Kokoelma Suomalaista Runoutta

Koulua ja kotia varten

Kokoelma Suomalaista Runoutta, koonnut A.V. Forsman, 322 sivua, 296 runoa, kustantaja Yrjö Weilin, 1905, 1. painos.

Kokoelman Suomalaista Runoutta on toimittanut runoilija, kielitieteilijä ja inarinsaamen tutkija A.V. Forsman - myöhemmin Koskimies - ja se on julkaistu vuonna 1905 Yrjö Weilinin kustantamana. Kirja oli tarkoitettu lähinnä koulujen tarpeisiin ja Maamme kirjan täydennykseksi, mistä johtunee sekin, että toinen sisällysluettelo on aineen- eikä aiheenmukainen. Kirja on vanha ja paperi ohutta ja jo hyvin haurasta. Sitä on käsiteltävä hyvin varovasti.

Sata vuotta sitten elettiin vielä kertovan ja kuvailevan, mitallisen runon kulta-aikaa, jolloin runo oli konkreettinen, yksiselitteinen ja usein hyvin visuaalinen ja mahtipontinen, jopa traaginen, ja abstraktimpi vapaamittainen odotti lopullista tuloaan vielä vuosikymmenien päässä. Vapaata mittaakin toki käytettiin, mutta se oli varattu vain paatoksellisten juhlarunojen tekstilajiksi.

Runoja ja niiden esittämistä on alun perin kutsuttu lauluksi ja laulamiseksi, loitsuksi, jolla on taikavoimaa. Runon muodossa on myös kerrottu satuja ja tarinoita, kuvauksia historiallisista tapahtumista ja annettu elämänohjeita muistikeinoina rytmi ja alku- ja loppusoinnut. Erotuksena suulliseen kansanrunouteen kutsutaan kirjoitettuja runoja, joiden tekijä tiedetään, taiderunoiksi, mikä luo niistä hitusen elitistisemmän mielikuvan, kuin kansan suussa syntyneistä. Etymologisilla perusteilla ne edellyttäisivätkin juuri kirjallista muistiinmerkitsemistä, ja kirjoitusmerkkeihin ja kirjoittamiseen on kaikissa vanhoissa kulttuureissa aina liittynyt jotakin mystistä ja pyhää.

Kirjassa on kaikkiaan 296 runoa Kantelettaresta ja 71 eri kirjoittajalta 1700-luvulta alkaen. Tunnetuimpia ovat mm. J.L. Runeberg, Aleksis Kivi, J.H. Erkko, Zacharias Topelius, Eino Leino ja Otto Manninen.

Naisia heistä on kolme: Hilja Haahti, Aino Suonio (Kallas) ja Irene Mendelin, joka oli ensimmäinen suomalainen oman runoteoksen julkaissut naisrunoilija. Kokoelma Koivikossa julkaistiin Otavan kustantamana vuonna 1893. Tässä kokoelmassa siitä on mukana neljä runoa.

"Hellävaraisia muutoksia"

Kokoelman toimittaja mainitsee alla olevassa alkulauseessaan tehneensä joitakin "hellävaraisia muutoksia" varsinkin vanhimpiin teksteihin jos "runopuvulliset tai kielelliset näkökohdat näyttivät sitä ehdottomasti vaativan". Niin silloin, mutta tämän päivän näkökulmasta se merkitsee paikoin melkoista mullistusta. Tekstistä jää paljon puuttumaan, kun alkuperäinen kirjoitusasu ja kirjoittajalle ominainen kädenjälki ovat pois.

Selvimmin se näkyy Bartholdus Vhaëlin Waikiassa Walitus-Runossa, jossa alkuperäisen 1700-luvun alulle tyypillisen kirjoitustavan ja 1900-luvun alun uuden version välillä on lähes 200 vuotta. Vertailun vuoksi olen liittänyt näille sivuille tästä runosta rinnakkain kaksi eri versiota, joista toinen on Runojen kirjasta (Otava, 1993, 99) lyhentämättömänä. Alkuperäinen versio löytyy Helsingin yliopiston kirjaston Helmi-tietokannasta.

Aleksis Kiven runoissa Karhunpyynti ja Keinu on niin paljon eroavuuksia, että niistäkin on sivuilla myös toiset versiot muista lähteistä. Samoin ovat lyhentämättömät versiot Abraham Poppiuksen runosta Varpunen, Antti Puhakan runosta Tuhman Jussin juttureissu, Kaarlo Kramsun runosta J.V. Snellman ja Elias Lönnrotin runosta Lähetysvirsi.

Gabriel Calamniuksen koko alkuperäinen Suru-Runot Suomalaiset löytyi Helsingin yliopiston kirjaston Helmi-tietokannasta ja sen osa I eli Pohjanmaalla 1714-1715 myös SKS:n vuonna 1967 kustantamasta kirjasta Ruotsin ajan suomenkielistä runoa ja proosaa, ja on lisätty Calamniuksen kohdalle tekstilaatikkoon 19.8.2011.

