Palkka-alea ja 'passiivisuutta'

Teksti koskee hallituksen esityksiä HE 115/2002 vp, HE 225/2002 vp, työ- ja tasa-arvoasiain valiokunnan mietintöä TyVM 10/2002 vp, työ- ja tasa-arvoasiain valiokunnan lausuntoa TyVL 20/2002 vp, sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöä StVM 43/2002 vp ja perustuslakivaliokunnan lausuntoa PeVL 46/2002 vp. Kysymyksessä ovat lait työttömyysturvasta ja julkisesta työvoimapalvelusta, jotka ovat astuneet voimaan 1.1.2003.

Näistä lakimuutoksista syntyi taas joitakin uusia havaintoja - sekä kritiikkiä että kiitoksia - jotka olen koonnut tähän tekstiin. Tässä on joitakin päällekkäisyyksiä työllisyystyöryhmän saatekirjeen, Tavoitteita vai tuloksia?, kanssa, lähinnä samoja sitaatteja, ja tekstissä mainittu toisaalla tarkoittaa Menneen maailman strategioita ja/tai valiokuntakirjettä vuoden 2002 lakiuudistuksista. Tekstissä mainitut summat ovat ensin markkoina ja suluissa euroina, että ne olisivat vertailukelpoisia Menneen maailman strategioiden laskelmien taulukoiden kanssa vuodesta 1999 alkaen.

Tämä teksti on lähetetty tässä muodossa Vasemmistoliiton puheenjohtaja, II valtionvarainministeri Suvi-Anne Siimekselle 23.1.2003 saatekirjeineen. Eduskuntavaalien merkeissä.

Linkkejä ja huomautuksia on lisätty jälkikäteen tekstilaatikoihin, mutta muut ajankohtaiset ja päivitettävät täydennykset ja lisäykset ovat pääasiassa varsinaisissa pamflettiteksteissä, jotka ovat navigoinnissa vihreitä.

Jatkoa vuoden 2002 lakimuutostekstiin. Jotakin näyttää sitten viimevuotisen valiokuntakirjeeni muuttuneen ja jopa parantuneen, mutta eivät työt vielä siihen lopu.

Palkka-alea ja 'passiivisuutta'

HE 225 / 2002 VP
HE 115 / 2002 VP

Omaehtoinen iltaopiskelu
Soviteltu vs. ei-soviteltu
Kokoaikainen vs. kokopäiväinen
Taulukko
Työttömän kuva ...
... ja työttömyyden

HE 225/2002 VP

Vuosi sitten voimaan tullut työvoimapalvelulaki on uusittu ja ainakin työ- ja tasa-arvovaliokunnan mietinnössä (TyVM 10/2002 vp) sivulla 8 suhtaudutaan ihan kiitettävän kriittisesti yhä paisuvaan karenssibuumiin:

"- - työvoimapalvelut on järjestettävä niin, että ne perustuvat asiakkaan tarpeisiin ja vapaaseen valintaan. - - Valiokunta korostaa työnhakijan itsemääräämisoikeuden kunnioittamisen tärkeyttä. - - Valiokunta toteaa, että työvoimapalvelujen kehittämisessä on viime vuosina edetty yhä pitemmälle asiakkaan kontrollin ja sanktioilla ohjaamisen suuntaan. - - Esimerkiksi työnhakusuunnitelman toteuttamiseen liitettyjen sanktioiden seurauksena hyvästä työvälineestä on voinut tulla avoimen vuorovaikutuksen ja asiakkaalle parhaiten soveltuvan ratkaisun etsimisen este. - - Valiokunta katsookin, että työttömät tarvitsevat kontrollin sijasta räätälöityjä yksilöllisiä työllistymissuunnitelmia, sekä aitoa tukea ja kannustusta suunnitelmiensa toteuttamiseen."

Siinä sana kannustuskin on jo alkuperäisessä merkityksessään, eikä kiristyksen paradigmana. Muutenkin 'kannustelu' on jätetty vähemmälle, eikä pistä silmään niin tiheään kuin vuosi sitten. Olisi ihan mukava ajatella, että tekstilläni olisi ollut jotakin vaikutusta asiaan. Niin tai näin - eduskuntahan siitä on lopulta äänestänyt.

Työssäkäyntialueiden laajuus ja usein olemattomat kulkuyhteydetkin ovat saaneet huomiota mietinnön sivulla 3:

"Valiokunta pitää tärkeänä, että julkisen liikenteen puuttumisesta tai heikosta palvelutasosta johtuvat tosiasialliset rajoitukset työttömien mahdollisuuksiin ottaa vastaan töitä tai osallistua koulutukseen tai muihin toimenpiteisiin otetaan asianmukaisesti huomioon töitä tai toimenpiteitä tarjottaessa ja työvoimapoliittisia lausuntoja annettaessa."

Olen kuullut ainakin yhdestä tapauksesta, jolloin työtön on jo saanut karenssin, kun liikenneyhteydet eivät soveltuneet työssä käyntiin, eikä omaa autoa ollut.

Myös seuraavassa käsittelemääni työttömyysturvalakia (HE 115/2002 vp) koskevassa sosiaali- ja terveysministeriön mietinnössä (StVM 43/2002 vp) muistutetaan karensseista sivulla 9, että

"Korvauksettomien jaksojen tarkoituksenmukaisuutta tulisi jatkossa arvioida ottaen huomioon myös niiden yhteys köyhyysongelmiin."

