"Jäykät oletukset objektien tai piirteiden luonteesta johtavat epäsoveliaaseen tai rajoittuneeseen 'pyyhkäisytapaan' ja estävät näkemästä niitä selkeästi poikkeuksellisissa konteksteissa. Ennakkomieltymyksien ohjaamaan havainnointiin ja monenlaisiin kiertely- ja väistelytaktiikoihin liitettynä tällaiset mentaaliset tottumukset aiheuttavat äkkihyppäyksiä, jännityspurkauksia tai kahlitsevia ja samantekeviä ajatuksia. Ne kiehtovat ja harhauttavat huomiokykyä ja pitävät sen alueella, jota ei koeta liian häiritseväksi. Siten mielellä on kyky ymmärtää vain rajallinen sisältö kutakuinkin tietoisuuden perusrakenteen määrittelemällä tavalla, sillä huomiokyvyn ulkopuolista sisältöä ei havaita."

David Bohm & F. David Peat, Tiede, järjestys, luovuus, 1992, 222

"Means, Motive, Opportunity"

Työttömyyden hinta II

Työttömyyden hinta I

Kohti magneettista etelänapaa

36 miljardia ja 97 000,00
Stereotypioita ja alisuoriutumista

Miinusmerkkisiä markkoja

Ei vakavissaan aikomustakaan
Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksen tutkimus
Perusturvan suuruuden määräytyminen
Siinä vasta kaupunkilegenda!
Antikvariaatteihin ja kirpputoreille
Todellisessa elämässä
Pakko osata itse
Kuka suojelisi päätöksentekijöiltä?

Verkossa

Korotusta työmarkkinatukeen
Kirjoittamaton konventio
Kannustusloukku
Tukien korotukset käytännön elämässä
Hallitusohjelman "keskeinen painopistealue"
Irtautuminen yhteiskunnasta

Työttömyyden hinta II

Työttömän tuotteistus

Mainontaa, markkinointia, mielikuvia, manipulointia
Entä menetetyn maineen palautus?
Työtöntä 'aktivoidaan' kun työnantaja on passiivinen
Ruotuun saattamista
Työvoiman liikkuvuus
Työttömyysturva
"Ei tässä ilmapiirissä"

"Means, Motive, Opportunity"

Eroosion merkit
"Tulevaisuus ei tarvitse meitä"
"- - pois peililaaksoon, peilirotkoon vie."
Myytit ja uskomukset
Mekaanista ja kemiallista rapautumista

TYÖTTÖMÄN TUOTTEISTUS

Sivu Työttömyyden hinta oli kasvanut niin pitkäksi, että se on 9.7.2012 jaettu kahteen osaan, joista osa I sisältää kolme ensimmäistä lukua: Kohti magneettista etelänapaa, Miinusmerkkisiä markkoja ja Verkossa.

Mainontaa, markkinointia, mielikuvia, manipulointia

Koska työttömällä itsellään siis ei ole rahaa työnhakuun, niin hänen on tyytyminen ja luottaminen siihen, miten muut häntä markkinoivat median kautta hänen puolestaan. Jos ajatellaan, että työtön on tuote, jota yritetään myydä työnantajille vain korostamalla sen kelvottomuutta ja antamalla siten mallia siitä, miten työttömiin sopii suhtautua, niin ei kannata kummastella kun kauppa ei käy! (ks. myös Tavoitteita vai tuloksia?, Pelin kielenä kielipeli ja Sanamagiaa)

Työttömienhän on vuosikausia eri lähteissä suullisesti tai kirjallisesti kerrottu olevan raihnaisia, sairaita, ammattitaidottomia, ikääntyneitä, työkyvyttömiä, työhaluttomia, kouluttamattomia, huijareita, avuttomia, kirjoitustaidottomia, pinnareita, syrjäytyneitä, mielenterveyshäiriöisiä, työnvieroksujia, rikollisia, lukutaidottomia, sosiaalipummeja, päihdeongelmaisia, loisia ja loisijoita, vapaamatkustajia, siivelläeläjiä, passiivisia, kielitaidottomia, masentuneita, reserviä, joutoväkeä, kateellisia, moniongelmaisia, epäsosiaalisia, oppimiskyvyttömiä, luusereita, funktionaalisesti uuslukutaidottomia, sosiaalihuijareita, rupusakkia, kuntoutuksen ja aktivoinnin tarpeessa, joutenolijoita, ylijäämää, ongelmajätettä, lahjattomia, laiskoja ja tyhmiä. Huijausta tosin pidetään jo erityisen älykkyyden merkkinä, joten sitä ilmaisua käyttäville on tainnut tulla pieni vahinko.

On myös kerrottu, että työssä olevat haluavat älyllisiä haasteita, mielekkäitä ja vastuullisia työtehtäviä, väljyyttä, avaruutta, itsemääräämisoikeutta ja itsenäistä päätäntävaltaa, mutta työttömät fyysisiä rajoja, saneltuja sääntöjä ja yksinkertaisia suorituksia, joissa ei tarvitse ajatella.