Kirjakieltä Savonmoan puheen-murrella

Myös Kaarlo Aksel Gottlundin alkuperäinen Runon-ruikutos löytyi lopulta Kansalliskirjaston Pelasta kirja -tietokannasta Gottlundin vuonna 1831 julkaisemasta teoksesta Otawa I ja on lisätty lyhentämättömänä ja muuttamattomana sivulle tekstilaatikkoon 17.8.2011.

Sen kieli vaikuttaa nykylukijasta paikoitellen aika oudolta: vanhat tekstit perustuivat yleensä länsimurteisiin ja ruotsin kieleen, mutta Gottlundin tavoitteena oli kehittää suomen kirjakieli itämurteiden pohjalta. Lönnrot, Runeberg ja Snellman edustivat yläluokkaista valtavirtaa, Gottlund itsenäistä vastavirtaa.

Hän kirjoitti 3-osaisen Otawansa tällä jo lähes 200 vuoden takaisella juvalaisella Savon murteella ja painatti sen M.G. Lundbergin Kirja-pajassa Tukholmassa. Välissä on melkoinen kielimuuri. Otawa I:n painovirheluettelon mukaan Runon-ruikutoksen sivuilla 213-220 on kuitenkin vain kaksi painovirhettä: sivulla 220 "kovaltonnelta" po. "kovalt' onnelta" ja "onnettoin" po. "onnetoin". Myös sana "enää" on kirjoitettu sekä "enee" että "eneä" ja joitakin heittomerkkejä näyttäisi puuttuvan, mutta niitä ei luettelossa ole korjattu. Runon kieli siis on juuri niin kuin Gottlund sen on tarkoittanutkin.

Verkkoversio

Täydennyksenä tässä verkkoversiossa on myös aakkosellinen runohakemisto, jota kirjassa ei ole. Tulosteina verkkoversion laajuus hakemistoineen on noin 330 sivua.

Calamniuksen em. Suru-Runo on niin pitkä, että siihen oli liitettävä vierityspalkki, mikä merkitsee sitä että tulostettaessa siitä tulostuisi vain kerrallaan näkyvissä oleva osa. Niinpä siitä on myös 4-sivuinen tulostusversio muotoilemattomana tekstitiedostona. - UJ -

Alkulause

Tämän kirjan syntysanat lausuttiin vuosi takaperin eräässä tilaisuudessa, jossa muutamat Suomalaisen normaalilyseon opettajat neuvottelivat opiston lukusuunnitelmaan tehtyistä parannuksista. Pidettiin erittäin suotavana, että olisi olemassa joku äidinkielisestä runoudesta koottu runovalikoima, jota sopisi käyttää välikappaleena mieli- ja tunnealan elähyttämiseksi ja syventämiseksi, jopa yleensä henkisen näköpiirin avartamiseksi erittäinkin ali- ja keskiasteilla, ädinkielen, koti- ja ulkomaan historian ja maantieteen sekä uskonnon opetuksessa, mutta muissakin aineissa, mikäli tarjona oleva runovarasto saattaisi siihen antaa aihetta. Sitä selvempi oli tämmöisen kirjan tarpeellisuus, kun Maamme kirja, suomenkielisten oppikoulujemme varsinainen ja etupäässä käytetty lukemisto, sisältää verraten vähän runotekstiä ja senkin verraten harvoin ulkoa luettavaksi sopivaa, jota opetuksen lajia ei kuitenkaan käyne alemmilla asteilla sivuuttaminen.

Ryhdyin silloin heti opettajatoverieni kehoituksesta kokoamaan aineksia tämmöistä teosta varten ja saatoin vielä ennen lukukauden loppua tarjota heidän arvosteltavakseen täten saavutetun, jo valmiiksi luokittelemnani ainehiston. Mielihyvä oli ilmeinen siiitä odottamattoman runsaasta saaliista koulukelpoista runoutta. minkä äidinkielinen kirjallisuutemme jo nyt tarjoaa, varsinkin muutamilla opetuksen aloilla käytettäväksi. Ainoa vaikeus syntyi vain siitä, mitä ottaa, mitä jättää, toisin sanoen, mitenkä tästä tosin epätasaisesta paljoudesta saada kokonsa ja hintansa puolesta kouluillemme sopiva määrä valikoiduksi, sillä sekin, minkä asianomaiset opettajat olivat kukin alallaan hyväksyneet, jo oli nyt julkaistua toimitelmaa miltei puolta laajempi. Etupäässä juuri tämä karsimistyö, jonka yksin olen suorittanut, sekä sittemmin ilmestyneet yksityiset kiireet ja muut esteet ovat viivästyttäneet kirjan julkaisun, joten se vasta ensi lukuvuoden alusta voidaan käytäntöön ottaa siellä missä sen aate ja sisällys soveliaaksi katsotaan.

Pieni osviitta kirjan käyttäjälle. Ajateltakoonpa esimerkiksi historiassa koulun neljännellä luokalla luetuksi Puunilaissodat ja loppuun esitetyksi tuo suuri historiallinen näytelmä, jonka päättymistavasta riiippui, kumpiko oli pääsevä maailmanvaltiaaksi, Kartagoko vai Rooma. Kuinka elähyttävää onkaan silloin avata tämä koulun runokirja ja sieltä lukea P. Cajanderin roomalaishenkinen, ylväs runoelma "Scipio Africanus", missä Kartagon kukistaja uljaalla tyyneydellä kuvataan lausuvan aikansa eläneiden kansojen kohtalon ja ennustavan Roomankin tulevan häviön, kuinka opettavaakin sen perusteella osoittaa tämän häviön lähestyvän jo silloin, kun barbaarikansain keskuudesta kohonneet keisarit – esim. juuri puolisemiläiset Septimius Severus, Karakalla, Heliogabalus ja Aleksander Severus – Kapitolion ja Palation kunnailta hallitsevat nöyryytettyä Roomaa, ja miten se lopullisesti tapahtuu roomalaismaailman sortuessa germaanilaisen kansainvaelluksen kevättulviin. Jumalan ohjaava ja oikaiseva, rankaiseva ja rakentava johto historiassa selvenee siten oppilaille voimakaspiirteisessä tuokiokuvassa. – Toinen esimerkki. Maamme kirjasta on jollakin alaluokalla luettu kappale "Metsä". Metsätunnelman syventämiseksi on silloin tervetulleena lisänä joku eli jotkut niistä monista metsäkuvauksista, jotka tavataan runokirjan "Luonto"-osastossa. – Asianymmärtävä opettaja on kohta huomaava, mitenkä tämmöinen opetuksen eri aloihin liittyvä aputoiminta on omansa elävää osanottoisuutta kohottamaan ja laajentamaan sekä niinmuodoin on täydessä sopusoinnussa nykyaikaisen opetusopin vaatimusten kanssa, niinkuin se myöskin helposti on sovitettavissa näiden vaatimusten edellyttämiin "muodollisiin asteisiin". *)

Yllämainitun päätarkoituksen ohessa olen ajatellut tätä runovalikoimaa voitavan ylemmillä asteilla käyttää suomalaisen kirjallisuushistorian opetuksessa ja sen avulla, jos niin halutaan, tultavan toimeen ilman erityistä kirjallishistoriallista runolukemistoa. Tätä näkökohtaa silmällä pitäen olen kokoelmaani ottanut etupäässä alkuperäistä suomenkielistä runoutta, koska mielestäni Runebergin ja Topeliuksen ihaniin hengentuotteisiin on suomenkielisissäkin oppikouluissa pääasiallisesti alkukielellä tutustuttava.

Edelleen tarjoutuu tämä runollinen lukukirja käytettäväksi kansanopistoissa, joiden etupäässä herättävään ja kasvattavaan opetustarkoitukseen ja -menetelmään luulisi näin suunnitellun teoksen nimenomaan soveltuvan. Sen ohessa toivon sen joinkin määrin voivan tyydyttää kodeille ja yksityisille soveltuvan kansallisen runoaartehiston tarvetta. – Näiden eri tarkoitusperien tyydyttämiseksi on teokselle täytynyt antaa avarammat puitteet kuin mitä sen varsinainen aate olisi vaatinut. Siitä syystä se myöskin on varustettu kahdenlaisella sisällysluettelolla, aineen- ja tekijänmukaisella.

Velvollisuuteni on huomauttaa, että olen koulun etuja silmällä pitäen katsonut oikeudekseni toisinaan tehdä hellävaraisia muutoksia kokoelmaan valittuihin runokappaleisiin. Niin on tapahtunut varsinkin vanhemmissa runoelmissa, milloin runopuvulliset tai kielelliset näkökohdat näyttivät sitä ehdottomasti vaativan. Toivon, että menettelyni hyväksytään sen nuorison tähden, jonka hyväksi me kaikki, niin vainajat kuin elävitkin, olemme tahtoneet ja tahdomme parhaamme mukaan toimia. Itsestään selväksi katson tämmöisessä kirjassa toimittajan oikeuden monijaksoisista runoelmista ottaa ainoastaan osia tai julkaisun tarkoitukseen liian pitkiä kappaleita lyhentää, milloin sisällyksen eheyttä rikkomatta niin saattaa tapahtua. Lisäksi vielä huomautan, että tilan säästämiseksi olen jättänyt pois useita koululuvuksi sopivia, jopa eteviäkin runoelmia, semmoisia, jotka yleisen tuttuutensa takia lienevät konlunuorisollemmekin ennestään tunnetut.

"Ei merta pisaroitta soudeta". Niinpä lienevät tämänkin valikoiman teossa monet ja moninaiset erehdykset ja epähuomiot tapahtuneet. Eikäpä asian luonnon mukaan toisin juuri olisi voinut ollakaan. Saatankin vain toivoa, että asianymmärtäjien suopeat huomautukset sekä käytännössä saavutettu kokemus pian koituisivat uuden tarkistetun painoksen hyväksi.

Pyydän lopuksi saada sulimmasti kiittää niitä arvoisia virkaveljiäni, jotka minua ovat neuvolla ja toimella tässä työssä auttaneet.

Helsingissä, huhtikuulla 1905.

A.V. Forsman.