HE 115/2002 VP

Perustuslakivaliokunnan lausunto (PeVL 46/2002 vp) uusittuun työttömyysturvalakiin sen sijaan on hauska esimerkki tyypillisestä kuittaavasta hallinnon tekstigenrestä, kun valiokunta 'perustelee' lausuntoaan entisillä samanlaisilla kehäpäätelmänä tyyliin hauki-on-kala-koska-hauki-on-kala, vaan ei lakitekstillä, niin kuin olisi loogista. Itse kritisoin tätä valiokuntakirjeessäni vuosi sitten seuraavasti:

Mielenkiintoinen oikeutus karensseille löytyy perustuslakivaliokunnan lausunnon 43/2001 vp kannanotosta sivulta 2 (samoin HE 161/2001 vp s. 23), jossa pohditaan perustuslain 19 §:n 2 momentin takaamaa oikeutta perustoimeentuloon myös työttömyyden aikana: "Perustuslaki ei sinänsä estä asettamasta ehtoja perustoimeentuloa turvaavan etuuden saamiselle." Siis perustuslaki takaa perustoimeentulon, mutta mikään ei kuitenkaan estä olemasta takaamatta sitä? Mitä pitäisi ajatella laista, joka samalla sekä kieltää että käskee? Se siis ei koske työttömiä ollenkaan, ja niin ollen työttömät ovat lainsuojattomia, eikä heitä lueta kansaan kuuluviksi? Sana sinänsä on myös tekstilingvistisesti mielenkiintoinen. Se jää odottamaan mutta-varausta. Jatketaan siis lausetta: mutta onko se eettisesti oikein?

Perustuslain 22 §:n mukaan "julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen", mutta julkinen valta näyttää paremminkin romuttavan niitä. Työttömyyshän ei kuitenkaan ole 23 §:n mukainen poikkeustila "aseellisen hyökkäyksen samoin kuin vakavuudeltaan aseelliseen hyökkäykseen lain mukaan rinnastettavien, kansakuntaa uhkaavien poikkeusolojen aikana."

Ja perustuslakivaliokunta nyt lausunnossaan seuraavasti, kuin olisi käynnistänyt nauhurin (s. 2):

"Perustuslaki ei kuitenkaan sinänsä estä asettamasta ehtoja perustoimeentuloa turvaavan etuuden saamiselle (PeVL 17/1995 vp, s. 2-3, PeVL 16/1996 vp, s. 2, PeVL 17/1996 vp, s. 2, PeVL 34/1996 vp, s. 1-2, PeVL 25/1997 vp, s. 3, PeVL 44/2000 vp, s. 3/I ja PeVL 43/2001 vp, s. 2-3)."

Jos työtön vastaisi johonkin työvoimatoimikunnan kyselyyn yhtä huolettomasti, ei karenssilta voisi välttyä! Lauseen toimijana on perustuslaki, ei henkilö vaan asiakirja. Perustuslakitekstin mukaan toimija on kuitenkin julkinen valta, jota myös perustuslakivaliokunnan jäsenet edustavat: perustuslain 22 §:n mukaan selkeästi "julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen", mutta perustuslakivaliokunnan jäsenten mielestä lakia ei kuitenkaan tarvitse noudattaa.

Myös ihmisoikeuspäivien kannanoton mukaan (HELSINGIN SANOMAT 25.10.2002) työttömyysturva- ja työvoimapalvelulait ovat perusoikeuksien vastaisia ja mm. karenssin työllistymistä lisäävästä vaikutuksesta ei ole mitään näyttöä. Tähän on median mukaan puuttunut myös valiokuntaneuvos Pentti Arajärvi väitöskirjassaan:

"Arajärvi on löytänyt myös huomauttamista toimeentuloturvassa. Poliittis-taloudellinen paine on eräissä tapauksissa vienyt perustuslakivaliokunnan arveluttavan lähelle perusoikeuksien ytimeen puuttumista ja ehkä joissakin tapauksissa se on jopa sallinut ytimeen puuttumisen." (ILTA-SANOMAT 22.11.2002).

Omaehtoinen iltaopiskelu

Erityisen iloinen uutinen ja merkittävin muutos oli lopultakin omaehtoisen iltaopiskelun mahdollisuus avoimessa korkeakoulussa, kun hallituksen esityksen mukaan kaikkia eri työttömyysturvalajeja yhtä lailla koskevien yhteisten säännösten perusteella (HE 115/2002 vp, s. 45)

"Tavoitteena on, että työttömyysturvalain ja opintotukilain säädännön päätoimisen opiskelun määritelmät olisivat mahdollisimman yhdenmukaiset, jotta vältyttäisiin tilanteista, joissa taloudellisen tuen tarpeessa oleva henkilö ei ole oikeutettu kumpaankaan tukeen."

Työ- ja tasa-arvovaliokunta (TyVL 20/2002 vp, s. 4)

"- - pitää välttämättömänä, että säännöstä muutetaan siten, että siinä turvataan työttömyysturvan saaminen edellä mainituissa tilanteissa, joissa henkilö ei ole oikeutettu opintotukeen."

ja sosiaali- ja terveysvaliokunta (StVM 43/2002 vp, s. 8):

"Avoimen yliopiston opinnot on yleisesti järjestetty sivutoimisesti suoritettavaksi, jolloin opintojen ohessa voi olla joko työssä tai työttömyysetuuden saajana."

Mielenkiintoista on se, että näin yksinkertaisen ongelman ratkaisuun on voinut kulua lähes kymmenen vuotta, vaikka loppujen lopuksi kysymyksessä näyttää olleen pelkkä sanamuoto. Mediakaan ei ole huomioinut sitä millään tavalla. Työttömyysturvalain muutoksella vuonna 1994 oli tyypillisesti "tarkoitus päästä eroon vain väärinkäytöksistä" (HELSINGIN SANOMAT 10.5.1994) kun päivälukiolaiset vaihtoivat iltalukioon, ja niin päästiin aivan loogisesti myös oikeinkäytöksistä, ennen pitkää kaikkien työttömien kaikesta vapaasta valinnasta, ja siten vähitellen leimaamaan työttömiä 'passiivisiksi'.

Silti päättäjien mielestä oikeastaan kaiken, mitä työtön tekee, olisi edistettävä työllistymistä. Aivan. Työnantaja arvostaakin aivan varmasti enemmän mitä tahansa työttömän aidosti omaehtoista projektia kuin karensseilla kuorrutettua työvoimapoliittista tuotantoa, jonka on todettu olevan jopa haitaksi todellisilla työmarkkinoilla (HELSINGIN SANOMAT 16.11.2001). Olisi se sitten vaikkapa sanskritia ja vertailevaa indoeurooppalaista kielentutkimusta, lukio-opintoja, ympäristöpolitiikkaa, historiaa, kulttuurin semiotiikkaa tai kaaosteoriaa. Mikä tahansa yleissivistävän tietämyksen lisääminen edistää työllistymistä ennemmin tai myöhemmin, tuo sitä paljon peräänkuulutettua 'trendikästä' lisäarvoa, kunhan siitä saa todistuksen, mutta josta työttömillä ei kuitenkaan ole näyttänyt sopivan olla minkäänlaisia todisteita. Nykyiselläänhän työttömiä onkin jo sanottu passitettavan koulutukseen ja vedettävän työmarkkinoille (HELSINGIN SANOMAT 30.6.2002). Kuin pässiä narussa.

Soviteltu vs. ei-soviteltu

Työttömyysturvalakiin on 1.1.2003 tullut myös muutos, joka jättää tulosta riippumatta sovittelun piiriin nimenomaan tulonmuodostukseltaan varsinkin yksin asuvien työttömien kohdalla ne kaikkein ongelmallisimmat, toimeentulotuen laskentatapojen pilaamat lyhyet keikkatyöt, mutta vähintään kahden viikon työsuhteissa työttömyyspäiviltä saa täyden päivärahan (HE 115/2002 VP, s. 30).

"Esityksessä ehdotetaan, että satunnaista kokoaikatyötä tekevien henkilöiden asemaa parannettaisiin siten, että sovittelun piiriin jäisi sellainen satunnainen kokoaikatyö, joka kestää enintään kaksi viikkoa. Jos satunnainen kokoaikatyö kestää pitempään kuin kaksi viikkoa, henkilölle ei maksettaisi soviteltua työttömyysetuutta, vaan hän saisi työttömiltä päiviltä täyttä päivärahaa. - - Samalla soviteltua päivärahaa kehitetään siten, että päivärahaa voitaisiin maksaa ennakkomaksuna tilanteissa, joissa tarvittavat palkkatiedot päivärahan määräämiseksi vielä puuttuvat."

Lakimuutos näyttää perustuvan jo olemassa olevaan kokoaikaiseen, vähintään määräaikaiseen työsuhteeseen ja siihen fiksaatioon, että kaikki työttömät ja kaikkien työttömien kaikki palkat ja palkkatyöt olisivat samanlaisia. Näin ainoaksi tärkeäksi työn arvon mitaksi on päätetty vain siihen käytetty aika, on todellinen palkkataso ja työn luonne sitten mikä tahansa. Kuitenkin tämän päivän työelämä on päivä päivältä säännöttömämpää ja katkonaisempaa. Näin kirjoitin toisaalla jo kaksi vuotta sitten:

Työn arvon mittana nähdään vain siihen säännöllisesti kulutettu, ennen kaikkea ulkoa ohjattu ja mitattavissa oleva määrällinen aika kontrolloiduissa olosuhteissa, niin rutiininomainen ja yksinkertainen suoritus, että sen KELAkin ymmärtää, ei sen kautta hankittu toimeentulo eikä syntynyt laadullinen lopputulos. Keikkatöitä ei siis edes pidetä sinä Oikeana Työnä, vaikka ne tuottavat ja muuttavat olosuhteita, vaikka niistä maksetaan veroa ja vaikka niillä tulee toimeen jos niitä on tarpeeksi, mutta joita ei nykyisen kaltaisessa rei'itetyssä turvaverkossa varsinkaan yksin asuva voi tehdä ollenkaan jos niitä ei ole tarpeeksi.

Samalla paljastui, että tämä menettely voi tuottaa sovitellussa päivärahassa jopa yli 900,00 markan (yli 150.00 €) tappion verrattuna ei-soviteltuun. Siinä missä toimeentulotuen laskutavan haitat päättyvät, siinä sovittelun haitat alkavat. Samalla työvoima- ja sosiaalihallinto määrittää myös sen, mikä on sopivaa työttömän työtä - ylipäätään Oikeaa Työtä - ja mikä ei ja luo palkkataulukot uusiksi, kun ammattitaitoa edellyttämätönkin suorittava rutiini tulee kalliimmaksi kuin jokin uutta luova ja itsenäinen ammattityö. Sivulla 35 (HE 115/2002 vp) se myönnetään:

"Perusturvassa maksetaan työttömiltä päiviltä useimmiten enemmän kuin mitä henkilö saisi soviteltuna päivärahana, kun satunnaisen työn palkka on vähintään 980 euron kuukausipalkan tasolla. Sitä pienemmällä palkkatasolla työtön saisi soviteltuna päivärahana enemmän. Toisaalta enintään kahden viikon ajalta saadut palkat pysyisivät edelleen sovittelun piirissä.".

Kokoaikainen vs. kokopäiväinen

Esimerkkinä minun työni - niin kuin varmasti monen muunkin: ne voisivat olla juridisesti ns. kokopäiväisiä vaikkapa mainostoimistossa tai kirjapainossa, jonne ei kuitenkaan ketään palkata tänä päivänä. Jos minulla sen sijaan olisi jokin satunnainen keikkatyö, jonka saisin tehtäväksi juuri siksi, että haluttaisi juuri minun näköistäni jälkeä, se olisikin jo kokoaikaista. Suunnittelu ja toteutus on kokonaisvaltainen luova prosessi, joka tarvitsee myös 'itämisajan' intuitiivista, alitajuista, abstraktia tausta-ajoa. Ideoita on syntynyt unestakin. Tuntipalkka määräytyy kuitenkin vain sen ajan mukaan, mikä kuluu työn konkreettiseen toteutukseen mutta sisältää myös visualisointiin, pohdiskeluun, kokeiluihin, matkoihin yms. kuluneen ajan ja muut kulut (ks. Tuotteistus ja hinnoittelu, osa I, 1999).

Grafiikkatyö siis ei ole pelkkä suoritus, ei valmiin mallin mukaisen standardin toistamista, napin painamista ja ohjelman osaamista - se on vasta työvälineen mekaanista hallintaa ja sellaisena päivänselvyys, pelkkä välttämätön lähtökohta. Mutta kun tälle konkreettiselle toteutukselle arvioitu ehkä noin viikon mittainen työvaihe venyykin työttömyysturvassa laskennallisesti lähes kuukauden pituiseksi se merkitsee palkan putoamista jonnekin ammattitaitoa edellyttämättömän ja suorittavan rutiinin tasolle, ja työn olennainen ydin eli luova suunnittelu jää kokonaan huomiotta, mutta jota ilman koko työtä ei kuitenkaan voisi olla edes olemassa. Toisaalta työn ääressä ei myöskään sopisi eikä kannattaisi vetelehtiä tarvetta pitempäänkään, kun palkan perusteeksi on keikkatyölle tyypillisesti sovittu lopputulos ja nimenomaan sen eikä työttömyysturvan edellyttämä kesto.

Erään työttömän kirjana julkaistut käännöstyötkin veivät joitakin vuosia sitten KELAssa sormen suuhun ja lopulta korvaukseen oikeuttavat työt oli jouduttu kasaamaan sekalaisista kesätöistä (HELSINGIN SANOMAT 31.7.2000). Käännöstyökään ei ole pelkkää puhtaaksikirjoitusta.

Tärkeää siis ei näytä olevan työn luonne ja laatu ja sen tekeminen nopeasti (trendikkään tehokkaasti!) ja ammattitaidolla, vaan se että kustannuspaikalla istutaan kuin tatti tietty tuntimäärä - viis sisällöstä ja palkasta ja viis laadusta ja lopputuloksesta! Toisaalla kirjoitin kaksi vuotta sitten:

Työttömyyttäkin pidetään sitkeästi vain toimettomuuden eikä toimeentulottomuuden symbolina, jolloin ainoaksi ongelmaksi siinä oletetaan se, että "ei ole mitään tekemistä", ts. se että ei ole ketään ulkopuolista auktoriteettia määrittämässä ajan ja tilan käyttöä, sanelemassa mitä tehdä.

Lakimuutoksella ei siis ole esille nostamieni tyypillisesti lyhyiden keikkatöiden tuottavuuteen mitään vaikutusta. Päinvastoin suhteellisesti tilanne vain heikkeni ja työttömyysturvaa onkin nyt ikään kuin kolmea eri lajia: ansiosidonnainen, työmarkkinatuki ja uutena hierarkian alimman asteen keikkatyöntekijöiden monenkirjavan joukon laskennallisesti typistetyt pikkupikkusuolarahat.

Lakimuutoksesta on varmaan hyötyä sellaisille perheellisille, joilla jo on vakituinen työsuhde, jolloin työtulo merkitsee aina ylimääräistä. Hyvä heille. Yksin asuvat työttömät sen sijaan jäävät taas kerran nuolemaan näppejään, vaikka heidän on julkisestikin todettu olevan kaikkein heikoimmilla (mm. HELSINGIN SANOMAT 25.10.2001). Lisäksi yksin asumisen on nähty vain lisääntyvän: 20 vuodessa yhden hengen taloudet ovat lisääntyneet 27 %:sta 37 %:iin (Hyvinvoinnin valinnat, toim. Kantola & Kautto, Edita, 2002, s. 61) ja vuonna 2000 yksin asuvia toimeentulotukiasiakkaita oli jo noin 170 000 (HELSINGIN SANOMAT 19.12.2002).

Tästäkin toisaalla jo kaksi vuotta sitten:

Nykyisin keikkatöitä voikin tehdä enää vain harrastusluontoisesti sellainen, jolla on avo- tai aviopuoliso taloutta turvaamassa, jokin salamyhkäinen sponsori tai perittyä omaisuutta eli ei välttämättä mitään välitöntä työllistymisen tarvetta elannon hankkimiseksi, koska harrastuksiinhan ei varsinkaan yksin asuvilla varattomilla työttömillä ole varaa. Tai tietysti myös sellainen, jolla jo on riittävän vakaa ja laaja keikkatyöpiiri, että se elättää. Lyhyt keikkatyö olisi kuitenkin varma keino saada jalkansa myös pitkäaikaisemman ja jopa vakituisenkin työpaikan oven väliin: työn teettäjä ei osta sikaa säkissä eikä sen tekijäkään halua sukeltaa tuntemattomaan ottamatta ensin selvää pohjan laadusta ja pitävyydestä.

Taulukko

Miten se sitten näkyy lukuina käytännössä, selviää pääpiirteittäin seuraavasta taulukossa. Se perustuu noin 1,5 vuotta sitten tekemääni Excel-laskentataulukkoon (markkoja), josta näen helposti toimeentulotuen määrän ja satunnaisen keikkatyötulon vaikutuksen käteen jääviin käyttövaroihin kiinteiden kulujen jälkeen verrattuna pelkkiin tukiin. Seuraavaan taulukkoon olen kuitenkin aiemmista laskelmistani poiketen poiminut kokonaistulon neton siihen sisältyvine kiinteine kuluineen, joka on yhä edelleen II kalleusluokan paikkakunnalla yksin asuvan kokopäivä(palkka)työttömän asumis-, työmarkkina- ja toimeentulotukiasiakkaan tilanteesta vuoden 2002 luvuilla. Jonkinlaisia heittoja summissa saattaa tosin olla, koska eri tulojen laskutavoissa on eroja eri tilanteissa - jokin lasketaan kuukausittain ja jokin taas neljän viikon välein jne. - mutta se lienee silti aika hyvin suuntaa antava. Keikkatyö merkitsee tässä yhteydessä juuri hyvin lyhyitä - muutamasta päivästä viikkoon - työsuhteita. Sitä pitemmät työsuhteet ovat jo määräaikaisuuksia. Ainakin tämän esimerkin mukaan mittarina pitäisi käyttää tuloa, eikä sen hankkimiseen käytettyä aikaa. Työn tavoitekin on toimeentulo eikä ajankulu.
 

Taulukko on suppea versio, jossa ei ole otettu huomioon toimeentulotukiasiakkaan vähintään 20 % etuoikeutettua tuloa ja menoina ovat pelkät omat asumiskuluni ja perusosa.

Esimerkin sovitellun keikkatyön alkuperäinen todellinen tuntipalkka on oman kolmen vuoden takaisen tuotteistukseni ja hinnoitteluni suuntainen noin 100.00/h (16.82 €) ja ei-soviteltu noin puolet siitä. Tuloksena on jopa 920.00 erotus kalliimman työn tappioksi. Taulukon summat 5 000.00 - 2 000.00 (840.94 - 336.38 €) ovat ei-soviteltuna kahden viikon jaksolta (80 tuntia) ja soviteltuna viikon jaksolta (40 tuntia), summa 1 000.00 (168.19 €) on molemmissa tapauksissa viikon pituiselta ajalta (todellisuudessa se olisi soviteltuna vain noin 2 päivää) ja viimeinen 500.00 (84.09 €) yhdeltä päivältä (enintään 8 tuntia). Tuntipalkka on laskettu pyöreästi 160 tunnin mukaan. Pelkkien tukien brutto on 4 267.00 ( 717.66 €), joka sisältää myös asumistuen ja toimeentulotuen. Tuntipalkka on laskettu bruttosummista, jotka eivät näy tässä taulukossa.

Niinkin pieni, kuin 500.00 (84.09 €) tulo on mukana siksi, että esimerkiksi minulla jonkin jo tehdyn työn päivitys saattaisi kestää vain päivän. Yhden päivän työt - varsinkin erilaiset urakkasopimukset tai tilapäiset sijaisuudet - saattaisivat muillakin aloilla olla tavallisia tai ainakin todennäköisiä. Pienikin tulo olisi tervetullut, kunhan se ei hukkuisi kaikenlaisten laskentatapojen uumeniin. Esimerkiksi jopa noin 2 000.00 (336.38 €) tulo tuottaisi selvää tappiota niin ei-soviteltuna kuin soviteltunakin, kun ottaa huomioon työn aiheuttamat ylimääräiset kulut. Oikeudenmukaista ja kohtuullistako? Tulon tuottama tappio ei kelpaa edes verovähennyksiin työn aiheuttamina kuluina.

Kun Suomessa oli vuonna 1996 alkanut EU:n ruoka-apu, oli suunta selvästi näkyvissä, mutta toimeentuloa vain heikennettiin kun soviteltu päiväraha tuli käyttöön vuonna 1997, toimeentulotuen tuloja lisäävä ja menoja vähentävä laskutapa vuonna 1998 ja asumistuen tuloraja laski 1 000.00 markkaan vuonna 2000. Ennen vuotta 1997 työtön sai ansaita 750.00/kk (126.14 €) ilman että tuet laskivat. Tämän päivän rahan arvon mukaan muuntokertoimella 1.088 se olisi 816.00 (137.24 €). Näistä esimerkin keikkatuloista vain 5 000.00:lla (840.94 €) ja 4 000.00:lla (672.75 €) ylitetään se summa. Tänä päivänä tuon juuri ja juuri arvonsa säilyttäneen 816.00 (137.24 €) ansaitakseen toimeentulotukiasiakkaalle ei siis riitä enää noin 1 000.00 (168.19 €) tulo vaan tarvitaan lähes nelinkertaisesti se summa.

Työttömän kuva ...

Tässä soviteltukin päiväraha toki tuottaisi 5 000.00 (840.94 €) tasolla jo 1 386.00 (233.11 €) - jos töitä ylipäätään edes olisi - jolloin työmarkkinatukea olisi jäljellä 160.00 (26.91 €) ja toimeentulotuessa yli 1 500.00 (yli 252.28 €) tuloylijäämä, mutta minkä tuloksena puolet pienemmällä palkkatasolla tienaakin enemmän. Ongelma onkin se työvoima- ja sosiaalihallinnon sisäistämä luonnonlainomainen kuva yhden koon työttömistä ikään kuin pelkkänä suorittavana koneen osana, jonka "työllistymisen suurimpia esteitä on riittämätön tai vanhentunut ammattitaito" (TyVM 10/2002 vp, s. 6), ja työttömyydestä jonakin "passiivisena" (StVM 43/2002 vp, s. 10).

Ehkä täällä provinssissa sitten on tuoretta tutkimustietoa helpommin saatavissa, varsinkin kun siihen ei tarvita työryhmiä vaan päivän lehdet riittävät mainiosti. Turun yliopiston valtiotieteen tohtori Heikki Silvennoisen väitöskirjan Koulutus marginalisaation hintana mukaan työvoimapoliittinen koulutus ei ratkaise työttömyyttä ja työvoimapolitiikkaa tehdään lyhytnäköisesti, koska työpaikasta ei kuitenkaan ole takeita:

"Kymmenen vuotta sitten tapahtunut romahduskaan ei Silvennoisen mukaan johtunut siitä, että ihmisiltä hävisivät yhdessä yössä koulutus, vaan työpaikat hävisivät."

Ongelma siis ei ole koulutuksen vaan työpaikkojen puute:

"Tilanne nähdään siten, että ympäristössä on paljon samanlaisia työtä vailla olevia, jotka kilpailevat periaatteessa samoilla työmarkkinoilla. Jos heitä kaikkia ruvetaan kouluttamaan, eihän se tilanne miksikään muutu." (HELSINGIN SANOMAT 9.11.2002).

Lapin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Asko Suikkanen varoitti jo lähes kymmenen vuotta sitten, että "on hölmöläisen hommaa pitää työtön passiivisena". Siis pelkkää puhdasta paimentamista, "painamista psyykkisesti alaikäiseksi, ikään kuin ihmiset eivät pystyisi itse vastaamaan itsestään", niin kuin filosofian tohtori Juha Siltala kritisoi samassa tekstissä. (HELSINGIN SANOMAT 20.10.1993)

Enää ei kukaan tunnu edes muistavan, mistä tämä työttömän passiivisuus- ja joutenolohypoteesi oikein on saanut alkunsa, ja onko sillä koskaan ollutkaan mitään tekemistä todellisten työttömien kanssa, vaan enemmänkin vain pelkkänä projektiona ja tarkoituksenmukaisena kuplana kasvaneen työttömyyden 'selittämiseksi' ja talouskasvun idean turvaamiseksi.

Näin Tuula Helne väitöskirjassaan Syrjäytymisen yhteiskunta (Stakes, 2002):

"Sosiaalivakuutukselliseen ajatteluun ei kuulu yksilöiden syyllistäminen. Riskiyhteiskunnassa päinvastainen on totta. Riskit yritetään tulkita pois syyllistämisen kautta; tendenssinä on syntipukkiyhteiskunnan synty. (s. 218) - - Relationaalisuuteen sisältyy ajatus siitä, etteivät sisällä olijat ja syrjäytyneet ole henkilöitä, vaan sosiaalisesti tuotettuja näkökulmia." (s. 190).

Työttömien oletettu passiivisuuskin on vain sosiaalisesti tuotettu näkökulma, keino mielikuvan synnyttämiseksi ja eron tekemiseksi, työtön/työllinen-, terve/sairas-, OK/ei-OK -rajanvedon säilyttämiseksi, mukaanlukemiseksi ja poissulkemiseksi. Tuotteistettu työttömän kuva. Se vetoaa parhaiten siihen 'äänekkäämpään' kansanosaan, ja näyttää siten suuntaa koko yhteiskunnan ilmapiirille. Pelin kielenä kielipeli - kieli muokkaa ilmapiiriä ja ilmapiiri kieltä.

Usein toisteltu kritiikitön mantra siitä, että työttömät eivät haluakaan työllistyä, koska perusturva on niin hyvä, ettei töitä kannata tehdä osoittaakin vain äärimmäisen syvää välinpitämättömyyttä ja tietämättömyyttä - syrjäytyneisyyttä - työttömien arkielämästä. Kun erilaisten tukien ja toimenpiteiden tulisi vapauttaa työtön toimintaan, niin ne päinvastoin ehdoillaan, rajauksillaan, pienuudellaan ja laskentatavoillaan rajoittavat sitä. Työttömän leima mielikuvineen on mukana kaikkialla kuin tämän päivän Daavidin tähti, jota ilman työtön ei ole voinut tehdä juuri mitään ilman elannon menetyksen uhkaa.

Käytännössä se näkyy mm. sinä optisen harhan taktiikkana, jolla työ pyritään tukia entisestäänkin pienentämällä saamaan näyttämään aiempaa kannattavammalta. Näin työ itse näyttäytyy päättäjien mielissä ikään kuin identiteetin ainoana rakennuspalikkana, jonka puuttumiseen syyllistä etsitään automaattisesti ja yksipuolisesti vain työttömistä itsestään. Kuin vatsakatarria tai etäpesäkkeitä. Sinikka Mönkäre kutsuikin työministerinä ollessaan työttömyyden hoitoa kuin syövän hoidoksi: "ei ole helppoa, mutta se on kiinnostavaa." (HELSINGIN SANOMAT 8.8.1999). Lääkärinä Mönkäreen olisi kuitenkin pitänyt oivaltaa myös se, että sairauskaan ei parane syitä korostamalla. Työttömyyskään ei ole vain jokin kiinnostava preparaatti tai yksilöllinen oireyhtymä, vaan koskee todellisia ihmisiä ja koko maapalloa.

"Olisi siinä Amnestylle töitä" kirjoittaa HELSINGIN SANOMIEN kolumnisti Tuomo Väliaho 11.1.2003 pitkäaikaistyöttömän merkonomituttavansa sanoneen työvoimapoliittisista kursseista ja karensseista, ja jatkaa:

"Työtön on muuttunut raaka-aineeksi, jonka käsittelystä koulutusyritys tekee helppoa bisnestä ja työvoimavirkailija saa palkan. Järjestelmä saa merkinnän kurssitetusta tilastoon ja hetkellisen kaunistuksen toiseen, kun työtön otetaan kurssin ajaksi pois kortistosta. - - Mutta pystyisikö kukaan muu kuin täysin passivoitunut ihminen kuuntelemaan itselleen hyödyttömiä asioita kerta toisensa jälkeen?".

Pelkkä byrokratian pyörityksen väline, niin kuin itse kiteytin sen jo vuosia sitten.

Kun tällainen harhainen passiivisuusilluusio värittää koko työttömyyden hoitoa ja kohderyhmänä on vain mieluisa haave eikä todellinen ihminen, niin ei kannata kummastella, että mikään ei muutu. Kaikesta yksilöllisyyden, vapaan valinnan ja itsemääräämisoikeuden korostamisesta huolimatta ajattelun piilevänä perusrakenteena näyttää yhä edelleen olevan se jähmeä oletus, että vain annetut työvoimapoliittiset toimenpiteet voivat olla osoitus työttömän 'aktiivisuudesta'.

