laulussas.

2. Kipinä silmissä
Väliin vähän välähtää,
Mainehikas Pohjola,
Sankarien kotimaal

3. Vielä laulaa laaksossas
Laulu muinaisajastas
Milloin raivoll' myrskyten,
Milloin hiljaa huokaillen.

4. :,: Kuunnelkaa laulua,
Vuosisatain sanomaa,
Hartahasti väristen,
Itse lauluun yhtyen! :,:

277. Lumottu

[Ruotsalainen kansansävel.]

1. Ja neitonen ottihe kirkkoon mennäkseen.
Aika pitkäks käy.
Hän astui nyt tietä, mi vei yl' vuorien,
Ja murhe se raskaaksi käy.

2. Ja vuoresta silloin nous vuorten kuningas.
Aika pitkäks käy.
Ja neitosen vangitsi peikko voimakas,
Ja murhe se raskaaksi käy

3. Ja kahdeksan vuotta neito vuoren seinää lyö.
Aika pitkäks käy.
"Pois päästä nyt, peikko, jo synkäks käypi yö",
Ja murhe se raskaaksi käy.

278. Kedonkukkien laulu

[Saksalainen kansansävel. Z. Topelius.]

1. Me kainoja ollaan ja pieniä vaan,
mut' Luoja ei unhoita kukkiakaan,
Hänen kenttänsä kirjomme, laaksot ja haat,
ja viehkeiksi verhoomme vihreät maat.

2. Oi, emmepä kehrää ja loimia luo,
mut' aina on valmihit vaatteemme nuo,
ja niinpä ei loistanut SaIomokaan
kuin meistä nyt pienoisin mullassa maan.

279. Taalalaistytön laulu Kustaa Vaasasta

[Ruotsalainen kansansävel. Carl Wilhelm Böttiger, 1807-1878. Suom. Alpo Noponen, 1862-1927.]

1. Kaikk' kuihtuu kesän ruusut,
Syys kylmä sijaan saa
Mut kansan mieli muistot
Kaikk' kalliit tallettaa.

2. Hän vuorten laaksoissamme
Tääll' elää ainiaan
Se ruhtinas, ken meitä
Rakasti lapsinaan.

3, Hän metsissämme kulki,
Hän viljojamme pui,
Hän tahkos miekat meille –
Ja voimat vapautui.

4. On valtaistuin kaunis,
Sit' eivät myrskyt kaa,
Kun kansan rakkautta
Sen juuret tavoittaa.

5. Ja valtikka on kaunis
Kuin välke auringon,
Kun köyhän pirttiin tuonut
Se turvan, armon on.

6. Kuningashauta kaunis
Myös on, sen poveen kun
Mies kätkettiin, ken jätti
Niin muiston siunatun.

280. Kesän viime kukka

[Irlantilainen kansansävel. Thomas Moore. Suom. Tuokko = Antti Törneroos, 1835-1896.]

1. Nyt kesän vilme kukka
Kukoistaa yksin vaan;
Siskoistaan ruusu rukka
Jäi myrskyn maailmaan.
:,: Ei kukkaa ruusun laista
SyysIaaksoss' ollenkaan:
Ken voisi kaunokaista
Kuvastaa ruskoaan? :,:

2. En suojatta mä sallis
Sun, kukka, kuihtuvan,
Vaan siskojes luo, kallis,
Sun soisin nukkuvan.
:,: Mä lehtes hiljaa heitän
Haudalle siskojen,
Ja sunkin sinne peitän
Vienoisten vierehen. :,:

3. Niin itse seuraan sitten,
Kun mennyt multakin
On joukko ystävitten
Se mulle rakkahin.
:,: Kun kuolon kello soipi
Jo viikon viimeisen,
Ken jäädä yksin voipi
Maailman murheeseen? :,: