Vain Vasemmistoliiton kevään 2003 eduskuntavaalikampanjan tavoitteiksi oli mainittu toimeentulotuen muuttaminen niin, että lapsilisiä ei pidettäisi tulona. Muut puolueet ovat vaatineet vain lisää veroaleja, lisää työvoimapoliittisia toimenpiteitä ja myös lapsilisien korotusta - sen köyhimmän (?) kansanosan auttamiseksi - ymmärtämättä, että mistään niistä ei olisi mitään hyötyä, vaan päinvastoin pelkkää harmia, kun näkee ja kokee, miten yhdellä kädellä jotakin annetaan ja toisella kädellä otetaan pois.
"Demareiden vaalipuheissaan esittämät 20 € korotus lapsilisiin, sekä vielä 5 € korotus yksinhuoltajan lapsilisiin eivät hyödytä senttiäkään heikoimmassa asemassa, työmarkkinatuen ja toimeentulotuen varassa eläviä äitejä ja lapsia. - - lasketaan palkan tavoin perheen yhteiseksi tuloksi, joka näin ollen vähentää perustoimeentulotuen määrää. Mitkään korotukset lapsilisiin, olivatpa ne kuinka suuria tahansa, eivät auta näitä vähäosaisimpia äitejä, joille lapsilisät oli alunalkaen tarkoitettu. - - Lapsilisistä hyötyvät ainoastaan ne äidit, jotka eivät tarvitse tuota rahaa jokapäiväisen elämän pyörittämiseen vaan voivat hankkia sillä lapsilleen vaatteita tai muita hyödykkeitä tai siirtää rahat suoraan lastensa tileille korkoa kasvamaan." (ILTA-SANOMAT 8.10.2002)
Vielä vuonna 2008 lapsilisiä pidetään yhä edelleen tulona, eikä mitään muutosta ole näköpiirissä.
HELSINGIN SANOMISSA 17.1.2003 hämmästelit SDP:n, Keskustan ja Kokoomuksen yhteisiä verolupauksia kuin tulevan hallituksen valmista ohjelmaa. Aivan oikein. Kuin olisi nielaissut kananmunan, ennen sen rikkomista - se onnistuu vain raakana eikä maistu miltään. Kovin äkkiä oli päässyt unohtumaan mikä poru syntyi kunnissa viime syksynkin veroalesta ja miten se 'näkyy' itse kunkin kukkarossa. Ainakin minun kukkarossani se näkyisi uuden verokortin mukaan 1 %-yksikön korotuksena, jos keikkatöitä olisi. Siis EI uusille veroaleille. EI myös Natolle, hyvinvointimurujen alasajolle, viidennelle ydinvoimalalle, EU-liittovaltiolle, EU-presidentille ja EU-laajenemiselle. Mutta KYLLÄ ihmiskeskeiselle, moniarvoiselle yhteiskunnalle.
Vasemmistoliiton hallitusohjelmatavoitteissa oli mainittu lopultakin myös toimeentulotuen omavastuiden poisto ja perusturvan korotustarve. Ongelmaksi on lukemani mukaan koettu myös lapsilisien korotus niin kauan kun sitä pidetään tulona toimeentulotukilaskelmassa, jolloin se ei näy missään (ILTA-SANOMAT 8.10.2002). Toimeentulotuen tuloja lisäävä ja menoja vähentävä laskutapa tuli käyttöön vuonna 1998 ja soviteltu päiväraha vuonna 1997. Siitä siis on kulunut jo 4-5 vuotta, ennen kuin jotakin nyt ehkä saattaisi alkaa tapahtua (ks. Palkka-alea ja 'passiivisuutta'), kun taas urheilun doping-ongelma hoidettiin aikoinaan pois päiväjärjestyksestä yhdessä hetkessä. Siinä tyypillinen esimerkki priorisoinnista, siitä mitä nykyisen kaltaisessa yhteiskunnassa pidetään tärkeänä ja mitä ei.
HELSINGIN SANOMIEN pääkirjoituksessakin 18.1.2003 tuetaan kritiikittä tätä kolmen koplan epäloogista linjaa kun ensin todetaan, että Kokoomuksen esittämän veroalen ja Vasemmistoliiton perusturvatavoitteiden vaikutus valtion budjettiin on suunnilleen saman suuruinen ja sitten epäillään,
"kuinka järkevää kansantalouden kokonaiskehityksen kannalta on suunnata käytettävissä oleva pelivara niin voimakkaasti perusturvan kohentamiseen. Silloin ei ole enää varaa keventää mainittavasti työn verotusta, mitä on pidettävä ensiarvoisena dynaamisten vaikutusten takia."
Äkkiäpä se kelkka kääntyi. Vain runsas vuosi sitten pääkirjoituksessa oli ihan toinen ääni kellossa (HELSINGIN SANOMAT 3.11.2001) otsikolla "Köyhyyden kierteeseen on puututtava kaikin keinoin".
"Vähimmäistyöttömyysturvan ja toimeentulotuen varassa elää kuusi prosenttia työvoimasta, yli 100 000 ihmistä, eikä heidän määränsä juurikaan ole laskenut, vaan se on sitkeästi pysytellyt lähes laman pahimpien vuosien tasolla. Tästä joukosta on kasvanut Suomeen uudenlainen köyhälistö - köyhälistö, jota ei ole ainakaan puoleen vuosisataan Suomessa nähty. - - Tässä kohden kannattaa muistaa laman opetukset: sokea oikeaoppisuus voi olla tuhoisaa. Nyt on viisautta kuunnella tarkkaan sosiaalipoliitikkoja, köyhyyden asiantuntijoita. Pitkäaikaiseen köyhyyteen vajonneet ihmiset on nostettava kurjistumisen kierteestä yhteiskunnallisen yhteisvastuun vuoksi mutta myös siksi, että Suomella ei ole varaa syrjäytyneeseen alaluokkaan."
Vuonna 1999 toimeentulotukiasiakkaita oli sosiaali- ja terveysministeriön tilaston mukaan 493 000 eli 9.5 % koko väestöstä ja vuonna 2000 pelkästään yksin asuvia toimeentulotukiasiakkaita on kerrottu olevan jo noin 170 000 eli noin 3.3 % koko väestöstä (HELSINGIN SANOMAT 19.12.2002) ja määrät kasvavat koko ajan varsinkin suuremmissa kunnissa.
Näitä samoja asioita käsittelen myös oheisissa teksteissäni: työttömyyttä, työttömiä, työtä ja toimeentuloa, vapaa-aikaa, laskentatapoja, keikkatöitä, omavastuita, globaalia markkinataloutta, veroja, arvoja, luovuuden esteitä, lakiuudistuksia, perustuslakia, työvoimapoliittisia toimenpiteitä, karensseja, työn hakua, kustannuksia, puhetapoja jne. ja nimenomaan työttömyyden ja työttömien näkökulmasta.
Oheiset tekstit
1.1.2002 tulivat voimaan lait työvoimapalvelulain 1005/1993, työttömyysturvalain 602/1984, työmarkkinatuesta annetun lain 1542/1993 ja työllisyyslain 275/1987 muuttamisesta. Lakiuudistusten ainoa mainittava 'uudistus' oli uusi mahdollisuus karenssin saamiseen ja kirjoitin niistä silloin kirjeen sosiaali- ja terveys- ja työ- ja tasa-arvovaliokuntien puheenjohtajille otsikolla Työttömien terminaalihoitoa. Lähetin tekstin myöhemmin myös työllisyystyöryhmän kaikille 12 jäsenelle saatekirjeineen ja muutamille muillekin. Kun puhun myöhemmin valiokuntakirjeestä, tarkoitan juuri tätä tekstiä. Teksti on suurelta osin yli kaksi vuotta sitten aloittamani noin 100-sivuisen, paikoin aika parodisenkin pamfletin, Menneen maailman strategioita, pilkottua, muokattua ja siistimpään tekstilajiin stilisoitua toisintoa ja tiivistelmää liitettynä uuteen, päivitettyyn ja em. lakeja koskevaan tietoon.
1.1.2003 tulivat voimaan uusitut lait työttömyysturvasta ja julkisesta työvoimapalvelusta (HE 115/2002 vp ja HE 225/2002 vp). Niistä syntyi taas joitakin uusia havaintoja - sekä kritiikkiä että kiitoksia - jotka olen koonnut tekstiin Palkka-alea ja 'passiivisuutta'. Tässä tekstissä on joitakin päällekkäisyyksiä työllisyystyöryhmän saatekirjeen, Tavoitteita vai tuloksia?, kanssa, lähinnä samoja sitaatteja, ja tekstissä mainittu toisaalla tarkoittaa em. pamflettia ja/tai valiokuntakirjettä. Työllisyystyöryhmän jäsenille lähetin myös kopion KURUN SANOMIEN 22.8.2002 tekstistäni Akanoita kansalle.
Tuotteistus ja hinnoittelu, osa I on yksityiskohtainen lista oman työni työvaiheista ja liittyy tekstin Palkka-alea ja 'passiivisuutta' alaotsikkoon Kokoaikainen vs. kokopäiväinen. Tähän liittyy myös tekstin Työttömien terminaalihoitoa lopussa mainittu keikkatyöni Kantatie 65 -esite Kurun kunnalle vuonna 2000. Sen tekemiseen oli varattu aikaa viikko ja hinnaksi noin 4 500,00 markkaa brutto. Kotikoneella pystyisin tekemään vain kevyttä grafiikkaa - esim. WWW ja kuvankäsittely - ja tekstinkäsittelyä taittoineen, kielenhuoltoineen ja mahdollisine pienine käännöstöineen.
Tekstin jälkeen
Uusimman tekstin, Palkka-alea ja 'passiivisuutta', kappale Työttömän kuva … on heti kirjoittamisen jälkeen saanut taas uutta tehokasta vahvistusta HELSINGIN SANOMIEN 19.1.2003 artikkelista, jossa toimittaja Anneli Sundbergin mukaan "työtön ei tiedä miten päivänsä täyttäisi".
Myös kansanedustaja Ben Zyskowicz on ehtinyt tekstin jälkeen taas kerran touhuta joutenolo & kannattavuus -missionsa parissa (ILTA-SANOMAT 16.1.2003), mutta ei silti ole ollut yritystäkään pistää tikkua ristiin asiantilan korjaamiseksi. Missä vika? Ks. Työttömien terminaalihoitoa s. 10 alkaen.
Sekään ei sano näille kokoomuslaisille visionääreille mitään, että eläkeläisten työssäkäynti on lisääntynyt.
"Yli 65-vuotiasta eläkeläistä ei rangaista työnteosta, sillä eläke pysyy samana riippumatta tulojen määrästä. Palkkatuloa verotetaan sivutuloasteikon mukaan." (HELSINGIN SANOMAT 21.10.2002).
Työttömillä on toisin. Ja varsinkin toimeentulotukiasiakkailla, joilla mikään ei näy missään.
Myös toimittaja Tuomo Väliahon kolumni on innoittanut työministeriön ylijohtaja Harri Skogin puolustamaan
tuotantoaan (HELSINGIN SANOMAT 20.1.2003) kertomalla, että noin 60 000 työttömälle tehdyn kyselyn mukaan vain 9.2 % työttömistä on pitänyt työvoimapoliittista koulutusta huonona tai välttävänä. Se tekee kuitenkin jo yli 5 500 työtöntä otoksesta ja yli 32 000 kaikista työttömistä. Se ei ole vähän, varsinkin kun ottaa huomioon myös sen, mitä siteerasin jo valiokuntakirjeessäkin:
- - mikä olisi vastaus, kun "jotkut ovat sanoneet suoraan, etteivät halua kommentoida esimerkiksi työvoimatoimistoon, koska karenssin uhka lisääntyy aika tavalla." (ILTA-SANOMAT 19.10.2001)
Ja näin kirjoitin siinä lingvistis-analyyttis-filosofis-psykologis-satiiris-ironis-analogis-karnevalistisessa pamfletissani jo kaksi vuotta sitten:
Kun ikä, joka ei edes ole itse hankittu ominaisuus, on ainoa kriteeri ja yhteinen nimittäjä, ja kaikki saavat tarpeestaan ja tavoitteistaan riippumatta tasan saman annoksen - syntymäajan mukaan kuin viikkolehden horoskoopista - jolloin kukaan ei saa mitään, niin ei työttömyyskään pääse pahasti laskemaan, mutta luodaan kuitenkin sellainen mielikuva, kuin jotakin olisi tehty, kun koossa on liuta yhden koon tilastollisia keskiarvoja kuin suoraan attikalaisesta Prokrusteen vuoteesta. Tai kuin hyvin kompostoitu luomutuote: riittää kun käännetään kekoa välillä.
Mahdoton yhtälö
Monet yritysjohtajat ovat usein vaatineet samanaikaisesti sekä palvelujen parantamista että veronkevennyksiä ymmärtämättä että yhtälö on mahdoton, koska palvelut kustannetaan nimenomaan verovaroilla. Etujoukoissa Nokian toimitusjohtaja Jorma Ollila, jonka mielestä se ei pidä paikkaansa (mm. HELSINGIN SANOMAT 5.6.2002), ja että korkea verotus vain veisi yrityksiä ulkomaille.
Kuitenkin esimerkiksi Sitran hyvinvointiseminaarien raportin Hyvinvoinnin valinnat (Edita Publishing Oy, 2002, 26), jonka ovat toimittaneet tutkijat Anu Kantola ja Mikko Kautto, mukaan taas tämä Ollilan väite ei pidä paikkaansa:
"Ainakaan toistaiseksi ei ole saatu empiiristä näyttöä siitä, että nimenomaan korkea verotus olisi ajanut yrityksiä pois Suomesta".
Mielenkiintoinen visio syntyykin siitä, kun suomalaiset yritykset myydään ulkomaille. Esimerkkinä Instrumentarium ja myös Nokia, joka sekin on melkein kokonaan amerikkalaisessa omistuksessa. EU puolestaan on tehnyt selvää Suomen maataloudesta ja globaalin markkinatalouden avulla myös tekstiili- ja vaatetusteollisuudesta.
Entä sitten, kun tämä Euroopan unioni ja globaalin markkinatalouden 'trendi' (= suunta, suuntaus, taipumus, muoti, joka kestää jonkin rajallisen ajanjakson kerrallaan) lopultakin ja väkisinkin jonakin päivänä päättyvät, kun herätään vielä siihen todellisuuteen, että tämä tämän päivän globaali talouskasvu-, kilpailukyky- ja markkinataloususkonto on ollut maailmanhistorian suurin katastrofi, joka on pilannut miljardien ihmisten elämän ja hakannut mennen tullen kaikki maailman tsunamit ja kasvihuoneilmiöt? Sitten kun kaikki maailman omaisuus on siirtynyt yksiin käsiin ja meillä on taas vain suo, kuokka ja Jussi.
Kalmarin Unionikaan ei ollut ikuinen, vaikka niin oli tarkoitus. Se päättyi kestettyään 126 vuotta. Palataan asiaan seuraavassa elämässä.
Ei niinkään verotus, vaan muut tuotantokustannukset. Esimerkiksi kiinalaisten hikipajojen työntekijöiden tuntipalkat olivat vuonna 1998 keskimäärin alle neljännesdollarin (0.23 $) luokkaa (Naomi Klein, No Logo, WSOY, 2001, 444-445). Jos tähän kuvittelisi inhimilliset työolosuhteet ja työturvallisuuden, sopimuksenmukaiset työ- ja vapaa-ajat, terveydenhuollon, ay-liikkeen ja kaksin-, kolmin- tai vaikka kymmenkertaistaisi palkan, niin silti yritys saisi moninkertaisen voiton verrattuna kotimaiseen yritykseen. Verotus on enää vain pisara siinä valtameressä.
Siellä on jo Nokiakin. Matkapuhelimia myydään Kiinassa kuukausittain 4-5 miljoonaa kappaletta ja vuoden 2001 loppuun mennessä niitä arvioitiin olevan noin 160 miljoonaa.
"Nokia on investoinut Kiinaan jo 11,5 miljardia markkaa useisiin eri tehtaisiin viime vuoteen mennessä. Lisää on luvassa. Nokia perustaa uuden tutkimus- ja kehityskeskuksen Hangzhouhun ensi vuoden alussa." (ILTALEHTI/ VIIKKOLEHTI, 8.12.2001).
Lehden mukaan Nokian tähän asti laajin tuotantotehdas valmistui vuonna 2001 Pekingiin, maahan, jonka kyseenalaiset ihmisoikeusasiat tunnetaan häpeätahrana ympäri koko maapallon ja jossa globaalien yritysten alihankkijoiden erikoistalousalueet ja niiden työolosuhteet ovat kaikkein vaikeimmin valvottavissa. Mutta
"koska Kiinassa on vuoteen 2000 mennessä luvassa jo sata miljoonaa kaapeli-tv-tilausta, lukuisat kulttuuri-imperiumin rakentajat ovatkin innolla ryhtyneet harjoittamaan vapauttaan olla Kiinan hallituksen kanssa samaa mieltä." (Klein, 2001, 165).
Kerrotaan, että Suomeen on vaikea palkata ulkomaisia johtajia, koska mm. kieli on vaikeaa, sijainti on syrjäinen, hinnat korkeat ja palvelut verotukseen nähden heikkoja, mutta että yksikään pääkonttori ei ainakaan toistaiseksi ole lähdössä Suomesta (HELSINGIN SANOMAT 11.9.2002). Onko kiina sitten helpompaa? Onko Kiinassa parempi terveydenhoito ja onko Kiina jotenkin keskemmällä jotakin?
HELSINGIN SANOMIEN uutisotsikon 11.12.2002 mukaan "Kiinan WTO-avaus meni yli odotusten": piraattikauppa rehottaa ja jäsenyyden vaikutukset ovat jääneet odotettua pienemmiksi, mutta maahan virtaa rahaa, kun ulkomaiset yritykset voivat "hyödyntää" Kiinan halpaa työvoimaa. Lisäksi köyhien ja rikkaiden ero on käynyt "hämmentävän suureksi", mikä lehden mukaan kuitenkin "on se hinta, jonka Kiina on taloudenkasvusta ollut valmis maksamaan.".
*) Näin myös työllisyystyöryhmälle. Ryhmän jäsen Christoffer Taxell totesikin TV 1:n Päivärinta-ohjelmassa 31.3.2003 luottaneensa ammattiekonomisteihin, koska ei itse juristina ole talouselämän asiantuntija. Siis pukkeihin kaalimaan vartijoina. Niinpä työryhmän tavoitteena ei näytä edes olleen työttömyyden vähentäminen vaan talouden kasvattaminen - ts. työllistymisen esteiden tehostaminen. Ryhmän puheenjohtaja Raimo Sailas onkin ollut ahkeraan liikkeellä suostuttelemassa hallitusneuvottelijoita ensisijaisesti nimenomaan veronalennuksiin (mm. HELSINGIN SANOMAT 9.4.2003), minkä jälkeen työttömyyden oletetaan vähenevän kuin itsestään. Ts. laillistetaan toisaalle johtava syy sen väitetyllä seurauksella.