Tästä kirjoitin jo vuosi sitten myös valiokuntakirjeessäni seuraavasti:

Työttömyyttä ja toimeentulottomuutta näytetäänkin pidettävän työttömien henkilökohtaisena ominaisuutena ja persoonallisuuden piirteenä, osoituksena pahoista tavoista eikä olosuhteena tai jostakin itsen ulkopuolisesta riippuvaisena elämänvaiheena. - - Silti työttömän kirjaamisen arvoiseksi oikeaksi aktiivisuudeksi ei yleisesti katsota mitään mikä ei ole ulkoa ohjattua, annosteltua ja karenssoitua, vaan kaikki omaehtoinen ja vapaa tekeminen luokitellaan säännöllisesti myös 'joutenolon', 'oleilun' tai 'toimettomuuden' - ellei peräti 'syrjäytyneisyyden' - piiriin kuuluvaksi, on se sitten miten produktiivista tahansa, ja josta työtön on kiskottava irti oikein hartiavoimin. Ei elämää työvoimapoliittisten toimenpiteiden ulkopuolella!

... ja työttömyyden

Suurimpia työllistymisen esteitä ovat kuitenkin talouskasvu, kilpailukyky ja globaali markkinatalous - riski, jonka poistulkitsemiseen työttömiä tarvitaan - ja suurinta passiivisuutta kritiikitön annetun mallin toteutus, jota työvoimapoliittiset toimenpiteetkin karensseineen ensisijaisesti edellyttävät.

Kanadalaisen toimittajan, Naomi Kleinin, kirjasta No Logo (2001, 241) löytyy seuraava ote:

"Yritykset ovat lakanneet vasta viime vuosina kätkemästä irtisanomisia ja saneerauksia pakkotilanteen retoriikan taakse. Nykyään ne puhuvat avoimesti ja anteeksi pyytelemättä haluttomuudestaan palkata ihmisiä tai ääritapauksissa koko työllistämistouhun täydellisestä välttämisestä. Monikansalliset yritykset, jotka kehuivat kerran olevansa työllistämisen moottoreita - ja hakivat sen nojalla kaikenlaista valtion tukea - nimittävät nykyään itseään mieluummin talouskasvun moottoreiksi. Ero on hiuksenhieno, joskaan ei merkityksetön sille joka sattuu etsimään työtä. Yritykset todellakin kasvattavat taloutta, mutta ne tekevät sen irtisanomisten, fuusioiden ja ulkoistamisen keinoin eli vähentämällä työpaikkoja. Kun talous kasvaa, maailman suurimpien yhtymien suoraan työllistämien ihmisten määrä laskee. Ylikansalliset yhtymät, joiden hallussa on yli 33 prosenttia maailman tuotanto-omaisuudesta, työllistävät vain viisi prosenttia maailman työvoimasta."

Anu Kantola tarkasteli vuosi sitten väitöskirjassaan Markkinakuri ja managerivalta (Loki-kirjat) poliittisen eliitin puhetapoja ns. laman tuottamassa poliittisessa hallinnassa. Seuraava sitaatti, joka sisältää lainauksen Sitran vuonna 1995 teettämistä haastatteluista, on lainaus sivulta 175. Sama kaiku on askelissa tänäkin päivänä.

"Finanssipolitiikan päättäjät pitävät myös työttömyyttä tehokkuuden nousun välttämättömänä hintana, jota ei juuri kyseenalaisteta. Se, että väkeä on irtisanottu ja tulosta tehdään entistä vähemmällä väellä, merkitsee vanhan 'löysyyden' terveellistä karsimista: 'Tuottavuus on näitten vaikeitten vuosien aikana hyvin paljon noussut, että Siperia on kyllä tässä suhteessa hyvin paljon opettanut, ja se on ehkä myönteinen asia, jonka taas tunnen kyllä johtavan siihen, että vaikka kysyntä kasvaa, niin väkeä ei tulla palkkaamaan lisää, että kyllähän tällaista, miten mä sanoisin löysää on monessa yrityksessä ollut suhteellisen paljon.'"

Ex-ministeri Osmo Soininvaara näki jo vuonna 1983 silloisen vihreän liikkeen kirjasessa Tehtävä napapiirillä, että

"työttömyydestä ei päästä kilpailukykyä kohentamalla ja yrityksiä tukemalla. - - Puhe täystyöllisyydestä on itsepetosta; se on kyvyttömyyttä tehdä tilanteesta kunnon johtopäätöksiä." (s. 36) - - "Kansainvälinen kilpailukyky on sitä, että pystyy myymään hyvää halvalla. Tuote saadaan halvaksi joko siten, että yhtä työtuntia kohden pystytään syytämään mahdottomasti tavaraa tai siten, että tyydytään pienempään liksaan." (s. 41)

Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti ja filosofi Eero Ojanen kirjoitti samoin kirjassaan Hyvyyden yhteiskunta (1999, 30):

"Markkinatalouden tavoite ei koskaan ole ollut työllistäminen, vaan tuotannon ja sitä kautta saatavien voittojen kasvattaminen. Ennen tuotannon kasvattaminen kuitenkin edellytti välttämättä työvoiman lisäämistä. - - Nyt nähdään, että tehokkaan tuotannon tavoite on päinvastainen: työpaikkojen vähentäminen."

Se on nähty. Samalla kun Suomi todettiin maailman kilpailukykyisimmäksi maaksi, kerrottiin kansainväliselläkin taholla myös todellisen työttömyyden olevan Suomessa huippuluokkaa: noin 18 % (HELSINGIN SANOMAT 11.6.2002). Työministeri Tarja Filatovkin myönsi hiljattain, että tilastoihin mahtuu jopa noin 640 000 työttömyysjaksoa vuodessa, jolloin työttömyys ja toimeentulottomuus koskettaisi tavalla tai toisella jo vähintään neljännestä koko väestöstä, yksin asuvia, muita perheenjäseniä ja heidän tuttaviaan.