On kerrottu myös, että työssä olevia voi motivoida työhön palkankorotuksilla ja 'sitouttaa' ja kannustaa optioilla ja bonuksilla, mutta työttömiä kiristyksillä ja uhkailuilla maksamatta palkkaa ollenkaan, minimoimalla heidän perusturvansa jo pelkin laskennallisin kikoin käytännössä toimimattomaksi ja rajaamalla heidän omatoimisuutensa jopa vapaa-aikaankin ulottuvilla kielloilla, käskyillä ja karensseilla jonnekin nyrkin ja hellan eli KELAn ja sosiaalitoimen väliin.

Työssä olevien kerrotaan hakeutuvan työhön, koulutukseen tai jatko-opintoihin, mutta työttömät passitettavan kursseille ja vedettävän työmarkkinoille.

Lisäksi työttömyyden ilmiönä on kerrottu olevan joutenoloa, joutilaisuutta, toimettomuutta, makoilua, laiskana olemista, kotiin ja sosiaaliturvan varaan jäämistä ja jättäytymistä, oleilua ja lomailua valtion kustannuksella ja työttömien kollektiivisesti homogeeninen työttömien armeija, massaa ja riesaa, jotka eivät kelpaa työnantajille. Näille fiksaatioille perustuvat myös työvoimapoliittiset toimenpiteet sanktioineen kuin itseään toteuttavina ennusteina, eivätkä rehellisen palkkatyön ja rehellisen toimeentulon yksilölliselle tavoittelulle.

Näin media mielikuvien muodostajana. Niillä miinusmerkkisillä markoilla työttömän siis pitäisi pystyä todistamaan päinvastaista ja vielä enemmänkin, kuin yrittäisi pysäyttää lumivyöryä puolivälissä vuoren rinnettä. Parjauskampanjan kaikkein intohimoisin aalto on kuitenkin alkanut jo pikkuhiljaa hiipua. Se on kai jo tehnyt tehtävänsä ja tarvitsee enää vain arvovaltaista vahvistusta silloin tällöin tai jonkin räväkän mielipidekirjoituksen -

Lieneeköhän niin, että kun päättäjät itse tietävät sen uutuuttaan hohtavan, yskähtelevän, ajautuvan, heikkenevän, laimenevan, taantuvan tai kasvavan, arvaamattoman ja rajattoman talouden ominaislaadun ja sivuvaikutukset, niin työttömistä onkin ollut suorastaan pakko leipoa 'roskaväkeä', että kukaan ei huomaisi katsoa oman elämänsä ulkopuolelle poliittisiin ja taloudellisiin päätöksiin ja vielä niidenkin taakse? Niin onkin helppo syyllistää työttömiä itseään siitä mitä heille ensin on ylhäältä annettu, kun syy-yhteydet ovat jo aikaa sitten fossiloituneet aina uusiin uutisten kerrostumiin. Niinpä perusturvastakaan ei 'tarvitse' huolehtia, kun työttömyyden muistetaan enää olevan vain heidän oma vikansa ja he vain saavat minkä 'ansaitsevat'. Harva edes huomaa tulleensa huijatuksi. Paitsi työttömät itse.

Entä menetetyn maineen palautus?

Tässä maassa on kyllä selviydytty kahdesta suurvallasta, kirkkojen valtataisteluista, nälkävuosista, kulkutaudeista, lukemattomista sodista ja jopa pienestä jääkaudesta, mutta ei vaan näytetä selviydyttävän mielikuvista, tunneperäisistä asenteista ja siitä "paksusta keskiluokasta". Joka sekin huomaamattaan hoikkenee vuosi vuodelta. Jos päättäjät lopultakin jonakin koko valtakuntaa hämmästyttävänä valaistuksen hetkenä keksisivät päästää tarhaamansa 'karjan' laitumelle eli työttömät työn ja toimeentulon hakuun nostamalla perusturvaa, niin miten on samalla suunniteltu palauttaa myös työttömien menetetty maine? Sen kanssahan työnhaku tuskin onnistuisi rahallakaan. Jokin strategiahan sillekin on ollut pakko kehitellä? "Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää", sanoo sananlasku.

Vuoden 2000 kuntavaalien jälkeen eräs tunnettu poliitikko valitti, että

"mediakin voisi pohtia asemaansa. Julkisuudessa on annettu kuva, jonka mukaan kaikki poliitikot ovat konnia." (ILTA-SANOMAT 23.10.2000),

mutta on itse ollut antamassa sitä samaa kuvaa työttömistä. Päättäjätkin - ainakin jotkut heistä - siis voisivat pohtia asemaansa. Kysyntä kyllä lisää tarjontaa, mutta minkäänlainen ylenpalttinen joukkotarjonnan tulva ei lisää kysyntää - varsinkin kun sitä kaupataan edellä kuvatuin menetelmin - vaan päinvastoin vähentää sitä, jolloin varastot vain kasvavat, mikä laskee hintoja ja lopulta sille tullaan kuuroksi ja sokeaksi, kuin sitä ei olisikaan. Niin on tapahtunut. Oikeammin: niin on tehty.

Silti päättäjät puhuvat työllistymisestä ja töihin menosta - ilmeisen ummikoina ja omista lähtökohdistaan tai pelkkänä peitetarinana - aivan kuin se olisi jokin manulle tipahtava yllättävä illallinen, jonka saa kunhan vain istuu pöytään. Työn haun kustannuksista ei puhu kukaan, mutta silti työttömiä kärtetään tavalla tai toisella työn hakuun: järjestetään työnhakukursseja ja tehdään työnhakusuunnitelmia, esitellään moderneja työnhakutapoja, harjoitellaan työnhakupsykodraamoja ja 'aktivoidaan', 'patistellaan', painostetaan, 'kannustellaan' ja karenssoidaan. Siis pelkkää muodollista rituaalia ja väärään kohteeseen, ja jollaista voi olettaa syntyvän jo itsekunkin omassakin päässä, ja jonka työttömät ovat jo havainneet tuloksettomaksi kursseittakin oman kokemuksensa pohjalta.

Työtöntä 'aktivoidaan' kun työnantaja on passiivinen

Hauskinta ja paljastavinta siinä kaikessa on kuitenkin aina se, että työtöntä 'aktivoidaan' kun työnantaja on passiivinen, eli syytetään vettä kun ämpäri vuotaa, jolloin tuloksesta ei voi olla kuin yhtä ainoata mieltä: "ennen kurki kuolee kuin suo sulaa". STAKESin tutkimusprofessori Matti Heikkilä ja tutkija Tuukka Lahti kirjoittivat lehdessä hauskasti, että

"selvittämättä myös on, missä määrin toimeentulovaikeudet kannustavat ihmistä omaehtoisesti ponnistelemaan kohti työyhteiskuntaa". (HELSINGIN SANOMAT 27.11.2000)

Ei sen 'selvittämiseen' eli taas yhden päivänselvyyden toteamiseen tarvita kuin hiukan tervettä talonpoikaisjärkeä, mitä siitä seuraa, jos ei ole rahaa eikä mitään keinoa sen hankkimiseen: ahtaan paikan kammo - yksi niitä työvoima- ja sosiaalihallinnon sponsoroimia 'mielenterveyshäiriöitä' - kun ei uskalla hievahtaakaan ettei 'budjetti' romahtaisi kuukausiksi.

Ruotuun saattamista

Saman kappaleen alussa he aprikoivat karenssin seurauksista, että

"työttömyysturvan keskeyttäminen ajaa työnhakijan varsin usein toimeentulovaikeuksiin, mikä siis lienee tarkoituskin." (HELSINGIN SANOMAT 27.11.2000)

Aivan. Karenssi kuin parkkisakko. Onkohan nekin budjetoitu -? Työtön on osoittanut omatoimisuutta, aktiivisuutta ja elämänhallintaa, jos hän on ymmärtänyt kieltäytyä jostakin hänelle sopimattomasta tai laadultaan kehnosta. Niinpä karensseja ei voikaan pitää kuin pelkkinä ruotuun saattamisina, vähän niin kuin kotiarestina, mikä tietääkin jo vaipumista horrokseen, kunnes karenssi on ohi. Valtion harhaista passivointiprojektia sekin. Mitään työllistymiseen ja toimeentuloon tähtäävää konkreettista hyötyähän sellaisesta ei tietenkään voi olla kenellekään. Päinvastoin piiloviestinä työnantajille sen suurin este.

Jos toisessa vaakakupissa siintävät älyttömät palkat 'kannustimena' ja toisessa vaakakupissa pieniälyiseksi leimaava miinusmerkkinen, yhtä älytön perusturva ja työnantajien asenteet, niin miten siirtyä kupista toiseen? Noitumallako? Jo pelkkä miinusmerkkinen painaa kuin musta aukko. Jossakin työnhaun aiheuttamiin kustannuksiin ottaa osaa sosiaalitoimi, jossakin taas ei, ja jos ottaa, niin yleensä vasta jälkikäteen. Sitten vain viattoman hämmästyneenä huolestumaan, miksi laskuvarjohyppääjät eivät hyppää vaikka heiltä on takavarikoitu laskuvarjotkin.

Kansanedustajat sen sijaan eivät jaksa 'ponnistella' vaan ovat itse päättäneet maksattaa itselleen 20 000,00 markkaa, että kykenisivät edustajakautensa päätyttyä siirtymään jossakin jo valmiina odottavaan vanhaan pakastevirkaansa, jota ei edes tarvitse hakea.

Työvoiman liikkuvuus

Työttömälle työnhaku ja erityisesti korostettu "työvoiman aktiivinen liikkuvuus" ja muutto jollekin toiselle paikkakunnalle jonnekin maan ääriin tulisi helposti maksamaan suunnilleen saman verran. Kun työttömät on ensin varattomuudella kiinnitetty alustaansa, heidän pitäisikin liikkua? Millä se sitten on ajateltu kustannettavan? Leikkityöstä maksetulla leikkipalkallako? Vai Star Trek -tyyliin säteilyttämällä? Sitä tuskin kannattaa murehtia. Työssäkäyntialueethan on kasvatettu niin jättimmäisiksi, että työttömillä ei enää ole varaa hakeakaan työtä kuin hädin tuskin omilta kotinurkiltaan kävelymatkan päästä. Sillä pääsee vain helpommin karenssimahdollisuuden piiriin. Sitä kutsuttiin "työttömän eduksi".

Vuoden 2001 alussa siihen asiaan on tullut pieni puolitiehen jäänyt korjauksen yritys: jos työtön saa työpaikan työssäkäyntialueen ulkopuolelta hänen on mahdollista saada palkan lisäksi kahden kuukauden ajan työmarkkinatukea. Mihin se sitten riittää ja millaisissa olosuhteissa onkin sitten jo toinen juttu, kun ottaa huomioon työssäkäyntialueen laajuuden, joka Lapissakin on kokonainen laaja lääni. Työnhaku, matkakustannukset, muuttokustannukset, kalliimmat vuokrat, takuuvuokrat, kokonaisen kuukauden eläminen ennen ensimmäistä palkkapäivää -

Ts. ollakseen oikeutettu tukeen, työttömän pitäisi asua nykyisellä paikkakunnalla ja hankkia tuen turvin itselleen satojen kilometrien työmatkat? Jos työtön ehtisi vaikkapa viikossa muuttaa työpaikkansa ääreen, hän olisi taas työssäkäyntialueen sisäpuolella, jolloin tuki loppuisi siihen paikkaan.

Samoin työssäkäyntialueen ulkopuolella tapahtuvasta koulutuksesta saa isomman ylläpitokorvauksen. Kokonaisuuden kannalta siitä ei kuitenkaan olisi mitään hyötyä: koska raha ei lähtökohtaisestikaan riitä ja isommat tuet yhtä lailla hädin tuskin kattavat isommat menot, niin mikään ei muuttuisi. Hyötyä siitä voisi olla työssäkäyntialueen sisäpuolella. *)

Näyttää siis siltä, kuin ns. 'ylimääräiset' tuet työttömälle olisi nekin luotu vain mielikuvan rakentamiseksi, koska ilman niitä tai niiden kanssa tilanne on kuitenkin aivan sama ± 0, jolloin koulutuksen hankkimisessa tärkeintä olisikin oppilaitoksen mahdollisimman hankala sijainti eikä opetuksen sisältö.

Työttömyysturva

Elokuussa 2000 työnhakua taas suunniteltiin vaikeuttaa entisestään eli tyypillisesti 'korjata' seurauksia syitä korostamalla. Tälläkin kerralla kiristys oli naamioitu hauskasti kannustukseksi, koska kiristyshän on lain mukaan rikos. Jotkut päättäjät ovat todella uskomattoman eteviä (vainoharhaisia?) keksimään myös niitä 'väärinkäytön' mahdollisuuksia: nytkin ainoana uhkana nähtiin se, että keikkatöiden tekijät saattaisivat innostua "lomailemaan valtion kustannuksella" eli käyttämään heille aivan oikeutetusti lain mukaan kuuluvaa työttömyysturvaa, koska päättäjien putkinäköisestä virastoperspektiivistä työttömyys nyt yksinkertaisesti on vain kadehdittavan lokoisaa "oleilua" ja suhtautuminen siihen yhtä haaveellista. Siinä samalla hiukan ennakkoa myös keikkatöiden kriminalisoinnista -

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan mahdollisella porrastuksella - asteittaisella leikkauksella - olisi kuitenkin saatu kätevästi aikaan vain uusia 'ikääntyneitä' pitkäaikaistyöttömiä, mutta hiukan lyhyemmällä odotusajalla. Ja köyhyysongelman laajenemista, ruokajonojen pitenemistä, tuloerojen kasvamista, työttömyyden säilyttämistä eli pitemmällä tähtäimellä vain lisää kuluja valtiolle ja lisää selittämistä "paksulle keskiluokalle". Työpaikkojahan se pelimerkkien siirto ei tietenkään olisi lisännyt eikä työnantajien päitä kääntänyt. Sitä paitsi: onhan todettu, että hyvää ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa saavat työllistyvät huomattavasti nopeammin - noin 3-6 kuukauden kuluttua työttömyyden alkamisesta - kuin työmarkkinatuelle joutuneet, joilla ei enää ole edes varaa siihen. Tuota jälkimmäistä joukkoa siis olisi haluttu kasvattaa: mitä vähemmän työttömällä on rahaa työnhakuun, sitä varmemmin työttömyys jatkuu.

Vaihtoehtona edelliselle on esitetty työnhakuvoucheria, jollaista jo talvella 2000 esiteltiin tyyliin "jos työpaikkaa ei löydy, ansiosidonnainen työttömyysturva tippuu peruspäivärahan suuruiseksi". Löydy? Ensin työtön ei saisi hakemaansa ja sitten siitä läimäistäisi päälle vielä karenssi? Ts. se että työnantaja ei palkkaa merkitsee työvoima- ja sosiaalihallinnon päättäjille samaa kuin että työtön kieltäytyy - jostakin jota ei ole edes tarjolla - eli kun työnantaja ei palkkaa, niin työtön saa karenssin. Se oli sen suunnitelman 'kannustin'.

On myös esitetty suhtautumista työttömyysturvaan kuin vakuutukseen, jolloin pitkään yhden työnantajan palveluksessa olleet saisivat enemmän kuin keikkatöitä tehneet ja välillä työttömänä tai muissa lyhyissä työsuhteissa olleet. Siitä seuraisi, että ne joille on ehtinyt vaikkapa kertyä säästöjä ja realisoitavaa omaisuutta, saisivat enemmän, mutta ne, jotka elävät koko ajan kädestä suuhun, vähemmän - varsinkin kun näiden tilapäisten, määräaikaisten ja satunnaisten keikkatöiden osuus vain lisääntyy päivä päivältä. Siinäpä oiva 'ratkaisu' köyhyysongelman poistamiseksi!

"Ei tässä ilmapiirissä"

Pelkkää kiemuraista karnevaalia viemään huomio pois olennaisesta - tai harhauttamaan katse toisaalle, jos yhtäällä piilee jotakin arveluttavaa: ensin manipuloimaan yleistä mielipidettä hyväksymään vähä vähältä ennen pitkää ihan mitä tahansa ja sitten vetoamaan siihen yleiseen mielipiteeseen sanoen, että asioille ei "tässä ilmapiirissä voi tehdä mitään".

Kansalaispalkkakeskustelukin on sillä verukkeella haudattu jo ammoin, vaikka se olisi ollut taloudellisesti ja inhimillisesti yksinkertaisin ja edullisin ratkaisu niin valtiolle, työttömille kuin sille 'paksulle keskiluokallekin', eikä vaatisi toteutuakseen juuri muuta kuin nykyisten tukien yhdistämisen ja niiden nimenmuutoksen. Työttömiä tuskin olisi likikään nykyistä määrää, kun heidän tekemisiään vain yksinkertaisesti lakattaisi vahtimasta suurennuslasin kanssa, ruokajonoista ja köyhyysongelmasta puhumattakaan. Työttömyydestäkin tulisi hyödyllistä jolloin se saattaisi jopa johtaa johonkin. Aivan viime aikoina kansalaispalkasta on taas kuulunut joitakin satunnaisia kuiskauksia, mutta ainakin toistaiseksi ne on kuitattu syvällä hiljaisuudella tai huonona vitsinä ja vastalauseilla ns. vastikkeellisuuden puolesta eli omaehtoisen ja produktiivisen korvaamisella annetulla ja standardoidulla, viime kädessä tyhjällä, mitään muuttamattomalla ja tuottamattomalla. Sanotaan, että muuten murtuu kansakunnan selkäranka ja romuttuu työmoraali ja hyvinvointivaltio. Siihen saavutukseen paljon parjattujen, 'passiivisten' ja 'saamattomien' työttömien kyllä katsotaan kykenevän. Se 'logiikasta'.

Tärkeämpää näyttää kuitenkin olevan vain saartaa kaikki varsinkin varattomat työttömät liikkumattomaksi hyllytavaraksi kuin tarhakettu ja keskittyä sen varastointikustannusten minimoimiseen niin että päättäjien ei tarvitsisi hievahtaakaan pysähtyneiden luulojensa lumoista tämän päivän arkitodellisuuteen, kuin se että aidosti pyrittäisi luomaan järkevästi inhimilliset edellytykset perustuslain säätämään oikeuteen työhön ja toimeentuloon.

Tähän mennessähän työtön ei ole voinut tehdä juuri mitään miettimättä ensin tuleeko siitä karenssi vai ei. Edellisen perusteella siis työnhakukin tultaisi karenssihuumassa ennen pitkää sanktioimaan vähintään vahingossa: niin tai näin, aina väärin päin. Siten tulisi työnhaku myös kokemuksesta, koulutuksesta, ammatista, taipumuksista ja tavoitteista riippumatta väkisinkin tyypillisesti standardoitua sille samalle alimmalle mahdolliselle viivalle, jolloin ne ammattitaitoiset, koulutetut ja itseoppineet jäisivät taas rannalle ruikuttamaan. (ks. Lakiuudistuksia 2002)

Siinä siis on taas sen aivastuksen paikka. Pääasia, että ei pohdita mitä nenän niistämisen jälkeen tapahtuu. Yksinkertaisempaa ja tuloksellisempaa olisi vain nostaa perusturvaa, niin että itsekukin pääsisi itsenäisesti päättämään oman elämänsä suunnasta, että työttömällä olisi tilaa toimia oman elämänsä subjektina eikä jonkin tuiki tuntemattoman byrokraatin elämän nimettömänä ja kasvottomana objektina. Mikäli elämänhallinnalla ja omalla vastuulla operoivilla juhlapuheilla on katetta edes sideaineeksi.

"MEANS, MOTIVE, OPPORTUNITY"

Eroosion merkit

Amerikkalaisen oikeuskäytännön means ja opportunity eli keinot ja tilaisuus on käsitelty, mutta entä motive eli motiivi? Ilman sitä ei synny tuomiota. Uuden talouden ideologiset tarpeet - niin kuin on selitetty - ja varsinkin keinot niiden tyydyttämiseksi ovat jo olleet esillä pitkin matkaa tuotantokustannusten supistamispyrkimysten ja työvoimapoliittisisten keinojen läpinäkyvästä tuloksettomuudesta toimeentulon minimoimisen, keikkatyön mahdottomuuden ja sanankäytön kautta työttömän tuotteistukseen. Entä mitä muuta?