Viime hallituskaudella veroja alennettiin yli hallitusohjelman tavoitteen, mutta mitä tapahtui työttömyydelle? Ei niin mitään. Palvelut vaan ovat kurjistuneet ja kunnallisverot ja osinkotulot kasvaneet.
Lehden mukaan talouskasvu siis on iloinen asia koko maalle, kun sen tulokset kasaantuvat vain harvojen käsiin, mutta enemmistö jää ilman, vaikka terveen talonpoikaisjärjen mukaan sen tulisi edistää koko kansan hyvinvointia. Niin se on meilläkin. Enää ei voi valita kenen joukoissa seisoo ja kenen tuotteita ostaa, kun jokaisen takaa löytyy jotakin salakähmäistä ja epäeettistä. Nokian Kiinan tehtailla ei kuitenkaan "ole haluttu lähteä polkuhinnoin kilpailemaan" (ILTALEHTI/ VIIKKOLEHTI, 8.12.2001). Vielä?
Työttömyys keppihevosena
Varsinkin työttömyydestä näyttää verotuksen yhteydessä tulleen usein jonkinlainen joka paikan keppihevonen *), jolla pyritään perustelemaan ihan mitä tahansa, hyvin toimeentulevan näkökulmasta niin puolustuksen kuin vastustuksenkin välineenä. Suomen Pankin osastopäällikkö Antti Suvannon mielestä
"Suomen ongelmia ovat korkea verotus, yleiset palkankorotukset sekä työttömien puutteellinen tai vääränlainen ammattitaito" (HELSINGIN SANOMAT 21.1.2003).
Kuin jonkin kulttinäytelmän kiveen hakatusta käsikirjoituksesta. Siis mikä hänen mielestään on viime kädessä Suomen ongelma? Kansa.
Erikoisena kompastuskivenä on ollut mm. elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamisen **) vastustus ja aivan erityisen erikoisia sen perustelut. Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen erikoistutkija Timo Rauhanen torjuu ajatuksen oikopäätä, koska se
**) Miten se sitten mahtaisi näkyä käytännössä? Kun kirjojen arvonlisävero laskettiin 22 %:sta 8 %:iin, olivat kirjat hetken selvästi halvempia, mutta nyt hinnat ovat taas entisellään. Mihin se alennus on kadonnut? Kustantamoille? Näin elintarvikkeidenkin arvonlisäveron lasku vain siirtyisi vaivihkaa kauppiaille, tukkuliikkeille ja omistaja-asiakkaille. Näin kävisi myös työnantajamaksujen alennuksille. Työttömyyteen se ei vaikuttaisi.
"olisi ennen kaikkea tulonsiirtoa pienituloisille ja lapsiperheille. Heille jäisi enemmän rahaa käyttöön, jos ruoka olisi halvempaa. Ruuan kulutus tuskin kuitenkaan kasvaisi. Ihmiset ehkä ostaisivat arvokkaampia ja laadukkaampia tuotteita, mutta söisivät määrällisesti yhtä paljon kuin ennenkin. Siksi ruuan arvonlisäveron alentaminen ei ole tehokas tapa parantaa työllisyyttä." (HELSINGIN SANOMAT 22.10.2002)
Mikä logiikan lento! Ja mikä loppurutistus! (ks. Työttömien terminaalihoitoa, mm. HELSINGIN SANOMAT 3.11.2001, s. 5)
Ja kansanedustaja Maria-Kaisa Aula julkisen sektorin kurjistumisen syistä HELSINGIN SANOMISSA 13.12.2002:
"Jos työttömyyttä ei saada ensi vaalikaudella alennettua, niin helposti joudutaan sellaiseen kurjistuvaan kierteeseen, että palvelut heikkenevät. Samalla veronmaksajat kokevat, etteivät saa julkisista palveluista katetta."