HELSINGIN SANOMISSA kerrottiin 20.11.2002 myös, että vakituista kokoaikatyötä tekeviä oli viime lokakuussa 11 000 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Lehden mukaan "esimerkiksi Tampereen työvoimatoimiston avoimista työpaikoista selvästi suurin osa on silpputöitä." Ts. juuri niitä lain voimalla tuottamattomiksi tehtyjä, mitättömiksi ja epäilyttäviksi leimattuja töitä, joiden todennäköisyys on suurin, mutta joiden tekemistä lakimuutos ei nytkään tehnyt yhtään helpommaksi, vaan päinvastoin asetti ne symbolisesti ja suhteellisesti vain entistä heikompaan asemaan (HE 225/2002 vp). Ja siinä samalla niiden mitättömiksi ja epäilyttäviksi leimatut tekijät.

"Millainen mielikuva syntyy 'silpputyöntekijästä'? Tarpeeton silputaan ja silppu on viimeinen vaihe ennen jätettä. - - Jos ihminen tekee silpputyötä, tuleeko hänestä itsestään samanarvoista kuin silppu?"

kysyy lastenpsykiatri Tytti Solanterä uhrien kielteistä leimaamista kritisoivassa erinomaisessa kirjoituksessaan HELSINGIN SANOMISSA 15.1.2003.

Kun yhtäällä työnantajat iloitsevat tuloratkaisusta (HELSINGIN SANOMAT 26.11.2002) ja valittavat työvoimapulaa, niin toisaalla heidän kerrotaan ilmoittavan, että henkilökuntaa ei palkata tai että työpaikkoja ei ole (HELSINGIN SANOMAT 27.11.2002), kerrotaan myös että "työpaikoilla vallitsee pelon ilmapiiri" (HELSINGIN SANOMAT 28.11.2002) ja "yrityksissä voidaan pahoin" (HELSINGIN SANOMAT 16.12.2002). Irtisanomisista voi lukea lehdistä lähes joka päivä: Viron "talous kasvaa kohisten", mutta maassa on noin 400 000 työtöntä ja kymmenet tuhannet hakevat elantonsa kaatopaikoilta (HELSINGIN SANOMAT 1.7.2002 ja Ajankohtainen kakkonen 24.9.2002), Lontoon Cityn työpaikat vähenevät (HELSINGIN SANOMAT 17.6.2002), Hewlett-Packard vähentää työvoimaa noin 15 000 hengellä (HELSINGIN SANOMAT 5.6.2002), Alcatel 20 000 hengellä (HELSINGIN SANOMAT 21.9.2002) samoin IBM "tuottavuuden ja tehokkuuden kasvattamiseksi" (Radio Suomen yöuutiset 14.8.2002). Ja Suomessa mm. Helprint, Kemira, Partek, Patria, Fortum, Sampo, Sonera, Posti, Nokia, Lillbacka, Tamro, Setec, Turo, Luhta, Nanso, Stora-Enso, Rautaruukki, ABB, Salcomp, Tecnomen, VR-Rata, Yle, MTV3, TV 2, Pohjola, QPR, Eimo, Elektrobit, Raute, Evli, PC-Superstore, Exel (HELSINGIN SANOMAT 4.4.2002, 3.5.2002, 8.8.2002, 27.8. 2002, 31.8.2002, 3.10.2002, 5.10.2002, 17.10.2002, 23.10.2002, 2.11.2002, 8.11.2002, 9.11.2002, 21.11.2002, 12.12.2002, 13.12.2001, 14.1.2003) jne. jne. loputtomiin.

Kuitenkin mediassa kerrotaan tuhkatiheään myös, että työttömyys laskee. Mutta väestönkasvun itsestäänselvyyttä ja sen osuutta työttömyysprosentteihin eivät Lipposen kallispalkkaiset asiantuntijatkaan ymmärtäneet. Itse kirjoitin toisaalla jo kaksi vuotta sitten seuraavasti:

- - että työttömyysaste on laskenut ja valtakunnassa on kaikki hyvin. Se ei kerro mitään työttömien määrän absoluuttisesta muutoksesta, vaan vain sen suhteesta kulloiseenkin työlliseen työvoimaan. Se taas kertoo sen, että väestö lisääntyy ja että oppilaitoksista valmistuu koko ajan uusia tekijöitä, mikä merkitsee kyllä työllisten määrän kasvua mutta ei työttömyyden laskua. Usein puhutaan työllisyyden suhteellisesta tai absoluuttisesta kasvusta ja niin työttömät on jo ikään kuin hävitetty tilastoinnistakin vain vaihtamalla perspektiiviä. Työttömyys ja työttömät eivät silti ole muuttuneet miksikään kuin ehkä luonnollisen - tai luonnottoman - poistuman kautta, eivätkä tämän päivän työttömyys- ja työllisyysluvut ole vertailukelpoisia vaikkapa viiden vuoden takaisten lukujen kanssa. Mitalilla on koko ajan kaksi puolta.

Siis työttömien - seurauksen - syytä kaikki ja katse vain työttömiin kohdistaen korjattavissa? Vai markkinatalousko vain meni metsään?

Kun valittiin globaali markkinatalous, valittiin samalla työttömyys ja sen seurauksena myös tapa puhua työttömistä. Mielenkiintoinen onkin se ajatus, että heti kun hallitus pääsi 'kannusteluineen' asialle työ ja toimeentulo kävivät mahdottomiksi. Olisikohan työttömyys saattanut ennen pitkää ihan omia aikojaan kuihtua pois, jos se olisi vain jätetty vähemmälle 'hoidolle' -? Ehkä se olisi käynyt edes hiukan satunnaisemmaksi, mutta aivan varmasti hyödyllisemmäksi.

Nyt se on säilynyt voimissaan.

Ulrika Juselius