Jo 1990-luvun alkupuolella sanomalehdessä ennakoitiin, että

"kehitys johtaa yksilön sisäisen liikkumatilan kapeutumiseen ja yleisen suvaitsemattomuuden ja näennäisliberaalisuuden lisääntymiseen ja empatia on yhä vaikeampaa." (ILTA-SANOMAT 8.11.1993)

Vähän edellisen jälkeen toisaalla:

"Irtisanomiset kohdistuvat mm. poikkeaviin ja sellaisiin työntekijöihin, joilla on paljon poissaoloja tai jotka eivät 'sopeudu joustavaan' työntekoon. Äitiyslomalaisia sanotaan irti, sijaisten sopimuksia ei uusita, työyhteisön kriitikot karsitaan." (HELSINGIN SANOMAT 28.12.1993)

Millaisia työntekijöitä siis voisi edellisen perusteella päätellä pyrityn jättämään jäljelle?

Ilmeisesti ensisijaisesti sellaisia, jotka ovat hyödyksi voiton välittömässä maksimoinnissa kasvattamaan optioita ja osakesalkkuja, joille työ on elämän ainoa sisältö, jotka suorittavat asioiden järkeä enempiä kyselemättä eli "sopeutuvat joustavuuteen": palkattomiin ylitöihin, pakonomaiseen kiireeseen, mielipiteettömyyteen, pakkotahtisuuteen, organisaatiomuutoksiin, elämänpiiriä supistavaan laboriin eli raatamiseen, irtisanomisen uhkaan, yleisen ilmapiirin ahtauteen, pinnallisuuteen, vapaa-ajan vähyyteen, laadun merkityksettömyyteen, työuupumukseen, stressiin ja burn-outiin ja sen uhkaan, eli ikään kuin tahdottomia tuotannon varaosia, sulautuvia, sopeutuvia ja muovautuvia tuotantoyksiköitä, jotka on tarpeeksi tehokkaasti onnistuttu pelottelemaan "keskitysleirillä nimeltä työttömyyskortisto"?

Ts. suorittajia, koneen osia, ruuveja ja muttereita, historiallisen bolshevismin ihanteen kunnon stahanovilaisia, uusliberalistisen, globaalin markkinatalouden työn sankareita.

Siitä kehittyikin ihan hyvä ja pohtimaan pistävä kelpo hypoteesi, joka vuoteen 2009 tultua onkin jo vähin äänin tunnustettu tosiasia. Mutta onko se jotenkin työttömyyttä houkuttelevampaa? Tai 'kannustavaa'? Ja mikä siitä tekisi palkkaa lukuunottamatta humaanisesta näkökulmasta jotenkin olennaisesti erilaista kuin työttömyys? Työllisyys vai työttömyys? Molempi pahempi. Työllisyydessä odottaa äärimmäisen epävakaa 'joustavuus', työttömyydessä äärimmäisen vakaa vankileirien saaristo.

On helppo ajatella, että jos työllisillä ei ole aikaa eikä tarvetta kyseenalaistaa, ottaa kantaa ja vaikuttaa, ja työttömillä sitä on, mutta ei varaa, välineitä, kanavia, uskottavuutta, eikä kaikilla edes rohkeutta siihen, niin mikään ei pääse häiritsemään maailman menoa ja estämään ylhäältä annetun virallisen tiedon kritiikitöntä omaksumista. Siinä lisää motiivin aineksia. (ks. myös Ensin muna, sitten kana, Tukityön välinearvo)

"Tulevaisuus ei tarvitse meitä"

Siitä taas päästään helposti jo futurologisiin visioihin, geenimanipulaatioon, nanoteknologiaan ja robotiikkaan, mikä sitten aikanaan - osittain jo nyt - koskeekin jo meitä kaikkia, kun

"ennen pitkää on saavutettu taso, jolla päätökset järjestelmän ylläpitämiseksi ovat niin mutkikkaita, että inhimilliset olennot eivät kykene tekemään niitä järkevästi ja todellinen kontrolli on koneilla. Ihmiset eivät voi vain sulkea niitä, koska he olisivat jo niin riippuvaisia niistä, että se merkitsisi itsemurhaa. - - Edistyneen tekniikan avulla eliitillä on suurempi valta massojen valvontaan, ja koska ihmistyö ei enää ole välttämätöntä, massat kasvavat ylenpalttisesti ollen tarpeeton taakka järjestelmälle". *) (WIRED, Bill Joy, 4/2000, suom. UJ 2000)

Edellisen jälkeen Bill Joyn tekstissä pohdittiin sitä mitä tehdä näille massoille ja missä hengessä. Se on kuitenkin vielä toistaiseksi tulevaisuudessa - vaikkakin hyvässä alussa - ja 'massathan' kasvavat hyvää vauhtia toisellakin suunnalla jo ennen sitä. "Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten" sanoo vanha kansanviisaus.