Tässä oli onnistuttu vierittämään uusimman veroalen seuraukset mielenkiintoisesti ikään kuin viime kädessä työttömien niskoille. Täytyy myös muistaa, että näitä tuloveronmaksajia ovat kaikki muut paitsi lapset ja tasavallan presidentti ja että työttömyysturvan verotus voi olla jopa kaksinkertainen verrattuna samankokoiseen palkkaan.
Itse kirjoitin KURUN SANOMISSA budjettiriihen aloituspäivänä 22.8.2002 hyvinvointivaltion kannatuksesta hintansa arvoisena em. palvelujen puolesta ja verokevennysten pitkän tähtäimen vaikutuksista niihin seuraavasti:
"Ennen pitkää julkisen sektorin toimimattomuuteen kyllästynyt keskiluokka vain siirtyy kokonaan ostopalveluihin, mikä lisää paineita yhä uusiin veroaleihin ja romuttaa lopulta koko yhteiskunnan."
Tekstissä olin insertinomaisesti kritisoinut myös väitettä budjettiesityksen 'työllistävyydestä' ja siihen liittyen yleensäkin työttömyyden 'hoitoa'. (ks. liite Akanoita kansalle).
Sama looginen johtopäätös löytyy myös tutkija Anu Kantolan väitöskirjasta Markkinakuri ja managerivalta (Loki-kirjat, 2002, 316) hänen kysyessään mihin markkinoiden järki riittää:
"- - hyvinvointivaltion rahoitusperusta saattaa murtua, jos säästöt käynnistävät sen kurjistumisen ja kansan hyvin toimeentuleva osa hylkää ajatuksen veroilla kustannettavasta hyvinvointivaltiosta."
Veronkevennykset merkitsevät nimenomaan säästöjä hyvinvointipalvelujen toteuttamisessa.
Myös alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen totesi HELSINGIN SANOMISSA jo 3.8.2002 seuraavasti:
"Minun näkemykseni on kyllä se, että kansalaiset arvostavat huomattavasti enemmän palveluja, joita tällä muutamalla kymmenellä eurolla pystytään hyvinvointiyhteiskunnan puolesta tarjoamaan, kuin epäoikeudenmukaisesti kohdentuvaa veronkevennystä, joka vielä kunnallisveron nousun kautta syödään pois."
Tuon alussa mainitun vaalilupauksen (uhkauksen?) toteutuessa kuntien palveluja jouduttaisi leikkaamaan ja kunnallisveroa nostamaan taas lisää, kun kunnat menettäisivät neljässä vuodessa asukasta kohti keskimäärin 128 €. Näin Korhonen ennakoi tulevaisuutta HELSINGIN SANOMISSA juuri tänään. Sillä päästäisi vaivihkaa myös uusiin kuntaliitoksiin ja uusiin massiivisiin hallintoihin, jolloin kansa katoaisi vähitellen kuvasta lopullisesti.
Kauan ei syksylläkään budjettiriihen jälkeen nokka tuhissut, kun jo alkoi kova poru veroalen seurauksista ja kunnat kiirehtivät paikkaamaan aukkoa kunnallisveron korotuksilla (mm. HELSINGIN SANOMAT 2.10.2002). M.o.t. tekstilleni! Ja m.o.t. Kantolalle ja Korhoselle.
