|
|
"Maailma on kuin lauta jossa on reikiä George Berkeley (1685-1753), "irlantilainen filosofi, Cloynen piispa, idealismin johtava edustaja. Kieltää ihmisen psyyken ulkopuolisen aineellisen maailman olemassaolon. Oleminen oli hänelle havaitsemista. Pääteos 'A Treatise Concerning the Principles of Human Knowledge', 1710 - Tutkimus inhimillisen tiedon perusteista". (Tietojätti 1993) Kuka aktivoisi työvoima- ja sosiaalihallinnon? Menneen maailman strategioita  Menneen maailman strategioita
Työttömyyden uutisointi
Työttömyyden synty Ja pöly sakenee Sosiaalista seurapeliä Kuin vettä hanhen selkään "Ettei kukaan vaan kuvittelisi" "Oma-aloitteista ja vaikuttavaa"
Mitä tarkoittaa aktiivinen?
Työtön kuin tavara Kaksi kärpästä yhdellä iskulla Työvoima- ja sosiaalihallinnon oma aktiivisuus TARHAUSTALKOOT Koska teksti on kirjoitettu alun perin jo vuonna 2000 ovat summat markkoina, ellei toisin mainita. Ajankohtaiset ja muut täydennykset ovat tekstilaatikoissa ja pop-up -linkeissä. Työttömyyden uutisointi Kettutarhoista kyllä puhutaan - ja aivan oikein - mutta koskahan lopetetaan työttömien tarhaus? Koko ajan pidetään esillä vain moniongelmaisia, työhaluttomia, ikääntyneitä, kuntoutuksen tarpeessa olevia, lukutaidottomia, uusavuttomia jne. työttömiä, aivan kuin muita ei olisikaan, ja vähän väliä muistutetaan, että heidän ammattitaitonsa on nollaluokkaa, korkeintaan alhainen, mutta ainakin vanhentunut, vaikka työttömien enemmistö kuitenkin on ammattitaitoista, koulutettua ja kehityskelpoista, ja joiden työnhakua ja työn saamista työvoima- ja sosiaalipolitiikan ja sen uutisoinnin tähänastinen kaikkia työttömiä niputtava linja marginaalisen vähemmistön ehdoilla on ollut osaltaan omiaan vain haittaamaan ja estämään. Työnantajat ovat hyvin sanomalehtiläksynsä lukeneet ja oppineet. He pitävät työssä ja palkkaavat sinne mieluimmin vain kaltaisiaan, sellaisia joihin he haluavat tai joihin heidän on helppo samaistua, ja joilla jo on työpaikka, eikä lehtijuttujen työtön ole sellainen. "Kaikki työttömät eivät ole samanlaisia" sanoisi tähän työvoima- ja sosiaalihallinnon päättäjä. Kuitenkin puhutaan pelkästään ns. työttömyyden kovasta ytimestä ja rakennetyöttömyydestä, joilla tarkoitetaan pohjalle pudonneita ja sinne pudotettuja. Euroopan kova ydin Ydinhän on yleensä jotakin hyvin pientä, kuin persikan kivi tai omenan siemen - mutta työvoimapoliittiset toimenpiteet ovat kaikille samanlaisia, aivan kuin ydintä ympäröiväkin todellisuus olisi kivikova. Ei, sitä ei ole suoraan sanottuna ja yksiselitteisesti myönnetty, että kaikki työttömät olisivat samanlaisia. Sitä ei myöskään ole kielletty, vaan mielikuvan samankaltaisuudesta on annettu rauhassa kehittyä. Siitä siis täytyy aivan ilmiselvästi olla joillekin jossakin jotakin etua. Työttömyyden synty Aivan:
tietää Oy Suomi Ab. Kontturi täsmentää, että työttömyys on
Ts. työttömyys oli tietoinen tavoite. Sitä rakennemuutosta kutsuttiin hallituksi aivan niin kuin pientä ja olematonta kutsutaan maltilliseksi. Siitä alkoi samalla orwellilaisen uuskielen maihinnousu, jolle ei loppua näy. (ks. myös Sanamagiaa, Tarkoitushakuista kielipeliä) *) Vuonna 2008 se sitten tapahtuikin kun Yhdysvaltain kiinteistökupla puhkesi: asuntomarkkinoiden lainakriisi → rahoitussektorin globaali finanssikriisi → globaalitalouden taantuma → globaalin työttömyyden kasvu → köyhyyden lisääntyminen → paikallisia levottomuuksia → paikallisia sotia → globaaleja sotia? → aseteollisuuden kasvu? → talouden elpyminen? → ? Suo, kuokka ja Jussi voi olla edessä nopeammin kuin arvaakaan. • • • Banaanikärpäselle me emme riitä maailmankaikkeudeksi, maailmankaikkeudelle me emme edes banaanikärpäseksi. Talous yskähtelee, ajautuu, heikkenee, laimenee, taantuu, kasvaa ja kuumenee, on arvaamaton, hermostunut, avoin ja rajaton ja perustuu ennustuksiin, odotuksiin, arvauksiin, sattumiin ja toiveisiin. Selvää potilasainesta. Syömishäiriöisen talouden paisuva painoindeksi keventää elämästä vieraantunutta markkinaväkeä. Onko talouspeliriippuvaisille tukiryhmiä? Lähde Lopputuloksia. Sanomalehdessä työttömyyden tarkoituksellisuus sanottiinkin jo harvinaisen suoraan, kun pohdittiin Yhdysvaltain tilannetta:
Työttömiä siis pidetään inflaatiopeikkoa pakoiltaessa kansan- ja varsinkin globaalitaloudellisesti harmittomampina työttöminä kuin palkkatyössä ja niinpä heidät tyydytäänkin vain varastoimaan pois tieltä minimikustannuksin kuin takkapuut tai ruohonleikkuri. Tätä ns. uutta, uljasta taloutta ei ilmeisesti tarvitsisi enää kuin hiukan hipaista, niin jo syntyisi domino-ilmiö. *) 
Gargantua, keskiaikaisten tarinoiden mukaan François Rabelais 1534. Kuva Honoré Daumierin litografia 1831. Bibliothèque Nationale de France, Paris, France. Wikimedia Commons. Public domain.
Sitä paitsi: kun yrityksistä tulee pörssiyhtiöitä, se edellyttää mahdollisimman suuria voittoja ja mahdollisimman alhaisia tuotantokustannuksia ja mikäpä olisikaan yksinkertaisempi karsintakohde, kuin liikkuva tuotannontekijä ja kustannuserä eli työntekijä itse. Näin synnytetty ns. rakennetyöttömyys siis ei tarkoita jotakin työllisten mystistä ja yhtäkkistä tiedollista, taidollista ja tahdollista taantumista jonnekin yksisoluisen tasolle, niin kuin mielellään ajatellaan, vaan talouden rakennetta, heistä itsestään riippumatonta, tietoisesti ohjailtua ja aikaansaatua yhteiskunnan tilaa, kun ensin pestiin kädet päätöksistä ja sitten vielä käsienpesuvedestä: "on pakko" tai "ei ole vaihtoehtoja" kuuluu selitys kerta toisensa jälkeen. Siihen poliittista tahtoa on riittänyt, mutta ei asiaintilan tunnustamiseen ja korjaamiseen. *) Microsoft perustettiin Albuquerquessa, New Mexicossa 4.4.1975 nimellä MicroComputer SoftWare kehittämään Basic-ohjelmointikieltä. Bill Gates ja Paul Allen olivat jo 2.2.1975 lisensoineet ensimmäisen kehittämänsä ohjelmointikielen Altair-yhtiölle. Marraskuussa 1975 yrityksen nimi muuttui Microsoftiksi. **) Politiikka tulee latinan sanasta politicus, joka tarkoitti kaupunkivaltion (< kr. polis) kansalaisille kuuluvien yhteisten asioiden hoitamista. Ei ole muuta tärkeää kuin Talous - tuo myyttinen ahmatti Gargantua vuonna 25 jälkeen Herramme Microsoftin *). Globaali maailma on yhtä kuin globaali Talous ja ihmiset vain sen tiellä - niin työttömät kuin työllisetkin - ja kilpailukyky pelkkä itseisarvo ilman muita päämääriä. Ensin 'rähmällään' itään, sitten länteen ja sitten joka ilmansuuntaan kuin holtittomasti pyörivä hyrrä. Politiikasta on putsattu pois politiikka, puolueet, ihmiset ja ideologiat ja korvattu ne kaikki kasvottomilla ja arvaamattomilla markkinavoimilla, joiden liikkeisiin kukaan ei tunnusta olevansa osallinen tai pystyvänsä vaikuttamaan niihin **). Talous aiheuttaa samanlaista peliriippuvuutta kuin mikä tahansa pajatso, bingo, pokeri, vedonlyönti tai videopeli. Karl Marx kuvasi globaalia markkinataloutta jo vuonna 1848 saksaksi ensimmäisen kerran julkaistussa Kommunistisen puolueen manifestissa, kuin olisi katsonut suoraan tähän päivään:
Työttömyyden pysyvyyskin on markkinavoimien sanelemien päätösten tulos, mutta sitä laskua maksamaan on sen sijaan pantu työttömät itse. Työttömyyttä ja toimeentulottomuutta näytetäänkin pidettävän työttömien henkilökohtaisena ominaisuutena ja persoonallisuuden piirteenä, osoituksena pahoista tavoista - eräässä kolumnissa työllistymistä kutsuttiinkin työttömän tapojen parantamiseksi - eikä olotilana tai jostakin itsen ulkopuolisesta riippuvaisena elämänvaiheena. (ks. myös Sanamagiaa) Koiruus Lähde Kootut runot, Lauri Viita, 1998, 183.
"Eräs koiraskoira,
Ja koiraskoirakoira
Ja koiraskoirakoira
Ja katso: koko koiruus pyörii tänä päivänä Ja pöly sakenee Työvoima- ja sosiaalihallinnon päättäjien 'logiikan' mukaan seuraus siis näyttää olevan itsensä syy, samanaikaisesti sekä syy että seuraus: työttömyys on työttömän syy ja työtön työttömyyden, mikä kehäpäätelmänä pyörii ikuista ympyrää häntänsä perässä nuppineulan pään kokoisessa umpikujassa (ks. myös Palkka-alea ja 'pasiivisuutta', ... ja työttömyyden). Päättäjät kertovat seuraavansa mediaa - toimittajien teesejä -, joka vuorostaan seuraa päättäjiä, ja siten tukee ja ylläpitää annettua maailmanjärjestystä. Media ei ole enää vallan vahtikoira, vaan sen harmiton pikku puudeli. Sen vision on Lauri Viita tavoittanut loistavasti runossaan Koiruus:
Työttömillä itsellään ei siinä pölypilvessä näytä paikkaa olevan. Ellei sitten kirpun virka - Työttömistä on tehty kuin systeemin toimimattomuuden näköispatsas, jossa monet päättäjät voisivat peilata itseään. Silti - tai ehkä juuri siksi, että kuva ei miellytä - kaikki toimenpiteet sanktioineen kohdistuvat poikkeuksetta vain työttömiin itseensä eli yhteiskunnan tilan seuraukseen, vaikka vikaa pitäisi etsiä syystä eli itse yhteiskunnan tilasta ja varsinkin sen toteuttaneista ja sitä ylläpitävistä suunnannäyttäjistä: päättäjistä, mediasta ja työnantajista. Ennen sen tasoista päättelyä pidettiin yksinkertaisesti tyhmänä, jonka enempi arviointi olisi ollut jo imartelua. Mutta tänä päivänä sekin on niin 'trendikästä', että se alkaa herättää epäilyksiä jo lajinkehityksenkin kannalta. Vuonna 2009 pitkäaikaistyöttömille on vieläkin tarjolla mm. kriisinhallintaa, jonka kriisin työvoima- ja sosiaalihallinnon kloonatut sovellukset ovat ensin kehittäneet, ja elämänhallintaa, josta ne ovat ensin pyrkineet tekemään lopun. Vielä 1990-luvun alkuvuosina työttömyyteen suhtauduttiin usein kuin sankarikuolemaan saappaat jalassa, kun TV-visailuissakin ammatiksi ilmoitettiin työtön. Kuitenkin koko 1990-luvun ajan, ja varsinkin 3 - 4 viimeksi kuluneena vuotena (noin 1996 - 2000), työttömiä on pääasiassa pidetty kuin jonakin omana omituisena ihmislajina, jota koskevat aivan toiset luonnonlait kuin työllisiä, ja jota on toimeentulon menettämisen uhalla aina vain kiristyvään tahtiin, jopa vapaa-aikaankin ulottuvine kieltoineen ja käskyineen, keppeineen ja karensseineen ja lopulta toimeentulon minimoimisineen, paimennettu äärimmäiseen passiivisuuteen - kaikkia tasapuolisesti samalle oletusarvoiselle alimmalle viivalle kuin toistensa kopioita - ja sitten havahduttu vaikeroimaan, että työttömät ovat äärimmäisen passiivisia ja että heitä täytyy 'aktivoida'. Ja samoilla keinoilla kuin se on aiheutettukin. Sitä kaikkea on kutsuttu milloin 'auttamiseksi', milloin 'eduksi', milloin 'välittämiseksi' tai 'kannustukseksi' ja Sosiaalista seurapeliä Aivan kuin kysymys ei olisikaan täysivaltaisista ja -järkisistä aikuisista vaan holhouksenalaisista alaikäisistä, joista rajataan pois omatoimisuus, mutkat ja rönsyt ja muut aidon ja alkuperäisen elämänhallinnan osoitukset ja karenssoidaan taskurahoineen nurkkaan häpeämään jos heissä näkyy elonmerkkejä. Se on selkeä transaktioanalyyttinen kuvio, jossa valtio on ottanut itselleen vanhemman roolin ja antanut työttömälle lapsen roolin, jolloin täydentymätön vuorovaikutus vain johtaa kommunikaation katkeamiseen ja tapahtumisen lakkaamiseen koska aikuiselle ei siinä seurapelissä paikkaa ole. Työttömistä puhutaankin yleisesti poissaolevina monikon kolmannessa persoonassa kuin päivähoidossa olevista pikkulapsista, heidän työleikeistään, leikkitöistään, nukkumaanmenoajoistaan ja viikkorahoistaan tyyliin tarvitsevatko-meidän-lapset-kännykän-vai-ei. Kaikki tuntuvat tietävän heistä ja heidän tarpeistaan kaiken eikä kukaan kuitenkaan yhtään mitään. Kukaan ei ole koskaan tullut edes kysyneeksi eikä se ole näyttänyt suuremmin kiinnostavankaan. Aivan kuin työtön olisi kuin jokin myyttinen hahmo. Kuin peikko tai tonttu. Tai vain pelkkä luku, prosenttiyksikkö, keskiarvo, mediaani, frekvenssikäyrän piste, joiden takaa ei inhimillisiä tragedioita tai komedioita erota. Kuin vettä hanhen selkään Kuitenkin kaikki työttömien omat lehtikirjoitukset kertovat poikkeuksetta vain työttömien osaamisesta, työnteon esteistä ja työnhaun mahdottomuudesta taloudellisista ja asenteellisista syistä, työvoima- ja sosiaalipoliittisista kiemuroista pelkkinä työllistymistä jarruttavina ja estävinä ansoina ja työvoima- ja sosiaalihallinnon vastahakoisuudesta sen ymmärtämiseen. Kuin vettä hanhen selkään. Samanaikaisesti päättäjien ja toimittajien puheet vain jatkuvat jatkumistaan kuin automaatti samana vanhana liturgiana työttömien ammattitaidottomuudesta, työhaluttomuudesta, passiivisuudesta, syrjäytyneisyydestä ja kaikenlaisesta yleiskehnoudesta. Usein näyttääkin siltä kuin työttömien kirjoituksista otettaisi oppia vain sen verran, että voitaisi toimia täsmälleen päinvastoin, kuin totalitäärinen vanhempi vain näyttääkseen lapselle lapsen paikan. (ks. myös Työttömyyden hinta, Kirjoittamaton konventio ja Palkka-alea ja 'pasiivisuutta', Työttömän kuva) *) Arkadia on maakunta Kreikassa ja on tarkoittanut alun perin idyllistä, luonnontilaista onnelaa, eräänlaista paratiisia ja myöhemmin renessanssin aikaan idylli- eli paimen- eli pastoraalirunouden ihanteellista ympäristöä. Sana Arkadia on lähtöisin karhukansaa tarkoittavasta sanasta Arkades. Muinaisten arkadialaisten sanottiin polveutuvan Arkasista, joka tarkoittaa karhua. Kreikan mytologiassa Arkas oli kuolevaisen Kalliston ja pääjumala Zeun poika. Myöhemmin Zeus teki Kallistosta Ison Karhun eli Otavan tähtikuvion ja Arkasista Karhunvartijan. (Henrikson et al., 1983, 42 ja Cotterel, 1991, 210) Onko silloin kyse edes samasta asiasta? Mistä ja kenestä päättäjät ylipäätään puhuvat? Jotkut heistä perustelevatkin nimenomaan työttömyyttä koskevia näkemyksiään pelkillä toteavilla väitelauseilla tai ei-pidä-paikkaansa -kuittauksilla tyyliin menehän-nyt-jo-siitä. Eli vähän samaan tapaan kuin lapsilla on tapana vastata miksi-kysymykseen: siksi. Monilla muilla alueilla asiantuntemusta ja päättelykykyä kyllä riittää. Ja monilla kollektiivista kansallistunnetta kohottaviin tunneperäisiin sankaritarinoihin liittyvillä alueilla suoranaista intohimoa. Ajan henki ja poliittisten päätösten suunnannäyttäjä näyttääkin olevan se, että kenelläkään ei saa olla sitä mitä itsellä ei ole eikä varsinkaan sellaista mitä itse ei tarvitse. Parhaiten se näkyykin juuri suhtautumisessa tehtyyn työttömyyteen, työttömiin, heidän toimeentuloonsa ja henkilökohtaiseen elämäänsä, mikä taas perustuu mieluummin oletusarvoihin, illuusioihin ja mieluisiin haaveisiin kuin todennettavissa oleviin faktoihin. (ks. myös Sanamagiaa, Kontrastin vuoksi ja Työttömyyden hinta, Ei vakavissaan aikomustakaan) Eräs tunnettu poliitikko tietääkin eduskunnan umpiosta
Jos vainoharhaisuutta koetaan jo Arkadianmäen*) eliittiklubin vertaisten kesken, niin millaista voisi silloin aivan loogisesti pelkästään olettaa ymmärryksen ja vuorovaikutuksen olevan kansan, ja varsinkin työttömien suuntaan? Toinen päättäjä taas tietää sen:
Kannattaisi varmaan hyvissä ajoin ryhtyä 'kuntouttamaan' ja 'aktivoimaan' itse kansanedustajia, ennen kuin he menettävät elämänhallintansa ja syrjäytyvät lopullisesti. Siellä susirajan takana. *) Lähde Georg Henrik von Wright, Ajatus ja julistus: Dostojevski (1989, 96). Sama Ida Pekarin (1894-1986) suomennoksessa vuodelta 1928 (Бесы, 1872): "- - Hän ehdottaa siinä kysymyksen lopullisesti ratkaistavaksi siten, että ihmiskunta jaetaan kahteen erisuuruiseen osaan. Yksi kymmenesosa saa henkilökohtaisen vapauden ja rajattoman vapauden hallita yhdeksää kymmenesosaa, joka menettää kaiken persoonallisuutensa ja muuttuu ikään kuin joksikin laumaksi. Rajattomassa alistumisessaan tämä lauma saavuttaa uudestisyntymisen sarjan kautta alkuperäisen viattomuutensa, ikään kuin jonkinlaisen alkuperäisen paratiisin, vaikka kaikkien sen jäsenten joka tapauksessa kuitenkin on tehtävä työtä. Ne keinot, joita tekijä esittää ja joiden avulla näistä ihmiskunnan yhdeksästä kymmenesosasta jatkuvan uudelleenkasvattamisen avulla muodostuu lauma, ovat varsin merkillisiä, luonnollisiin tosiasioihin perustuvia sekä täysin loogisesti suunniteltuja. - -" (Šigaljov, s. 499) "- - Kaikki ovat orjia ja orjuudessaan yhdenvertaisia. Äärimmäisissä tapauksissa on käytettävä parjausta ja murhia. Mutta tärkeintä on tasa-arvo. Kaikkein ensimmäiseksi painetaan alas sivistys - sekä tieteiden että kykyjen taso. Tieteiden ja kykyjen korkean tason voivat saavuttaa vain kyvykkäät, mutta korkeinta kyvykkyyttähän ei tarvita. Korkeimmat kyvyt ovat aina siepanneet vallan käsiinsä ja ovat olleet despootteja. - - Orjien täytyy olla yhdenvertaisia. Ilman despotismia ei vielä koskaan ole ollut vapautta eikä yhdenvertaisuutta, mutta itse laumassa täytyy vallita tasa-arvo. - - Jokaisen neron me sammutamme jo sen lapsuudessa. Teemme kaikki yhdennimisiksi, saamme aikaan täydellisen tasavertaisuuden. - -" "ETTEI KUKAAN VAAN KUVITTELISI" "Kaikki työttömät tasa-arvoisessa asemassa." Kesällä 2000 alettiin suunnitella vuonna 2001 aktivoitaviksi kaikki alle 25-vuotiaat ja kaikki yli 45-vuotiaat pitkäaikaistyöttömät. Eroituksetta kaikki määrästä tinkimättä ja laatuun katsomatta. Aktivoida? Siis virvoitella? Vai viritellä? Tai sulatella, kuin ottaisi pakasteesta kalapaketin? Mikähän soppa siitä mahtaa olla keitteillä? Vanha tuttu vuosikymmenen soppa: "kaikkien työttömien kuuluu olla tasa-arvoisessa asemassa" eli koulutuksesta ja kokemuksesta riippumatta samojen karenssimahdollisuuksien piirissä, samassa älyllisessä horroksessa ja samassa taloudellisessa kaaoksessa, jolloin kaikki "alennetaan totaalisen yhdenvertaisuuden tilaan", niin kuin nihilisti Verhovenski sanoi sen Dostojevskin Riivaajissa jo toissavuosisadalla. *) Yksilöllisyyttä korostavassa moniarvoisessa yhteiskunnassa hyvin vartioitu yksiarvoinen tasalatvaisuus. Ihmiset alkavat olla jo niin yksilöllisiä, ettei yhtä toisesta erota. Yksilö on yksilö vain osajoukkona. Lähde Lopputuloksia. Yksi median tätä ajattelua tukemaan tuottama ilmaisukin on ollut olemassa melkein koko vuosikymmenen ajan: "työttömien armeija". Ensimmäiseksihän se tuo mieleen juuri kasvottoman, persoonattoman ja tahdottoman harmaan massan, jossa ei yksilöllisyyttä tunneta eikä hyväksytä, joka toimii kyselemättömänä kollektiivina kuin yksi organismi ja joka vain odottaa kieltäjäänsä ja käskijäänsä. Entä puhuuko kukaan koskaan 'työllisten armeijasta'? Eihän toki! Työlliset ovat tietenkin yksilöitä. Se tosin tarkoittaa jonkin eliölajin tai esineryhmän satunnaista edustajaa, yhtä monista, siten jakamatonta, individuus, että sen tunnistaa kuuluvan joukkoon. Ei mitään suurta, säkenöivää persoonallisuutta, eikä ominaisuuksillaan joukosta eroavaa erilaisuutta, vaan siihen sulautuvaa ja samaistuvaa. Siis yhdenmukaisuutta, tunnistettavuutta, leimaa ja kloonia. Tällöin samalla tavalla yksilö voi olla vaikka sisilisko, chippendale-tuoli, kyläkarhiainen, korvameduusa, Acherontia atropos, projektipäällikkö tai IT-nörtti, eikä sitä arvioitaessa katsota osakesalkkua, elintapoja, kokoa, ikää, sijaintia, statusta tai sukupuuta. **) **) Yksilön merkitys on nykyisin samankaltainen kuin renessanssin alkuaikoina, jolloin alkoi kehittyä "- - uusi maallinen järjestys, jossa ajan virran katsottiin vaikuttavan kaikkeen. - - Sen myötä millään ei ollut enää erityistä paikkaansa, ja liike supistui mekaaniseksi prosessiksi, jolla ei ollut lopullista päämäärää ja joka ei siis kulkenut mitään nimenomaista kohti. Maailmankaikkeuden vertaaminen organismiin väistyi ja tilalle tuli sen vertaaminen mekanismiin. 1700-luvun suosittu vertauskohde olikin kellokoneisto. Maallinen järjestys oli luonteeltaan atomistinen, ja sen seurauksena yksilö sai keskeisemmän osan yhteiskunnassa. Uusi näkökanta auttoi tietysti kasvattamaan yksilönvapauden arvoa. Tämän myönteisen piirteen lisäksi oli silti punnittava kielteisiäkin puolia. Niistä tärkeimpiä oli, että yksilöllä eikä sen enempää koko yhteiskunnalla ja sen hallintaan tarvittavilla moraalisilla ja eettisillä periaatteillakaan ollut enää perustavanlaatuista merkitystä. Uudessa maallisessa järjestyksessä kaikki asetettiin valtavan ja tarkoituksettoman mekaanisen maailmankaikkeuden yhteyteen, joka ei piitannut ihmisen arvoista eikä hänen kohtalostaan ja johon maapallokin hävisi kuin tomuhiukkanen." (Bohm & Peat, 1992, 118) Tämän päivän uuden maallisen järjestyksen mekaanisen maailmankaikkeuden on korvannut mekanismi nimeltä Talous ja liikkeen prosessi nimeltä HEX, Dow Jones, Nikkei, DAX tai Nasdaq. "Ettei kukaan vaan kuvittelisi voivansa jättäytyä sosiaaliturvan varaan 65-vuotiaaksi asti" sanottiin radiossa 1.11.2000 perusteluksi tuolle alle 25-vuotiaiden 'aktivoinnille' ja heidän "seikkailu- ja elämyskursseilleen". Jättäytyä? Siis ikään kuin rangaistuksena rikoksesta, sanktiona seurauksesta jo ennen tekoa, oletusarvoisesti, varmuuden vuoksi kaikki samaan uuspawlovilaiseen marinadiin. Sama tauti vaivaa kaikkia muitakin työvoimapoliittisia toimenpiteitä: 'kun ne kuitenkin ja ettei vaan kukaan', mikä varmistaa samalla sen että 'ei varmasti kukaan eikä varmasti mitään'. Ja kaikki vain kourallisen potentiaalisia 'jättäytyjiä' varalta, eli sen tilastollisen todennäköisyyden verran, joka kuitenkin on ja pysyy kuin 1950-luvun Pond's-huulipuna. Mutta ei sanaakaan mistään todellisesta, produktiivisesta, työttömälle itselleen hyödyllisestä ja tulokseen johtavasta tavoitteesta, mikä työvoimapoliittisten toimenpiteiden alkuperäinen tarkoitus ainakin joskus on ollut, vaan pelkkää puhdasta paimentamista,
niin kuin filosofian tohtori Juha Siltala sanoi jo kauan sitten menneen maailman strategioiden tarhaustalkoiden alkumetreillä. Miten siis estää päättäjiä itseään vain kuvittelemasta? (ks. myös Työttömyyden hinta, Miinusmerkkisiä markkoja) Myös työhallinnon ylijohtaja Harri Skog totesi, että
mutta vain muutama vuosi edellisen jälkeen käänsikin kelkkansa puolustaessaan kategorisoivaa ja typistävää työvoimapoliittista tuotantoaan. Lisäksi vain yksi ainoa kansanedustaja on julkisesti ehdottanut, että kannattaisi kokeilla kysyä työttömiltä itseltään mitä he haluavat ja tarvitsevat. Ja se sitten siitä. Työttömiä kyllä jaksetaan massa-aktivoida massa-aktivoimasta päästyäkin, vaikka sillä keinolla on saatu vain miljardeja menemään ja vielä lapsetkin pesuveden mukana, mutta kuka aktivoisi työvoima- ja sosiaalihallinnon päättäjiä ja työnantajia? Kansanedustaja Leena Rauhala (KD l. SKL) kirjoitti HELSINGIN SANOMISSA 16.7.2000 otsikolla "Talouskakusta pitäisi jäädä jokin pala työttömillekin" mm. seuraavasti: "Eduskunnassa vieraili äskettäin liki 300 työtöntä. He puhuttelivat ja innostivat asiantuntemuksellaan, joka heillä oli työelämän kysymyksissä. Meidän pitäisikin kuunnella enemmän työttömiä itseään heitä syvältä koskettavassa asiassa. Yhteiskunnan eriarvoistuminen ja työttömyys palvelevat halpaa työvoimaa tarvitsevia markkinoita, mutta eivät turvallisen ja hyvinvoivan yhteiskunnan kehittämistä. Markkinoiden tulee edelleen toimia ihmistä varten, eikä ihmisten markkinoita varten." Uusi työministerikin vaikutti lupaavan alun jälkeen nuupahtaneen menneen maailman strategioihin. Kesään 2000 mennessä oli päästy vaivoin vasta ensimmäiselle rastille toteamaan tuskin kuuluvasti, että "työttömät eivät ole pinnareita". Nyt pitäisi olla jo kipin kapin seuraavalla rastilla julistamassa äänekkäästi, että "työttömät eivät ole ääliöitä!". Työttömän ja työttömyyden hoidon näkökulmasta koko työvoima- ja sosiaalipolitiikka tarvitsisi perusteellisen ravistelun, ummehtuneiden fiksaatioiden heittämisen roskiin ja uuden alun järjelliseltä pohjalta. Mieluisista haaveista vaan näyttää olevan niin kovin vaikea luopua - Aina joku toinen päättämässä Ei työtön kuitenkaan voi noin vain ns. mennä töihin, vaikka olisi miten säihkyvän 'superaktivoitu' tahansa Kaikki erilaiset työttömät asuvat Suomessa erilaisilla paikkakunnilla ja erilaisissa olosuhteissa, mikä edellyttää erilaisia toimenpiteitä, mutta heitä kaikkia koskevat samanlaiset päätökset sanellaan kuin jostakin toisesta galaksista eri alojen asiantuntijoita, tutkimuksia, tervettä talonpoikaisjärkeä ja työttömiä itseään kuuntelematta ja työvoimatoimistojen paikallistuntemusta huomioon ottamatta. Osoittaa työvoima- ja sosiaalihallinnon päättäjiltä melkoisen välinpitämätöntä realiteettien pakoilua hankkiutua ensin voivottelemaan omien tekojensa johdonmukaisia seurauksia ja sitten muitta mutkitta jatkaa samaan malliin kokemuksesta vähääkään viisastumatta: yksilöllisyyttä korostavassa yhteiskunnassa jähmeä, passiivinen eliitti ja jähmeä, aktivoiden passivoitu työttömyys. (ks. Lukijalle, Aktivoiden passivoidut, passivoiden aktivoidut) Joutilaisuuden ylistys Chou Tzu-chih eli Kiinassa noin 1100-luvulla Sung-dynastian (960-1279) aikana, toimi virkamiehenä ja sotilaallisena neuvonantajana ja kutsui itseään Bamburinteen syrjäänvetäytyneeksi oppineeksi. Seuraava ote on Pertti Niemisen käännös kirjasta Veden hohde, vuorten värit (1988, 381):
"Olen toimeton, huoleton kuin pieni
Viime aikoina olen kiittänyt taivasta T'ao Yüan-ming syntyi vuonna 372 tai 376 varattomaan virkamiessukuun. Hän toimi itsekin virkamiehenä, mutta erosi kaksi kertaa nopeasti, koska
"Tao kadotettiin jo tuhat vuotta sitten,
Ruumiini on korvaamaton, Näin valtion virkamiehet noin 900 ja yli 1600 vuoden takaa, mutta mitähän mahtaa jäädä jäljelle tämän päivän 12-tuntisten työpäivien tärkeän kiireisistä virkamiehistä ja heidän työryhmistään edes 50 vuoden päähän? Vai voisiko joku kuvitella esimerkiksi valtiosihteeri Raimo Sailasta runoilijana -? "OMA-ALOITTEISTA JA VAIKUTTAVAA" Latinan kielestä löytyy ilmaisu "sedulitas otiosa", joka tarkoittaa "joutilasta toimeliaisuutta, rauhallista intoa, levollista ahkeruutta, huoletonta hyörinää" (Kivimäki, 1999, 502). Ts. se ns. 'joutenolo' on ihan jotakin muuta kuin tyhjyyttään kumisevaa lojumista, ajan kuluttamista ja ihmeen odottelemista. Ei sitä, miltä saattaa näyttää vaikka tyynen pinnan alla pyörteilee. Jäävuorestakin on näkyvissä vain kahdeksasosa mutta varsinainen vaikuttava ja tehokas osa on piilossa. Vanhat itämaiset filosofiat ja runoilijat ovat ylistäneet juuri joutilaisuuden kaikkein aktiivisimmaksi olotilaksi. Näin sen merkitystä kuvaa myös kiinalais-amerikkalainen kirjailija, filosofi ja kääntäjä Lin Jutang ensimmäisen kerran vuonna 1937 julkaistussa tunnetuimmassa teoksessaan Maallinen onni:
Kun luovuus määritellään jonkin työryhmän näköiseksi ja rajataan luovuuteen kykeneväksi päätetyn ihmisryhmän kokoiseksi päädytään pelkkään välineistettyyn markkina-arvoon. Saadaan sekin tapetuksi. Ei kausaalista ja pitkäjännitteistä, ei pohdintaa ja pysähtymistä, ei historiaa, ei tulevaa, vaan päämäärätöntä ajelehtimista markkinoiden merellä. Lähde Lopputuloksia. Kuitenkin tämän päivän sedulitas otiosa on enemmänkin tauotonta säntäilyä, rauhatonta intoa, levotonta puurtamista ja hillitöntä hulinaa, niin että mihinkään ei ehdi syventyä kunnolla, ei pohtia, arvioida, kyseenalaistaa, oivaltaa, ei luoda uutta, suunnitella ja arvottaa. Humanistiset - humaaniset - arvot on julistettu pannaan. Mitä tarkoittaa aktiivinen? Suomen kielen perussanakirjan mukaan aktiivinen merkitsee toimivaa, oma-aloitteista, tehokasta ja vaikuttavaa (Kotus, 2004, I, 20). Silloin aktivointi merkitsee jonkin tekemistä toimivaksi, oma-aloitteiseksi, tehokkaaksi ja vaikuttavaksi, jolloin tämän tekemisen suorittaa joku tai jokin sen tekemisen kohteen ulko- ja yläpuolella omista tai järjestelmän lähtökohdista standardoidusti ja normitetusti. Objekti itse pysyy annetuissa oletusarvoissaan eli passiivisena. Työvoima- ja sosiaalihallinnon sanakirjasta oma-aloitteisuus ja vaikuttaminen puuttuvatkin kokonaan. Aktiivisuutena pidetään vain ylhäältä annettujen kieltojen ja käskyjen kritiikitöntä noudattamista ja säädettyyn standardiin ahtautumista - siis jotakin passiivista ja kyselemätöntä, tabula rasaa ja tyhjää astiaa - ja jonkin toiminnon mekaanista suorittamista, ei abstraktia, intuitiivista ja uutta luovaa olemista. Vuoteen 2009 tultua puhutaan ns. aktiivi- ja passiivikansalaisista. Aktiivisina pidetään vain vakituisessa päivätyössä ohjeistettuina, valvottuina ja kontrolloituina jonkun kotimaisen työnantajan palveluksessa olevia, ennalta määrättyjä ja määriteltyjä työtehtäviä suorittavia. Kaikkia muita pidetään passiivisina. Passiivinen ei kuitenkaan ole kovin negatiivinen luonnehdinta, koska sen juuret löytyvät klassisen latinan sanasta passivus, tuntemaan ja kärsimään kykenevä, eli samasta lähteestä kuin kestävyys ja intohimo. Ehkä ilmaisuilla halutaankin vain tuoda esiin toimijalle tänä päivänä ylhäältä annettu 'kieliopillinen' asema: aktiivissa persoonainen subjekti, passiivissa persoonaton objekti. Présent ou passé, n'est-ce pas? • • • Byrokraatti ei hievahdakaan, ennen kuin asian edessä on pykälän merkki ja sen takana päätöspöytäkirja. Ei päätöstä, paperia, pöytäkirjaa, lakia, asetusta, momenttia, muistiota, raporttia, esitystä, ohjetta, tiedotetta, pykälää, sitaattia, alaviitettä, metodia, sääntöä, poikkeusta, väitöstä, tutkimusta, seminaaria, palaveria, kokousta, peliä, protokollaa, rituaalia, hierarkiaa, yhteisöä, rekisteriä, käsikirjoitusta, vaan pelkkää puhdasta valintojen ja vaihtoehtojen vapautta. Ja rähmällään heti kotioven edessä? Ei elämää annetun ulkopuolella. Lähde Lopputuloksia. Ehkä työvoima- ja sosiaalihallinnossa käytetäänkin englanninkielistä ensyklopedistä sanakirjaa, jonka mukaan verbiä activate käytetään silloin kun puhutaan esimerkiksi kemiallisen reaktion käynnistämisestä lämmön tai jonkin katalysaattorin avulla, radioaktiiviseksi tekemisestä, aseen saattamisesta toimintakuntoon tai jätevesien puhdistamisesta bakteerien avulla (Webster's, 1996, 15). Tietojenkäsittelyssä taas hiirellä aktivoidaan (klikataan, valitaan) objekti, jolle aiotaan tehdä jotakin, esimerkiksi poistaa (syrjäyttää?) se. Tai muotoilla uudelleen, ryhmittää, purkaa tai siirtää toiseen paikkaan. Jos aktivoitu objekti tekisi sen itse oma-aloitteisesti, ohjelmassa olisi jotakin vikaa. Jos nyt työtön 'klikataan' vaikkapa tukityöhön, hänet katsotaan lähtökohtaisesti ns. passiiviseksi, mutta onnistuneesti 'aktivoiduksi', mutta jos työtön itse hakeutuu johonkin työvoimapoliittiseen toimenpiteeseen omaehtoisesti, hänet katsotaan yhä edelleen vain jonkin ulkopuolisen 'aktivoimaksi' ja pohjimmiltaan ns. passiiviseksi. Tilastollisesti ja muodollisesti siinä ei ole mitään eroa. Olemisen, jota siis kutsutaan joutenoloksi, ja sen minkä se mahdollistaa tai ainakin tekee helpommaksi, ts. ajattelemisen, vapaan assosioinnin, pohdiskelun, visualisoinnin, alitajuisen prosessoinnin, luovuuden, oivallukset jne., eli kaiken pään sisällä näkymättömissä ilman apuvälineitä tapahtuvan oma-aloitteisen, toimivan, tehokkaan ja vaikuttavan ja ihmiselle lajina ominaisen ja välttämättömän, sen todellisen omillaan toimeen tulemisen, katsotaan siis työttömistä puhuttaessa olevan passiivista, vetelää, laiskaa ja vahingollista, minkä seurauksilta kaikkia työttömiä on syytä varjella keinolla millä hyvänsä. Työllisten joutenolon sen sijaan tiedetään osoittavan vain luovuutta, älykkyyttä, sisäisen kokemisen kykyä ja mielikuvituksen rikkautta eikä siitä tietenkään seuraa mitään ongelmia. Luovuus syntyy joutilaisuudesta. Koska työttömälle ei sallita joutilaisuutta, hänelle ei silloin sallita myöskään luovuutta. Eikä juuri muillekaan. (ks. myös Sanamagiaa, Lahjakkuus ja luovuus) Työtön kuin tavara Se muistuttaa varhaisesta keskiajasta, jolloin kirkko pelkäsi rahvaan orastavaa lukutaitoa, koska sen tiedettiin vieraannuttavan Oikeasta Opista. Siinä pelossa jopa Raamattu ja varhaiset sanomalehdet ovat päätyneet kiellettyjen listalle. Se tämän päivän Oikea Oppi on kulutus, nopeus, tehokkuus ja tuotanto eli nopea ja tehokas tuotanto ja kulutus. Voisi tiivistää, että tehokas tuhlaus. "Ei täällä ole aikaa sellaiseen" kuittasi muuan työnantaja oman pään käytön työpaikkahaastattelussa. Se sai jo työn kuulostamaan liukuhihnalta ja työpaikkahaastattelun laitehankinnalta. Maailman sivu ovat hallitsijat länsimaisissa kulttuureissa pitäneet jatkuvaa fyysistä ja näkyvää tekemistä ainoana rahvaalle soveliaana elämisen muotona, ettei jäisi aikaa juonitteluun, mutta kaikkea erilaista ja näkymätöntä uhkaavana ja vaarallisena. Tänä päivänä se ajattelu tekee työttömästä tavaran, joka on valtion omaisuutta ja ellei se toimi ohjekirjan mukaisesti, se on epäluotettava ja epäkunnossa ja toimitettava aktivointi- ja kuntoutushuoltoon. Tänä päivänä ei edes työttömien itsensä kehittämistä pidetä aktiivisena: vuonna 2000 sanoi STAKESin tutkimusprofessori Matti Heikkilä valtakunnallisessa päivälehdessä, että
Se merkitsee sitä, että tänä päivänä oman elämän omaehtoinen, tavoitteellinen ja pitkäjännitteinen hallinta ei ole aktiivisuutta. Se on aktiivisuutta vasta sitten kun se on saneltua ja lyhytkestoista muodollisuutta, jossa jokaiselle syylle on suora seurauksensa 'välittömästi' kuin aivastus allergikolle. Pelkkä opportunistinen väline, ei omaksi iloksi ja arvo sinänsä. Ts. työvoima- ja sosiaalihallinnolle elämä ei olekaan joustava ja hienojakoinen kokemuksien summa, jossa kaikki liittyy kaikkeen, vaan kivettyneistä möhkäleistä koostuva sementoitunut konglomeraatti, jossa vain vierekkäisillä osilla on vaikutus toisiinsa. Sellainen muuttumaton möhkäle on myös mm. työttömien ahkeraan olemattomaksi todisteltu ammattitaito. Jos väitetään että jotakin puuttuu niin samalla tiedetään, että sitä ei myöskään voi hankkia koska sitä ei riittävän vakuuttavana, laajana ja syventävänä ole työvoimapoliittisesti tarjolla. Kokopäiväiset opiskelijat kyllä voivat hakeutua osapäivätyöhön, mutta kokopäivätyötön ei voi oma-aloitteisesti hakeutua edes ammatilliseen osapäiväopiskeluun muusta iltaopiskelusta puhumattakaan (ks. myös Lakimuutoksia 2003, Omaehtoinen iltaopiskelu). Se on työttömiltä kielletty ja siitä seuraa karenssi. Esimerkiksi työtön kukkakauppias ei voisi harrastusluontoisesti, vain yleisen mielenkiinnon pohjalta, mennä vaikkapa kuivakukkien asettelun iltakurssille, koska sitä pidettäisi ammatillisena koulutuksena ja siitä seuraisi karenssi. Siitä todellakin on seurannut karenssi. Työtön nosturinkuljettaja sen sijaan voisi. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla Myös työttömyyden sattuessa jopa työssäoloaikana aloitetut pitkäaikaisemmat iltaopinnot on keskeytettävä eikä uusiakaan voi aloittaa, eli elannon säilyttämiseksi on tehtävä ammatillisesti ja taloudellisesti suorastaan järjettömiä ratkaisuja. Esimerkiksi iltalukio on sellainen: jos sen edellisen päivän työllisenä olisi hoitanut kevyesti vasemmalla kädellä monen muun ohessa, niin seuraavan päivän työttömänä siihen kuluisikin jonkin umpi-ihmeellisen logiikantyngän mukaan kokonainen vuorokausi. Niinpä siitä tupsahtaakin karenssi, koska työttömän ei silloin katsota olevan olemattomien työmarkkinoiden tavoitettavissa. Samalla tavalla työllinen työttömäksi tullessaan näyttää menettävän yhdessä yössä myös luku-, kirjoitus- ja ammattitaitonsa, elämänhallintansa, ymmärryksensä, terveytensä, oman tahtonsa ja yksilöllisen persoonallisuutensa. *) *) HELSINGIN SANOMISSA 18.2.2010 osui nimimerkki Armeliaisuus koetuksella aivan naulan kantaan mielipidekirjoituksessaan "Tulonsiirtoja koskeva lainmuutos vain pahentaa syrjäytymistä": "- - Aikuisen henkilön ominaisuuksina on pidetty sitä, että hän kykenee vaihtoehtoisten tekojen vertailuun ja tämän pohjalta tapahtuvaan oman toiminnan suunnitteluun. - - Kun elätämme itsemme ansiotulolla, voimme suvereenisti päättää, mihin käytämme rahamme. Jos taloudellista toimintaamme ohjataan, se tapahtuu porkkanoilla kuten erilaisilla korko- ja vakuutusmaksuvähennyksillä. Mitä pienemmät ovat käytettävissä olevat tulomme ja mitä vähäisemmät ovat kulutusvaihtoehtomme, sitä vähemmän meillä on valinnanvapautta ja sitä enemmän toimintaamme ohjataan. Ohjaus tapahtuu kepillä. Perusasenne tukien saajaa kohtaan on epäluottamus ja hänen oman harkintakykynsä kyseenalaistaminen. - - Kun keskustellaan erilaisten tulonsiirtojen vastikkeellisuudesta, käytännössä se toteutuu omanarvontunnon ja itsemääräämiskyvyn menetyksenä, vähittäisenä vaientamisena ja syrjäyttämisenä, ei syrjäytymisenä." Aivan: eristävä kategorisointiprojekti eron tekemiseksi ja työttömyyden säilyttämiseksi. Ks. myös Sanamagiaa, Syrjäytynyt vs. riippumaton. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: työtön saadaan pultattua tukevasti aloilleen ja työnantajille piiloviesti myös siitä, että työttömät tarvitsevat erityisjärjestelyjä ja ovat kykenemättömiä tavoitteelliseen toimintaan samassa ajassa kuin työlliset, mikäli heillä on siihen edellytyksiä ollenkaan. Taiteilijat taas joutuvat jopa hävittämään työtilansa ja työvälineensä saadakseen tarvittaessa työttömyysturvan, koska heitä pidetään yrittäjinä. Se ei ole ainoastaan uskomattoman typerää ja koko yhteiskunnan kulttuurisen elossasäilymisen kannalta suoranainen vaaran merkki, mutta myös varma keino pitää taiteilija - perinteisesti se yhteiskunnan omatunto - toimintakyvyttömänä ja estää työn vastaanotto. Mitä sanotaankaan leikillisesti 'hiipivästä hulluudesta'? Kun se tulee riittävän hitaasti, kukaan ei edes huomaa sitä, ennen kuin se on tullut kokonaan, eikä sitten enää ainakaan. Kaikki kauhistelevat yhteen ääneen sitä, kun afganistanilaiset naiset eristettiin työelämästä, oppilaitoksista, terveydenhuollosta ja kaikesta muusta, mutta pidetään aivan luonnollisena, että työttömiin suhtaudutaan samoin. Ensin työttömiltä siis on käytännöllisesti katsoen kielletty omaehtoinen, muodollista pätevyyttä antava ammattitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen ja tutkintoon johtavien opintojen suorittaminen, osan heistä vaadittu jopa hävittämään työvälineensä ja toimeentulo on minimoitu juuri ja juuri elossa säilymisen alarajoille vähentämään työttömän arvostusta ja estämään työnhakua, ja sitten valitetaan, että ammattitaito on vanhentunut, aivan kuin edellytyksetkin sen päivittämiseen olisi tyystin pyyhitty pois heidän elämästään. Päättäjien oma ammattitaito sen sijaan ei suinkaan vanhene. He eivät luovu pakasteviroistaan. Työttömien vain, ja heistäkin vain niiden, joiden on pakko olla työttömyyskortistossa elannon turvaamiseksi. Mielenkiintoisen valikoivia nuo valtion virastojen vaikutukset. Työministerille onkin tullut tavaksi säännöllisin väliajoin muistuttaa - ja aina täsmälleen samoin sanoin kuin jostakin populistisen hypnologian Itseohjautuvaa itseopiskeluahan ei mikään virkamiestyöryhmä kirjoituspöytänsä takaa ole vielä keksinyt esittää sanktioitavaksi, vaikka sitä tapahtuisi kellon ympäri. Nähtävästi siksi, että kaikki vapaaehtoisesti tavoitteellinen katsotaan työttömistä puhuttaessa kuitenkin vain joutenoloksi ja sen tulokset huvittavaksi pikku puuhasteluksi, koska työttömäthän eivät suostu tekemään ylipäätään yhtään mitään ellei heitä kepein ja karenssein siihen 'patistella'? Niinhän päättäjät elämästä vieraantuneine virkamiestyöryhmineen ovat sen työttömien puolesta päättäneet. Työttömiltä itseltään sitä ei ole kysytty. Työvoima- ja sosiaalihallinnon oma aktiivisuus Pelkästään työvoimapoliittisten kurssien kautta ei kenenkään kannata haaveilla hankkivansa uutta ammatillista koulutusta: siinä vauhdissa hurahtaa hyvin äkkiä vielä seuraavakin elämä. Se ns. 'aktiivinen sosiaalipolitiikka' kyllä tulee kohti kuin ohjus - siltä ei voi välttyä! - ja yhtä lujaa ohi mitään konkreettisia toimeentuloon ja työllistymiseen johtavia jälkiä jättämättä tai jo olemassa olevatkin pois pyyhkäisten. Oma-aloitteisesti ja tavoitteellisesti hakemaansa ja välttämättä tarvitsemaansa ammatilliseen täydennyskoulutukseen on kaikenlaisten työvoimapoliittisten tulppien takana kuitenkin jouduttu odottamaan jopa kaksikin vuotta, niin että koulutuksen lopulta saatuaan se onkin jo menettänyt sille alun perin asetetun "välittömän työllistämistavoitteensa". Työvoimapoliittisessa koulutuksessa tärkeimpiä eivät näytä olevan tavoitteet, tarpeet, taipumukset, pitkän tähtäimen suunnitelmat, osaaminen, innostus, soveltuvuus tai mitkään muutkaan ammatinvalinnalliset tai persoonalliset kriteerit, vaan hinta, sijainti ja ajoitus. Viime kädessä se merkitsevin hakupremissi on ikä ja riittävän pitkä työttömyys. Niinpä työvoimapoliittisella koulutuksella onkin mahdotonta toteuttaa sellaisia pitkäjännitteisiä projekteja, useamman kurssin tai modulin omavalintaisia kokoonpanoja, jollaisia uuden ammatin tai jopa tutkinnon hankkiminen edellyttää. Varsinkin kenen tahansa haettavissa oleva ammatillisesta tai muusta koulutuksesta riippumaton ja eriytymätön työvoimapoliittinen peruskoulutus, pikaiset tilasto- ja päivähoitopyrähdykset, niin kuin moni jatko- ja täydennyskoulutuskin, on useimmiten laadultaan monenkirjava muodollisuus, joka loppuu siihen mistä sen vasta pitäisi alkaa. Se ei aseta haasteita, ei vastaa kysymyksiin eikä johda toimeentuloon. Kun työvoimapoliittisen koulutuksen tarjoajien kilpailuttamisen painopiste on hinnassa, ei laadulle voi suurta merkitystä jäädäkään. On varma keino saada aikaan loputon jono aina uusia pitkäaikaistyöttömiä, kun halukkaat jätetään pitkäaikaistumaan tai pudotetaan tukien väliin, mutta haluttomia kiskotaan karkki-tai-kepposella, kurssi-tai-karenssilla milloin minkin muodollisuuden ääreen, vaikka tiedetään että kannettu vesi ei kaivossa pysy. Se työvoima- ja sosiaalihallinnon Omasta aktiivisuudesta - Silti työttömän kirjaamisen arvoiseksi oikeaksi aktiivisuudeksi ei yleisesti katsota mitään mikä ei ole ulkoa ohjattua, annosteltua ja karenssoitua, vaan kaikki omaehtoinen ja vapaa tekeminen luokitellaan säännöllisesti myös 'joutenolon', 'oleilun' tai 'toimettomuuden' - ellei peräti 'syrjäytyneisyyden' - piiriin kuuluvaksi, on se sitten miten produktiivista tahansa, ja josta työtön on kiskottava irti oikein hartiavoimin. Työttömyyden itseisarvona ei sovi olla hyödyllistä. Pähkinänkuoreen voisi melkein tiivistää, että työttömän aktiivisuudeksi katsotaan se, mistä tulee karenssi jos sitä lakkaa tekemästä ja passiivisuudeksi se, mistä tulee karenssi jos sitä tekee. Työtön on työtön aina. Vapaa-aikakaan ei ole hänen omansa eikä sen systemaattinen käyttö hänen oma valintansa. Työttömän työaika on pyhitetty KELAlle tai ammattiliiton työttömyyskassalle, vapaa-aika työvoima- ja sosiaalihallinnolle. Kärjistettynä se merkitsee sitä, että työttömän elämä koostuu pelkistä pakoista, koska kaikki vapaaehtoinen on mitätöity. Ja kun näin on, ei työttömyyden syytä todellakaan kannata etsiä työttömistä itsestään tai heidän ammattitaidostaan. Se osoittaa vain samaa hölmöyttä, kuin kadonneen avaimen etsiminen katulampun alta vain siksi, että siinä on valoisampaa. SYMBOLEJA JA STANDARDEJA Lintuperspektiivistä katsottuna 1990-luvun työvoima- ja sosiaalipolitiikka näyttäytyy vapaana ajelehtimisena populistisen virran mukana, yhtenä suurena huijausenteiden vaanimisena, työttömien kollektiivisena tasalatvaistamisena ja säntäilynä aina kulloisenkin todellisen tai kuvitellun seurauksen sanktioimiseen. Juuri kukaan ei pysähtynyt pohtimaan syitä ja suuria linjoja, mitä löytyy asioiden ja ilmiöiden takaa, eikä tunnustanut yksittäisten työttömien yksilöllisiä tarpeita ja itsemääräämisoikeutta. Niin kuin ei vieläkään. Talvella 2000 suhtautuminen työhön, työttömiin ja toimeentuloon alkoi saada jo lähes hysteerisiä piirteitä ja huhuiltiin lopulta jopa "työttömyyskysymyksen lopullisesta ratkaisusta" historian hälytyskellojen vähääkään varoittamatta. Missä oikein on vika? Suomalaisen kansallisen kulttuurin yksiulotteisessa merkkimaailmassako, jossa tulkinnat perustuvat sattumanvaraisiin samankaltaisuuksiin ja niiden kääntöpuoliin, siis työttömän kuvakin vain työllisen negaatioon? Kaikkihan sen jo tietävät, että jokainen työllinen on ahkera, älykäs, lahjakas, järkevä, tunnollinen, rehellinen, aktiivinen, itsenäinen, lainkuuliainen jne. kunnon kansalainen ja jokainen työtön automaattisesti sen vastakohta (ks. Työttömyyden hinta, Työttömän tuotteistus). Työttömyyttäkin pidetään sitkeästi vain toimettomuuden eikä toimeentulottomuuden symbolina, jolloin ainoaksi ongelmaksi siinä oletetaan se, että "ei ole mitään tekemistä", ts. se että ei ole ketään ulkopuolista auktoriteettia määrittämässä ajan ja tilan käyttöä, sanelemassa mitä tehdä. Työttömyys toimettomuuden symbolina Työttömyys kuvaillaankin mediassa säännöllisesti pelkäksi tapahtumattomaksi 'toimettomuudeksi', aivan kuin työtön vain istuisi aloilleen jähmettyneenä kuin patsas ilman minkäänlaisia älyllisiä elonmerkkejä, ja josta häntä täytyy välillä aktivoiden virvoitella, kuin ilman annettua tekemistä jäljellä olisi pelkkä tahdoton tyhjyys, kuin kooma tai unitauti. Vaihtoehdoitta. Työttömien elämän kerrotaan - mielenterveyshäiriöiden ohella - olevan pelkkää toimettomuutta, makoilua, lojumista ja laiskottelua silmänkantamattomiin. Symboli on eräänlainen psykologinen atrappi, jonka on tarkoitus tuottaa tietynlaista käyttäytymistä. Työvoima- ja sosiaalihallintokin on syventynyt vain  Prokrustes oli attikalainen rosvo, joka pyydysti ohikulkijoita rautavuoteeseensa. Liian pitkät hän pilkkoi lyhyemmiksi ja liian lyhyet venytti pitemmiksi. Kukaan ei koskaan ollut sopivan mittainen, koska vuode oli salaa säädettävissä. Kuva The Modern Bed of Procrustes, sir Francis Cowley Burnand 1891, Punch. Wikimedia Commons. Public domain.
Kun ikä, joka ei edes ole itse hankittu ominaisuus, on ainoa kriteeri ja yhteinen nimittäjä, ja kaikki saavat tarpeestaan ja tavoitteistaan riippumatta tasan saman annoksen - syntymäajan mukaan kuin viikkolehden horoskoopista - jolloin kukaan ei saa mitään, niin ei työttömyyskään pääse pahasti laskemaan, mutta luodaan kuitenkin sellainen mielikuva, kuin jotakin olisi tehty, kun koossa on liuta yhden koon tilastollisia keskiarvoja kuin suoraan attikalaisesta Prokrusteen vuoteesta. Tai kuin hyvin kompostoitu luomutuote: riittää kun käännetään kekoa välillä. Sitä päättäjät kutsuvat 'huolenpidoksi' ja 'välittämiseksi'. Jos kuvitellaan saman tarjonnan ääreen kärjistetysti vaikkapa joku flegmaattinen ja välinpitämätön 45-vuotias ja joku energinen ja kaikesta kiinnostunut 45-vuotias erilaisista ammateista ja elämäntilanteista, niin ei tarvitse olla ruudinkeksijä nähdäkseen, kuka siitä liemestä ainoana hyötyy: marinadin maustajat eli koulutuksen suunnittelijat, kouluttajat ja konsultit, oppimateriaalin tekijät, koulutustilojen vuokraajat, tukityönantajat, tiedottajat ja toimittajat, media ja median omistajat. Eivät työttömät itse. Hyvällä onnella saadaan ehkä vielä muutama auktoriteettiuskoisempi työtön lisää typistettyä työvoimapoliittisten toimien mittaiseksi. Työttömillä on kyllä ammattinimikkeetkin. Jokainen työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautunut on koodattu kortistoon todellista tai todennäköistä ammattinimikettä vastaavalla numerolla. Sitä tietoa hyödyntämällä päästäisi ehkä edes hiukan lähemmäs todellisuutta. Kuopion yliopistossa tarkastettiin 10.11.2000 väitöskirja, jossa oli tultu mm. seuraavaan jo tutkimattakaan päivänselvään tulokseen:
Väitöstilaisuus 10.11.2000, Elämänhallintaa ilman työtä, tutkimus pitkäaikaistyöttömyyden seurauksista ja niiden hallinnasta Suomussalmella, tiedote, Kuopion yliopisto, YTT Veli-Matti Poutanen. Sosiaalipolitiikan tutkimus oli tehty Kainuun Suomussalmella, missä lähes puolet pitkäaikaistyöttömistä oli luokiteltu ns. syrjäytyjiin, kuka mistäkin syystä. Se olisi varsin hyvin sovellettavissa myös lyhytaikaistyöttömyyteen, ennen kuin se ehtii pitkäaikaistua. Kun se pitkistyy, se mutkistuu. Kummallista, että tällaiset tutkimukset eivät koskaan löydä tietään päättäjien käsiin (ks. Työttömyyden hinta, Ei vakavissaan aikomustakaan, tekstilaatikko). Vuoden 1975 KANAVA-lehden numerossa 5 antoi lehden päätoimittaja Seikko Eskola työnjohtamistaidon virheiden kouluesimerkin, kun aloitti kirjoituksensa peruskoulun kriisistä seuraavin sanoin: "Jos jossakin teollisuuslaitoksessa ryhdyttäisiin perinpohjaiseen tuotantoprosessin uudistukseen haukkumalla ensin kaikki firman ammattimiehet koulutukseltaan vanhentuneiksi, typeriksi, tähän asti aina väärässä olleiksi ja naurettaviksi, ja sitten ilmoitettaisiin siirryttävän uuteen menetelmään, joka heidän on toteutettava, menestyksestä tuskin voitaisiin uneksia. Tuollaista työnjohtamistaidon virheiden kouluesimerkkiä ei käytännön talouselämästä edes löydä." Tänä päivänä löytää. Sillä erotuksella, että nyt kaikki nuo työvoimavaltaisten ja parhaiten työllistävien yritysten ns. 'koulutukseltaan vanhentuneet', 'typerät' ja 'naurettavat' on myös sanottu irti. Varsinkin ne ns. 'ikääntyneet' pitkän työ- ja/tai elämänkokemuksen omaavat. Nyt työnantajat palkkaavat vain nuoria suorittajia, joilla on hyviä suhteita ja joille työ on elämän ainoa sisältö. • • • Vain kuollut voisi olla 'ikääntynyt'. Se on II partisiipin osoittama päättynyt prosessi, joka on alkanut ensimmäisestä solunjakautumisesta. Lähde Lopputuloksia. 'Ikääntynyt' Yksi vuosikymmenen tehokkaimmin levinneitä (levitettyjä) uudissanoja lienee ikääntynyt. Ikärasismilumipallo lähti vyörymään 4.5.1990 julkistetun Mini-Suomi Mielenkiintoisinta on se, että työkykyisyyden yläikärajan kuvitellaan laskevan, vaikka ihmisen eliniänodote koko ajan nousee. Vanhoina hyvinä aikoina ikääntynyt tarkoitti ehkä noin 70-vuotiasta, mutta nyt sitä ollaan jo 45-vuotiaana ja jo kuntoutuksen tarpeessa! Eläkeiän korottaminen olisi tervetullut kuin lampunhenki erämaassa, jolloin nämä 'raihnaiset' nelikymppisetkin nuorentuisivat käden käänteessä 10 vuotta. Eläkeiän korottaminen on tässä yhteydessä esitetty vitsinä nelikymppisten 'nuorentamiseksi'. Keväällä 2009 hallitus kuitenkin yritti esittää työeläkeiän korottamista 65 vuoteen työuran pidentämiseksi ja talouskasvun turvaamiseksi. Samasta syystä pyritään myös varhentamaan opintojen aloittamista. Lex Nokia eli urkintalaki on jo hyväksytty. Se mitätöi perustuslain yksityiselämän suojan, romuttaa lähdesuojan ja antaa työnantajille poliisia laajemmat valtuudet työntekijöiden yksityisyyteen. Ylisuuriin optioihin ja kultaisiin suukapuloihin ei puutu kukaan. Kolmikanta tarkoittaa hallituksen, ay-liikkeen ja elinkeinoelämän yhteistyötä. Nyt elinkeinoelämä sanelee hallitukselle ja hallitus ay-liikkeelle. Päätökset tehdään ministeriöiden virkamiestyöryhmissä, joita kielletään kommentoimasta ehdotuksia ja eduskunta hyväksyy. Missään vaiheessa ei neuvotella. Mitä seuraavaksi? Esikoululaisille ammatinvalinnanohjausta? Kapaloista kuntoutukseen? Vanhuuseläke vastikkeelliseksi? • • • Kannattaisi olla varovainen visioissaan, etteivät ne toteutuisi. ILTA-SANOMIEN 11.9.2009 kolumnissa kerrottiin 1 - 6 -vuotiaiden Kuperkeikka-esikouluista, joissa yrittäjyyskasvatus jo on osa päivähoitoa. Vuonna 2012 on EKkin ehtinyt vaatia yhtä ja toista työntekijän pään menoksi: ensimmäinen sairauspäivä ilman palkkaa ja seuraavat palkka-alella, työaika ja työurat pitemmiksi, eläkeikä korkeammaksi, Pekkas-vapaat ja arkipyhät pois, irtisanominen helpommaksi, ns. 'ikääntyneille' palkan alennus, opintotuki lainaksi, palkkatuloon veroale jne. jne. EK, EVA, ETLA. Kaikki samassa juonessa mukana kilpailukyvyn, 'kannustuksen' ja tuottavuuden nimissä. Niin palattaisi pikku hiljaa aina paranevalla vauhdilla takaisin 1800-lukua kohti. Nyt onkin yhtäkkiä alettu riemuita sitä, että nämä 'ikääntyneet' ovatkin alkaneet pysyä työssä pitempään, vaikka heitä ensin sankoin joukoin sanottiin irti ja lapioitiin työttömyyseläkeputkeen ns. 'laman' vuosina, aivan kuin se olisi alun perin ollut heidän oma valintansa todellisten vaihtoehtojen välillä, mutta terveydellisistä syistä työkyvyttömiä taas ei päästetä eläkkeelle, ei niin millään. Näyttää siis siltä, että media ei oikein osaisi päättää onko musta valkoinen vai musta, kun vanhat uutiset vain yksinkertaisesti unohdetaan uusien alta kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan ja uusia luodaan kuin taidetta koteihin. Työttömät 'by the book' Erään toisen lehtijutun otsikkona oli 12.11.1992 "Lumenluonti sallittu". Sen mukaan työministeriö oli laatinut ohjesäännön työttömälle sallitusta ajankäytöstä: työtön sai tehdä pihatöitä, oman asunnon korjaustöitä, lumitöitä, sienestää, metsästää ja marjastaa. Siinä kaikki. Työttömän piti olla työmarkkinoiden tavoitettavissa yötä päivää ja palkatonkin työ oli ehdottomasti kiellettyä. Työmarkkinoita vaan ei näkynyt. Toimittaja kutsuu ohjeita "vääristyneeksi vallankäytöksi, kun erilaiset asiantuntijat ja viranomaiset alkavat sanella, mikä on elämässä oikein", mutta sen koommin ei juuri kukaan ole asettanut niitä kyseenalaiseksi. Paitsi tietysti päivä päivältä ahtaampaan karsinaan ja lyhyempään liekanaruun sidotut työttömät, mutta sillähän ei ole mitään väliä - "Työttömien tehovalvonta kummastuttaa" kirjoitti muuan työtön jo keväällä 1993. Vain muutamassa vuodessa oltiin maaperä työttömyyden säilymiselle saatu jo muhevaan eurokuntoon, niin kuin kaikesta vähänkin rappeutuneesta tai vähänkin murenevasta silloin sanottiin. Jos samaan tapaan kuin työttömistä puhutaan jostakin muusta ihmisryhmästä, niin järkytys on aina yhtä kova. Kesällä 2002 herättivät EU:n maatalouskomission esittämät muutokset maatalouden tukijärjestelmiin oitis kovan kohun ja järkyttyneitä otsikoita, mutta kukaan ei ole hievahtanutkaan, kun työttömiin, työttömien tukitöihin ja muihin tuottamattomiin työsuhteisiin on suhtauduttu samoin jo vuosikausia kuin aivan luonnollisena asiana, eikä sille loppua näy. Seuraavat otteet ovat täynnä kelvollisia rinnastuksia (HELSINGIN SANOMAT/Muut lehdet 12.7.2002): "Viljelijän työpanoksen vaikutus hänen ansioihinsa häviäisi lähes kokonaan - - Viljelijöiden motivaatio työhönsä vähenisi." sanoo SAVON SANOMAT. Samoin ILKKA: "Talonpojalta on määrä niistää lopullinenkin ammattiylpeys. Tuet on määrä irrottaa täysin itse tuotannosta. Tee tilallasi mitä lystäät, tukieuroihin sillä ei ole merkitystä. - - Ehdotus syrjii räikeästi epäsuotuisten alueiden maataloutta, joissa on korkeat kustannukset ja alhainen satotaso. Jatkossa Suomessa ei kannata kasvattaa viljaa." Ja TURUN SANOMAT: "- - viljan hinta ei kata sen tuottamisen kustannuksia. Vain hölmölässä suostutaan maksamaan peltoviljelyyn tai karjanpitoon liittyvästä ilosta." Sama koskee rinnastusta rasismiin, joka Ihmisoikeusliiton mukaan ei ole muuttunut Suomessa. HELSINGIN SANOMIEN 10.4.2003 mukaan "kielteinen julkisuus vaikuttaa kielteisesti asenteisiin kaikkia maahanmuuttajia kohtaan." Samoin kielteinen julkisuus vaikuttaa kielteisesti asenteisiin kaikkia työttömiäkin kohtaan. Ks. Työttömyyden hinta, Työttömän tuotteistus. Niin työttömiä alettiin vähitellen typistää mielikuvan rajoihin eli ensin tehtiin potilas ja sitten alettiin suunnitella sairaalaa, ja poikkeuksetta jokaisessa suunnitelmassa on aina ollut varma paikka karenssille, minkä media sitten on tuonut esiin kuin pääuutisen selvittäen tarkkaan keinot sen hankkimiseksi, mutta ei tilaa todelliselle palkkatyölle ja todelliselle toimeentulolle. Mielikuvan muokkauksessa on vaivihkaa menty jo niin pitkälle, että jos 5.4.2000 valtakunnallisessa päivälehdessä julkaistussa lehtiartikkelissa "Kuntoutuskokeilu valmentaa vankeja selviytymään vapaudessa" sijoitettaisi sanan vanki tilalle työtön, niin kukaan ei huomaisi muutosta. Paitsi että vankien työjakson kuukausipalkka oli lähes Entä mistähän seuraavat lauseet on lainattu? Ehkä jostakin sosiaalietuuksien käyttöä kritisoivasta mielipidekirjoituksesta?
Vai jonkin 'kannustuskeinoja' suunnittelevan työvoimapoliittisen työryhmän esityksestä?
Ei. Ne ovat 17.9.2000 valtakunnallisessa päivälehdessä julkaistusta kirjoituksesta Suomen 1800-luvun juutalaispolitiikasta otsikolla "Suomen juutalaisten masentava kujanjuoksu". Silti kaikki nämä vuodet on työttömiä itseään - niitä samoja 'raihnaisia, moniongelmaisia ja passiivisia joutenolijoita' - kiristetty saamaan ihmettä aikaan - vaikka työllistämällä itse itsensä, perustamalla yritys tai jotakin - mutta työnantajien asenteisiin ei ole kukaan puuttunut. Niitä on päinvastoin vahvistettu koko ajan. Tilanne on sama, kuin jos yrittäisi loputtomiin kaataa vettä vuotavaan ämpäriin - jospa se jollakin kerralla pitäisi - ja sitten syytetään vettä, vaikka pitäisi korjata ämpäri. Ketä ja mitä on tarkoitus tukea? Nyt onkin jo tuotu esiin järjestelmäkaavailu, joka ei velvoittaisi työnantajaa enää juuri muuhun kuin olemassaoloon: 26.11.2000 vilautettiin sanomalehdessä jopa 6,00 markan (1 €) tuntipalkkaa ja valtio maksaisi loput. Sillä tavalla kaikki olisivatkin muodollisesti ns. 'työssä' eli pois tilastosta. Siis 6,00 markan tuntipalkalla 6,00 markan työpanos ja 6,00 markan arvostus? Todellisen palkan mukaan tuo kuusimarkkanen kasvaisi, kunnes päästäisi jonnekin 75,00 markan (12,5 €) tasolle, mistä seuraisi, että taas kerran kaikki ammattitaitoiset, koulutetut ja itseoppineet jäisivät pois laskuista. Kas kun jos työnantajalle tarjottaisi työvoimaa 6,00 markalla niin tottahan toki työnantaja palkkaisi jonkun mieluummin 6,00 kuin 75,00 markalla - laadullahan ei ole merkitystä niin kauan kuin tavoitteena on vain mahdollisimman suuri voitto ja kulutus. Ts. koulutus ja ammattitaito tuottavat ja ylläpitävät todellista palkkatyöttömyyttä, ammattitaidottomuus ja kouluttamattomuus vähentävät tilastollista työttömyyttä, mutta kumpikaan ei tuo toimeentuloa. Työnantajilla näkyy olevan suoja kuin diplomaattinen koskemattomuus. Katsoa saa vaan ei koskea. Retuutetaan sen sijaan työttömiä eestaas, eestaas tiellä taistojen. Ja sitä mielikuvituksen rikkautta kun sätitään työttömiä sen seurauksista, mitä päättäjät tekevät ja työnantajat jättävät tekemättä! Miksi ei vain yksinkertaisesti maksettaisi koko tukea suoraan työttömälle itselleen niin, että se ei tipahtaisi heti ensimmäisestä liikahtamisesta, kun kerran varaa siihen näyttää olevan? Ketä tässä siis ollaan tukemassa: työttömiä vai työnantajia? Työnantajat näyttävät kyllä selviytyvän varsin hyvin ilman työttömiäkin, mutta työttömät tarvitsisivat itselleen vakaan ja luotettavan tuen pystyäkseen hankkimaan työnantajan. Monikaan ei taida enää edes muistaa mistä lähdettiin, silloin kun työttömyys oli pientä vielä ja tavoitteena sen puolittaminen, ja miten tähän on tultu. KANNUSTUSTA? Leikkitöitä leikkihintaan Missähän näissä työvoima- ja sosiaalihallinnon toimien umpikiemuraisissa uumenissa oikein piileekään se, mitä kutsutaan siksi kannustukseksi ja kannattavuudeksi? Soviteltujen päivärahojen keikkapalkkiot nielevissä juonissa ja tempuissako? Kiikkerässä turvaverkossako, kuin ikiliikkuja? Työvoima- ja sosiaalihallinnon kepittämässä ja karenssoimassa lasikattoisessa leikkikehässäkö? Hierarkian alimman asteen sääntökulttuurissako? Ja kannustukseksi mihin? Se ei ole selvinnyt. Työttömyyteen ja sen pysyvyyteen se kuitenkin johtaa. Heti kun hallitus pääsi 'kannusteluineen' asialle, työ ja toimeentulo kävivät mahdottomaksi. Vaihtoehtoja ei enää ole. (ks. myös Sanamagiaa, Peitenimi 'kannustusta') Ainoa, mikä on selvinnyt on se että menettelytavoista päätellen toimeentulolle ja palkkatyöttömyydelle ei ole aikomustakaan tehdä yhtään mitään. Jos olisi, niin 10 vuoden aikana ja 120 mrd markalla se olisi ehditty tehdä jo monta kertaa ja työnantajien asennekasvatus olisi ollut aivan toisensuuntaista. Jos päättäjät ylipäätään tuntevat tarvetta ensin johdonmukaisesti passivoimiensa työttömien 'kannusteluun' ja 'aktivointiin', se vain osoittaa että työvoima- ja sosiaalipoliittiset toimenpiteet ovat olleet - ja ovat - harhaisia ja epäonnistuneita. Samalla se sisältää taas kerran työvoima- ja sosiaalihallinnon piiloviestin työnantajille: ei työttömistä 'patistelematta' ja 'passittelematta' - annetusti ylhäältä alaspäin komentelematta, käskemättä, velvoittamatta, kiristämättä, pakottamatta, uhkailematta, ohjailematta, taluttamatta, vahtimatta - mihinkään ole. Jo vuonna 1993 Lapin yliopiston (31.1.1990 asti Lapin korkeakoulu) sosiaalipolitiikan apulaisprofessori Asko Suikkanen (nykyisin sosiologian professori) sanoi valtakunnallisessa päivälehdessä, että "on hölmöläisen hommaa pitää työtön passiivisena" ja ehdotti mm. yhteiskunnan turvaamaa perustoimeentuloa, jolloin omasta toimeliaisuudesta riippuisi se, mitä sen lisäksi saa. Lehti jatkaa:
Meillä kyllä voidaan! Edellisen jälkeen vauhti vain parani. Nykyisin omasta toimeliaisuudesta riippuu se, mitä KELA tai ammattiliiton työttömyyskassa ja sosiaalitoimi saa. Itselle ei jää mitään. Kun ensin oli tukittu väylät, alettiin pähkäillä, miksi työttömyys ei laske ja laskettiin sitä väkisin tilastokikoilla. Nyt kaikki väylät onkin jo niin tehokkaasti rakennettu vain muutaman oletetun 'huijarin' varalta ja "väärinkäytösten estämiseksi" (väärin käyttäytymisen?), että rehellisetkään työttömät eivät voi enää tehdä juuri mitään: työllistymisen tielle on kasattu laskematon määrä erilaisia pykäliä, ehtoja, rajoituksia, kieltoja, käskyjä, lakeja ja asetuksia ja niin-paitsi-josseja niin kauas kuin silmä siintää, että niitä ei ehdi niiden tuottamistahdissa opiskella edes työvoimatoimistojen henkilökunta. Siitä seuraa vain yksi looginen johtopäätös: työllistyminen ei ole tärkeätä. Tärkeätä on pahojen enteiden vaaniminen. Hiiri kissalle räätälinä Koko järjestelmä on kuin yhtä suurta kansallista satuaarretta: keisarin uusia vaatteita, nokkaa tai pyrstöä tervassa vuorotellen, hölmöläistarinoiden peiton jatkamista, aasimaisia markkinamatkoja, hiiriä kissoille räätälinä, eikä ole syntynyt edes tuluskukkaroa. On suoranainen ihme, jos joku silloin tällöin onnistuu livahtamaan työvoima- ja sosiaalipoliittisista ansoista ja verkoista. Ainoaksi avoimeksi väyläksi kaikkien työvoima- ja sosiaalipoliittisten barrikadien keskellä on jätetty vain vakituinen palkkatyö jonkin kotimaisen työnantajan palveluksessa, vaikka juuri sen väylän päässä ei näy mitään. Mutta 'poluksihan' sitä nykyisin jo kutsutaankin - Kilpailukyvyn ääripäät: maksaako teettäjä tekemisestä vai tekijä teettämisestä? Taloudellisen tehokkuuden maksimointi onnistuu vain leikkityöllä ja leikkipalkalla. Lähde Lopputuloksia. Jos sanotaan vallitsevan todellisen suurtyöttömyyden, niin olisi loogista odottaa että pyrittäisi tekemään ne ns. epätyypilliset, keikka- ja muut lyhyetkin työsuhteet taloudellisesti kannattaviksi ja ylipäätään tunnustettaisi niiden olemassaolo. Meillä on tehty täsmälleen päinvastoin. Ainoa tavoite siis näyttää todellakin olevan kehittää ja säilyttää riittoisa ja täydentyvä varasto aina uusia kuolleita sieluja leikkitöihin leikkihintaan leikkiarvostuksella ihan vaan leikkimielessä ja pilan päin. Varsinkin vuoden 1994 jälkeen poikkeuksetta kaikkien työvoima- ja sosiaalipoliittisten päätösten ja toimien tuloksena on ollut vain määräaikaisten ja keikkatyömahdollisuuksien heikkeneminen ja jopa suoranainen estyminen ja siten palkkatyöttömyyden säilyttäminen keinolla millä hyvänsä, vaikka samanaikaisesti onkin todettu vakituisten työpaikkojen vähyys ja keikkatyötarpeen lisääntyminen. Keikkatyöntekijöiltä edellytetään käytännössä suurempaa itsekuria, suunnitelmallisuutta, pitkäjännitteisyyttä, aktiivisuutta, itsenäisyyttä ja omaa vastuuta, kuin vakituisesti toisen työssä kävijöiltä eli samoja ominaisuuksia kuin yrittäjiltäkin, ja jotkut työt jopa ovat tyypillisesti vain määräaikaisia tai keikkatöitä, kuten esimerkiksi taiteen, kulttuurin ja koulutuksen projekti- ja freelancetyöt tai minkä tahansa ammattialan sijaisuudet. Vielä 1980-luvulla niitä pidettiin jopa jotenkin hienompinakin kuin vakituisia työpaikkoja. Se oli sitä aikaa, kun vielä puhuttiin moniarvoisesta yhteiskunnasta. Nythän meillä on vain tämä 'hyvinvointiyhteiskunta' - Pätkiä, silppua, työsuhdeirtolaisia SAK:n kustantaman pätkätyötutkimuksen, "Työtön, työssä, missä?", mukaan esimerkiksi palvelualojen ammattiliitto PAMin jäsenistön työsuhteista jo 56,9 % on ns. epätyypillisiä. "- - Tyypillisen ja epätyypillisen työn käsitteitä edunvalvonnan kentässä on tarve täsmentää jo sen vuoksi, että vuoden 2008 ensimmäisellä neljänneksellä 56,9 % uusista työsuhteista oli tavalla tai toisella määräaikaisia, osa-aikaisia tai niiden yhdistelmiä. Näin ollen uusien työsuhteiden 'epätyypillisyys' oli jo yleisempää kuin 'tyypillisyys'. - -" (SAK, 2008, 20) Myös etätyö on tullut jäädäkseen. ETELÄ-SUOMEN SANOMIEN 29.1.2008 artikkelin, "Etätyö luistaa tehokkaasti kotikoneella", mukaan etätyöntekijöitä oli vuosina 2002-2003 laskutavasta riippuen jo 16-22 % työvoimasta. "Ilmaston lämpeneminen on yksi vankka peruste etätyön lisäämiseen. Bensaa palaisi vähemmän ja liikenneruuhkat helpottuisivat. Itse ideakin sai osittain alkunsa Kalifornian liikenneongelmista 1980-luvun lopussa. - Tietoliikenteen kehittyminen ja internet ovat kuitenkin se juttu, joka tekee etätyöskentelyn nyt mahdolliseksi, Pekkola muistuttaa. - Sellaista työpaikkaa, johon kaikkien pitää ajaa aamulla samaan aikaan, ei monen työn tekemisessä enää tarvita." Sitaatissa mainittu Pekkola on työ- ja elinkeinoministeriön erikoissuunnittelija Juhani Pekkola. Noin seitsemän vuotta sitten vuoden 1994 lopussa alettiin muokata mielikuvaa ja kutsua keikkatöitä vähätellen ensin pätkiksi ja lyhyitä pätkiä silpuksi, niiden tekijöitä työsuhdeirtolaisiksi, niistä kehittyvä työttömyysturva kutistettiin käytännössä olemattomiin ja ne sijoitettiin kategorisesti samaan epätyypillisten (epäilyttävien?) työsuhteiden ryhmään mm. pimeän ja etätyön kanssa. (Ks. myös Palkka-alea ja 'passiivisuutta', ... ja työttömyyden) Nykyisin lyhyitä, alle kuukauden pituisia keikkatöitä voikin tehdä enää vain harrastusluontoisesti sellainen, joka on jo eläkkeellä tai jolla on avo- tai aviopuoliso taloutta turvaamassa, jokin salamyhkäinen sponsori tai perittyä omaisuutta eli ei välttämättä mitään välitöntä työllistymisen tarvetta elannon hankkimiseksi, koska harrastuksiinhan ei varsinkaan yksin asuvilla varattomilla työttömillä ole varaa. (ks. Työttömyyden hinta, Kuva 4.) Tai tietysti myös sellainen, jolla jo on riittävän vakaa ja laaja asiakaspiiri että se elättää. Lyhyt keikkatyö olisi kuitenkin varma keino saada jalkansa myös pitkäaikaisemman ja jopa vakituisenkin työpaikan oven väliin: työn teettäjä ei osta sikaa säkissä eikä sen tekijäkään halua sukeltaa tuntemattomaan ottamatta ensin selvää pohjan laadusta ja pitävyydestä. Mutta tänä päivänä kaavaillaankin jo päästävän esimerkiksi hoitoalan keikkatöiden tekemisestä - vai tekijöistä? - kokonaan, koska "se ei ole isänmaallista" - mitä se sitten tässä yhteydessä tarkoittaneekin - jolloin niiden tekeminen tehtäisi tasa-arvon nimissä mahdottomaksi kaikilta heiltäkin, joiden työ on nimenomaan keikkatyötä tai jotka haluavat tehdä juuri keikkatyötä, ja kaupan päälle vielä kaikilta niiltä yli 50-vuotiailtakin, joita työnantajat eivät suin surminkaan palkkaisi vakituiseen työhön. Ihmiset ovat kaikesta standardoinnista ja homogenisoinnista huolimatta kuitenkin erilaisia. Paitsi tietysti työttömät, eikö vain? Terveydenhoitoalan määräaikaisuudet tosin voivat olla vuodenkin mittaisia, eikä niiden suurin ongelma enää ole työajan toimeentulo, vaan epävarmuus tulevasta. Kokopäivätyöttömän viikon keikkatyö sen sijaan ei tuo sen enempää toimeentuloa kuin varmuuttakaan, vaan pelkkää byrokraattista harmia ja taloudellista tappiota. Siinä siis taas lisää yksi alkeislogiikkaa edustava työttömyydentehtailukeino muiden samansuuntaisten joukossa: kun en minä niin eivät muutkaan ja kaikki tai ei mitään, nyt tai ei koskaan, ja jos tuntuu siltä kuin piparista puuttuisi kulma, niin rikotaan koko pipari ja kun tiedetään, että turvaverkko ei toimi, niin mitätöidään sen käyttäjät. Aikuinen sen sijaan leipoisi ihan uuden piparin. Aikuinen korjaisi turvaverkon. Sellaiseksi, että se olisi se 'isänmaallinen'. Ajankulu - työn arvon mitta Työn arvon mittana nähdään vain siihen säännöllisesti kulutettu, ennen kaikkea ulkoa ohjattu ja mitattavissa oleva määrällinen aika kontrolloiduissa olosuhteissa, niin rutiininomainen ja yksinkertainen suoritus, että sen KELAkin ymmärtää, ei sen kautta hankittu toimeentulo eikä syntynyt laadullinen lopputulos. Keikkatöitä ei siis edes pidetä sinä Oikeana Työnä, vaikka ne tuottavat ja muuttavat olosuhteita, vaikka niistä maksetaan veroa ja vaikka niillä tulee toimeen jos niitä on tarpeeksi, mutta joita ei nykyisen kaltaisessa rei'itetyssä turvaverkossa varsinkaan yksin asuva voi tehdä ollenkaan jos niitä ei ole tarpeeksi. Ei vakituisuus, säännöllisyys, ulkoaohjautuvuus, kontrolli ja suoritus eli työ itseisarvona kuin pyhä toimitus, ja sen korvikkeena jokin ajankuluaskartelu ole mikään taivaat avaava tavoite, kuin elämän ainoa sisältö. Toimeentulo on tavoite, työ väline sen ja sillä sen sisällön hankkimiseksi ja mahdollisten ongelmien lähteenä todellinen toimeentulottomuus eikä oletettu toimettomuus. Silloin on samantekevää saavuttaako sen toimeentulon yhden vai viidenkymmenen työnantajan kautta!
|