"- - pois peililaaksoon, peilirotkoon vie."

Nyt jo yksilöllisyys on niin 'trendikästä', että ei kohta yhtä toisesta erota. MDC Risc Internationalin vuonna 2000 tekemä asennetutkimus ympäristön merkityksen muutoksista kertoo mikä sen silloin sivuutti aivan kuin jotakin erinomaista olisi tapahtunut:

"- - Asennemittarit näyttävät, että yksilökeskeisyys on Suomessa kovassa nousussa. Olemme jo saavuttamassa siinä keskieurooppalaisen tason. Päivän sanoja ovat yksilöllinen nautiskelu, hauskanpito, kulutus, raha, status ja ulkonäkö.

Uskallamme avoimesti nauttia kulutuksesta. Tärkeitä ovat tunnekokemukset, kivat fiilikset. Kaipaamme elämyksiä ja irtiottoja. Tulevaisuutta ei kannata jäädä murehtimaan. Kyllä ympäristöongelmat aikanaan hoituvat. - -" (HELSINGIN SANOMAT 24.9.2000)

Siis ei mitään kausaalista ja pitkäjännitteistä, lineaarisesti imperfektin ja futuurin sisältävää jatkuvuutta, analyysiä, pohdintaa ja pysähtymistä edellyttävää, ei historiaa, ei tulevaa. Ainoa aikamuoto sillä stagella on nyt: tällä sekunnilla, tällä klikkauksella, tässä sekunnin murto-osassa, heti. Siinä sivussa ympäristöongelmatkin 'hoituvat' ikään kuin itsestään. Mitenkähän se tuokaan mieleen Martinsonin Aniaran peilisalit ja hallitsemattoman ja hillitsemättömän ajelehtimisen kohti Lyyraa, pakoon säteilyn saastuttamalta maapallolta?

Kaikki puhuvat globaalisuudesta, mutta harvempi suhtautuu vakavissaan itse globukseen, vaikka sen hyvinvoinnin huomioon ottaminen on päivä päivältä tärkeämpää ja ajankohtaisempaa. Universumin mittakaavassa maapallo on vain yksi merkityksetön pyörivä kappale miljardien muiden joukossa, mutta meille se on rajallinen ja ainoa mahdollinen ekologinen lokero.

Erään varovaisen arvion mukaan meitä on täällä 100 vuoden kuluttua jo noin 11 miljardia, joista suurin osa elää köyhyysrajoilla. (Weiner, 1992, 327) Kun tähän lisätään ilmastonmuutoksen uhkakuvat, jotka saattavat olla edessä jo 20 vuoden kuluttua - ellei jo nopeamminkin -, kun metaani ja hiilidioksidi lisääntyvät ilmakehässä, ilmastovyöhykkeet siirtyvät, jäätiköt ja tundra sulavat, merenpinta nousee, hirmumyrskyjä, tulvia ja kuivuutta ilmenee epätavallisilla paikoilla epätavallisiin aikoihin, antibiooteille immuunit superbakteerit pääsevät valloilleen, pakolaisuus lisääntyy entisestään, ravinnontuotanto kärsii ja otsoniaukko kasvaa, niin tämä pallo ei enää kauan kestä meitä eikä kohta kenelläkään ole kivaa. Silti meillä ei enää ole tilaa kansainvaelluksiin, kukaan ei voi muuttaa kuuhun tai Marsiin. Meidän on pakko pysyä täällä ja silloin kaikilla pitäisi olla tilaa ja mahdollisuuksia.

Myytit ja uskomukset

Tällä hetkellä työttömyyden (työttömien) siis kerrotaan maksavan valtiolle, mutta miten kalliiksi se ja varsinkin sen varjolla tuotetut myytit ja uskomukset tulevat työttömille itselleen ja viime kädessä koko kansalle? Valtiohan ei kuitenkaan ole se, joka on työtön eli toimeentuloton ja siksi holhouksen kohteena. Valtion tarkoituksenahan on olla nimenomaan

"yhteiskunnan, eli ihmisten ja sosiaalisten ja tuotannollisten organisaatioiden vuorovaikutusten verkoston toimintoja ylläpitävä ja järjestävä kokonaisuus. Erotuksena yhteiskunnan käsitteestä valtiolla tarkoitetaan vallankäyttöjärjestelmää, joka takaa yhteiskunnan sosiaalisten, taloudellisten ja kulttuuristen toimintojen jatkuvuutta. Keskeinen vallan väline on lainsäädäntö ja sen toteuttamista kontrolloivat elimet." (Tietojätti, 1993, 1131)

Saman lähteen mukaan yhteiskunta on

"alueellisesti rajattu ja suhteellisen pysyvä ihmisten välisten suhteiden muodostama kokonaisuus, jolle on luonteenomaista sosiaalisten ja tuotannollisten laitosten vuorovaikutusverkosto. Yleensä kaikissa yhteiskunnissa esiintyviä instituutioita ovat mm. perheet, uskonnolliset ja poliittiset laitokset, jotka teollistuneissa maissa perustuvat työnjaon omaksumiseen. Yhteiskunta samastetaan usein harhaanjohtavasti valtio-käsitteeseen." (Tietojätti, 1993, 1191)