Mutta juuri kansahan osoittautui Suomen Pankin talousasiantuntijan mielestä ongelmaksi. Niin myös Anu Kantolan väitöskirjan haastateltujen mukaan:
"Kansalaiset tai kansa, 'ihmiset' tai 'tavallinen kansalainen' käyttäytyivät lyhytnäköisesti ajatellen vain omaa välitöntä etuaan. Heillä ei ollut kykyä katsoa kauemmaksi, ymmärtää syitä ja seurauksia" (s. 123) - - "Kriisissä Suomi ikään kuin pistetään pakkohoitoon, joka on sille itselleen hyväksi, vaikkei se sitä oikein itse ymmärräkään." (s. 140) - - "Se, joka uskaltautuu eniten vastavirtaan kansan ääntä vastaan, tekee järkevintä politiikkaa. Tämän ajattelutavan taustalla näyttää olevan syvä vakaumus siitä, että kansalle ei asioita edes kannata yrittää selittää." (s. 207) - - "Demokraattinen prosessi vaaleineen ja kansalaisineen kääntyy uhkaavaksi vaaraksi, joka on pyrittävä pitämään kurissa. Perusteluissa voidaan mennä jopa niin pitkälle, että demokratian ja vaaleissa ilmaistavan tahdon vastaista toimintaa pidetään järkevimpänä mahdollisena toimintatapana. Talouskriisissä päättäjät omaksuivat varsin kielteisen suhteen poliittisen järjestelmän peruslähtökohtiin: poliittiseen päätöksentekoon, kansalaisiin ja julkiseen keskusteluun." (s. 291)
Optinen harha
Em. Sitran hyvinvointiseminaarien raportin sivulla 78 kirjataan kauniisti:
"Loukkujen välttäminen onkin ohjannut sosiaaliturva- ja verojärjestelmän hienosäätöä ainakin vuodesta 1995 lähtien. On pyritty siihen, että työnteko olisi kannattavampaa kuin sosiaaliturvan varassa eläminen."
Kaikkia työnhakijoita oli kesäkuussa 2009 yhteensä suunnilleen saman verran kuin ns. 'laman' aikaan 1990-luvun alussa eli 532 439. Heistä kokonaan työttömiä oli 275 916, joista pitkäaikaistyöttömiä 40 908. Tekniikka & Talous -lehden ennusteen mukaan työttömyysprosentit saattavat vuoden 2010 loppuun mennessä nousta kaksinumeroisiksi. Täystyöllisyys on ja tulee aina olemaankin pelkkä utopistinen hokema.
Ks. myös työ- ja elinkeinoministeriön tilastot työttömistä työnhakijoista vuodesta 1991 alkaen.
*) Muuan työtön kirjoitti ILTA-SANOMISSA seuraavasti jo 29.5.1998:
"Alensitte toimeentulotukea sillä perusteella, että tuen alennus kannustaa menemään olemattomiin työpaikkoihin. - - Tuloni ovat nyt niin pienet, että loppukuusta rahat riittävät juuri ja juuri ruokaan eivätkä mihinkään muuhun. - - Niinpä nyt entisen kokoaikaisen työnhaun tilalla voin hakea työtä vain alkukuusta."
Siitä alkaa myös 19-sivuinen valiokuntakirjeeni, mutta päätyy täsmälleen päinvastaiseen lopputulokseen. Vuoden 1995 (1994) jälkeen ne ns. 'loukut' on nimenomaan viritetty: kun vaihtoehto on pyritty tekemään 'kannattavammaksi' vain optisen harhan keinoin lähtökohtaa heikentämällä - ts. korjattu seurauksia syitä korostamalla - niin lähtökohtaiset mahdollisuudet vaihtoehtoon ovat kyllä heikentyneet, mutta vaihtoehtokin siirtynyt vain entistä etäämmälle.
Hyvänä esimerkkinä tästä on valiokuntakirjeen sivulla 3 ote erään työttömän kirjoituksesta ILTA-SANOMISSA jo 29.5.1998 *). Työttömän arkielämä ja hallinnoivat hypoteesit eivät kohtaa samalla planeetalla.
Ns. täystyöllisyyteen on viime aikoina arveltu päästävän vuoden 2010 tienoilla - aivan kuin suurten yhteisten ponnistelujen tuloksena. Aivan: ne suuret ikäluokat alkavat silloin olla eläkeiässä. Siitä ei työvoima- ja sosiaalihallinnon kannata haaveilla sulkaa hattuunsa!
Vaalimenestystä ja hyvää kevättä toivottaen
Ulrika Juselius