Ts. valtio on ikään kuin kattojärjestö, jonka pitäisi järjestää, ylläpitää ja puolustaa jäsenistönsä eli yhteiskunnan toimintoja ja sen julkisia palveluja. Vuoteen 2010 mennessä sanavalinnat ovat kuitenkin kääntäneet nämä roolit ylösalaisin, kun on alettu puhua hyvinvointiyhteiskunnasta hyvinvointivaltion sijaan *). Siirtäessään koko vastuun ihmisille itselleen eli yhteiskunnalle, tulevat väkisinkin mieleen satojen vuosien takaiset kyrkofattigit eli kirkonvaivaiset, joista kirkko piti huolen, ja rotfattigit eli ruotuvaivaiset, joita kierrätettiin talosta taloon ilmaisena työvoimana minimaalisella elannolla aina vuodeksi kerrallaan. Aivan kuin tukityöllistettyjä ja työharjoittelijoita tänä päivänä. Ns. huutolaisiakin huutokaupattiin eniten tarjoaville vielä 1920-luvulla.

On väitetty, että työttömät ovat pudonneet yhteiskunnasta. Siis pois vuorovaikutusverkostosta ja ihmisten yhteisöstä vai takaisin siihen suuntaan yhteisöjen, järjestöjen ja kirkon vastuulle ja leipäjonojen jatkeiksi? Mutta kenen voisi edellisen määritelmän perusteella kuvitella pudonneen yhtään mistään? Sellaisenko, joka on kiireestä kantapäähän sidoksissa valtion vielä hädin tuskin ylläpitämiin palveluihin vai sellaisen, jolla on varaa ostaa itsensä irti niistä? (ks. Työttömyyden hinta I, Irtautuminen yhteiskunnasta)

Perinteisestihän mikään ei ole koskaan kuulunut vain yksilölle itselleen, vaan ihminen on aina ollut tavalla tai toisella riippuvainen perheestä, suvusta, yhteisöstä, ympäristöstä, sattumasta, yhteiskunnasta ja sen kulttuurisista käytänteistä, valtiosta ja valtioiden välisistä suhteista ja jopa ilmastonmuutoksista.

Kukaan ei voi noin vain 'pudota' yhteiskunnasta sen enempää kuin valtiostakaan. Poikkeuksetta jokainen elossa oleva kuuluu niihin tavalla tai toisella, tahtoi tai ei: henkilötunnuksellaan, kännykän käytöllään, luotto-, bonus- ja jäsenkorteillaan, matkalipuillaan, tuhansien valvontakameroiden välityksellä jne. lukemattomiin liikkumista, kulutustottumuksia, terveydentilaa, rahankäyttöä, verotusta, puheluja, rikoksia, omistuksia, työttömyyttä, perhesuhteita, opiskeluja jne. jne. valvoviin valtion, kuntien tai yksityisten rekistereihin. Kulttuuriperimän kautta jokainen kuollutkin, ja kortistoidut, karenssoidut, kontrolloidut ja tilastoidut työttömät aivan erityisen tanakasti.

Mekaanista ja kemiallista rapautumista

Nyt tässä pohjoismaisessa 'hyvinvointi(vaje)valtiossa' valtion kuitenkin odotetaan toimivan vain kuin maantieteellisenä elintilana, jossa sci-fien tulevaisuuden uhkakuvat lähestyvät toteutumistaan kuin Stephen Kingin langolieerit nakertaen maailmanrantaa. George Orwellin vuosi 1984 meillä jo on.

Lasten huostaanotto kyllä lisääntyy, ja väkivalta- ja omaisuusrikokset, lasten ja nuorten tekemät väkivalta- ja omaisuusrikokset, huumeongelmat, oppimisvaikeudet, työuupumus ja loppuunpalamiset, itsemurhat, mielenterveyshäiriöt, lemmikkieläinten heitteillejättö, työpaikka- ja koulukiusaamiset, työpaikka- ja perheväkivalta, henkinen pahoinvointi, psyykenlääkkeiden käyttö jne. loputtomiin ikään, sukupuoleen ja varallisuuteen katsomatta, julkisten palvelujen rappeutumisesta (rappeuttamisesta) puhumattakaan, ja millaisia vaikutuksia sillä kaikella mahtaakaan olla pitkällä tähtäimellä.

Mutta valtionhallinnolla, painopisteiden sijoituksilla, silmien ja korvien tietoisen valikoivalla sulkemisella, hurmosliikkeen piirteitä saaneen ns. uuden talouden arvotyhjiöllä, systemaattisella asenteiden muokkauksella ja uusmoralistisella homogenisoinnilla ei toki ole mitään tekemistä sen suuntauksen kanssa. Eihän? Tarvitaanko vähintään kaksi sukupolvea eteenpäin - jolloin saattaa olla jo myöhäistä - ennen kuin kuluneiden parinkymmenen vuoden vauriot on korjattu? Tai ennen kuin niihin on edes herätty?

No further questions.